Tuorein sisältö

Viimeisimmät huhut uudesta Xboxista

26.04.2013 klo 21.06 | Luettu: 26309 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Nyt kun uudesta Xboxista tiedetään yksi asia: se esitellään 21. toukokuuta, voidaan taas vajota hetkeksi huhujen maailmaan, vaikka Polygon väittääkin lähteitään luotettaviksi.

- Xboxissakin tulee olemaan pelivideon taltiointi ja Youtubeen jako-ominaisuus. Nykytiedon mukaan toiminto tallentaa pelaajan niin halutessa koko pelaamisen ja siitä voi sitten valita pätkiä Youtubeen lähetettäviksi. Toinen mahdollisuus on valita, että peli tallentaa videoksi vaikkapa headshotit tai tietyt achievementit
- Konsolissa on todennäköisesti jonkinlainen 'aina verkossa'-vaatimus, joka on sekä viihdepalveluiden toimimiseksi, että piratismin estämiseksi. Polygon kuitenkin sanoo, että pelinkehittäjät voivat itse päättää, vaativatko heidän pelinsä jatkuvan yhteyden vai kertavarmennuksen
- Achievementit uudistuvat siten, että pelifirmat voivat lisätä niitä peleihin myöhemmin lisäämättä uutta sisältöä. Näin pelinkehittäjät voivat esimerkiksi innostaa pelaajia tutkimaan jotain pelin osa-aluetta, joka on jäänyt pelaajilta vähemmälle huomiolle. Myös achievementit tyyliin 'osallistui kymmeneen tuhanteen tappoon viikonlopun aikana' ovat mahdollisia
- Xbox Liven ystäväsysteemi muuttuu lähemmäksi esim. Twitterin vastaavaa. Kaveripyyntöjen ei tarvitse olla enää kaksisuuntaisia, vaan jotain pelaajaa voi 'seurata' Twitterin tyyliin

Ja taas muistetaan, että kaikki on huhua.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Seuraava Scribblenau... Uudella Thiefillä on... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (33 viestiä)

MUN4G0GG3L1

26.04.2013 klo 21.39 23 tykkää tästä

Postaan ekana tähän uutiseen ja tämä on myös viesti jossa todetaan se fakta että uusi Xbox on aivan helvetin jumalainen.
lainaa
Nicky_Santoro

26.04.2013 klo 21.51 4 tykkää tästä

Nyt sit odotellaa niitä kommenteja miten MS on kopioinut Sonylta SHARE napin jnejne... huoh
lainaa
501

26.04.2013 klo 22.12 19 tykkää tästä

Toi online vaatimus on täysin typerä se nähtiin jo Sim Cityn kohdalla hakkerit pystyivät pelaamaan peliä vaivatta kun taas rehelliset kuluttajat tuskailivat servereiden kanssa.

Piratismi on väärin siitä me kaikki olemme yhtä mieltä mutta kuten Witcher 3 kehittäjä CD Project Red sanoi että DRM on typerä ja kuolleenna syntynyt ajatus joka häiritsee vaan rehellisiä kuluttajia koska piratismia sillä ei saada poistettua.

CD Project Red on myös kommentoinut että jatkuvan internet yhdeyden vaatiminen konsolissa on täysin hyödytön ominaisuus.

Huvittaa muutenkin tää suurten julkaisijoiden jatkuva kitinä piratismista ja käytetyistä peleistä.Suurin osa nyky peleistä on muutenkin sellaista roskaa joita kukaan tuskin vitsii edes laittomasti ladata.

lainaa
JNJHL9

Rekisteröitynyt 07.07.2011

26.04.2013 klo 22.26 1 tykkää tästä

toi jälkeenpäin lisättävät Achievementsit kuullostaa aika hyvältä.
lainaa
jnejne

26.04.2013 klo 22.27 14 tykkää tästä

MS on kopioinut Sonylta SHARE napin jnejne...
lainaa
lolled

Rekisteröitynyt 13.02.2011

26.04.2013 klo 22.36 10 tykkää tästä

JNJHL9 kirjoitti:
toi jälkeenpäin lisättävät Achievementsit kuullostaa aika hyvältä.

Joo. Pelaat jonkun helvetin vaikean ja pitkän pelin läpi ja luulet keränneesi kaikki achievementit. Sitten lisätään pari saavutusta jonnekki sinne pelin keskelle!
lainaa
JätänVäliinNämäOrgia

26.04.2013 klo 22.49 10 tykkää tästä

Share-nappeja, achievementeja, always onlineja JA Twitter-stalkkausta... Hallelujaa the future of gaming.

Jos esim Haloonkin julkaistaan Achievementeja muutaman kuukauden välein niin eihän sen jälkeen pelissä ole kuin boostereita ruikuttamassa että "Miksi tapoit mut bähäää vitun hintti olisin just saanut cheevon", unohtamatta tietenkään hakkereita.

Achievementit olis ihan kivoja jos ne motivoisi itseäni millään tavalla. Itse huomaan ne ainoastaan noissa nettipeleissä, negatiivisella tavalla.
lainaa
MakunsaKullakin

27.04.2013 klo 10.52 6 tykkää tästä

Mitä enemmän näiden uusien konsolien "ominaisuuksia" tulee esille, sitä mieluummin ostaa omaan pc-laatikkoonsa uutta näyttistä ja prossua, joilla taas mennään yks kolme vuotta mukisematta.
lainaa
Pelle1

27.04.2013 klo 12.58 1 tykkää tästä

501 kirjoitti:
Uli Uli Uli, olen Jonne 5v enkä jaksa ajatella asiaa omaa nokkaani pidemmälle.

Kuvittele tilanne jossa itse, ITSE, uhraat pelin tekemiseen reippaasti yli ½ päivästä monen vuoden ajan. Lopulta peli valmistuu ja myynnit osoittavatkin 5kk ajalta, että peliä on myyty 4 miljoonaa, mutta pelaajia on tuplasti enemmän. Se on aivan sama onko se pelaaja ostanut sen käytettynä tai warettanut, vahinko on aina sama. Palkat pitää maksaa, osingot pitää maksaa ja seuraaviin projekteihin pitää saada rahaa. Sijottajat pitää saada ymmärtämään miksi näin kävi ja miksi jatkossa ei kävisi näin.

Sun kaltaset jonnet ajattelee tänki asian aina vain omasta näkökulmasta ja syyttää kehittäjiä. Perusta jumalauta ite se firma ja tule sen jälkeen hymyilleen taputtamaan medialle, kuinka käytetyt ja warettajat ovat mukava tapa kasvattaa yleisöä ja kehittäjät/julkjaisijat ovat sen "paha" osapuoli.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

27.04.2013 klo 13.25 8 tykkää tästä

Pelle1 kirjoitti:
501 kirjoitti:
Uli Uli Uli, olen Jonne 5v enkä jaksa ajatella asiaa omaa nokkaani pidemmälle.

Kuvittele tilanne jossa itse, ITSE, uhraat pelin tekemiseen reippaasti yli ½ päivästä monen vuoden ajan. Lopulta peli valmistuu ja myynnit osoittavatkin 5kk ajalta, että peliä on myyty 4 miljoonaa, mutta pelaajia on tuplasti enemmän. Se on aivan sama onko se pelaaja ostanut sen käytettynä tai warettanut, vahinko on aina sama....

Minä ainakin ajattelen siltä kannalta, että kuinka moni noista käytettyjen ja waretettujen pelien pelaajista olisi ostanut sen pelin uutena ja aitona, jos se olisi ollut ainut vaihtoehto. Luultavasti murto-osa. Näen myös, että jos peli on hyvä niin käytetyt ja waretetut pelitkin voivat lisätä pelin myyntejä. Esimerkki: Henkilö warettaa pelin tai ostaa sen käytettynä kaupasta ja näyttää tai kehuu sitä kavereilleen, joista jotkut saattaa hankkia pelin kaupasta ja saada taas kavereita omasta kaveripiiristä ostamaan pelin ja niin edelleen.
lainaa
ebionPalvelija

27.04.2013 klo 14.40 4 tykkää tästä

tagman kirjoitti:

Ja onhan se mahdollista että taivaalta tippuu Es-Poneja jotka laulaa Sibeliusta. -.-

Uutiseen: Uusi Xbox häviää PS4:selle. Lisäksi mielestäni tietokoneella on todella epämukavaa pelata.
lainaa
pErFecTONe

Rekisteröitynyt 22.06.2008

27.04.2013 klo 14.41

lolled kirjoitti:

Joo. Pelaat jonkun helvetin vaikean ja pitkän pelin läpi ja luulet keränneesi kaikki achievementit. Sitten lisätään pari saavutusta jonnekki sinne pelin keskelle!

sitten pelaat sen kohan läpi uusiks :D

börplem solvet! :D
lainaa
M454

27.04.2013 klo 15.48

Ps4 for the win! Ehkä. Ei kyllä itseä boxi kiinnosta kun sen yksinoikeudet ovat olleet heikompia ilmestyksiä omasta mielestäni. Mutta en pidä kummassakaan koneessa siitä että on näitä "julkaise facebook/youtube/naurunappula" nappeja lisätty. MUTTA en sano myöskään sitä että se nyt ihan turhaa olisi, varmasti on näitä jotka ovat keppi pystyssä/minhu kosteena laittamassa jakoon pelivideoitaan etc. Ihan kiva siis niille henkilöille jotka käyttävät ominaisuutta. Itse en usko että kovin paljon tulisin käyttämään noita ominaisuuksia. Tällä hetkellä pleikalla nyt jaan facebookkin trophy tietoni mitä olen saanut ja mitä pelannut :D melko turhaa kun ei niitä kukaan siellä lue tai kommentoi. Mutta laitoin päälle kyllä. Toivon uudelta sukupolvelta uuden tyyppisiä pelejä ja enemmän innovaatioita. Ei enää samoja geneerisiä FPS pelejä eikä 3rd person shoottereita. Niihinkin jotain pientä uutta edes, enkä tarkoita vain silmäkarkkia. Killzone esimerkiksi näyttää jatkavan samaa linjaa kuin aikaisemmat, ihan pelattavia pelejä ovat ja olen niistä pitänyt mutta..lähinnä graafista päivitystä vain havainnut :(
lainaa
Jepa

27.04.2013 klo 16.06 2 tykkää tästä

JätänVäliinNämäOrgia kirjoitti:
Share-nappeja, achievementeja, always onlineja JA Twitter-stalkkausta... Hallelujaa the future of gaming.

It's called nykyaika, year 2013, you know?
Painu rauhassa sinne menneisyytesi äläkä tuu tänne ruikuttaa, ei se boksiin vaikuta.
lainaa
loltag

27.04.2013 klo 17.48 3 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
Pelle1 kirjoitti:
501 kirjoitti:
Uli Uli Uli, olen Jonne 5v enkä jaksa ajatella asiaa omaa nokkaani pidemmälle.

Kuvittele tilanne jossa itse, ITSE, uhraat pelin tekemiseen reippaasti yli ½ päivästä monen vuoden ajan. Lopulta peli valmistuu ja myynnit osoittavatkin 5kk ajalta, että peliä on myyty 4 miljoonaa, mutta pelaajia on tuplasti enemmän. Se on aivan sama onko se pelaaja ostanut sen käytettynä tai warettanut, vahinko on aina sama....

Minä ainakin ajattelen siltä kannalta, että kuinka moni noista käytettyjen ja waretettujen pelien pelaajista olisi ostanut sen pelin uutena ja aitona, jos se olisi ollut ainut vaihtoehto. Luultavasti murto-osa. Näen myös, että jos peli on hyvä niin käytetyt ja waretetut pelitkin voivat lisätä pelin myyntejä. Esimerkki: Henkilö warettaa pelin tai ostaa sen käytettynä kaupasta ja näyttää tai kehuu sitä kavereilleen, joista jotkut saattaa hankkia pelin kaupasta ja saada taas kavereita omasta kaveripiiristä ostamaan pelin ja niin edelleen.

Tuo nyt on ihan saatanan paska logiikka. En aio koskaan ostaa timanttikorua, joten menenkö pöllimään yhden koska en muutenkaan siitä mitään maksaisi?

Ihmeellistä selittelyä. Jos peli ei kiinnosta niin ei osteta, jos kiinnostaa niin sitten ostetaan tai säästetään ja ostetaan. Sun logiikkas on aivan liian löysä takaportti.

Tuo "mainontakin" puree varmaan enemmän perseelle kuin hyödyttää. Niistä suosituksia kuulleista ehkä 1 ostaa ja loput 4 warettaa koska "en mä siitä muutenkaan olis mitään maksanut"
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

27.04.2013 klo 20.41 4 tykkää tästä

loltag kirjoitti:

Tuo nyt on ihan saatanan paska logiikka. En aio koskaan ostaa timanttikorua, joten menenkö pöllimään yhden koska en muutenkaan siitä mitään maksaisi?

On perusvirhe verrata fyysistä esinettä (timanttikoru) kasaan nollia ja ykkösiä, joita voidaan monistaa rajattomasti. Enimmistö warettajista nyt taitaa olla sen verta rahattomia, etteivät pysty hirveästi sijoittamaan peleihin.

Ja tuo oli kirjotettu ääripositiiviselta kantilta. Ei todellisuus varmaan ihan noin ruusuinen ole, mutta en kuitenkaan usko että pelin myyntiluvut olisi merkittävästi suuremmat ilman waretusta ja käytettyjen pelien markkinoita. Esim. PS3:lla waretus on minimaalista, eikä se näy pelimyynnissä jos vertaa vaikka XO:hon. Löytyy myös pelejä, joita ei voi warettaa eikä myydä eteenpäin, muttei nekään ole myynyt keskimääräistä enempää.

Waretusta en puolusta, mutta käytettyjen pelien markkinoita kyllä. Kannatan piratismin vastaisia toimia, kunhan niitä ei tehdä maksavan kuluttajan kustannuksella.
lainaa
lilly-

27.04.2013 klo 20.52 1 tykkää tästä

Entä jos ajattelee korun tilalle kirjan? E-kirjan? Rajoitukset tulevat koska niillä pyritään luomaan "fyysisyyttä" bittituotteelle. Ehkä en ymmärrä koska olen tottunut ostamaan asian jonka haluan.
lainaa
asdasdasd

27.04.2013 klo 20.54 4 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
On perusvirhe verrata fyysistä esinettä (timanttikoru) kasaan nollia ja ykkösiä, joita voidaan monistaa rajattomasti. Enimmistö warettajista nyt taitaa olla sen verta rahattomia, etteivät pysty hirveästi sijoittamaan peleihin.

On vielä suurempi virhe olettaa että toisen omistamia ykkösiä ja nollia saa jaella miten lystää sillä perusteella että ei ole olemassa mitään käsissä tuntuvaa materiaa.
Ja persaukisuus taas ei ole mikään oikeutus mihinkään.
lainaa
huhuhdpoadasdopads

27.04.2013 klo 21.34 2 tykkää tästä

on kyllä käsittämätön logiikka tuo että jonkun elannokseen tekemä tuote "varastetaan" (lainausmerkit koska piraatit loukkaantuvat muuten) ja se on muka ihan ok. eräät tekevät pelejä (tai musiikkia tai leffoja) harrastuksena ja se ero ammattimaiseen kyllä näkyy.

"Sinä teet 8 tuntia päivässä töitä vuoden ajan tämän pelin eteen, mutta koska se on "taidetta" ja kopioitavissa niin en maksakaan mitään"

Joo monella ei ole varaa (vaikka ei kuluttaiskaan rahaa alkoholiin, matkoihin ja muuhun turhuuteen vaan on oikeasti köyhä) mutta se on silti ihan paskaa. Jos vuoden aikana tulee vaikka 50 kiinnostavaa peliä ja minulla on rahaa vain kahteenkymmeneen niin voinko warettaa ne loput 30 ja vedota että "ei ollut rahaa"?
lainaa
petey

27.04.2013 klo 21.47

En tarvitse muuta konsolia kuin tulevan xboxin. Halleluja :)
lainaa
RRR

28.04.2013 klo 09.12

501 kirjoitti:
Toi online vaatimus on täysin typerä se nähtiin jo Sim Cityn kohdalla hakkerit pystyivät pelaamaan peliä vaivatta kun taas rehelliset kuluttajat tuskailivat servereiden kanssa.

Sivuseikka, on vain oleellista häätää pois asiakaskunta jolla ei ole laite verkossa. Koskee kaikkia alan valmistajia.
lainaa
HeiOikeesti

28.04.2013 klo 11.30

501 kirjoitti:
Toi online vaatimus on täysin typerä se nähtiin jo Sim Cityn kohdalla hakkerit pystyivät pelaamaan peliä vaivatta kun taas rehelliset kuluttajat tuskailivat servereiden kanssa.

Hah hah hah.. Hakkerit pystyivät pelaamaan? No ketä nämä "hakkerit" ovat? Eipä ainakaan ole miljoonia warettajia tällä.
lainaa
sharenappi

28.04.2013 klo 12.10 1 tykkää tästä

HeiOikeesti kirjoitti:
501 kirjoitti:
Toi online vaatimus on täysin typerä se nähtiin jo Sim Cityn kohdalla hakkerit pystyivät pelaamaan peliä vaivatta kun taas rehelliset kuluttajat tuskailivat servereiden kanssa.

Hah hah hah.. Hakkerit pystyivät pelaamaan? No ketä nämä "hakkerit" ovat? Eipä ainakaan ole miljoonia warettajia tällä.

Ööh katos torrenttisivuja ja guidesivuja. Jos netistä löytyy ohjeet pommin tekoon niin onko ihme että sieltä löytyy kaikenlaista muutakin.

Joo piratismi varmaan hieman vähenee kun eräät eivät jaksa tehdä sitä vähääkään vaivaa. Vaivattomuus näyttää olevan kaikessa avainasia kun pelitkin ostetaan riistäjäfirmoilta kunhan on kätevää. Onneksi kaikki eivät ole aivan yhtä laiskoja.
lainaa
Hohhoijaa

28.04.2013 klo 14.39

sharenappi kirjoitti:
Ööh katos torrenttisivuja ja guidesivuja. Jos netistä löytyy ohjeet pommin tekoon niin onko ihme että sieltä löytyy kaikenlaista muutakin.

Jep, ei löydy toimivaa versiota tästä pelistä.
lainaa
hohhoh

28.04.2013 klo 17.40

Hohhoijaa kirjoitti:
sharenappi kirjoitti:
Ööh katos torrenttisivuja ja guidesivuja. Jos netistä löytyy ohjeet pommin tekoon niin onko ihme että sieltä löytyy kaikenlaista muutakin.

Jep, ei löydy toimivaa versiota tästä pelistä.

Katsos vähän tarkempaan. Tietty jos kriteerinäsi ovat ne mahtavat "useiden pelaajien luomat kaupunkiverkostot EAn servereiden kautta" niin sitten on eri asia. Mutta muuten onnistuu.
lainaa
pwnd

29.04.2013 klo 01.32

hohhoh kirjoitti:
Hohhoijaa kirjoitti:
sharenappi kirjoitti:
Ööh katos torrenttisivuja ja guidesivuja. Jos netistä löytyy ohjeet pommin tekoon niin onko ihme että sieltä löytyy kaikenlaista muutakin.

Jep, ei löydy toimivaa versiota tästä pelistä.

Katsos vähän tarkempaan. Tietty jos kriteerinäsi ovat ne mahtavat "useiden pelaajien luomat kaupunkiverkostot EAn servereiden kautta" niin sitten on eri asia. Mutta muuten onnistuu.

Ai piraattina ei saa täysin toimivaa pelia? No voi voi!
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

29.04.2013 klo 03.58 2 tykkää tästä

loltag kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Pelle1 kirjoitti:
501 kirjoitti:
Uli Uli Uli, olen Jonne 5v enkä jaksa ajatella asiaa omaa nokkaani pidemmälle.

Kuvittele tilanne jossa itse, ITSE, uhraat pelin tekemiseen reippaasti yli ½ päivästä monen vuoden ajan. Lopulta peli valmistuu ja myynnit osoittavatkin 5kk ajalta, että peliä on myyty 4 miljoonaa, mutta pelaajia on tuplasti enemmän. Se on aivan sama onko se pelaaja ostanut sen käytettynä tai warettanut, vahinko on aina sama....

Minä ainakin ajattelen siltä kannalta, että kuinka moni noista käytettyjen ja waretettujen pelien pelaajista olisi ostanut sen pelin uutena ja aitona, jos se olisi ollut ainut vaihtoehto. Luultavasti murto-osa. Näen myös, että jos peli on hyvä niin käytetyt ja waretetut pelitkin voivat lisätä pelin myyntejä. Esimerkki: Henkilö warettaa pelin tai ostaa sen käytettynä kaupasta ja näyttää tai kehuu sitä kavereilleen, joista jotkut saattaa hankkia pelin kaupasta ja saada taas kavereita omasta kaveripiiristä ostamaan pelin ja niin edelleen.

Tuo nyt on ihan saatanan paska logiikka. En aio koskaan ostaa timanttikorua, joten menenkö pöllimään yhden koska en muutenkaan siitä mitään maksaisi?

Ihmeellistä selittelyä. Jos peli ei kiinnosta niin ei osteta, jos kiinnostaa niin sitten ostetaan tai säästetään ja ostetaan. Sun logiikkas on aivan liian löysä takaportti.

Tuo "mainontakin" puree varmaan enemmän perseelle kuin hyödyttää. Niistä suosituksia kuulleista ehkä 1 ostaa ja loput 4 warettaa koska "en mä siitä muutenkaan olis mitään maksanut"

Tuo ei ole paska logiikka vaan se on OIKEA logiikka. Tämä ei ole oikeastaan edes keskustelun aihe.

Timanttikorun ostamalla kuluttajalle lopputuote on selvillä. Pelien julkaisuissa kuluttajat ovat usein pelkän markkinointimatskun varassa tai hyvällä tuurilla demon joka on tuunattu näyttämään ainoastaan pelin parhaat puolet parhaalla tavalla. Itse olen viim. 10v aikana warettanut varmaan n. 90% peleistä alustavasti ja jos pelit ovat olleet oikeasti hyviä ja sellaisia, että olisin niistä maksanut niin ostan ne aina jälkikäteen. Lukuunottamatta pelejä jotka ovat oikeasti hyviä, mutta ne on pilattu DRM-syövällä jonka lopputuloksena rehelliset kuluttajat kärsivät, mutta piraatit ohittavat ongelman crackilla. Tässä Xbox:n always-onlinessa ollaan samalla linjalla.
Jotenkin surullista, että levy-yhtiöiden, TO-mafian ja muiden terroristjärjestöjen lobbauskamppanjat ovat saaneet jotkut ihmiset ajattelemaan, että on jopa suotavaa ostaa sika säkissä.

Eikä piratismin vaikutus todellakaan ole mitenkään automaationa negatiivinen. Asiasta on ollut tutkimuksia suuntaan ja toiseen ja esim. Euroopan komission tutkimus vastikään selvitti, että piratismin vaikutus musiikkiteollisuudelle myyntien suhteen on käytännössä olematon tai jopa hiukan positiivinen.
http://torrentfreak.com/online-piracy-is-not-hurting-musi
Muokannut: Bladekill 29.04.2013 klo 03.59 lainaa
djspede

Rekisteröitynyt 05.07.2012

29.04.2013 klo 10.43

Bladekill kirjoitti:

Vaikea löytää mitään positiivista piratismista. Jokainen kuluttaja joka ostaa pelin tai palvelun, maksaa viimekädessä aina varkauden/waretuksen aiheuttamat menetykset. Tämän takia on mikromaksuja, verkkomaksuja jne, tulevaisuudessa ties mitä muita maksuja tulee olemaan. En nyt tiedä mitään prosentuaalisia piraattilukuja esim. Xboxilla, mutta luultavasti ihan kiitettävästi. Waretuksen aiheuttamia tappioita pelitaloille ei voi missään nimessä vähätellä.
lainaa
afk

29.04.2013 klo 12.18

Aika offtopic, mutta täytyy olla tagmanin ja Bladekillin kanssa samaa mieltä, ainakin osittain. On täysin järjetöntä lähteä vertaamaan oikeaa varastamista warettamiseen. Waretuksessa palvelun tuottaja menettää vain teoriassa myydyn hyödykkeen tuottaman voiton, kun taas varastettaessa myyjä ihan oikeasti menettää tuotteen ja näin ollen myös sen tuoton.

Mielestäni on täysin oikeutettua warettaa jokin peli testatakseen tomiiko se omalla kokoonpanolla tai millä laadulla mahdollinen porttaus tms on toteutettu. Varsinkin, kun nykyään monista peleistä ei julkaista edes kunnollisia demoja. Jos pelistä kuitenkin pitää, pitää siitä olla valmis myös maksamaan.

Tv-sarjojen ja elokuvien osalta taas warettaminen on omalta osaltani enemmän sääntö, kuin poikkeus. Toki elokuvia tulee katsottua myös teatterissa ja blu-raylta ja sarjoja telkkarista, mutta nykyisten törkeiden leffateatterihintojen ja Suomen pari vuotta jäljessä laahavan tv:n vuoksi tie vie usein torrent-sivustoille. Loppupeleissähän se on tv/elokuvayhtiölle aivan sama waretanko leffan/sarjan nyt vai katsonko sen parin vuoden päästä tv:stä. Tietenkin olisi olemassa Netflixin kaltaisia palveluja, mutta niissäkin valikoima on rajallinen ja pitäisi maksaa kk-maksua monesta eri palvelusta nähdäkseen kaikki kiinnostavat sarjat.

Nimimerkillä: kaikki pelinsä laillisesti hankkinut, mutta sarjat/leffat tunnontuskitta warettava.
lainaa
asdasdasd

29.04.2013 klo 16.09 1 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
Tuo ei ole paska logiikka vaan se on OIKEA logiikka. Tämä ei ole oikeastaan edes keskustelun aihe.

warettamiseen ei ole edes olemassa mitään "oikeaa" logiikkaa. niinkuin sunkin viestistä näkee, kyllä ihmiset aina jonkun tekosyyn keksii minkä verukkeella oikeuttaa piratismin.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

30.04.2013 klo 04.03 2 tykkää tästä

djspede kirjoitti:

Vaikea löytää mitään positiivista piratismista. Jokainen kuluttaja joka ostaa pelin tai palvelun, maksaa viimekädessä aina varkauden/waretuksen aiheuttamat menetykset. Tämän takia on mikromaksuja, verkkomaksuja jne, tulevaisuudessa ties mitä muita maksuja tulee olemaan. En nyt tiedä mitään prosentuaalisia piraattilukuja esim. Xboxilla, mutta luultavasti ihan kiitettävästi. Waretuksen aiheuttamia tappioita pelitaloille ei voi missään nimessä vähätellä.

Valitettavasti random-mutu tuntuma ei kyllä sano yhtään mitään tieteelliseen tutkimukseen nähden. Piratismin aiheuttamat "vahingot" tai paremminkin "vahinkoarviot" ovat yksinomaan isojen TO-lobbareiden ja levy-yhtiöiden omia lukuja, jotka liitelevät suunniilleen siellä 10-1000 kertaa todellisesta. Yksittäinen waretettu tuote ei todellakaan vastaa yksittäistä myynnin menetystä ja juuri niinkuin näin esimerkkinä edellä mainittu tutkimus osoitti, että piratismi on jopa tuonut saattanut antaa positiivisen vaikutuksen myynneille.
"Varkaus"-termiä ei tässä yhteydessä tarvitse edes käyttää, koska piratismilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa.
Muokannut: Bladekill 30.04.2013 klo 04.07 lainaa
asdasdasd

30.04.2013 klo 09.29

Bladekill kirjoitti:
Yksittäinen waretettu tuote ei todellakaan vastaa yksittäistä myynnin menetystä ja juuri niinkuin näin esimerkkinä edellä mainittu tutkimus osoitti, että piratismi on jopa tuonut saattanut antaa positiivisen vaikutuksen myynneille.

Lopetatko sen musiikkibisneksen käyttämisen esimerkkinä kun asia ei ole millään lailla verrattavissa pelialaan, josta moisia tutkimuksia ei ole edes olemassa? On vain ikäviä lukuja tyyliin http://www.ign.com/articles/2011/11/30/the-witcher-2-was- Ja vaikka yksittäinen ware ei vastaa yksittäistä myyntiä niin mites jos niitä on vaikka 4,5 miljoonaa? Ei tietenkään vastaa 4,5 miljoonaa myytyä tuotetta mutta olisi absurdia väittää ettei kukaan niistä miljoonista olisi peliä ostanut jos ei olisi mahdollisuutta warettaa, jolloin se voidaan realisoida potentiaalisten tulojen menetykseksi.

Se nyt on paskanhailee kutsuuko sitä varkaudeksi vai ei, laitonta se silti on.
lainaa
djspede

Rekisteröitynyt 05.07.2012

30.04.2013 klo 09.43

Bladekill kirjoitti:
djspede kirjoitti:

Vaikea löytää mitään positiivista piratismista. Jokainen kuluttaja joka ostaa pelin tai palvelun, maksaa viimekädessä aina varkauden/waretuksen aiheuttamat menetykset. Tämän takia on mikromaksuja, verkkomaksuja jne, tulevaisuudessa ties mitä muita maksuja tulee olemaan. En nyt tiedä mitään prosentuaalisia piraattilukuja esim. Xboxilla, mutta luultavasti ihan kiitettävästi. Waretuksen aiheuttamia tappioita pelitaloille ei voi missään nimessä vähätellä.

Valitettavasti random-mutu tuntuma ei kyllä sano yhtään mitään tieteelliseen tutkimukseen nähden. Piratismin aiheuttamat "vahingot" tai paremminkin "vahinkoarviot" ovat yksinomaan isojen TO-lobbareiden ja levy-yhtiöiden omia lukuja, jotka liitelevät suunniilleen siellä 10-1000 kertaa todellisesta. Yksittäinen waretettu tuote ei todellakaan vastaa yksittäistä myynnin menetystä ja juuri niinkuin näin esimerkkinä edellä mainittu tutkimus osoitti, että piratismi on jopa tuonut saattanut antaa positiivisen vaikutuksen myynneille.
"Varkaus"-termiä ei tässä yhteydessä tarvitse edes käyttää, koska piratismilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa.

Bladekill, älä nyt viiti tuollaisia hömpötyksiä. Se on täysin selvä että jos pelejä ei pystyisi piratisoimiaan, niin potentiaalisia ostajia olisia tottakai enemmän. Sehän onkin se valitettava juttu että kaikki ajattelee että eihän se nyt mitään haittaa jos mä yhden pelin waretan, mutta niin ajattelee miljoonat muutkin. Miten muka joku warettelu voi antaa positiivisen vaikutuksen myynnille? Jos peli on huono niin se on huono, eikä sen myynnit siitä kasva vaikka miljoonat warettaisi. Markkinointikikkana sitä ei ainakaan mikään pelikehittäjä halua käyttää, jos siihen viittaat. Piratisoiminen on täysin verrattavissa varkauteen, sinä varastat koodin ja tekijänoikeuksilla suojattua materiaalia joka on jonkun omistama. Sama pätee muihin piraattituotteisiin jotka tulevat kiinasta ja yrittävät kilpailla laillisten tuotteiden kanssa.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova