Tuorein sisältö

11-vuotias laittoi Clash of Clansiin reilut 4 500 euroa

21.01.2013 klo 12.36 | Luettu: 9014 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen



Svenska Dagbladet kirjoittaa tapauksesta, jossa ruotsalaisperheen 11-vuotias poika oli innostunut suomalaisesta Clash of Clansista siinä määrin, että oli napsutellut isän luottokorttiin liitetyllä iPadilla peliin maksullisia bonuksia olan takaa. Kaiken kaikkiaan saldoksi oli ehtinyt kertyä 40 000 kruunua, eli noin 4 600 euroa, ennen kuin asia huomattiin.

Omien sanojensa mukaan poika ei ollut ymmärtänyt, että bonukset maksavat oikeaa rahaa. Isä taas oli antanut pojalle App Storen salasanansa latailuita varten, minkä hän itsekin tunnusti olleen hieman leväperäistä. Samalla hän kuitenkin arvosteli peliä siitä, että se houkuttaa joka käänteessä hankkimaan maksullisia lisiä pelin pitämiseksi mielekkäänä. Apple tuli asiassa vastaan ja peruutti veloitukset. Vastaavia tapauksia sattuu Ruotsin kuluttajaviraston mukaan jonkin verran, mutta ne ovat vähenemään päin.

Aiheesta kirjoitti suomeksi ensimmäisenä Iltasanomat.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Bungie piristi saira... Starbreeze tekee uut... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (14 viestiä)

idiota

21.01.2013 klo 12.59 5 tykkää tästä

sen ois ite pitäny mennä töihin tienaamaan rahat !!

tyhmyydestä sakotetaan
lainaa
ana

21.01.2013 klo 13.08 4 tykkää tästä

Kuka hullu antaa luottokorttinumronsa appstorelle ja lasten käyttöön.

Itse olen pari kertaa ostanut latauskortin tuota tarkoitusta varten. Niiden kanssa ei ole mitään riskiä liikaveloituksista.
lainaa
Etymmärräsarkasmia

21.01.2013 klo 13.19

Kyllä tuo Apple on sitten hieno firma!
lainaa
Yllättynyt

21.01.2013 klo 15.58 10 tykkää tästä

Etymmärräsarkasmia kirjoitti:
Kyllä tuo Apple on sitten hieno firma!


Kieltämättä yllättävän hieno teko Applelta kun tuli asiassa vastaan ja peruutti veloitukset.
lainaa
sdopsdpofpo

21.01.2013 klo 17.39 3 tykkää tästä

Yllättynyt kirjoitti:
Etymmärräsarkasmia kirjoitti:
Kyllä tuo Apple on sitten hieno firma!


Kieltämättä yllättävän hieno teko Applelta kun tuli asiassa vastaan ja peruutti veloitukset.


Markkinatempaus jottei kaikki asiakkaat lähde. Kyllä tähän mennessä on kelvannut kaikki hämärät vahinkomaksut
lainaa
Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

21.01.2013 klo 18.39 5 tykkää tästä

Koskahan RAY palauttaa pelaamani rahat?
lainaa
jpofporpok

21.01.2013 klo 18.56

Ville kirjoitti:
Koskahan RAY palauttaa pelaamani rahat?


Alle 18v moderaattori?

Mutta faktahan on että kassatädit jopa sammuttavat RAYn koneet. Lapset menettävät pelirahansa ilman mahdollisuutta edes voittaa mitään. Hurraa.
lainaa
Jarmo

21.01.2013 klo 19.33

Pojan isän pitäisi maksaa 4 500 euroa siitä, että hänen poikansa teloitetaan.

Hyödyllisempää, eikö?

Ajatelkaa asiaa.
lainaa
agm

21.01.2013 klo 20.23

Rahojen palautus oli kyllä oikein tehty, mutta toisaalta olisi kyllä ollut hyvä opetus sekä isälle että lapselle jos eivät olisi saaneetkaan rahoja takaisin.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

21.01.2013 klo 20.59

jpofporpok kirjoitti:
Ville kirjoitti:
Koskahan RAY palauttaa pelaamani rahat?


Alle 18v moderaattori?

Mutta faktahan on että kassatädit jopa sammuttavat RAYn koneet. Lapset menettävät pelirahansa ilman mahdollisuutta edes voittaa mitään. Hurraa.
Kaikilla lapsilla jotka yltää laittaa rahaa siihen on jo varmasti lukutaito ja niissä lukee että K-15. Jos silti tunkee rahaa, nii oma häpeänsä.
lainaa
Hynsson

22.01.2013 klo 05.32 1 tykkää tästä

perato kirjoitti:
jpofporpok kirjoitti:
Ville kirjoitti:
Koskahan RAY palauttaa pelaamani rahat?


Alle 18v moderaattori?

Mutta faktahan on että kassatädit jopa sammuttavat RAYn koneet. Lapset menettävät pelirahansa ilman mahdollisuutta edes voittaa mitään. Hurraa.
Kaikilla lapsilla jotka yltää laittaa rahaa siihen on jo varmasti lukutaito ja niissä lukee että K-15. Jos silti tunkee rahaa, nii oma häpeänsä.


Tarkoitat varmaan että K-18?
lainaa
Matulock

22.01.2013 klo 16.01

perato kirjoitti:
jpofporpok kirjoitti:
Ville kirjoitti:
Koskahan RAY palauttaa pelaamani rahat?


Alle 18v moderaattori?

Mutta faktahan on että kassatädit jopa sammuttavat RAYn koneet. Lapset menettävät pelirahansa ilman mahdollisuutta edes voittaa mitään. Hurraa.
Kaikilla lapsilla jotka yltää laittaa rahaa siihen on jo varmasti lukutaito ja niissä lukee että K-15. Jos silti tunkee rahaa, nii oma häpeänsä.


Antaako se jotenkin luvan rosvota ne koneessa olevat rahat?
lainaa
idioottiPentu

23.01.2013 klo 03.41 1 tykkää tästä

tyhmä kakara!
lainaa
Lihatuomari

Rekisteröitynyt 17.01.2012

24.01.2013 klo 15.02

Hieno teko Applelta. Mutta saa olla aika saamarin typerä muksu, ainakin tekstin mukaan, jos kuvittelee saavansa maksullista sisältöä ilmaiseksi, etenkin kun Appstoressa kysytään aina salasanaa ja hintalappu esitetään varsin selkeästi. Nojoo, lapset ovat tyhmiä.

Ps. Pelikoneet pudottaa rahat laariin suljettaessa.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova