Tuorein sisältö

Väkivaltapelit tekevät vihaiseksi, väittää uusi tutkimus

17.12.2012 klo 11.13 | Luettu: 18930 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Muutaman kerran vuodessa pelimaailmassa uutisoidaan pelien psykologisista vaikutuksista tehdyistä tutkimuksista ja suunnilleen joka toinen kerta tulos on se, että vaikutusta on ja joka toinen kerta se, että ei ole. Pohjimmiltaan kaikki on varmasti kiinni ihmisistä itseistään, mutta VG247 uutisoi tällä kertaa tutkimuksesta, jonka mukaan väkivaltapelien jatkuva pelaaminen lisää aggressiota.

Tutkimuksen toteuttivat Université Pierre-Mendès-France, Ohio State Universityn analyytikot ja University of Hohenheim. Seitsemänkymmentä testihenkilöä jaettiin kahteen ryhmään, joista toiset pelasivat väkivaltaisia pelejä (mm. Call of Duty 4 ja Condemned 2) ja toiset muunlaisia (mm. Dirt 2 ja Pure) 20 minuutin jaksoissa. Havaintojen mukaan useina päivinä väkivaltapelejä pelanneet antoivat pelaamisen jälkeen tehtyihin testeihin aggressiivisempia vastauksia.

Ohion yliopiston professori Brad Bushman vertasi väkivaltapelien pelaamista tupakoinnin vaikutuksiin: "Pelien pelaamista voisi verrata tupakointiin. Yksi tupakka ei aiheuta keuhkosyöpää, mutta viikkojen, kuukausien tai vuosien tupakointi kasvattaa sen riskiä huomattavasti. Samalla tavoin jatkuvalla altistumisella väkivaltapeleille saattaa olla kumulatiivinen vaikutus aggressioon."


V2.fi | Manu Pärssinen
< Listasunnuntai astel... Platinum haluaisi te... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (29 viestiä)

ASDDASDAS

17.12.2012 klo 11.39 33 tykkää tästä

EIVÄT MUUTEN VARMANA TEE!!!!!!!!!!!!!!! APINAT!!!!!!!!!!!!!!
lainaa
Subahnoob

17.12.2012 klo 11.39 3 tykkää tästä

Minulla itsellä on melkeimpä päinvastoin. Silloin kum olen turhautunut tai äreällä tuulella, niin pelaan yleensä painkiller HD:ta (mielipiteensä kaikilla) joka yleensä saa minut suhteellisen hyvälle tuulelle.....
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

17.12.2012 klo 11.46 4 tykkää tästä

Kaippa sitä voi väkivallalle ehdollistua, kun sitä liian kauan, päämäärättä ja monotonisesti harrastaa. Mutta ihminen, jolta löytyy motivaatio ja vähäjärkisyys alistaa itsensä tuollaiseen, on varmasti jotain pelin ulkopuolisiakin ongelmia.
Ja kehtaan väittää, että peliagressiot syntyy turhautumisesta, joka syntyy siitä, kun oikeassa elämässä asiat eivät suju niin helposti ja nopeasti, kuin moderneissa kättä-pitelevissä instant-gratification kasuaalipeleissä, eikä siinä, että suurin osa pelin haasteista liittyy väkivaltaan.

Muokannut: Mirr5 17.12.2012 klo 11.50 lainaa
apina

17.12.2012 klo 11.47 14 tykkää tästä

Aika jäätävää legendaa tutkija heittää kolmen päivän tutkimuksesta 70:llä ihmisellä. Taas oli tärkeämpää saada naama julkisuuteen kuin hyödyllistä tietoa.
lainaa
apex

Rekisteröitynyt 21.12.2010

17.12.2012 klo 11.52 21 tykkää tästä

Testattiinko moninpelejä vai yksinpelejä? Kyllä CoD-kakaroiden kiljumista kuunnellessa aggressiivisuus lisääntyy, yksinpeli tuottaa ennemminkin katatonisen tilan.
lainaa
HeDuXe

Rekisteröitynyt 12.01.2011

17.12.2012 klo 11.54

Hmm. Itselleni tulee vain hyvä mieli kun raiskaan nyyppiä. Toisaalta lagiset pelit tai ylivoimainen vihollinen ketuttavat. Tahtoisin todella osallistua tällaiseen testiin! Videopelit saattavat olla Saatanasta...
lainaa
M454

17.12.2012 klo 12.10 3 tykkää tästä

Mirr5 kirjoitti:
Kaippa sitä voi väkivallalle ehdollistua, kun sitä liian kauan, päämäärättä ja monotonisesti harrastaa.


Näin käy jo Suomen armeijassa. :D
lainaa
Jorma69

17.12.2012 klo 12.32 1 tykkää tästä

Fakta on tämä että: Väkivallan harrastaminen tekee väkivaltaiseksi, väkivaltainen yhteiskunta tekee väkivaltaiseksi, väkivaltaviihde tekee väkivaltaiseksi. Kun sitten sinusta tulee väkivaltainen yhteiskunta vastaa väkivaltaisesti ja se aiheuttaa feedback-loopin.

Ei se ole niin ihmeellistä. Kun myöntää faktat siitä seuraa tyyni mieli. Ei tarvitse yrittää todistaa vastoin totuutta! Siitä seuraa vain epämukavaa p-puhetta!

Tykkään kyllä peleistä ja koodailen ja muutenkin olen tietokonemies henkeen ja vereen ja myös poikani 7 v pelailee COD BlackOps 1 & 2. Mutta se ei haittaa, koska olen itse erittäin järkevä + tasapainoinen ja myöskin jälkikasvuni on tullut minuun eli on erittäin älykästä ja fiksua ja tietää että peli on kuin piirroselokuvaa vaan ja sitä ei kannata ottaa niin vakavasti!

Mutta fakta on se että väkivallan harrastaminen muodossa tai toisessa tekee ihmisen väkivaltaiseksi teoiltaan ja ajatuksiltaan! Turha sitä on yrittää väittää toiseksi!
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

17.12.2012 klo 12.34 1 tykkää tästä

M454 kirjoitti:
Mirr5 kirjoitti:
Kaippa sitä voi väkivallalle ehdollistua, kun sitä liian kauan, päämäärättä ja monotonisesti harrastaa.


Näin käy jo Suomen armeijassa. :D


Niinnoh, armeijassa väkivaltaisimmat asiat taitaa olla tarkkuusammunta ja leikkisodat. Ja niissä se tunnelma nyt ei ole ihan sitä mitä kutsuisin väkivaltaiseksi. Ainakaan täysin päätöntä väkivaltaa se ei ole. Ainakaan samalla tavalla mitä joku sotaräiskintä on.
Kokijassa se tuntuu olevan kiinni. Mietin kans, että mitenköhän nämä ammuskelijat omaksuvat räiskintäpelien tunnelman yleisesti. Onko ne voimafantasioita, vai resonoiko vainotuksi tulemisen tunteita, minä vastaan aivan kaikki muut?
Muokannut: Mirr5 17.12.2012 klo 12.35 lainaa
ZiisusChrist

17.12.2012 klo 12.35 1 tykkää tästä

Nhl sarjan pelien pelaaminen tekee minut agressiiviseksi. Veikkaampa, että kilpailunhaluisilla pelaajilla menee hermot missä vain pelissä.
Olen vain huono häviäjä! :)
lainaa
memph

17.12.2012 klo 12.37

"Mutta se ei haittaa, koska olen itse erittäin järkevä + tasapainoinen ja myöskin jälkikasvuni on tullut minuun eli on erittäin älykästä ja fiksua ja tietää että peli on kuin piirroselokuvaa vaan ja sitä ei kannata ottaa niin vakavasti!"

Sun minäkuva on ainakin jo sumentunut ja surrealistinen. :D
lainaa
niinistöonpedofiili

17.12.2012 klo 12.56

No olipa uus juttu. Kyllä ainakin itse huomaan kiroilevani paljon enemmän, kun on se pitkä MoH-putki takana. Sitten taas jos olen pelannut Playstation All-Starsia niin en kiroile juuri yhtään.
lainaa
Flits

17.12.2012 klo 13.07 3 tykkää tästä

Vaikka aiheuttaisikin, niin ei se "normaalilla" ihmisellä koskaan pitäisi ylittää kynnystä vahingoittaa muita. Tämä maailma on muutenkin väkivallan ihannointia ja väkivaltaiset vallanhimoiset ihmiset maailmaa hallitsevatkin kautta historian. Jo alkaa nyrkit heilua erimaiden politiikassakin, kun vähän vastapuoli kertoo totuuksia/solvaa yms.

Väkivalta myöskin yleensä heijastuu elämäntilanteesta. Tuskin pelkästään pelaaminen saa ihmistä heittämään itselleen tärkeät arvot menemään mukiloimaan muita. Kurjuus kasaantuu lopulta päähän, jos henkilö ei vastoinkäymisiä kestä. Itse olemme lajimme jalostanut joten tekopyhyys kannattaa unohtaa ja pyrkiä korjaamaan ja parantamaan mitä korjattavissa on. Se on hidasta ja sukupolvia aikaa vievää, mutta vain siten saadaan rauha ihmisten mieliin, väkivallan ja alkoholin ihannoinin loppu.

Peleistä syntyvä väkivalta on vain oire ei koko syy joten tämän maineen hakeminen ja jeesustelu voitaisiin unohtaa näillä nollatutkimuksilla. Samoja vaikutuksia tulee urheilusta ja armeijan jotka jopa ylittivät peleistä tulevan väkivallan. Arjessa riittää ärsykkeitä.
lainaa
Mikael

17.12.2012 klo 13.10

"Mutta fakta on se että väkivallan harrastaminen muodossa tai toisessa tekee ihmisen väkivaltaiseksi teoiltaan ja ajatuksiltaan! Turha sitä on yrittää väittää toiseksi!"

Paljon ehdottomia "faktoja" luetellessaan, ihminen paljastaa yllättävän mielenkiintoisia asioitan itsestään. Noh, mitä tulee tuohon väkivaltaisuuteen, niin uskon että aina ensin lähtee ajatus väkivaltaisuudesta ja vasta sitten varsinainen teko. Toisinsanoen se ohjain lentää seinään vasta sitten kun siihen on syynsä. Saman kaavan voi yhdistää moneen tapaukseen.
lainaa
AngryBird

17.12.2012 klo 13.26 6 tykkää tästä

Kylla minäkin olisin vihainen jos saisin pelata vaan 20 minuuttia kerralla
lainaa
WhoKnows

Rekisteröitynyt 05.11.2010

17.12.2012 klo 13.29

Minä ainakin rentoudun kaikkein eniten väkivaltapeleistä.

Ehkä nuo oli pistetty pelaamaan moninpeliä ja sitten ne otti turpaansa ja oli huonoja häviäjiä ja alkoi kauhea rage.
lainaa
agm

17.12.2012 klo 13.31

Autopelit netissä kylkeen kiilaajineen tekevät kyllä itseni paljon väkivaltaisemmaksi kuin väkivaltapelit. :D
lainaa
MiTVIT

17.12.2012 klo 13.32 1 tykkää tästä

kuka nyt rauhallisena pysyisi jos mw:tä joutuu pelaamaan, vitun hakkerit saatana.
lainaa
NiMeTöN

17.12.2012 klo 13.47

Tälläiset tutkimukset aiheuttavat väkivaltaisia mielitpiteitä mutta ei kait vielä tekoja...
lainaa
h1ppidippi

Rekisteröitynyt 15.03.2011

17.12.2012 klo 15.07

Uutiskuvasta +10 pistettä :)
lainaa
afk

17.12.2012 klo 17.01

Ainakaan omalla kohdalla aggression määrä ei niinkään riipu pelin genrestä tai väkivaltaisuudesta, vaan kuinka pelaaminen sujuu. Jos peli on hyvä ja olen hyvä siinä, pelaaminen tuottaa lähinnä nautintoa. Jos taas peli on helvetin buginen tai otan pelissä kunnolla turpaan jne. niin luonnollisesti verenpaine saattaa hieman nousta ja ärräpäätkin lennellä.

Samaan tapaan lapsena kismitti suunnattomasti, jos sattui häviämään veljelle vaikkapa Afrikan tähdessä tai jossain pihapelissä.
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

17.12.2012 klo 17.23 2 tykkää tästä

HAISTAKAA VITTU MÄ TAPAN TEIDÄT KAIKKI!
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

17.12.2012 klo 18.06 2 tykkää tästä

Geneeriset putkiskriptifilmipelit tekee minutkin vihaiseksi, joten allekirjoitan väitteen. Sellaisia ne kaikki välkivaltapelit tuntuu olevan.
lainaa
cstattipystyssä

17.12.2012 klo 18.08

EI VITTU! OTTAA PÄÄHÄN IHAN KAUHEEESTI!!! KUN TÄMMÖISTÄ P*SKAA SUOLLETAAN!!!!!! PELAAN CODIA JOKA PÄIVÄ ENKÄ OLE YHTÄÄN SEN AGRESSIIVISEMPI!!1
lainaa
Jepjep

17.12.2012 klo 23.45 1 tykkää tästä

Ei ne pelit, vaan se lagi
lainaa
ZiisusChrist

17.12.2012 klo 23.52 2 tykkää tästä

Talmunen on supon seuraava kohde! :D
lainaa
patteli-

18.12.2012 klo 04.18

Juuh ei varmaan ole mitään tekemistä että kun jauhetaan nopeatemposta peliä niin adrenaliini virtaa ja sitten tulee vähän räväkämpää vastausta ku työnnetään kysymyksiä nenän alle pahimmissa adrenaliinihöyryissä.

Järki käteen nyt näissä tutkimuksissaki.
lainaa
k18

18.12.2012 klo 09.50

Jorma69 kirjoitti:
Fakta on tämä että: Väkivallan harrastaminen tekee väkivaltaiseksi, väkivaltainen yhteiskunta tekee väkivaltaiseksi, väkivaltaviihde tekee väkivaltaiseksi. Kun sitten sinusta tulee väkivaltainen yhteiskunta vastaa väkivaltaisesti ja se aiheuttaa feedback-loopin.

Ei se ole niin ihmeellistä. Kun myöntää faktat siitä seuraa tyyni mieli. Ei tarvitse yrittää todistaa vastoin totuutta! Siitä seuraa vain epämukavaa p-puhetta!

Tykkään kyllä peleistä ja koodailen ja muutenkin olen tietokonemies henkeen ja vereen ja myös poikani 7 v pelailee COD BlackOps 1 & 2. Mutta se ei haittaa, koska olen itse erittäin järkevä + tasapainoinen ja myöskin jälkikasvuni on tullut minuun eli on erittäin älykästä ja fiksua ja tietää että peli on kuin piirroselokuvaa vaan ja sitä ei kannata ottaa niin vakavasti!

Mutta fakta on se että väkivallan harrastaminen muodossa tai toisessa tekee ihmisen väkivaltaiseksi teoiltaan ja ajatuksiltaan! Turha sitä on yrittää väittää toiseksi!


Lain rikkominen on siis mielestäsi "älykästä ja fiksua" ? toivottavasti muistat sen kun sellaista lakia rikotaan mistä koituu sinulle itsellesi haittaa.
lainaa
hiemanhukassa

22.12.2012 klo 00.00

Tarkoitetaanko tässä nyt kaikkia pelejä jossa voi tappaa ihmisiä, vaikka ei olisikaan agressiivinen peli (mm. Assassin's Creed) vai sellaisia niin kuin esim. God of War, jossa teurastetaan porukkaa agressiivisesti?
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova