Tuorein sisältö

Black Ops 2:n traileri ja informaatiorynnäkkö

02.05.2012 klo 11.00 | Luettu: 26146 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Eilen illalla USA:ssa näytettiin Call of Duty: Black Ops II:n traileri ja samalla internet täyttyi informaatiosta. Tässä ensin kyseinen video ja sitten lisätietoja.



- julkaisu siis PC:lle, X360:lle ja PS3:lle 13. marraskuuta
- sijoittuu kahteen ajanjaksoon: 80-luvun Kylmän sodan aikakuteen sekä tulevaisuuteen, jossa USA:lla ja Kiinalla on samanlainen tilanne
- päähenkilöt ovat Alex Mason 80-luvulla ja hänen poikansa David Mason vuodessa 2025, sidoksena on myös pääpahis on Raul Menendez, jonka katkeroituminen johtaa lopulta kansainväliseen konfliktiin
- käskikirjoittamisessa oli mukana David S.Goyer, joka työsti myös The Dark Knight -leffaa
- yksinpelikampanjan aikana pelaajilla on mahdollisuus ottaa osaa Strike Force -tehtäviin. Joskus niitä on tarjolla useita, mutta vain yhden voi valita. Riippuen siitä, onnistuuko vai epäonnistuuko tehtävässä, pääjuoni muuttuu. Myös tasojen aikana on tehtävä valintoja, jotka voivat jopa johtaa keskeisten henkilöiden kuolemiin
- moninpeli sijoittuu ainoastaan vuoteen 2025, siitä on esitelty kaksi karttaa: "Aftermath" ja "Yemen"
- zombiet palaavat myös














V2.fi | Manu Pärssinen
< Metal Gear Solid: HD... Keskeneräiseksi jään... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (43 viestiä)

HeDuXe

Rekisteröitynyt 12.01.2011

02.05.2012 klo 11.08 9 tykkää tästä

Hevosia?

Seuraavassa Call of Dutyssä paetaan delfiineillä?
lainaa
niinpä

02.05.2012 klo 11.14 3 tykkää tästä

ensi-vaikutelma oli aika wtf mutta tutusttuani ennemän projektiin tämä kuulostaa aika lupaavalta.
lainaa
asdasd

Rekisteröitynyt 27.09.2010

02.05.2012 klo 11.20 3 tykkää tästä

Näyttää erittäin lupaavalta puhumattakaan siitä, miten hyvin Treyarch on kyennyt nostamaan peliensä laatua joka julkaisun yhteydessä.
lainaa
Partisaani

Rekisteröitynyt 23.03.2012

02.05.2012 klo 11.27 5 tykkää tästä

asdasd kirjoitti:
Näyttää erittäin lupaavalta puhumattakaan siitä, miten hyvin Treyarch on kyennyt nostamaan peliensä laatua joka julkaisun yhteydessä.


HA haha joo hyvän laitoit, hetkinen...et oo tosissas :D?!
lainaa
Blops

02.05.2012 klo 11.28 10 tykkää tästä

Treyarch > IW
lainaa
dsadas

02.05.2012 klo 11.39 12 tykkää tästä

perhana... tämähän yllätti minut positiivisesti.
lainaa
Betrunken

Rekisteröitynyt 20.02.2010

02.05.2012 klo 11.41 1 tykkää tästä

Enpä tiedä, jos yksinpeli olisi kohtalainen etes nii voisi jouluksi itselleen ostaa.
Netti monipelit eivät ole mun juttu.

Eiköhän tämä taas tule tämän vuoden fps kiintiön täyttämään =)
lainaa
crackzutah

Rekisteröitynyt 18.06.2008

02.05.2012 klo 12.06 2 tykkää tästä

Yay,elikkä diablo 3 nonstop nyt ja joulun alla pyssyttelyä codilla......käy!! ^^
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

02.05.2012 klo 13.01 1 tykkää tästä

Se on se pieni WTF-elementti tai yliampuvuus mikä nostaa Treyarchin CoDit nykyisen tacticool-as-fuck IW:n CoDien yli.
MW>BlOps>Waw>>>>>>MW2>>MW3
lainaa
kivi

02.05.2012 klo 13.15

Erittäin positiivinen yllätys oli tosin siihen ei paljoa vaadita.
lainaa
hassua

02.05.2012 klo 13.21 8 tykkää tästä

HeDuXe kirjoitti:
Hevosia?

Seuraavassa Call of Dutyssä paetaan delfiineillä?

Tuo kohtaus sijoittuu 80-luvulle, jossa Woods oli vielä nuorempi, ja käytiin ensimmäista kylmääsotaa. Kohtaus sijoittuu Afghanistaniin. Joten miks vittu yllättäis? Kommenttisi ei ollut hauska, eikä nokkela. Teit vaan itsestäsi pellen.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

02.05.2012 klo 13.26 2 tykkää tästä

Ihme, tää ei ookkaan enää pelkkä kopio edellisestä CoDista. Toivottavasti IW:kin ottaa opiksi ja uudistaa sarjaa seuraavan CoD:insa kohdalla.

"- yksinpelikampanjan aikana pelaajilla on mahdollisuus ottaa osaa Strike Force -tehtäviin. Joskus niitä on tarjolla useita, mutta vain yhden voi valita. Riippuen siitä, onnistuuko vai epäonnistuuko tehtävässä, pääjuoni muuttuu. Myös tasojen aikana on tehtävä valintoja, jotka voivat jopa johtaa keskeisten henkilöiden kuolemiin"

Kuullostaa tosi hyvältä.
lainaa
mukaProPeke

Rekisteröitynyt 06.07.2011

02.05.2012 klo 13.31 1 tykkää tästä

Välillä jotain uutta, jooko...
Muokannut: mukaProPeke 04.05.2012 klo 11.16 lainaa
pErFecTONe

Rekisteröitynyt 22.06.2008

02.05.2012 klo 13.37

Totta kai, tulevaisuus karvakäsillä höystettynä.. perkeleen perkele.

Ottaisin mielummin ehkä kuiteskin sen menneisyyden pelkästään.
lainaa
jees

02.05.2012 klo 14.52 1 tykkää tästä

Olisin toivonut enemmän CoD4/WaW meininkiä. MW2:sta lähtien pelaaminen on ollut liiaksi hidastusta, räjähdyksiä, raiteilla liikkumista jne. Lisäksi grafiikka on jämähtänyt MW2:n tasolle, mistä voi valittaa, kun peli kuitenkin vahvasti nojaa tapahtumiensa näyttävyyteen.
lainaa
apex

Rekisteröitynyt 21.12.2010

02.05.2012 klo 15.19

Yllätyin kyllä, tämähän näyttää melko lupaavalta. Varsinkin muuttuva pääjuoni kuulostaa kiinnostavalta, aiemmin kun CoDit ovat olleet malliesimerkki lineaarisista putkijuoksuista. Putkijuoksua se varmaan on edelleenkin, mutta ainakin juoneen voi jotenkin vaikuttaa. Jenkkien kiihkopatriotismia ei varmaankaan saa silti poistettua vaikka mitä tekisi...

Jos Halo 4 ei tulisi viikkoa ennen, saattaisin tämän ostaakin. Nyt rahat menevät boksin ja liveajan ostoon.
Muokannut: apex 02.05.2012 klo 15.20 lainaa
HeDuXe

Rekisteröitynyt 12.01.2011

02.05.2012 klo 16.17 3 tykkää tästä

hassua kirjoitti:
HeDuXe kirjoitti:
Hevosia?

Seuraavassa Call of Dutyssä paetaan delfiineillä?

Tuo kohtaus sijoittuu 80-luvulle, jossa Woods oli vielä nuorempi, ja käytiin ensimmäista kylmääsotaa. Kohtaus sijoittuu Afghanistaniin. Joten miks vittu yllättäis? Kommenttisi ei ollut hauska, eikä nokkela. Teit vaan itsestäsi pellen.


Voihan "vittu". Nyt kyllä harmittaa.
lainaa
-sdFdM-

02.05.2012 klo 16.25 2 tykkää tästä

Lopettais nyt kaikki näitten sotapelien tekemisen, sehän on niin läpikäyty aihe jo.
lainaa
Appe

Rekisteröitynyt 15.09.2008

02.05.2012 klo 16.31 2 tykkää tästä

HeDuXe kirjoitti:
Hevosia?

Seuraavassa Call of Dutyssä paetaan delfiineillä?


Joo on kyl aika lol, kyllähän sen kaikki tietää, että 13 vuoden päästä ei oo enää hevosia.
lainaa
cs_bot

Rekisteröitynyt 29.05.2007

02.05.2012 klo 16.51

Partisaani kirjoitti:
asdasd kirjoitti:
Näyttää erittäin lupaavalta puhumattakaan siitä, miten hyvin Treyarch on kyennyt nostamaan peliensä laatua joka julkaisun yhteydessä.


HA haha joo hyvän laitoit, hetkinen...et oo tosissas :D?!
Paitsi että laadukkaammin Black Ops on tehty PC:llä, kuin MW2 ja MW3.

Odotan semisti mielenkiinnolla tätä CoDia. Robotit ja droidit ei nyt niin hirveästi innosta, mutta toivottavasti ne ei olisi kauhean suuressa osassa moninpeliä.
lainaa
MattiP

02.05.2012 klo 17.00 7 tykkää tästä

Hirveetä roskaa.
lainaa
temez69

Rekisteröitynyt 24.12.2011

02.05.2012 klo 17.35

0:41 Total recall :D
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

02.05.2012 klo 17.38 1 tykkää tästä

Lapsien pitää kuitenkin muistaa, että Treyarch on ihan tyylitajuinen studio. Varmaan ainoa tekijä, joka on onnistunut jäljentämään sitä lämmintä fiilistä, mitä kasaritoimintaleffoissa oli. Veikkaan että aika kaukana ollaan Tom Clancy -henkisestä mukarealistisesta, hengettömästä, tunnevammaisesta sotilasrunkkauksesta, mitä esmes Ghost Reconit ovat.
lainaa
Foley

02.05.2012 klo 18.37

Kuitenkin katon aika varauksella, olkoot kuinka "uudistettu" ulkonäkö. Tai tarinan vaihtuvuus... niin noi kuvat ei mua kyl vakuuttanut. Enemmänkin näytti scifi sekoitettu ramboilulla... Mulla kyllä menee budjetti täyteen vähäksi aikaan noiden putki räiskintöjen kanssa.

Muutenkin on tulossa ihan tarpeeksi kovia pelejä et ei edes tarvi miettiä blopsin hankkimista xD
lainaa
Uppmas

Rekisteröitynyt 15.11.2011

02.05.2012 klo 18.46 3 tykkää tästä

Nyt kaikki hypettää tän pystyyn kun edellisessä uutisessa koko sarja haukuttiin kuolleeksi paskaksi. Ei helvetti se Activision vaan osaa, kaikki vihaajat rupee hypeemään. Ei näin.
lainaa
Nikke

Rekisteröitynyt 17.09.2007

02.05.2012 klo 18.55 1 tykkää tästä

Uppmas kirjoitti:
Nyt kaikki hypettää tän pystyyn kun edellisessä uutisessa koko sarja haukuttiin kuolleeksi paskaksi. Ei helvetti se Activision vaan osaa, kaikki vihaajat rupee hypeemään. Ei näin.

Semmosta se todellisuudessa on. Lupaa yksi pieni lisäjuttu, eli tämä että annetaan kaksi tehtävää yhden sijasta ja voit tehdä vain toisen ja se jopa vaikuttaa loppuun! Herranjumala mitä innovaatiota!

Surullista tämä nykymeininki. Binary Domain on aivan tajuttoman huonosta portattu PC:lle ja muutenkin julkaisuja lykätään konsolien edestä (kts. Prototype 2)
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

02.05.2012 klo 19.25 2 tykkää tästä

Uppmas kirjoitti:
Nyt kaikki hypettää tän pystyyn kun edellisessä uutisessa koko sarja haukuttiin kuolleeksi paskaksi. Ei helvetti se Activision vaan osaa, kaikki vihaajat rupee hypeemään. Ei näin.

Selkärangatonta touhua.
lainaa
Luke

Rekisteröitynyt 30.08.2010

02.05.2012 klo 19.42 1 tykkää tästä

Kierrätys toimii !
lainaa
Uppmas

Rekisteröitynyt 15.11.2011

02.05.2012 klo 19.46 3 tykkää tästä

Luke kirjoitti:
Kierrätys toimii !


Ekologiahan on nykyajan hitti.
lainaa
Triobiitti

Rekisteröitynyt 16.10.2011

02.05.2012 klo 19.51 2 tykkää tästä

mukaProPeke kirjoitti:
Välillä jotain uutta, jooko...


No mitäs tuo oli, jos ei jotain uutta?
lainaa
hohhoh

02.05.2012 klo 20.06

Jos on tarpeeks vaihtelua IW:n ja MW 1,3:n jälkeen niin ostoon menee. Itkekää lisää.
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

02.05.2012 klo 20.26

hohhoh kirjoitti:
Jos on tarpeeks vaihtelua IW:n ja MW 1,3:n jälkeen niin ostoon menee. Itkekää lisää.


MW -> MW 1.0
MW2 -> MW 1.1
MW3 -> MW 1.2
Ohjelmiston mallin ja version väliin tulee piste eikä pilkku.
lainaa
Uppmas

Rekisteröitynyt 15.11.2011

02.05.2012 klo 20.36

Mirr5 kirjoitti:
hohhoh kirjoitti:
Jos on tarpeeks vaihtelua IW:n ja MW 1,3:n jälkeen niin ostoon menee. Itkekää lisää.


MW -> MW 1.0
MW2 -> MW 1.1
MW3 -> MW 1.2
Ohjelmiston mallin ja version väliin tulee piste eikä pilkku.


Paitsi että kyseessä ovat tuotenimet eivätkä viralliset ohjelmistomallit.
Tässä viralliset ohjelmistojen (pelimoottorien) nimet.
MW1 -> IW 3.0
WaW -> IW 3.0
MW2 -> IW 4.0
BO -> IW 3.0 modified
MW3 -> IW 5.0
lainaa
KH-FANI

Rekisteröitynyt 15.02.2010

02.05.2012 klo 23.19

Black of Duty: Cock Blocks II :D. Nojoo, mielenkiintosemmaltahan toi näyttää kun vaikka MW3. Grafiikatkin ovat jotenski...terävämmät.
lainaa
rerew

02.05.2012 klo 23.31 1 tykkää tästä

Samaa paskaa nettipeli mitä BO oli. Kyllä nämä FAILARCHIN räpellykset tiedetään
lainaa
OmgItsWilly

Rekisteröitynyt 05.04.2012

03.05.2012 klo 00.42

Tarinaan voi vaikuttaa. RPG of the Year
lainaa
hohhoh

03.05.2012 klo 16.25

Mirr5 kirjoitti:

MW -> MW 1.0
MW2 -> MW 1.1
MW3 -> MW 1.2
Ohjelmiston mallin ja version väliin tulee piste eikä pilkku.

Anteeksi. Auttaako jos sanon että MW:n toisen karttapaketin jälkeen?
lainaa
ostakaaSE

03.05.2012 klo 18.55

rerew kirjoitti:
Samaa paskaa nettipeli mitä BO oli. Kyllä nämä FAILARCHIN räpellykset tiedetään

seriously... failarch...
lainaa
ikävä_totuus

03.05.2012 klo 21.08

rerew kirjoitti:
Samaa paskaa nettipeli mitä BO oli. Kyllä nämä FAILARCHIN räpellykset tiedetään

parempi kuin mw3, u mad?
lainaa
mukaProPeke

Rekisteröitynyt 06.07.2011

04.05.2012 klo 11.52

sori vahinko...
Muokannut: mukaProPeke 04.05.2012 klo 11.53 lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

04.05.2012 klo 16.13

hohhoh kirjoitti:
Mirr5 kirjoitti:

MW -> MW 1.0
MW2 -> MW 1.1
MW3 -> MW 1.2
Ohjelmiston mallin ja version väliin tulee piste eikä pilkku.

Anteeksi. Auttaako jos sanon että MW:n toisen karttapaketin jälkeen?

Lisäkampanja olisi parempi. Karttapaketti viittaa enemmän moninpelikenttiin. Ja kukaan täysjärkinen pelaa CoDeja nettipelin takia.
lainaa
modern_failfare

04.05.2012 klo 22.58

rerew kirjoitti:
Samaa paskaa nettipeli mitä BO oli. Kyllä nämä FAILARCHIN räpellykset tiedetään
On se kumma kun vain Treyarch on kyennyt nostamaan CoDien tasoa ja silti täällä foorumeilla roikkuu näitä IW-fanipoikia vääristelemässä totuutta.
lainaa
Otacon-chan

05.05.2012 klo 00.09

Jaa-a. Se on sitten ohi FPS genre minulta. Duke ei pystynyt pelastamaan sitä ja Rage paukutettiin keskinkertaiseksi. Ja ennakotiedot jo sanovat että tämän CODn ennakkotilaukset rikkovat jopa edellisen.
Aika unohtaa FPS ja tosissaan siirtyä muihin genreihin.

Rest in pieces, FPS genre.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova