Punainen Risti pohtii sotarikosten poistamista peleistä
Kotaku kertoo Punaisen Ristin kansainvälisen komitean tutkivan sitä, pitäisikö sotarikoksia määrittävien Geneven ja Haagin sopimusten koskea myös videopelejä. Mikäli tähän päädytään, on kaksi mahdollisuutta: pelintekijöitä pyydetään noudattamaan sääntöjä tai eri maiden hallituksia pyydetään säätämään lakeja, joita pelintekijöiden pitää sitten noudattaa.
Aiheesta pidettiin tällä viikolla konferenssi Sveitsissä ja siellä keskusteltiin mm. siitä, kuinka videopelit vaikuttavat yleisiin mielikuviin ja toimintaan.
"Vaikka työskentelemme ahkerasti kansainvälisen humanitaarisen oikeuden eteen maailmanlaajuisesti, on olemassa myös noin 600 miljoonan pelaajan ryhmä, joka saattaa rikkoa sitä virtuaalisesti" kertoi konferenssin kuvaus.
Vuonna 2007 aihetta tutkittiin ja peleistä löydettiin mm. seuraavia humanitaarisen oikeuden rikkomuksia: aseettomien ja siviilien ampumista, kidutusta, turhaa tuskaa aiheuttavia aseita sekä kirkkojen ja moskeijoiden tuhoamista. Tutkimuksen tekijöiden mukaan pelin pitäisi rankaista pelaajaa näistä toimista.
Keskustelut (35 viestiä)
Rekisteröitynyt 14.06.2009
04.12.2011 klo 14.03
Rekisteröitynyt 27.06.2007
04.12.2011 klo 14.04
Rekisteröitynyt 24.06.2008
04.12.2011 klo 14.06
Koko sotarikos on käsitteenä muutenkin täysi vitsi.
04.12.2011 klo 14.11
Rekisteröitynyt 04.11.2007
04.12.2011 klo 14.24
04.12.2011 klo 14.33
". Tutkimuksen tekijöiden mukaan pelin pitäisi rankaista pelaajaa näistä toimista."
RANKAISTA,
EI POISTAA,
RANKAISTA!
kuten gta rankaisee laittamalla poliisit perään.
ihan ok homma.
04.12.2011 klo 15.05
Mutta miten mahtaa vaikuttaa yleisiin mielikuviin ja toimintaan se että "aidoissa" sotapeleissä pelaaja saa luoteja päin ja hetken vain huilaa puskassa tai käyttää laastaria niin mikä tahansa todellisuudessa vakava vamma ja kuukausien toipimisen (tai ikuisen invalteetin) vammat katoavat hetkessä. Autopeleissä ei vammudu vaikka miten rytitisi. jne..
Pelit ovat pelejä
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
04.12.2011 klo 15.25
Mut joo, luulis et olis tärkiämpääki tekemistä punasella ristillä.
04.12.2011 klo 16.00
Voihan joku myös mielikuvitustaan käyttäen luoda päähänsä ties millaisia skenaarioita kansanmurhista. Tuleeko seuraavaksi ajatuspoliisit jotka kieltää ikävät ajatukset?
Rekisteröitynyt 14.10.2008
04.12.2011 klo 16.04
04.12.2011 klo 16.50
Rekisteröitynyt 04.01.2011
04.12.2011 klo 16.53
Poistetaanko ne myös kirjoista ja elokuvista?
Koko sotarikos on käsitteenä muutenkin täysi vitsi.
Onhan se aikamoinen vitsi suorittaa rikoksia ihmiskuntaa vastaan.
Rekisteröitynyt 04.01.2011
04.12.2011 klo 16.56
Poistetaan samantien elokuvistakin kaikki lainvastainen toiminta/sisältö.
Paitsi että elokuvissa katsojalle kuvataan niitä rikoksia, peleissä ollaan osana niitä.
Rekisteröitynyt 02.11.2008
04.12.2011 klo 17.32
Rekisteröitynyt 30.11.2010
04.12.2011 klo 17.50
04.12.2011 klo 18.02
Saisivat lopettaa vain sodat maailmasta.
04.12.2011 klo 18.10
Rekisteröitynyt 18.01.2010
04.12.2011 klo 18.12
04.12.2011 klo 18.30
Naurettavia esimerkkejä on taas nämä CoDi/BF "Game Over" jos yksikin luoti osuu jossain vihollisten keskellä juoksevaa siviiliä jalkaan.
Rekisteröitynyt 24.06.2008
04.12.2011 klo 19.36
Poistetaanko ne myös kirjoista ja elokuvista?
Koko sotarikos on käsitteenä muutenkin täysi vitsi.
Onhan se aikamoinen vitsi suorittaa rikoksia ihmiskuntaa vastaan.
Sotarikos ei ole muuta kuin voittajan keino tuomita hävinnyt osapuoli. On aivan naurettavaa puhua jostain lain rikkomisesta sodassa, jossa tapetaan jatkuvasti ihmisiä.
Rekisteröitynyt 18.01.2010
04.12.2011 klo 19.46
04.12.2011 klo 19.49
Rekisteröitynyt 04.04.2008
04.12.2011 klo 20.23
Oikeesti mitä helvettiä! Miksi tämmöistä soopaa ei pistetä elokuvien, taiteen ja musiikin niskaan? Oi, olisipa taas 90-luvun alku kun pelejä pelasi vain nörtit ja tavikset eivät erottaneet kenkäpuhelinta tietokoneesta...
Rekisteröitynyt 10.04.2007
04.12.2011 klo 20.42
EAWLEAWLE AWEJAWEVI#JV"I #J""" IE#JK"K ""K "MK; "MK; EMWQKL EMQWLÖEM QWLÖEMLÖQWME QWENQW EKLQWNR QKRFQW)= U="¤U")¤U EWQN EIOQWNEQWNEQWN EQW
QWJE QWNRJN QWTHQWITHQW KLQWNK MNQWKN TWQKBQWTLKQ ÄNW RHQW QJRWQW TNQWÄKTNQW.
Olen puhunut.
Rekisteröitynyt 18.06.2007
04.12.2011 klo 21.58
Anteeksi. Ei näihin voi oikein muutenkaan enää kommentoida. Turhaan edes yrittää ymmärtää mitä toinen puoli yrittää sepostaa. Mennyt pahasti yli minun ymmärrykseni kukkahattutätien homma.
Ja Punanen Risti sais keskittyä tärkeämpiin asioihin, kuin johonkin virtuaalirikoksiin.
04.12.2011 klo 22.05
Rekisteröitynyt 04.01.2011
05.12.2011 klo 00.12
En käsitä? Jos tapan jonkun headshotilla pelissä, niin kuoleeko se henkilö oikeasti? Joudunko nyt sotarikostuomioistuimen eteen jos teen Halo 3:ssa tbag? En käsitä... miten tämä liittyy mitenkään sotarikoksiin? Jos nyt oikein muistan niin tuossa joku aika sitten tuli Transformers 2, jossa Optimus Prime kuoli, mutta ei siinä leffassa mitään oikeudenkäyntiä ollut. Tunnen nyt myös hirveää syyllisyyttä, koska Fallout peleissä ei edes ole minkäänlaista auktoriteettiä, jota kiinnostaisi tekoni ja veisi minut oikeuteen... pitänee varmaan mennä huomenna Poliisilaitokselle tunnustamaan.
Oikeesti mitä helvettiä! Miksi tämmöistä soopaa ei pistetä elokuvien, taiteen ja musiikin niskaan? Oi, olisipa taas 90-luvun alku kun pelejä pelasi vain nörtit ja tavikset eivät erottaneet kenkäpuhelinta tietokoneesta...
Tiivistitte just hyvin uutisen toimia vastustavan puolen tietämyksen sotarikoksista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Geneven_sopimukset
05.12.2011 klo 09.29
Poistetaan samantien elokuvistakin kaikki lainvastainen toiminta/sisältö.
Paitsi että elokuvissa katsojalle kuvataan niitä rikoksia, peleissä ollaan osana niitä.
Nyt oikeasti, mikä on motiivisi?
05.12.2011 klo 20.49

Kielletään miinatkin, nekin on jonkun sopimuksen vastaisia.
05.12.2011 klo 21.04
ULTIMATE GENOCIDE
You are the commander of Ultimate Warrior Army. Do you want to rape and murder 100 000 000 women and children? (Y/N)
> Y
Ok. You have now raped and murdered 100 000 000 women and children. Do you want to do that again? (Y/N)
>
Rekisteröitynyt 04.01.2011
06.12.2011 klo 12.03
Poistetaan samantien elokuvistakin kaikki lainvastainen toiminta/sisältö.
Paitsi että elokuvissa katsojalle kuvataan niitä rikoksia, peleissä ollaan osana niitä.
Nyt oikeasti, mikä on motiivisi?
Tukea sotarikosten poistoa videopeleistä.
Rekisteröitynyt 15.11.2011
06.12.2011 klo 12.59

Ja syy oli...?
06.12.2011 klo 17.57
Poistetaan samantien elokuvistakin kaikki lainvastainen toiminta/sisältö.
Paitsi että elokuvissa katsojalle kuvataan niitä rikoksia, peleissä ollaan osana niitä.
Nyt oikeasti, mikä on motiivisi?
Tukea sotarikosten poistoa videopeleistä.
Toistaiseksi olet onnistunut vain saattamaan itsesi naurunalaiseksi.
07.12.2011 klo 14.26
Rekisteröitynyt 15.11.2011
07.12.2011 klo 22.43
Kyllä Machinus puhuu ihan asiaa. Itse miellän siviileihin kohdistuvat sotatoimet yms sotarikoksiksi. En keksi mitään syytä, miksi nimenomaan SOTAPELEISSÄ pitäisi saada tappaa siviilejä. Eri asia sitten nämä GTA:n tapaiset pelit, mutta ne eivät edes esitä sotaa, joten kyse ei olisikaan sotarikoksista.
SIKSI, koska pelit, elokuvat, kirjat ovat aina fiktiivisiä tapahtumia käsitteleviä teoksia (paitsi jos teos on tehty jotain oikean elämän aihetta vastaavaksi). ja tässä kohdassa minulla meni solmuun, Machinimuksen mielestä elokuvissa saa olla kaiken maailman sotarikoksia, mutta peleissä ei yhtään. Onko niillä eroa? Eipä juuri sotarikosten kannalta. Mutta en kyllä ymmärrä, miksi lähteä valittamaan fiktiivisen maailman paheista, kun jokainen aikuinen tietää, etteivät ne pidä paikkaansa? Ei piirretystä lapsipornostakaan joudu vankilaan, vaikka lapsiporno onkin laitonta.
Kirjoita kommentti