Tuorein sisältö

L.A.Noire-studiota syytetään työntekijöiden huonosta kohtelusta

29.06.2011 klo 13.07 | Luettu: 15956 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Develop Online kertoo peliteollisuuden ammattilaisten julmistuneen L.A.Noiren tehneelle Team Bondille, kun internetiin alkoi ilmestyä raportteja studion työkulttuurista. IGDA (International Game Developers Association) tutkii nyt asiaa virallisesti.

Netissä liikkuneiden tietojen mukaan osa L.A.Noiren tekijöistä ei enää koskaan halua työskennellä peliteollisuudessa tämän kokemuksen jälkeen. Puhetta on ollut 'normaaleista' sadan tunnin työviikoista ja viikonlopputöistä, molemmat ilman ylityökorvauksia. Isoimman älämölön aiheutti studion pomo Brendan McNamara, joka raporttien mukaan sai jatkuvasti huutopuuskia, teki älyttömiä vaatimuksia ja on vastannut kohuun sanomalla jotakuinkin, että tällainen on ihan normaalia. Projektin aikana talosta lähti mm. 25 koodaria, jotka 'jäivät mielummin työttömiksi, kuin työskentelivät siellä".

Lisää kuvauksia Team Bondin työoloista löytyy täältä.

Aikaisemmin L.A.Noire on joutunut jo kritiikin kohteeksi sen suhteen, että läheskään kaikkia sen tekijöitä ei mainita pelin lopputeksteissä. Siitä lisää täällä.

V2.fi | Manu Pärssinen
< World of Warcraftin ... Old Republicissa pel... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (19 viestiä)

Petelius86

Rekisteröitynyt 07.10.2009

29.06.2011 klo 13.30

Varmasti ihan hirveää olla alalla töissä josta oikeasti haluaisit pitää mutta pomot on sitten tuollaisia kusipäitä jotka pitää sinua aivan mitättömänä ja kohtelevat kuin eilistä krapula oksennusta ja kaiken kukkuraksi kehtaavat pitää sitä aivan normaalina.
lainaa
CubeX

Rekisteröitynyt 19.04.2010

29.06.2011 klo 13.42

Kohtelevat koodareita kuin orjia!
Petelius86 kirjoitti:
Varmasti ihan hirveää olla alalla töissä josta oikeasti haluaisit pitää mutta pomot on sitten tuollaisia kusipäitä jotka pitää sinua aivan mitättömänä ja kohtelevat kuin eilistä krapula oksennusta ja kaiken kukkuraksi kehtaavat pitää sitä aivan normaalina.
Ratkaisu; Rupea indie -kehittäjäksi

lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

29.06.2011 klo 14.06

Brendan McNamara on mies, jota Activisionin Bobby Kotick arvostaisi.
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

29.06.2011 klo 14.39

tagman kirjoitti:
Brendan McNamara on mies, jota Activisionin Bobby Kotick arvostaisi.

Tosiaan. Tietää mikä maailmassa on tärkeää, ja ottaa hauskan pois pelinteosta.
On se kyllä aika vitun säälittävää että ihmiset alistuvat tällaiseen kohteluun.
lainaa
Note

Moderaattori

Rekisteröitynyt 18.05.2007

29.06.2011 klo 14.52

[X] Doubt *blim blim blomm*
lainaa
rahallasaa

29.06.2011 klo 15.36

CubeX kirjoitti:
Kohtelevat koodareita kuin orjia!
Petelius86 kirjoitti:
Varmasti ihan hirveää olla alalla töissä josta oikeasti haluaisit pitää mutta pomot on sitten tuollaisia kusipäitä jotka pitää sinua aivan mitättömänä ja kohtelevat kuin eilistä krapula oksennusta ja kaiken kukkuraksi kehtaavat pitää sitä aivan normaalina.
Ratkaisu; Rupea indie -kehittäjäksi

ja luo jotain rupupelejä. niin hyviä kun braidit ja minecraftit onkin niin ovat valovuosien päästä vaikka Noiren tuotantoarvoista
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

29.06.2011 klo 15.38

[Lie] Youre lying Brendan we know u were yelling to those poor workers.
lainaa
rahapilannukaiken

29.06.2011 klo 16.00

rahallasaa kirjoitti:
CubeX kirjoitti:
Kohtelevat koodareita kuin orjia!
Petelius86 kirjoitti:
Varmasti ihan hirveää olla alalla töissä josta oikeasti haluaisit pitää mutta pomot on sitten tuollaisia kusipäitä jotka pitää sinua aivan mitättömänä ja kohtelevat kuin eilistä krapula oksennusta ja kaiken kukkuraksi kehtaavat pitää sitä aivan normaalina.
Ratkaisu; Rupea indie -kehittäjäksi

ja luo jotain rupupelejä. niin hyviä kun braidit ja minecraftit onkin niin ovat valovuosien päästä vaikka Noiren tuotantoarvoista

nykyään rahalla saa vaan paskaa. nää nyky pelit on suurilta osin niin huonoja vanhoihin verrattuna, kauaa jaksa tahkoo kun jo rupee kyllästyttämään. vanhat puree vieläkin ja kovemmin kuin nykyajan tekeleet. tomppa 1 taas tulilla ;)
lainaa
lasdlasd

29.06.2011 klo 16.22

CubeX kirjoitti:
Kohtelevat koodareita kuin orjia!
Petelius86 kirjoitti:
Varmasti ihan hirveää olla alalla töissä josta oikeasti haluaisit pitää mutta pomot on sitten tuollaisia kusipäitä jotka pitää sinua aivan mitättömänä ja kohtelevat kuin eilistä krapula oksennusta ja kaiken kukkuraksi kehtaavat pitää sitä aivan normaalina.
Ratkaisu; Rupea indie -kehittäjäksi

Opettele: puolipisteen ja kaksoispisteen ero.
lainaa
Videopelaaja

Rekisteröitynyt 18.12.2010

29.06.2011 klo 16.48

Taas yksi vihattujen listalla Kotickin lisäksi. Ja en kyllä ryhtyisi indie-kehittäjäksi jos siihen olisi tarvetta, vaan tekisin vanhoja pelejä vanhanaikaiseen tapaan kunnon pelistudiossa. Vaan niitäkin kunnollisia on nykyään harvakseltaan.
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

29.06.2011 klo 17.37

Videopelaaja kirjoitti:
Taas yksi vihattujen listalla Kotickin lisäksi. Ja en kyllä ryhtyisi indie-kehittäjäksi jos siihen olisi tarvetta, vaan tekisin vanhoja pelejä vanhanaikaiseen tapaan kunnon pelistudiossa. Vaan niitäkin kunnollisia on nykyään harvakseltaan.

Indie-sana viittaa itserahoitettuun tuotantoon. Sillä ei ole mitään tekemistä genren, tyylin tai laadun kanssa. Kyseenalaistan sivistyneisyytesi ja seksuaalisuutesi.
lainaa
Videopelaaja

Rekisteröitynyt 18.12.2010

29.06.2011 klo 19.28

Mirr5 kirjoitti:
Videopelaaja kirjoitti:
Taas yksi vihattujen listalla Kotickin lisäksi. Ja en kyllä ryhtyisi indie-kehittäjäksi jos siihen olisi tarvetta, vaan tekisin vanhoja pelejä vanhanaikaiseen tapaan kunnon pelistudiossa. Vaan niitäkin kunnollisia on nykyään harvakseltaan.

Indie-sana viittaa itserahoitettuun tuotantoon. Sillä ei ole mitään tekemistä genren, tyylin tai laadun kanssa. Kyseenalaistan sivistyneisyytesi ja seksuaalisuutesi.
Mitäpä nyt suotta.
En vain miellellään erkane vanhoista tavoista.
lainaa
Maade

30.06.2011 klo 09.39

Mitäpä sitä nyt suotta, seksuaalisuus on jokaisen oma asia.

Nykyään indie pelit vaan takovat jumalattomasti valuuttaa varsinkin PC-alustalla. Hyvänä esimerkkinä Terraria josta pomppasi yksi päivä mainos, ja pelin esittelyvideon ja arvosteluiden perusteella tuo on Minecraft mutta 2D perspektiivistä. Ensimmäisen parin päivän aikana tuo myi puolisen miljoonaa kopiota, joka on jokseenkin paljon ihan tyhjästä putkahtaneelle pelille, kun ajattelee että peli maksaa (ja maksoi silloinkin) kympin verran. Ja kun puolimiljoonaa kerrotaan kymmenellä niin siitä saadaan.. Ihan mukava summa rahaa jolla ostaa firmalle paremmat tilat, tarjota työpaikka ruokailua tai sitten vaan elää loppuelämänsä ihan mukavasti ilman työntekoa.

Tätä tämä on täällä kuolevalla PC-alustalla.. BTW, muistaakseni ainakin Looking Glass Studios perustettiin juuri indie porukalla, ja jotenkin samanlainen muistikuva on Black Islestä. Kummatkin on kuollut ja kuopattu mutta niiden studioiden vertaisia pelejä ei ole tullut sen jälkeen. Ei yhtä ainutta peliä joka päihittäisi Fallout 1 ja 2 tai Thief 1 ja 2 tai System Shock sarjoja. Lisää indie kehittäjiä kiitos, ja mieluusti sellaisia jotka lyövät hynttyyt yhteen ja kehittävät sitten jotain luovaa ja kiinnostavaa!
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

30.06.2011 klo 12.35

Ihan vastahan oli uutinen myös jostain toisesta Rockstarin studiosta, jossa oli kurjat työolot. Ehkä se on tarttunut sieltä nyt tuonne Team Bondiin, kun R* toimi julkaisijana? :0
lainaa
Haxeli

30.06.2011 klo 13.26

Execta kirjoitti:
Ihan vastahan oli uutinen myös jostain toisesta Rockstarin studiosta, jossa oli kurjat työolot. Ehkä se on tarttunut sieltä nyt tuonne Team Bondiin, kun R* toimi julkaisijana? :0
Muistaakseni tuolloin kyseessä oli Rockstar San Diego, Red Dead Redemptionin kehittäjä.
lainaa
oujees

30.06.2011 klo 14.10

Haxeli kirjoitti:

ankara työympäristö tuo tuloksia

siirrytään vaan EAmaiseen pullamössötoimintaan jossa kaikki saa tehdä töitä niin vähän kuin haluaa haluamallaan palkalla ja oikeuksilla niin on pelkkää keskeneräistä kunnianhimotonta casualpaskaa jäljellä
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

30.06.2011 klo 18.11

Haxeli kirjoitti:
Execta kirjoitti:
Ihan vastahan oli uutinen myös jostain toisesta Rockstarin studiosta, jossa oli kurjat työolot. Ehkä se on tarttunut sieltä nyt tuonne Team Bondiin, kun R* toimi julkaisijana? :0
Muistaakseni tuolloin kyseessä oli Rockstar San Diego, Red Dead Redemptionin kehittäjä.

Jep.
lainaa
Machinus

Rekisteröitynyt 04.01.2011

01.07.2011 klo 03.15

Maade kirjoitti:
Videopelaaja kirjoitti:
Mirr5 kirjoitti:
Videopelaaja kirjoitti:
Taas yksi vihattujen listalla Kotickin lisäksi. Ja en kyllä ryhtyisi indie-kehittäjäksi jos siihen olisi tarvetta, vaan tekisin vanhoja pelejä vanhanaikaiseen tapaan kunnon pelistudiossa. Vaan niitäkin kunnollisia on nykyään harvakseltaan.

Indie-sana viittaa itserahoitettuun tuotantoon. Sillä ei ole mitään tekemistä genren, tyylin tai laadun kanssa. Kyseenalaistan sivistyneisyytesi ja seksuaalisuutesi.
Mitäpä nyt suotta.
En vain miellellään erkane vanhoista tavoista.

Mitäpä sitä nyt suotta, seksuaalisuus on jokaisen oma asia.

Nykyään indie pelit vaan takovat jumalattomasti valuuttaa varsinkin PC-alustalla. Hyvänä esimerkkinä Terraria josta pomppasi yksi päivä mainos, ja pelin esittelyvideon ja arvosteluiden perusteella tuo on Minecraft mutta 2D perspektiivistä. Ensimmäisen parin päivän aikana tuo myi puolisen miljoonaa kopiota, joka on jokseenkin paljon ihan tyhjästä putkahtaneelle pelille, kun ajattelee että peli maksaa (ja maksoi silloinkin) kympin verran. Ja kun puolimiljoonaa kerrotaan kymmenellä niin siitä saadaan.. Ihan mukava summa rahaa jolla ostaa firmalle paremmat tilat, tarjota työpaikka ruokailua tai sitten vaan elää loppuelämänsä ihan mukavasti ilman työntekoa.

Tätä tämä on täällä kuolevalla PC-alustalla.. BTW, muistaakseni ainakin Looking Glass Studios perustettiin juuri indie porukalla, ja jotenkin samanlainen muistikuva on Black Islestä. Kummatkin on kuollut ja kuopattu mutta niiden studioiden vertaisia pelejä ei ole tullut sen jälkeen. Ei yhtä ainutta peliä joka päihittäisi Fallout 1 ja 2 tai Thief 1 ja 2 tai System Shock sarjoja. Lisää indie kehittäjiä kiitos, ja mieluusti sellaisia jotka lyövät hynttyyt yhteen ja kehittävät sitten jotain luovaa ja kiinnostavaa!

Black Isle perustettiin Interplayn sisällä roolipelitiimiksi jonka ykköspeli olisi Fallout 2. Myöhemmin seurasi Planescapea ja Dalea.

Looking glassista en nyt osaa sanoa.

lainaa
Petelius86

Rekisteröitynyt 07.10.2009

05.08.2011 klo 05.58

oujees kirjoitti:
Haxeli kirjoitti:
Execta kirjoitti:
Ihan vastahan oli uutinen myös jostain toisesta Rockstarin studiosta, jossa oli kurjat työolot. Ehkä se on tarttunut sieltä nyt tuonne Team Bondiin, kun R* toimi julkaisijana? :0
Muistaakseni tuolloin kyseessä oli Rockstar San Diego, Red Dead Redemptionin kehittäjä.

ankara työympäristö tuo tuloksia

siirrytään vaan EAmaiseen pullamössötoimintaan jossa kaikki saa tehdä töitä niin vähän kuin haluaa haluamallaan palkalla ja oikeuksilla niin on pelkkää keskeneräistä kunnianhimotonta casualpaskaa jäljellä

sinä et ilmeisesti ole töissä paljon ollut. kuvittle tilanne jossa yrität oikeasti tienata leivän pöytään ja nouset joka aamu tekemään hommia jossa sinulle vittuillaan päin namaa jotta joneet kuten sinä saa pelata hiton call of dutya
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova