Tuorein sisältö

Vähän lisävarmistuksia Wii U:n suhteen

13.06.2011 klo 15.27 | Luettu: 26633 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Nintendo Wii U -kohu on jo hieman laantunut, joten on aika palata perusasioiden äärelle näillä kahdella uutisella.

Kotakun mukaan Sega-pomo Alan Pritchard on vahvistanut, että konsoli on tulossa ensi keväänä/kesänä, eli aika tarkkaan vuoden päästä.

Reggie Fils-Aime on taas vahvistanut, että sekä konsolin että sen ohjaimen ulkonäkö on nyt jotakuinkin sellainen, kuin se tulee olemaankin. 'Design might not be final' -alaviitteet voi siis sen suhteen jättää unholaan. Reggie myös kumosi huhut Zelda: Skyward Swordin Wii U -versiosta.

Kiitokset Tagmanille huomiosta, lisätään tämäkin vielä tähän: MTV Multiplayer uutisoi, että monien kiroamista ystäväkoodeista päästään WiiU:n myötä vihdoin eroon ja tarjolla on PS3:n ja X360:n tyyliin 'oikea' käyttäjänimi, eikä ystävälistoista tarvitse huolehtia.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Xbox Live on mukana ... Redditissä boikotoid... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (36 viestiä)

lauta

13.06.2011 klo 15.39

on kyllä pelaamisen kuninkaalla ihmeellinen visio kontrolleista
lainaa
Wii-U

13.06.2011 klo 15.42

Näkemättäkin Paskaa!!! En osta Vaikka olisi 2-näytönohjainsukupolvea parempi kuin xbox 360 ja ps3 ja Prossukin joku IBM powerpc kopioitu suoraan boxilta!!! Ohjain ei kiinnosta pätkääkään ps3 ja microsoft kyllä osaa kopioida paremmin!!!...
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

13.06.2011 klo 15.42

lauta kirjoitti:
on kyllä pelaamisen kuninkaalla ihmeellinen visio kontrolleista

*Casual-pelaamisen kuninkaalla.

Pistetään vain agressiivinen markkinointi ja tv-mainoksia joissa on hymyileviä amerikkalaisperheitä heilumassa tuon laatikon kanssa ja naureskelemassa uudelle Wariowarelle tai jollekin "heilauta ohjainta maalataksesi talon seinää"-pelille niin johan kassakoneet kilisee.
lainaa
Wii-U-Mad

13.06.2011 klo 15.44

...rölläsin!!! Nintendo leads the way, Microsoft & Sony follows!!

lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

13.06.2011 klo 15.49

Yksi tärkeä uutinen on jäänyt V2:lta uutsioimatta. Eli kaverikoodeista on viihdoin päästy eroon ja WiiU:sta löytyy kunnon käyttäjätili -systeemi.

Yleisesti ottaen WiiU:n ohjainratkaisu vaikuttaa ainakin omasta mielestä huomattavasti paremmalta ja kiinnostavemmalta kuin Wiimote aikoinaan. Wiimote oli liian rajoittunut konsolin pääasialliseksi ohjaustavaksi ja kaikkea ei halua pelata liiketunnistuksella. WiiU:n suuri tabletti-ohjain herättää vähän skeptisyyttä ergonomian osalta, mutta ainakin se pystyy samaan kuin nykyaikainen padi ja sisältää vielä lisäksi kosketusnäytön.
lainaa
Bamboocha

Rekisteröitynyt 17.09.2007

13.06.2011 klo 16.26

tagman kirjoitti:
WiiU:n suuri tabletti-ohjain herättää vähän skeptisyyttä ergonomian osalta, mutta ainakin se pystyy samaan kuin nykyaikainen padi ja sisältää vielä lisäksi kosketusnäytön.

Itsekin olen vielä skeptinen juuri tuon ergonomian osalta. Suureksi yllätykseksi about kaikki pelimediat ovat kuitenkin ylistäneet sen sopivan todella hyvin käteen, vaikkei heti kyl uskois kuvien perusteella.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

13.06.2011 klo 16.32

Bamboocha kirjoitti:
tagman kirjoitti:
WiiU:n suuri tabletti-ohjain herättää vähän skeptisyyttä ergonomian osalta, mutta ainakin se pystyy samaan kuin nykyaikainen padi ja sisältää vielä lisäksi kosketusnäytön.

Itsekin olen vielä skeptinen juuri tuon ergonomian osalta. Suureksi yllätykseksi about kaikki pelimediat ovat kuitenkin ylistäneet sen sopivan todella hyvin käteen, vaikkei heti kyl uskois kuvien perusteella.
Tästähän se on pitkälti kiinni. Jos se sopii käteen, eikä paina tuhottomasti, nii eikait siinä sitte. Sitte se on varmaan hyvä vaihtoehto. Jää nyt tosin nähtäväks miten käytetty ominaisuus tuosta sitte tulee, vai tuleeko siihen lähinnä jotai turhaa kilkettä multiplattareissa. Vaikea keksiä ainakaa nettiräiskintäpeleistä siihen mitään. Niissä ku monasti katseen irrottaminen ruudusta tietää kuolemaa =P. PC-puolella ainaki jääny aika heikolle annille nuo kaikenmaailman näppäimistön lisänäytöt.
lainaa
hannut_hirvikoskella

13.06.2011 klo 16.45

Voe voe ku kultsipuppeleiden pikkuiset kätöset kipeytyy nykyään helposti :( Hyvin sitä on ennenkin vedetty tuntien pelisessioita NES-ohjaimella eikä kukaan itkeny sen "epäergonomisuudesta".
Noh onneksi mikään ei voi yksinkertaisesti olla huonompi/epäergonomisempi ohjain kun dualshock...
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

13.06.2011 klo 17.00

perato kirjoitti:
Vaikea keksiä ainakaa nettiräiskintäpeleistä siihen mitään. Niissä ku monasti katseen irrottaminen ruudusta tietää kuolemaa =P. PC-puolella ainaki jääny aika heikolle annille nuo kaikenmaailman näppäimistön lisänäytöt.

Tietyissä verkkosotapeleissä tuo voi olla kätevä. Esim. ryhmänjohtaja tai komentaja voi antaa käskyjä ja suorittaa komentoja suoraan kosketusnäytöltä. Lisäksi näytöllä voidaan näyttää vaikka pelaajien pistetilanne tai kartta.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

13.06.2011 klo 17.11

hannut_hirvikoskella kirjoitti:
Voe voe ku kultsipuppeleiden pikkuiset kätöset kipeytyy nykyään helposti :( Hyvin sitä on ennenkin vedetty tuntien pelisessioita NES-ohjaimella eikä kukaan itkeny sen "epäergonomisuudesta".
Noh onneksi mikään ei voi yksinkertaisesti olla huonompi/epäergonomisempi ohjain kun dualshock...

En tiedä teistä Nintendo faneista, mutta minä ainakin pelaan pelejä sen takia, että se on hauskaa ja siitä saa nautintoa. En sen takia että "kestän" sen.

Tässä ohjaimessa ergonomia ja paino korostuu kun tätä pitää lennätellä ilmassa TV:n edessä ja ympärillä.
lainaa
Pökäle

13.06.2011 klo 17.18

Mitenköhän toimis joku Warcraft III -tyyppinen peli tuon uuden ohjaimen kanssa?
lainaa
Kalifornia-J

13.06.2011 klo 17.22

tagman kirjoitti:
perato kirjoitti:
Vaikea keksiä ainakaa nettiräiskintäpeleistä siihen mitään. Niissä ku monasti katseen irrottaminen ruudusta tietää kuolemaa =P. PC-puolella ainaki jääny aika heikolle annille nuo kaikenmaailman näppäimistön lisänäytöt.

Tietyissä verkkosotapeleissä tuo voi olla kätevä. Esim. ryhmänjohtaja tai komentaja voi antaa käskyjä ja suorittaa komentoja suoraan kosketusnäytöltä. Lisäksi näytöllä voidaan näyttää vaikka pelaajien pistetilanne tai kartta.

Minusta tuohon ohjaimen näyttöön olisi hyvä halutessa laittaa kaikki ylimääräinen tv-näytöltä pois häiritsemästä ja sitten yömyöhään kun ei jaksa pelata istualtaan niin kuulokeet korville ja peli kokonaan ohjaimen näyttöön :P

Niin ja reggie vahvisti myös graafisesti Wii U:n olevan edellä kilpailijoitansa vaikka ei se sitä halunnut painottaa. Ehkäpä siksi grafiikkakisassa ei olla niin mukana kun microsoftilla on DX11 grafiikat seuraavalla sukupolvella ja Wii-U:lla samat tekniikat kuin ps3:lla. Mutta voisihan Wii U:llakin olla joku shader model 5..Jokatapauksessa 2 gpu sukupolvea xbox360/ps3 ja Wii U:n välillä. Ja prosessorikin tehokkaampi...

tämähän tarkoittaa aluksi sitä, että battlefield 3 tulee 60fps ja 1080p grafiikoilla sille ja Nintendo pistää jotain uskomatonta ulos kuten wave race U, 1080 snowboarding U, eternal darkness 2 ja rogue squadron 4 ulos myös Ja kyllähän ne Aliens colonial marines ja Metro last light kelpaa myös :P

25 gigan kapasiteetti levyissä, mutta tietääkseni se ei ole blu ray?? Voiko tämä olla mahdollista, joku kiinalaisten levyformaatti laitettu Nintendoon kuitenkin :D :D
lainaa
hannut_hirvikoskella

13.06.2011 klo 17.29

Bladekill kirjoitti:
En tiedä teistä Nintendo faneista, mutta minä ainakin pelaan pelejä sen takia, että se on hauskaa ja siitä saa nautintoa. En sen takia että "kestän" sen.

Siis 8-bit aikakaudellahan pelejä nimenomaan pelattiin vielä sen takia että se oli hauskaa ja siintä sai nautintoa. Samaa ei voi sanoa suurimmasta osasta nykypäivän tusina räiskinnöistä missä muulla sisällöllä ei ole mitään väliä kuin grafiikoilla ;)
lainaa
ProteiiniPatukka

13.06.2011 klo 18.03

hannut_hirvikoskella kirjoitti:

Siis 8-bit aikakaudellahan pelejä nimenomaan pelattiin vielä sen takia että se oli hauskaa ja siintä sai nautintoa. Samaa ei voi sanoa suurimmasta osasta nykypäivän tusina räiskinnöistä missä muulla sisällöllä ei ole mitään väliä kuin grafiikoilla ;)

Peruuus hikinörtti, "Muodoilla ei ole väliä" ;) Minä ainakin olen pelannut pelejä haasteen vuoksi, en minkään helvetin "nautinnon" :D Orgasmin voi saada muualtakin kuin tietokoneesta?
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

13.06.2011 klo 18.39

tagman kirjoitti:
perato kirjoitti:
Vaikea keksiä ainakaa nettiräiskintäpeleistä siihen mitään. Niissä ku monasti katseen irrottaminen ruudusta tietää kuolemaa =P. PC-puolella ainaki jääny aika heikolle annille nuo kaikenmaailman näppäimistön lisänäytöt.

Tietyissä verkkosotapeleissä tuo voi olla kätevä. Esim. ryhmänjohtaja tai komentaja voi antaa käskyjä ja suorittaa komentoja suoraan kosketusnäytöltä. Lisäksi näytöllä voidaan näyttää vaikka pelaajien pistetilanne tai kartta.
Harvoissa peleissä olen nähnyt näillä ryhmänjohtajilla yms. olevan mitää merkitystä. Lähinnä ne jotai huutaa, mut ketään ei kiinnosta. Sellaset pelit joissa niillä on merkitystä ei ilmesty konsoleille. Joku pistetilanne ehkä voi olla iha jees, mutta sitäki tulee yleensä kyl tiirattua lähinnä kuolleena. Toimii siis lähinnä napinsäästäjänä.

Yks asia jonka tosin unohan konsoleilla on näppiksen puute. Tämä voi olla iha jees chattisysteemi, nii ei tartte erikseen aina mennä johonki menuun ja sieltä käyttää sitä paskaa virtuaalinäppistä. Senku naputtelee näytöltä samalla ku kyttää jossai puskassa pyssy valmiina.
lainaa
gargo

Rekisteröitynyt 20.03.2011

13.06.2011 klo 18.47

Wii-U kirjoitti:
Näkemättäkin Paskaa!!! En osta Vaikka olisi 2-näytönohjainsukupolvea parempi kuin xbox 360 ja ps3 ja Prossukin joku IBM powerpc kopioitu suoraan boxilta!!! Ohjain ei kiinnosta pätkääkään ps3 ja microsoft kyllä osaa kopioida paremmin!!!...

Taas pikku narisia joka ei ole nintendon konsoleilla pelannu,voi voi pientä.
lainaa
hannut_hirvikoskella

13.06.2011 klo 19.09

ProteiiniPatukka kirjoitti:
Peruuus hikinörtti, "Muodoilla ei ole väliä" ;) Minä ainakin olen pelannut pelejä haasteen vuoksi, en minkään helvetin "nautinnon" :D

Noh tuo kyseinen ilmaisuhan nyt vaan tarttui mun lainauksesta... Mutta jos sillä nautinnolla ei ole väliä nii esim. juustoraastimen r_nkkaus on myös kuulemma melko haastavaa ajanvietettä :wink:

ProteiiniPatukka kirjoitti:
Orgasmin voi saada muualtakin kuin tietokoneesta?

Ei kai? Siis muutenki ku virtuaalisesti? :o
lainaa
Sentient6

13.06.2011 klo 19.33

Ei hele miten idioottia porukkaa taas rölläämäs :D
lainaa
Defaulted

Rekisteröitynyt 04.01.2011

13.06.2011 klo 20.07

Hmm... Olenko itse missannut sen vai onko missään mainittu Wii U:n taaksepäin sopivuudesta? Oletettavasti kapuloiden perusteella on ainakin taaksepäin sopiva Wiin kanssa, mutta entäs GC?
lainaa
Kalifornia-J

13.06.2011 klo 20.22

Ei ole yhteensopiva GameCube ohjaimien kanssa, Ei ole yhteensopiva gamecube ohjaimien tai gamecube pelien kanssa....GameCube is now officially RETRO
lainaa
Sentient6

13.06.2011 klo 20.32

Kalifornia-J kirjoitti:
Ei ole yhteensopiva GameCube ohjaimien kanssa, Ei ole yhteensopiva gamecube ohjaimien tai gamecube pelien kanssa....GameCube is now officially RETRO

Kyllä on yhteensopiva gc:n ohjainten ja muistikorttien kanssa, mutta ei pelien.
lainaa
Kalifornia-J

13.06.2011 klo 21.15

Sentient6 kirjoitti:
Kalifornia-J kirjoitti:
Ei ole yhteensopiva GameCube ohjaimien kanssa, Ei ole yhteensopiva gamecube ohjaimien tai gamecube pelien kanssa....GameCube is now officially RETRO

Kyllä on yhteensopiva gc:n ohjainten ja muistikorttien kanssa, mutta ei pelien.

En usko ennen kuin näen!! Ei ollut e3:ssa ainakaan ohjainportteja ja muistikorttien paikkoja...mitä niillä tekee jos ei ole tukea niille peleille?
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

13.06.2011 klo 21.43

Sentient6 kirjoitti:
Kalifornia-J kirjoitti:
Ei ole yhteensopiva GameCube ohjaimien kanssa, Ei ole yhteensopiva gamecube ohjaimien tai gamecube pelien kanssa....GameCube is now officially RETRO

Kyllä on yhteensopiva gc:n ohjainten ja muistikorttien kanssa, mutta ei pelien.

Ennakkotietojen mukaan WiiU:ssa ei ole paikkoja GC:n ohjaimille tai muistikortille. Laite tukee vain langattomia wii ja wiiU -ohjaimia sekä USB:tä käyttäviä ohjaimia.
lainaa
haarrrdddccooorree

13.06.2011 klo 22.37

hannut_hirvikoskella kirjoitti:
Voe voe ku kultsipuppeleiden pikkuiset kätöset kipeytyy nykyään helposti :( Hyvin sitä on ennenkin vedetty tuntien pelisessioita NES-ohjaimella eikä kukaan itkeny sen "epäergonomisuudesta".
Noh onneksi mikään ei voi yksinkertaisesti olla huonompi/epäergonomisempi ohjain kun dualshock...

nes ohjain oli pieni ja kevyt. se oli melkein niinkuin kädessä ei olis mitään

mutta tuo wiimötikkä näyttää niinkuin joltain tabletilta mitä ei todellakaan ole mukava pitää yli kahta tuntia kädessä (ei silti varmaan ole tarkotuskaan kun casuaalit pelaa korkeintaan 30min)
lainaa
hannut_hirvikoskella

13.06.2011 klo 23.39

haarrrdddccooorree kirjoitti:
nes ohjain oli pieni ja kevyt. se oli melkein niinkuin kädessä ei olis mitään

mutta tuo wiimötikkä näyttää niinkuin joltain tabletilta mitä ei todellakaan ole mukava pitää yli kahta tuntia kädessä (ei silti varmaan ole tarkotuskaan kun casuaalit pelaa korkeintaan 30min)

Olet vissii pidelly tollasta ohjainta kädessä ku tiedät jo etukäteen että tuo on painava? Mä en ymmärrä mikä tuosta tekisi niin erityisen painavan, ei ainakaan tuo kosketusnäyttö...
Lisäks itse ainaki pelailen useimmiten sohvalla löhöten niin että kädet saa tuettua mukavasti jotain vasten, en niin että istuisin ku autokoulunpenkissä ja pitäisin sitä ohjainta koko ajan ilmassa joten ei sen ohjaimen tarvi ollakkaan mikään ilmaa kevyempi.
lainaa
MAGittäjä

14.06.2011 klo 02.55

perato kirjoitti:
Harvoissa peleissä olen nähnyt näillä ryhmänjohtajilla yms. olevan mitää merkitystä. Lähinnä ne jotai huutaa, mut ketään ei kiinnosta. Sellaset pelit joissa niillä on merkitystä ei ilmesty konsoleille. Joku pistetilanne ehkä voi olla iha jees, mutta sitäki tulee yleensä kyl tiirattua lähinnä kuolleena. Toimii siis lähinnä napinsäästäjänä. [/quote]

Oletkos ikinä kuullut MAGista. Peli on PS3selle, ja siinä on ryhmänjohtajat erittäin suuressa osassa, jos se kusee, niin peliä ei vain voita. Matseissa kun kentällä pyörii parhaimmillaan jopa 256 pelaajaa, niin johtohahmot alkavat vaikkuttamaan... Helpottaisi johtajan tehtäviä ainakin MAGissa tuollainen näyttö, ei tarvitsisi aina jotain valikoita kesken pelin ruvetä säätämään...
lainaa
MAGittäjä

14.06.2011 klo 02.56

perato kirjoitti:
Harvoissa peleissä olen nähnyt näillä ryhmänjohtajilla yms. olevan mitää merkitystä. Lähinnä ne jotai huutaa, mut ketään ei kiinnosta. Sellaset pelit joissa niillä on merkitystä ei ilmesty konsoleille. Joku pistetilanne ehkä voi olla iha jees, mutta sitäki tulee yleensä kyl tiirattua lähinnä kuolleena. Toimii siis lähinnä napinsäästäjänä.

Oletkos ikinä kuullut MAGista. Peli on PS3selle, ja siinä on ryhmänjohtajat erittäin suuressa osassa, jos se kusee, niin peliä ei vain voita. Matseissa kun kentällä pyörii parhaimmillaan jopa 256 pelaajaa, niin johtohahmot alkavat vaikkuttamaan... Helpottaisi johtajan tehtäviä ainakin MAGissa tuollainen näyttö, ei tarvitsisi aina jotain valikoita kesken pelin ruvetä säätämään...

Ohoh, jäipä yksi /quote tuonne väliin... Anteeksi tuplapostailusta.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

14.06.2011 klo 07.56

MAGittäjä kirjoitti:
perato kirjoitti:
Harvoissa peleissä olen nähnyt näillä ryhmänjohtajilla yms. olevan mitää merkitystä. Lähinnä ne jotai huutaa, mut ketään ei kiinnosta. Sellaset pelit joissa niillä on merkitystä ei ilmesty konsoleille. Joku pistetilanne ehkä voi olla iha jees, mutta sitäki tulee yleensä kyl tiirattua lähinnä kuolleena. Toimii siis lähinnä napinsäästäjänä.

Oletkos ikinä kuullut MAGista. Peli on PS3selle, ja siinä on ryhmänjohtajat erittäin suuressa osassa, jos se kusee, niin peliä ei vain voita. Matseissa kun kentällä pyörii parhaimmillaan jopa 256 pelaajaa, niin johtohahmot alkavat vaikkuttamaan... Helpottaisi johtajan tehtäviä ainakin MAGissa tuollainen näyttö, ei tarvitsisi aina jotain valikoita kesken pelin ruvetä säätämään...

Et nyt tainnut ihan tajuta mitä perato ajaa takaa. Monissa peleissä olisi varmasti hyvä jos hierarkia toimisi kuten MAG ja eteenkin Battlefieldit, mutta kun kymmenet ellei jopa sadat random pelaajat menevät samalle servulle niin valitettava tosiasia on se, että jengiä ei vaan oikeasti kiinnosta vaan kaikki haluavat olla niitä yksinäisiä ramboja joilla on isoin killcountteri välittämättä sen enempää koko joukkueen yhteisistä tavoitteista. Täten jopa hyväkin ryhmän/joukkueen/komppanian/pataljoonan tms. johtaja menee täysin hukkaan, koska heitä ei totella. Sitten vielä huomioiden Wii U:n ja Nintendon nykyisen kohderyhmän, ylipäätään tällaisessa pelissä yhteistyö, hierarkia ja voiton tavoittelu isommalla kuin 3-4 hengen kaveriporukalla on täysin utopistinen ajatus. Edes PC:llä se ei toimi joten tuskimpa casual-konsolillakaan.
lainaa
heijee

14.06.2011 klo 08.59

hannut_hirvikoskella kirjoitti:
haarrrdddccooorree kirjoitti:
nes ohjain oli pieni ja kevyt. se oli melkein niinkuin kädessä ei olis mitään

mutta tuo wiimötikkä näyttää niinkuin joltain tabletilta mitä ei todellakaan ole mukava pitää yli kahta tuntia kädessä (ei silti varmaan ole tarkotuskaan kun casuaalit pelaa korkeintaan 30min)

Olet vissii pidelly tollasta ohjainta kädessä ku tiedät jo etukäteen että tuo on painava? Mä en ymmärrä mikä tuosta tekisi niin erityisen painavan, ei ainakaan tuo kosketusnäyttö...
Lisäks itse ainaki pelailen useimmiten sohvalla löhöten niin että kädet saa tuettua mukavasti jotain vasten, en niin että istuisin ku autokoulunpenkissä ja pitäisin sitä ohjainta koko ajan ilmassa joten ei sen ohjaimen tarvi ollakkaan mikään ilmaa kevyempi.

vaikka se olis kevytkin niin enpä silti tiedä tosta muotoilusta. nesin nappulat oli lähekkäin
lainaa
Sentient6

14.06.2011 klo 11.17

tagman kirjoitti:
Sentient6 kirjoitti:
Kalifornia-J kirjoitti:
Ei ole yhteensopiva GameCube ohjaimien kanssa, Ei ole yhteensopiva gamecube ohjaimien tai gamecube pelien kanssa....GameCube is now officially RETRO

Kyllä on yhteensopiva gc:n ohjainten ja muistikorttien kanssa, mutta ei pelien.

Ennakkotietojen mukaan WiiU:ssa ei ole paikkoja GC:n ohjaimille tai muistikortille. Laite tukee vain langattomia wii ja wiiU -ohjaimia sekä USB:tä käyttäviä ohjaimia.

http://www.konsolifin.net/nintendo/uutiset/3765/ Lue sieltä tarkemmin.
lainaa
Sentient6

14.06.2011 klo 11.19

Sori mun moka. Vois ite lukea hieman tarkemmin.
lainaa
gargo

Rekisteröitynyt 20.03.2011

14.06.2011 klo 11.20

Tehoja löytyy

http://pelaajalehti.com/2011/06/14/wii-u-jattaa-tehoissa-
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

14.06.2011 klo 18.26

perato kirjoitti:
tagman kirjoitti:
perato kirjoitti:
Vaikea keksiä ainakaa nettiräiskintäpeleistä siihen mitään. Niissä ku monasti katseen irrottaminen ruudusta tietää kuolemaa =P. PC-puolella ainaki jääny aika heikolle annille nuo kaikenmaailman näppäimistön lisänäytöt.

Tietyissä verkkosotapeleissä tuo voi olla kätevä. Esim. ryhmänjohtaja tai komentaja voi antaa käskyjä ja suorittaa komentoja suoraan kosketusnäytöltä. Lisäksi näytöllä voidaan näyttää vaikka pelaajien pistetilanne tai kartta.
Harvoissa peleissä olen nähnyt näillä ryhmänjohtajilla yms. olevan mitää merkitystä. Lähinnä ne jotai huutaa, mut ketään ei kiinnosta.

Joissain peleissä kuten esim: Battlefieldissä ja MAG:issa ryhmänjohtajat ja komentajat pystyy antamaan kartalta kohteita joukoilleen, sekä tilaamaan ilmaiskuja ja tiedusteluja.
lainaa
Weteraani

15.06.2011 klo 09.36

Bladekill kirjoitti:
Sitten vielä huomioiden Wii U:n ja Nintendon nykyisen kohderyhmän, ylipäätään tällaisessa pelissä yhteistyö, hierarkia ja voiton tavoittelu isommalla kuin 3-4 hengen kaveriporukalla on täysin utopistinen ajatus. Edes PC:llä se ei toimi joten tuskimpa casual-konsolillakaan.

Jotenkin huvittavaa, kuinka todellisuudesta irrallaan nuo kommenttisi joskus ovat. Kerrot ongelmasta mistä nimenomaan tehokoneiden online-multiplayerit kärsivät ja tästä vedät johtopäätöksen, että casualien kanssa tilanne on varmasti paljon pahempi. Mitään faktaa et tähän kyllä heitä, vaan johtopäätös lienee seurasta omasta ylimielisyydestäsi casualeita kohtaan. Itse veikkaan, että nämä kamalat casualit eivät edes harrasta multiplayer-kekkereitä, vaan pelaavat kavereiden kanssa livenä silloin kun pelaavat.
lainaa
Trolololololol

15.06.2011 klo 12.35

Trollatkaa nyt ihmiset oikein kunnolla sielunne täydeltä. :DDDDDDDDDD
lainaa
modaaja

03.09.2011 klo 12.12

ostan wii uuun
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova