Tuorein sisältö

Xbox-päivitys rampauttaa konsoleita - uuden saa tilalle (tärkeä päivitys)

18.05.2011 klo 15.00 | Luettu: 99602 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Kotaku ehti ensimmäisenä uutisoimaan siitä, että X360:n tuleva kevään käyttöjärjestelmäpäivitys saattaa jättää joitain konsoleita toimintakyvyttömiksi. Nyt Eurogamer kertoo, että asia on totta - mutta Microsoft on ottanut sen huomioon.

Mikäli päivityksen jälkeen saa "disc unreadable" tai "disc unsupported" -ilmoituksia koettaessaan ladata pelejä, kannattaa ottaa yhteys Microsoftiin. Tilalle saa uutukaisen S-mallin X360:n 250 GB:n kiintolevyllä varustettuna. Ongelmien uskotaan johtuvan siitä, että konsolit päivitetään tukemaan XGD3-levystandardia, jonka myötä pelilevyille mahtuu enemmän dataa. Päivityksen myötä tulee myös uusia piratismin estomenetelmiä: pelifirma voi määritellä levyn aitousskannauksen vaikka keskelle peliä, minkä pitäisi hankaloittaa kopiointikekkulointia taas joksikin aikaa.

Tärkeä päivitys: Major Nelson täsmentää, että konsolien vaihto liittyy jo jaeltuun päivitykseen. Uutinen vaihdosta sinällään pitää paikkansa, mutta tuleva levyformaattipäivitys on testattu eri kokoonpanoilla, eikä se saata lisää konsoleita toimimattomiksi. Eli jos konsoliisi on taannoisen päivityksen myötä ilmestynyt levynlukuvikaa, ota yhteyttä Microsoftiin.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Bugbearin Ridge Race... Duke-alkulämmittelyk... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (79 viestiä)

zzp

18.05.2011 klo 15.13

Toivottavasti mun boxi ei toimi, niin saisin ton vanhan tilalle uuden boxin 250 gigasella, kun nyt on 20 gigaa.
lainaa
stube

18.05.2011 klo 15.13

no toivottavasti mun makkari boxi ei toimis niin sais toisen ässä boxin
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

18.05.2011 klo 15.14

Ei muuta kuin asentamaan päivitys ja sitten pistämään konsoli jotenkin paskaksi, vaikka vioittamalla lukupäätä, niin eiköhän sieltä tule tuo "disc unreadable" -ilmoitus. Ja uusi, parempi konsoli tulee ilmaiseksi.. ;)

Tai sitten ei.
lainaa
Iceman

18.05.2011 klo 15.24

Wow, onks tää vai hyvä sit? Rikotaan sun konsoli ja annetaan uus tilalle. Riippuu tietenkin sit siitä et kuinka kauan kestää saada se uus konsoli.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.05.2011 klo 15.25

Pakko sanoa, että tämä on nyt aika esimerkillisesti hoidettu case. Yleensä firmoilla on lähinnä käynnissä kilpailu siitä, kuka pissii eniten early adoptereiden muroihin.
lainaa
Jep

18.05.2011 klo 15.31 1 tykkää tästä

Olisi yksi ylimääräinen kotikonstein korjattu RROD konsoli. Jos sen saisi vaihdettua ilmaiseksi uuteen slim-malliin, olisin kyllä melko tyytyväinen.
lainaa
Toni

18.05.2011 klo 15.34

Mikko kirjoitti:
Pakko sanoa, että tämä on nyt aika esimerkillisesti hoidettu case.

Täytyy kyllä myöntää, että nyt jo vähän PlayStation-leirin jäsentä (minua) kadehdituttaa tyyli, jolla Microsoft omat "ongelmansa" hoitaa.

PSN oli viikkoja nurin, korttitietoja vietiin ja mitä saan korvaukseksi, EN MITÄÄN, sillä kaikki "hyvityspelit" olen jo ostanut.

Mutta ilmeisesti oli aika marginaalinen määrä XO-konsoleita, joissa kyseinen ongelma voi tulla vastaan?
Siitä huolimatta hatunnoston arvoinen suoritus Microsoftilta.
lainaa
plööp

18.05.2011 klo 15.35

Tarvitsee varmaan kuitin eli töttöröö enpäs taida päivittää.
lainaa
Laku

Rekisteröitynyt 07.01.2008

18.05.2011 klo 15.42

Execta kirjoitti:
Ei muuta kuin asentamaan päivitys ja sitten pistämään konsoli jotenkin paskaksi, vaikka vioittamalla lukupäätä, niin eiköhän sieltä tule tuo "disc unreadable" -ilmoitus. Ja uusi, parempi konsoli tulee ilmaiseksi.. ;)

Tai sitten ei.

Tiedän, että et tosissasi tätä sanonut, mutta mikäli boksi on joskus edes ollut verkkoon yhteydessä Microsoft katsoo, onko boksisi todella tämmönen, joka ei pelitä tuon päivityksen jälkeen. Mikäli on saat uuden konsolin.

Sitten en tiedä miten menettelevät, mikäli boksi ei ole koskaan ollut kytkettynä verkkoon. Tällöin eivät voi tarkisaa mimmonen boksi sulla on.

E: Tämä ei siis ollut osoitettu suoraan sinulle, vaan ihan tämmösenä infopläjäyksenä yleisesti. Sinun viestiisi sopi vain niin hyvin jatkoksi tämä..
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

18.05.2011 klo 15.50

Toni kirjoitti:
Mikko kirjoitti:
Pakko sanoa, että tämä on nyt aika esimerkillisesti hoidettu case.

Täytyy kyllä myöntää, että nyt jo vähän PlayStation-leirin jäsentä (minua) kadehdituttaa tyyli, jolla Microsoft omat "ongelmansa" hoitaa.

PSN oli viikkoja nurin, korttitietoja vietiin ja mitä saan korvaukseksi, EN MITÄÄN, sillä kaikki "hyvityspelit" olen jo ostanut.

Mutta ilmeisesti oli aika marginaalinen määrä XO-konsoleita, joissa kyseinen ongelma voi tulla vastaan?
Siitä huolimatta hatunnoston arvoinen suoritus Microsoftilta.

Tämä oli esimerkillisesti hoidettu, mutta MS ei tosiaankaan aina hoida asioita yhtä mallikkaasti. esim. massiivinen RROD -ongelma kiistettiin viimeiseen asti ja Kahden viikon Live -ongelmista annettiin hyvitykseksi UNO-peli, muttei gold -aikaa muistaakseni hyvitetty. Luulempa, että Microsoft toimi PSN -ongelmien vuoksi nyt ripeasti, koska se ei halunnut viedä huomiota kilpailijan ongelmista omiin ongelmiin.
lainaa
plääh

18.05.2011 klo 15.50

plööp kirjoitti:
Tarvitsee varmaan kuitin eli töttöröö enpäs taida päivittää.

Päivitys on pakollinen eli töttöröö sinähän päivität tai pelaat ilman nettiä.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

18.05.2011 klo 15.51

Mikko kirjoitti:
Pakko sanoa, että tämä on nyt aika esimerkillisesti hoidettu case. Yleensä firmoilla on lähinnä käynnissä kilpailu siitä, kuka pissii eniten early adoptereiden muroihin.

Miten saat tästä esimerkillisesti hoidetun tapauksen jos kerran päivitys selkeästi rikkoo laitteita? Toki on esimerkillistä, että siihen on varauduttu huolellisesti, mutta ei niiden päivitysten pitäisi laitetta rikkoa alunperinkään mikä tekee tästä aika huonosti hoidetun päivitys-toimenpiteen ja kalliin vielä kaiken lisäksi Microsoftille ja muille osapuolille.

Edirol:
Lisäksi tässä Microsoft on selkeästi parin PR-pisteen perään myös. Mutta se heille nyt myönnettäköön. Samalla tuli taas esimerkki siitä kuinka paljon suunnitteluvirheitä ja komponentti vikoja Xbox 360:ssä on.
lainaa
Jomppa

18.05.2011 klo 15.56

Rikkoo? Puhuiko joku rikkomisesta?
lainaa
murina

18.05.2011 klo 15.56

Jos on kuitti, mutta menny takuu 3v, nii saanko S mallin? v
lainaa
ZriZZ

18.05.2011 klo 15.58

Dekonega kirjoitti:
Mikko kirjoitti:
Pakko sanoa, että tämä on nyt aika esimerkillisesti hoidettu case. Yleensä firmoilla on lähinnä käynnissä kilpailu siitä, kuka pissii eniten early adoptereiden muroihin.

Miten saat tästä esimerkillisesti hoidetun tapauksen jos kerran päivitys selkeästi rikkoo laitteita? Toki on esimerkillistä, että siihen on varauduttu huolellisesti, mutta ei niiden päivitysten pitäisi laitetta rikkoa alunperinkään mikä tekee tästä aika huonosti hoidetun päivitys-toimenpiteen ja kalliin vielä kaiken lisäksi.

A) Kyseessä on päivitys
B) joka poistaa myös piratismia -> tekijöille palkka
C) Microsoft korvaa, jos boxisi rikkoutuu

Et ehkä ole luennoiltasi (sekä täällä ehkä yliopistolla), boxeja on ollut jo aika monta eri mallia tässä vuosien varrella ja ei näitä kaikkia pystytä ottamaan huomioon.
Sota ei yhtä miestä kaipaa, varsinkaan jos se pystytään korvaamaan
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

18.05.2011 klo 16.03

ZriZZ kirjoitti:
Et ehkä ole luennoiltasi (sekä täällä ehkä yliopistolla), boxeja on ollut jo aika monta eri mallia tässä vuosien varrella ja ei näitä kaikkia pystytä ottamaan huomioon

Koko Xbox, Playstation, yms. sulautetuissapelilaitteissa ydinjuttu on siinä, että niissä on tismalleen sama laitteisto koko niiden eliniän ajan jotta kehittäjillä on selkeä alusta kohde jolle kehittää. Xbox 360 S sisältää pääasiallisesti teknisesti saman laitteiston kuin 2005 vuonnakin julkaistu Xbox 360, ja kuten jokainen muukin Xbox 360.

Jos Microsoft olisi tehnyt kotitehtävänsä kuten muut valmistajat niin he pystyisivät ottamaan huomioon jokaisen eri laite revision ja testaamaan päivityksen niissä ja korjaamaan mahdolliset ongelmat. Ja tältä rumbalta oltaisiin vältytty heidän päässään (rahallisesti). Sitä miksi näin ei ole tehty tämän päivityksen kanssa kunnollisesti on mysteeri johon haluaisin vastauksen. He vain pudottavat järjestelmiin päivityksen ja hyväksyvät sen tosiasian, että se tulee rikkomaan tietyn prosentuaalisen tarkasti tiedossa olevan määrän laitteita ja ovat varautuneet siihen vielä kaiken lisäksi. Se osoittaa huolimattomuutta, ja "rahalla tämä kuitenkin korjataan"-välinpitämättömyyttä.
lainaa
hihi

18.05.2011 klo 16.09

En pistäis pahitteeks jos ekan aallon boksini saisin vaihdattaa uudempaan. :)
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.05.2011 klo 16.10

Dekonega kirjoitti:
Se osoittaa huolimattomuutta, ja "rahalla tämä kuitenkin korjataan"-välinpitämättömyyttä.

Niin tai se osoittaa kykyä laskea, että lisätila ja parempi piratismin torjunta hyödyttää enemmän kuin muutama miljoona taalaa siihen, että ne harvat vielä elossa olevat Zephyr/Xenonit vaihdetaan halukkailta pois. Jos firmalla on törkeästi rahaa, en näe miksei sen käyttäminen asiakkaiden tyytyväisyyden varmistamiseen olisi hyvä valinta.

Kuluttaja, joka saa v. 2005 boksinsa tilalle uuden laitteen, ei valita. Foorumiteoreetikko valittaa. MS:ää kiinnostaa kuluttaja.

"Muista valmistajista" en puhuisi kovin kärkkäästi; Sony on onnistunut lähinnä poistamaan laitteesta ominaisuuksia ja Wiin päivitykset ovat alun jälkeen olleet yksinomaan tyyliin "lisää alkumenuun punaisen sateenvarjon ja tukkii homebrew-reiät". Tästä nyt kuitenkin on se hyöty, että pelilevylle saadaan vähän enemmän kilkettä.
lainaa
SemEr

18.05.2011 klo 16.14

Dekonega just got owned :)
lainaa
Masa

18.05.2011 klo 16.15

Eikös Microsoft lähetä vielä ilmaista Live-aikaa konsolin lisäksi? Ainakin yhdessä lähteessä luki näin.
lainaa
provo_hoho

18.05.2011 klo 16.16

Dekonega kirjoitti:
Mikko kirjoitti:
Pakko sanoa, että tämä on nyt aika esimerkillisesti hoidettu case. Yleensä firmoilla on lähinnä käynnissä kilpailu siitä, kuka pissii eniten early adoptereiden muroihin.

Miten saat tästä esimerkillisesti hoidetun tapauksen jos kerran päivitys selkeästi rikkoo laitteita? Toki on esimerkillistä, että siihen on varauduttu huolellisesti, mutta ei niiden päivitysten pitäisi laitetta rikkoa alunperinkään mikä tekee tästä aika huonosti hoidetun päivitys-toimenpiteen ja kalliin vielä kaiken lisäksi Microsoftille ja muille osapuolille.

Edirol:
Lisäksi tässä Microsoft on selkeästi parin PR-pisteen perään myös. Mutta se heille nyt myönnettäköön. Samalla tuli taas esimerkki siitä kuinka paljon suunnitteluvirheitä ja komponentti vikoja Xbox 360:ssä on.

Siinä taas meidän oma pikku PS fanboy pätee.
lainaa
Riku

18.05.2011 klo 16.16

Mitäs jos olen avannut konsolin ja tehnyt siihen ikkunan? Ei modauksia jne???
lainaa
provo_hoho

18.05.2011 klo 16.17

Siis Dekonega.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.05.2011 klo 16.19

Riku kirjoitti:
Mitäs jos olen avannut konsolin ja tehnyt siihen ikkunan? Ei modauksia jne???

Tästä tapauksesta en osaa sanoa, mutta yleensä käytäntö on ollut se, että avattu kone = modattu kone, on muutettu tai ei.
lainaa
Tolja

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.05.2011 klo 16.31

Kuponki ostettu, voittoa odotellessa.
lainaa
plööp

18.05.2011 klo 16.39

plääh kirjoitti:
plööp kirjoitti:
Tarvitsee varmaan kuitin eli töttöröö enpäs taida päivittää.

Päivitys on pakollinen eli töttöröö sinähän päivität tai pelaat ilman nettiä.

En ole boksilla käyttänyt nettiä kahteen vuoteen että töttöröö.
lainaa
Make

18.05.2011 klo 16.41

Onneksi olkoon Mikko! Paljastit juuri, että olet xbox-fanipoika puolustamalla boksin huonoa suunnittelua. Se niistä puolueettomista V2:n peliarvioista, joihin en kyllä koskaan edes uskonut.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

18.05.2011 klo 16.45

Mikko kirjoitti:
Niin tai se osoittaa kykyä laskea, että lisätila ja parempi piratismin torjunta hyödyttää enemmän kuin muutama miljoona taalaa siihen, että ne harvat vielä elossa olevat Zephyr/Xenonit vaihdetaan halukkailta pois. Jos firmalla on törkeästi rahaa, en näe miksei sen käyttäminen asiakkaiden tyytyväisyyden varmistamiseen olisi hyvä valinta.

Kuluttaja, joka saa v. 2005 boksinsa tilalle uuden laitteen, ei valita. Foorumiteoreetikko valittaa. MS:ää kiinnostaa kuluttaja.

"Muista valmistajista" en puhuisi kovin kärkkäästi; Sony on onnistunut lähinnä poistamaan laitteesta ominaisuuksia ja Wiin päivitykset ovat alun jälkeen olleet yksinomaan tyyliin "lisää alkumenuun punaisen sateenvarjon ja tukkii homebrew-reiät". Tästä nyt kuitenkin on se hyöty, että pelilevylle saadaan vähän enemmän kilkettä.

On varmaan totta mitä kirjoitit, mutta se on myös spekulaatiota paremman tiedon puutteessa... Muilla valmistajilla tarkoitin elektronikka-teollisuutta noin yleisesti ja mielessäni oli lähinnä Phillips joka tavallisesti tuotteen pettäessä ei edes yritä korjata sitä vaan saman tien tarjoaa jotain vaihtotarjousta ja hyvitystä josta tässäkin tilanteessa on kyse.

Microsoft on kuluttanut jo muutama miljoona taalaa siiten, että kyseinen päivitys edes tehdään jotta saadaan niille levyille lisäkilkettä, jonka tarvetta ei alunperin osattu arvioida. Miksi sitä ei tehtäisi sitten kunnolla loppuun asti kun kerran resursseja siihen on? Tai vaihtoehtoisesti miksi on alunperin valittu tuotantolinjalle asemia joiden teknisiä speksejä ei tiedetä Microsoftilla?

Ja viestinihän ei hyökännyt Microsoftin ennakointitoimenpiteitä vastaan, vaan sitä, että tätä ongelmaa ei pitäisi alunperinkään olla edes olemassa. Mistä voi varmaankin olla samaa mieltä kanssani?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.05.2011 klo 16.48

Make kirjoitti:
Onneksi olkoon Mikko! Paljastit juuri, että olet xbox-fanipoika puolustamalla boksin huonoa suunnittelua. Se niistä puolueettomista V2:n peliarvioista, joihin en kyllä koskaan edes uskonut.

Olen ollut kymmenvuotisen urani aikana uutisesta/artikkelista riippuen tähän mennessä miltei jokaisen laitteen fanipoika, riippuen ihan kirjoittajan ennakkoasenteista, joten tämän tittelin lisään ylpeänä listaan.

Palvelun tuottajanahan voin myös täsmälleen määrätä, mitä kukakin peliarvosteluissaan kirjoittaa, only not.
lainaa
huoh

18.05.2011 klo 16.50

Ja millainenkohan liuta asioita täytyy käydä läpi ennen kuin saa sen uuden konsolin? Täytyy käydä jossain Microsoftin tehtaalla?
lainaa
crom

Rekisteröitynyt 11.10.2007

18.05.2011 klo 16.53

o.O kelpais kyllä uus laatikko :D
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.05.2011 klo 16.55

Dekonega kirjoitti:

Microsoft on kuluttanut jo muutama miljoona taalaa siiten, että kyseinen päivitys edes tehdään jotta saadaan niille levyille lisäkilkettä, jonka tarvetta ei alunperin osattu arvioida. Miksi sitä ei tehtäisi sitten kunnolla loppuun asti kun kerran resursseja siihen on? Tai vaihtoehtoisesti miksi on alunperin valittu tuotantolinjalle asemia joiden teknisiä speksejä ei tiedetä Microsoftilla?

MS:n strategia 360:n kanssa on käynyt jo aikaa sitten selväksi: se osti markkinaosuutta tuomalla markkinoille laitteen, joka oli kasassa lähinnä purkalla ja ryhtyi sitten hyvittämään tilannetta jälkikäteen. Näin saatiin hiukan myynnillistä etumatkaa Sonyyn ja vastapainoksi kasa ongelmia, jotka sitten ilmeisesti katsottiin hyväksyttäväksi. On tosin vaikea kuvitella, etteikö ykköslähdön boksien surkeaan laatuun olisi jo petytty Redmondissakin, sen verran kallis RROD-operaatio oli.

Tämä sopii sikäli yleiseen käytäntöön, eli osassa laitteista on ilmeisesti levyasemia, jotka eivät lue näitä uusia levyjä. Miksi niitä on ostettu - ehkä tämä uusi tekniikka on sitten uudempaa kuin vanhimmat kentällä vielä olevat asemat. Lukukoneistojahan bokseissa on ainakin 3-4 eri valmistajalta alusta asti. Sen sijaan, että MS jäisi odottamaan taas uutta paskamyrskyä, se tekee nyt asialle jotain etukäteen, mikä on oikea tapa toimia riippumatta siitä, minkä konsolin nimen haluaa käsivarteensa tatuoida.

Itse hävitin julkaisumallisen koneeni Gamestopin Elite-vaihtotarjoukseen ennen kuin se alkoi oireilla, kammottavaa ääntähän se piti eikä tekninen laatu ollut todellakaan hurrattavaa. Mutta niinpä se vaan oli ensimmäinen edes 720p-resoluutiolla pelaava konsolikin sitten.
lainaa
Machinus

Rekisteröitynyt 04.01.2011

18.05.2011 klo 17.01

tagman kirjoitti:
Toni kirjoitti:
Mikko kirjoitti:
Pakko sanoa, että tämä on nyt aika esimerkillisesti hoidettu case.

Täytyy kyllä myöntää, että nyt jo vähän PlayStation-leirin jäsentä (minua) kadehdituttaa tyyli, jolla Microsoft omat "ongelmansa" hoitaa.

PSN oli viikkoja nurin, korttitietoja vietiin ja mitä saan korvaukseksi, EN MITÄÄN, sillä kaikki "hyvityspelit" olen jo ostanut.

Mutta ilmeisesti oli aika marginaalinen määrä XO-konsoleita, joissa kyseinen ongelma voi tulla vastaan?
Siitä huolimatta hatunnoston arvoinen suoritus Microsoftilta.

Tämä oli esimerkillisesti hoidettu, mutta MS ei tosiaankaan aina hoida asioita yhtä mallikkaasti. esim. massiivinen RROD -ongelma kiistettiin viimeiseen asti ja Kahden viikon Live -ongelmista annettiin hyvitykseksi UNO-peli, muttei gold -aikaa muistaakseni hyvitetty. Luulempa, että Microsoft toimi PSN -ongelmien vuoksi nyt ripeasti, koska se ei halunnut viedä huomiota kilpailijan ongelmista omiin ongelmiin.

Kannattaa nyt muistaa että RRoD hoidettiin lopulta paljon siistimmin kuin vaikkapa YLoD. Kolmen vuoden takuu versus vuoden takuu kääntyy Xboxin puolelle.
lainaa
Teukku

Rekisteröitynyt 04.04.2008

18.05.2011 klo 17.18

Täytyy sanoa, että kerrankin toivoo, että kone kosahtaa... tosin mitenhän noi savet sitten saa talteen?
lainaa
hajoahajoahajoa

18.05.2011 klo 17.39

360siä on varmaan 10-15 eri versiota. ei ole mukavaa kun ostin varhaisemman ja se tuntuu nyt tosi jälkeenjääneeltä ja puolitehdyltä eikä uusi versio kuitenkaan ole hintansa arvoinen (plus sieltä tulee kuitenkin aina vielä vähän parempi)

mutta tuo MSn syyllistäminen tästä korvauksesta on niin läpinäkyvää pro-sony/anti-microsoft huttua
lainaa
Nauroin

18.05.2011 klo 17.42

Make kirjoitti:
Onneksi olkoon Mikko! Paljastit juuri, että olet xbox-fanipoika puolustamalla boksin huonoa suunnittelua. Se niistä puolueettomista V2:n peliarvioista, joihin en kyllä koskaan edes uskonut.

SDF strikes again...
lainaa
teri

Rekisteröitynyt 15.02.2011

18.05.2011 klo 18.22

Mitäs luulette mitä käy elitelle?
lainaa
Miten

18.05.2011 klo 18.38

Ja mitenkäs tuo uuden konsolin saaminen käytännössä tapahtuu? Saisinko selvennyksen.
lainaa
Finski

Rekisteröitynyt 09.12.2009

18.05.2011 klo 18.38

Jes. Oma kone heittää RRoD:ia. Jos sen pistäs kokoon ja kattos rikkooko tua päivitys sen. =)
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.05.2011 klo 18.42

Miten kirjoitti:
Ja mitenkäs tuo uuden konsolin saaminen käytännössä tapahtuu? Saisinko selvennyksen.

Mitä nyt tuota Eurogameria tulkitsen, niin otetaan yhteys MS:n tukeen jos se antaa ko. päivityksen jälkeen noita disc unreadable -virheitä. MS myös ottaa yhteyttä suoraan kuluttajiin, joilla on Liveen kytkettynä tuollainen vanha boksi. Sieltä sitten sarjanumeron perusteella ilmeisestikin vaihto.

Kertaalleen avattua boksia on turha tarjoilla näihin kamppiksiin.
lainaa
Tormed

18.05.2011 klo 18.44

plööp kirjoitti:
Tarvitsee varmaan kuitin eli töttöröö enpäs taida päivittää.

Epäilen vahvasti. Itse lähetin juuri 3v takuu umpeutumaisillaan olevan RROD konsolin korjattavaksi niin sain uuden tilalle. Eikä todellakaan vaatinut mitään kuitteja. Muistaakseni katsoivat jotenkin sarjanumerosta tms mutta sillähän ei tässä tapauksessa ole mitään merkitystä oliko takuuta vai ei. Microsoftilta tulosteli laput ja löi koneen pakettiin ja vei postiin niin parin viikon päästä tuli uusi kone postissa :)
lainaa
SonyRakastaaMeitä

18.05.2011 klo 19.03

Machinus kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Toni kirjoitti:
Mikko kirjoitti:
Pakko sanoa, että tämä on nyt aika esimerkillisesti hoidettu case.

Täytyy kyllä myöntää, että nyt jo vähän PlayStation-leirin jäsentä (minua) kadehdituttaa tyyli, jolla Microsoft omat "ongelmansa" hoitaa.

PSN oli viikkoja nurin, korttitietoja vietiin ja mitä saan korvaukseksi, EN MITÄÄN, sillä kaikki "hyvityspelit" olen jo ostanut.

Mutta ilmeisesti oli aika marginaalinen määrä XO-konsoleita, joissa kyseinen ongelma voi tulla vastaan?
Siitä huolimatta hatunnoston arvoinen suoritus Microsoftilta.

Tämä oli esimerkillisesti hoidettu, mutta MS ei tosiaankaan aina hoida asioita yhtä mallikkaasti. esim. massiivinen RROD -ongelma kiistettiin viimeiseen asti ja Kahden viikon Live -ongelmista annettiin hyvitykseksi UNO-peli, muttei gold -aikaa muistaakseni hyvitetty. Luulempa, että Microsoft toimi PSN -ongelmien vuoksi nyt ripeasti, koska se ei halunnut viedä huomiota kilpailijan ongelmista omiin ongelmiin.

Kannattaa nyt muistaa että RRoD hoidettiin lopulta paljon siistimmin kuin vaikkapa YLoD. Kolmen vuoden takuu versus vuoden takuu kääntyy Xboxin puolelle.

Tuoreessa muistissa on vieläkin PS2:n DVD-lukijoiden surkea laatu joka kosketti miljoonia PS2-käyttäjiä vuosien ajan. Asema tyypillisesti laukesi juuri takuuajan päätyttyä, eikä Sony ottanut asiaan kantaa millään tavalla. Jotkut tosin saivat lopulta korvauksen oikeusteitse ja joukkokanteiden avulla, mutta suurimmalle osalle ainoaksi vaihtoehdoksi jäi uuden konsolin ostaminen 12-18kk välein ja omalla kustannuksellaan.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

18.05.2011 klo 19.53

SonyRakastaaMeitä kirjoitti:

Ja tätä asennetta vastaan tässä olen hyvin pitkälti. Onko teistä tavallista, että on yleisesti hyväksyttyä tietyn prosentin verran laitteita hajoavan tietyn tiedossa olevan ajan kuluttua jonka jälkeen se sitten vain korvataan? Applella Nike+iPod-sensorin lithium-paristoa ei voi vaihtaa. 25€ laite on heitettävä jonkin ajan kuluttua roskikseen ja ostettava uusi vaikka itse sensori-osa olisikin täysin ehjä.

NES ja Commodore 64 olivat myyntiin tullessaan aikansa jos ei nyt ihan terävintä kärkeä niin parempaa keskiluokkaa. Katsokaa kuinka nämä 30 vuotta vanhat laitteet toimivat edelleen niin kuin ne suunniteltiin toimimaan. Olen hyvin pettynyt "pelikonsoleihin". Playstation 3 saa olla ensimmäinen ja viimeinen sellainen lelu jonka ostan. Sony ei osannut edes pitäytyä niin yksinkertaisessa asiassa kuin, että jo myydyn tuotteen isoihin ominaisuuksiin ei kajota. He vielä päätyvät todennäköisesti mustalle listalle sen vuoksi.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

18.05.2011 klo 19.53

Machinus kirjoitti:
tagman kirjoitti:

Tämä oli esimerkillisesti hoidettu, mutta MS ei tosiaankaan aina hoida asioita yhtä mallikkaasti. esim. massiivinen RROD -ongelma kiistettiin viimeiseen asti ja Kahden viikon Live -ongelmista annettiin hyvitykseksi UNO-peli, muttei gold -aikaa muistaakseni hyvitetty. Luulempa, että Microsoft toimi PSN -ongelmien vuoksi nyt ripeasti, koska se ei halunnut viedä huomiota kilpailijan ongelmista omiin ongelmiin.

Kannattaa nyt muistaa että RRoD hoidettiin lopulta paljon siistimmin kuin vaikkapa YLoD. Kolmen vuoden takuu versus vuoden takuu kääntyy Xboxin puolelle.

Kannattaa myös muistaa, että RROD -ongelma oli kaikkien aikojen laajin yhtä elektroniikkalaitetta koskeva vika. Homma paisui niin pahaksi, että MS:n oli pakko tarjota laajennettu takuu laitteilleen. YLoD on PS3:n yleisin ongelma, mutta PS3:n vikaprosentti on kuitenkin ihan eri luokkaa kuin XO:lla oli RROD:in takia. Tosin saisi se Sonykin silti tarjota vähän pidemmän takuun kuin vain vuoden.
lainaa
MicroshitVihaaMeitä

18.05.2011 klo 20.05

"Jos firmalla on törkeästi rahaa, en näe miksei sen käyttäminen asiakkaiden tyytyväisyyden varmistamiseen olisi hyvä valinta.

Kuluttaja, joka saa v. 2005 boksinsa tilalle uuden laitteen, ei valita. Foorumiteoreetikko valittaa. MS:ää KIINNOSTAA kuluttaja."

Näin sanoo vain journalisti, joka uskoo vilpittömästi Redmondin hyvyyteen.
Onnea!
lainaa
GTX560TiOc

18.05.2011 klo 20.37

Ei voi taas muuta kuin todeta: On se helppoa, vaivatonta ja halpaa olla pc-pelaaja. Ei tarvitse soitella minnekään, maksaa ylimääräistä, eikä kiikutella postiin mitään jos tahtoo pelata netissä, tai edes muuten. Pelitkin on miltei puolet halvempia kuin konsoleilla, eli vaikka koneeseen päivittäis näyttiksen kahden vuoden välein, jää silti voitolle komeasti. Pelien asennuskin on nykyään helppoa kuin pissiminen, ja vie ajassa murto-osan siitä mikä konsoleilla menee (ja aika pakollistahan tuo asennus niissäkin nykyään näkyy olevan).

On se ihanaa olla älykäs ihminen :)
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

18.05.2011 klo 20.46

GTX560TiOc kirjoitti:
...Pelitkin on miltei puolet halvempia kuin konsoleilla, eli vaikka koneeseen päivittäis näyttiksen kahden vuoden välein, jää silti voitolle komeasti...

Vai vain "miltein puolet" halvempaa? Minä sanoisin, että huomattavasti halvempaa. Tilasin juuri Duke Nukem Foreverin Windowsille ennakkoon TheHutista hintaan 28,93€ ja toimitus on ilmainen.

http://www.thehut.com/games/platforms/pc/duke-nukem-forev

Tehkää sopimus sen kanssa! :P
lainaa
JHag

18.05.2011 klo 20.59

Huokaus. Älkää aloittakaa tuota turhanpäiväistä väittelyä pc:n ja konsolien paremmuuksista, se ei nimittäin kiinnosta enää ketään. Jollakin on pc, toisella konsoli, kolmannella taas on kaikki mahdolliset - mitä sitten?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.05.2011 klo 21.17

MicroshitVihaaMeitä kirjoitti:
"Jos firmalla on törkeästi rahaa, en näe miksei sen käyttäminen asiakkaiden tyytyväisyyden varmistamiseen olisi hyvä valinta.

Kuluttaja, joka saa v. 2005 boksinsa tilalle uuden laitteen, ei valita. Foorumiteoreetikko valittaa. MS:ää KIINNOSTAA kuluttaja."

Näin sanoo vain journalisti, joka uskoo vilpittömästi Redmondin hyvyyteen.
Onnea!

Nimimerkkisi kertoo oivasti sen, millä ennakkoasenteella lähdet kommentoimaan koko tilannetta.

Vanhana Amiga-, Sega- ja Linux-miehenä sympatiani ovat ihan muualla kuin yhdessäkään megakorporaatiossa, mutta näen metsän puilta. Melkein kuusivuotiaan laitteen vaihtaminen uuteen on asiakkaan kannalta melko reilua, vaikka vaihdon syy olisikin siinä, että halutaan päivittää laitteita niin, ettei osa niistä enää toimi. Esimerkkejä päinvastaisesta käytöksestä löytyy täysin hakematta pilvin pimein. Tämä voi olla "sympatiapisteiden hakemista", "Sonyn ongelmilla ratsastamista" ja vaikka mitä muuta miksi se verhotaan, mutta sitä, joka kokee nyt tulleensa huomioiduksi, koska maksoi aikanaan esim. 400 euroa saadakseen Microsoftin uusimman konsolin jouluksi 2005, tuskin kovasti harmittaa. Tämä on kulutuselektroniikkaa, ei uskonkappaleita, joten lopulta kysymys on kuitenkin rahasta.
lainaa
mmmm

18.05.2011 klo 21.18

microsoftille/pelintekijöille ratkaisu on luultavasti loppupeleissä parempi päivityksen myötä vaikka vaihtoon menisi 10% konsoleista. Boxin peleillä tahtoo olla miljoona hävikki piratismin takia.
lainaa
lol

18.05.2011 klo 21.46

MicroshitVihaaMeitä kirjoitti:

Näin sanoo vain journalisti, joka uskoo vilpittömästi Redmondin hyvyyteen.
Onnea!

SDF failaa jälleen kerran...
lainaa
Nakke79

Rekisteröitynyt 23.02.2010

18.05.2011 klo 22.39

Aika uskomaton lupaus kyllä jos tosiaan on totta. No itellä jo ässä on mut täytyy kertoo kaverille kenelle annoin vanhan eliteni! Mutta tottakai jos tällä saadaan taas piraatteja kuriin niin moni pelifirma varmasti ottaa laskuun osaa.
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.05.2011 klo 22.53

Kertaalleen vaihdettu konsolini edustaa kuitenkin käsittääkseni hiukan vanhempaa sukupolvea. Sormet ristiin, josko natsais :)
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

19.05.2011 klo 00.04

Uutiseen tuli suoraan MS:ltä tärkeä päivitys, joka tekee osan keskustelustakin tarpeettomaksi, mutta olkoot nyt historiallisista syistä tässä.
lainaa
hemmetinhemmetti

19.05.2011 klo 02.09

Ja näin taas boksin myynnit kasvaa reippaasti, koska totta kai nuo lisätään myyntitilastoihin. Kuten ne miljoonat rrodin takia takuuseen menneet :D
lainaa
Lol

19.05.2011 klo 08.12

Hahahahaha...
Ite tuutte mollaan pleikkaa ja ita saatte tämmösen et kone ei päivityksen jälkeen pelaa... iha oikein teille Gaybox:in omistajat :)
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

19.05.2011 klo 08.28

Mikko kirjoitti:
Uutiseen tuli suoraan MS:ltä tärkeä päivitys, joka tekee osan keskustelustakin tarpeettomaksi, mutta olkoot nyt historiallisista syistä tässä.

Onko muuten mitään tarkempaa tietoa siitä kuinka paljon noita laitteita on mennyt/menossa vaihtoon? Engadgetissä kirjoitettiin noin 10 000 laitteen olevan altis tälle ongelmalle, mutta sen täsmällisempää tietoa ei ollut saatavissa.
lainaa
Hävisit_pelin

19.05.2011 klo 09.06

Lol kirjoitti:
Hahahahaha...
Ite tuutte mollaan pleikkaa ja ita saatte tämmösen et kone ei päivityksen jälkeen pelaa... iha oikein teille Gaybox:in omistajat :)

Kyl muakin vituttais saada parempi ja uudempi kone tilalle ilmaiseksi...
lainaa
simo1234

Rekisteröitynyt 13.05.2011

19.05.2011 klo 09.08

ite ostin syksyl ton slimin 250gb
lainaa
Dekonega_vauhdissa

19.05.2011 klo 09.47

LOL pitihän se taas arvata, että Sony Defence Forcen luottomies Dekonega on taas blastaamassa koko laidalta. :D
lainaa
Sens

19.05.2011 klo 10.23

Terve vain kaikille.

Itselle tuli tämä "disc is unreadable" -ongelma 19.1.2011 päivityksen jälkeen. Sen lisäksi en päässyt xbox liveen. Lähetin tammikuussa xboxini korjaukseen, parin viikon jälkeen sain toimivan tilalle.

Toissapäivänä sain viestin Microsoftilta, jossa ilmoitettiin konsolini olevan vaihtokelpoinen tuohon 360S 250gt malliin.
Laitoin vaihtopyynnön eilen xbox live -tunnushallinnasta käsin. Tänään tuli UPS:ltä sähköpostiviesti, jonka mukaan saan uuden boxin luultavasti ensiviikolla.

Ilmainen live-aika toimii porkkanana vanhan boxin takaisinlähettämiselle. Kun Microsoft on vastaanottanut vanhan boxini, saan 1 vuoden ilmaista Live Gold -aikaa tililleni.

Tarkka malli vanhalle lootalle on: Xbox 360 Pro 60gt Falcon-emolevyllä.
lainaa
pete

19.05.2011 klo 10.38

Mitäs jos ei ole mahdollista kytkeä konetta nettiin niin tuleeko pävitys jonkun pelilevyn mukana niin kuin pleikkarilla tulee
lainaa
jou

19.05.2011 klo 10.53

mites saako tuolta palvelua suomeksi vaiko joutuuko lontoota vääntämään
lainaa
Sens

19.05.2011 klo 10.53

Päivityksen voi ladata Microsoftilta tikulle, ja asentaa tikulta boxille.
lainaa
Nakke79

Rekisteröitynyt 23.02.2010

19.05.2011 klo 10.53

Lol kirjoitti:
Hahahahaha...
Ite tuutte mollaan pleikkaa ja ita saatte tämmösen et kone ei päivityksen jälkeen pelaa... iha oikein teille Gaybox:in omistajat :)

Siinä olet kyllä ihan oikeessa että jos Microsoftin tekemien päivitysten takia Xboxiin tulee vika niin on meille oikein että saamme tilalle uudet edellistä omistamaamme laitetta kehittyneemmät koneet tilalle. Se on meille ihan oikein...kiitos siitä teille Microsoft.
lainaa
Echou

Rekisteröitynyt 02.11.2008

19.05.2011 klo 12.00

*vanha xbox toimii päivityksen jälkeen moitteettomasti*
Hmm hmm, joo, kyllähän se siltä näyttää ettei toimi. Soitetaanpa niin saan uuden, ehhohe.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

19.05.2011 klo 12.18

jou kirjoitti:
mites saako tuolta palvelua suomeksi vaiko joutuuko lontoota vääntämään

Puhelintuki on ainakin suomeksi saatavana.
lainaa
pööpöileväapina

19.05.2011 klo 13.13

Noni :) Microsoft saa lisää "myytyjä konsoleita" listaan numeroita :D? Sori, oli pakko sanoa. Epäilen, että Ms on jokaisen hajonneen tilalle antaneen koneen laskeneet myytyihin. Sen verran taktinen se osaa olla.
lainaa
Mikko_91

19.05.2011 klo 15.03

Mites ku menin Liveen mut toi uus päivitys ei kuitenkaan latautunu?
lainaa
Sens

19.05.2011 klo 15.47

Lue tarkemmin, se päivitys on mennyt jo :)
lainaa
Bravo

19.05.2011 klo 16.02

Echou kirjoitti:
*vanha xbox toimii päivityksen jälkeen moitteettomasti*
Hmm hmm, joo, kyllähän se siltä näyttää ettei toimi. Soitetaanpa niin saan uuden, ehhohe.

Niinhän sä luulet saavas vaan kuinkas käykään? Microsoft ei annakkaan uutta eli ehhohe.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

19.05.2011 klo 16.43

Dekonega_vauhdissa kirjoitti:
LOL pitihän se taas arvata, että Sony Defence Forcen luottomies Dekonega on taas blastaamassa koko laidalta. :D

Tästä tulikin mieleeni, että aina kun kirjoitan Playstation-ketjuun niin minua haukutaan Xbotiksi. Ja aina kun kirjoittelen Xbox-ketjuun niin minua haukutaan SDF:n jäseneksi. Eikö Xbox-pelaajat lue Playstation-uutisia ja Playstation-pelaajat Xbox-uutisia V2.fi:ssä? XD
lainaa
Mikko_91

19.05.2011 klo 16.51

Siis enkö vois sit enää päivittää boksia tuohon uuteen levyformaattiin?
lainaa
ChakaLoco

Rekisteröitynyt 02.03.2011

19.05.2011 klo 19.22

Niin tämähän ei toimi sitten suomessa ainakaan, koska mulle sanottiin että pitää odottaa ens viikkoon, jolloin tulee päivitys mahdollisesti suomeen jo ja sen jälkeen jos ilmenee levy lukemis ongelmia kannattaa ottaa yhteyttä : )
lainaa
Pete

19.05.2011 klo 20.36

Eli päivitys rikkoo boksin ja MS kehottaa ostamaan uuden?! Haistakaa jo...
lainaa
Sens

20.05.2011 klo 13.20

Pete, nyt meni väärin.

Päivityksen myötä kaikissa boxeissa ei toimi levyt, koska boxeissa on käytety eri asemia joista kaikki ei näemmä tue muutosta.

Joten Microsoft VAIHTAA ILMAISEKSI ongelmalliset xboxit. Omassa tapauksessa siis vanhasta 60gt pro-mallista uuteen 250gt slimmiin, käy vallan mainiosti.
lainaa
terska

20.05.2011 klo 13.31

:DD Meil meni boxi paskaks.... Tulee kokoaja vaa Play DVD ja saako uude jos on avannu boxi? En oo modannu tai mitää. Korjasin vian jonka takia multa hajos black ops.
lainaa
Echou

Rekisteröitynyt 02.11.2008

21.05.2011 klo 01.01

Bravo kirjoitti:
Echou kirjoitti:
*vanha xbox toimii päivityksen jälkeen moitteettomasti*
Hmm hmm, joo, kyllähän se siltä näyttää ettei toimi. Soitetaanpa niin saan uuden, ehhohe.

Niinhän sä luulet saavas vaan kuinkas käykään? Microsoft ei annakkaan uutta eli ehhohe.

Anonyymi Sonykakara kovistelemassa täällä. "Bravo".
lainaa
Juhis

24.05.2011 klo 23.34

Mitenkäs jos vehje sanoo että laitetta ei voi päivittää ja antaa virhenumeron eikä ees mee alkuruutuun.. Tämä siis tapahtui suoraan päivityksen yhteydessä....
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova