Tuorein sisältö

GT5 on nyt valmis - muttei tule siltikään tänä vuonna?

03.11.2010 klo 15.00 | Luettu: 34342 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Gran Turismo 5:n edelleen ilmassa olevasta julkaisupäivästä on ilmaantunut verkkoon kaksi ristiriitaista uutista:

VG247:n mukaan peli on nyt 'mennyt kultaan', eli on täysin valmis ja levytehdas aloittaa monistuksen.

Saa nähdä, ehtivätkö levyt kuitenkaan kauppoihin, sillä Eurogamerin lähteiden mukaan pelin julkaisua tämän vuoden puolella ei kannata paljon toivoa.

Netin eri pelikaupat ilmoittavat tällä hetkellä Gran Turismo 5:n julkaisuajoiksi mm. 3. joulukuuta, 23. joulukuuta ja '2011'.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Lord of the Rings On... Aivan uusi Battlefie... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (42 viestiä)

Aquq

Rekisteröitynyt 05.06.2010

03.11.2010 klo 15.30

Eiköhä viel joku syy keksitä millä voidaan viivyttää julkaisua viel puolella vuodel :)
lainaa
Hölmölä

03.11.2010 klo 15.33

Eiköhän se sieltä kesäksi 2012 tule. Kerkee hyvin säästämään pleikkaria varten jonka on kerran myynyt jo pois...
lainaa
RRR

03.11.2010 klo 15.43

Tai sit kohta ilmoitetaan, että peli on kaupoissa viikon päästä. Kaikki yllättyvät ja massiivisten kehujen saattelemana unohdetaan kaikki menneet ja Sonykin nappaa propsit nopeasta toiminnasta.
lainaa
xbotti_toimitus_0

03.11.2010 klo 16.14

Jaa, jos peli on mennyt kultaa, niin monenko pelin kohdalla on mennyt yli kaksi kuukautta että se ehtii kauppohin? Toimitus kertokoon koska näin uutisoi.
lainaa
totuus11

03.11.2010 klo 16.41

Idea onkin siinä "xbotti_toimitus", että tässä nyt on ollut kaksi ristiriitaista uutista joista toinen sanoo pelin olevan kullassa ja toinen pelin ilmestyvän 2011. Sinä plegemies lukisit uutisen kunnolla etkä fanilasit päässä, ne vaihtaa sanojen paikkoja... Tämä on jo niin naurettavaa tämä GT5 myöhästely. Luulisi kaikkien (vaikka fanittaakin PS3) pystyvän myöntämään, että ei Sony tätä ole hyvin hoitanut vaan umpisurkeasti. Forza 3 siis -->
lainaa
Trolololololo

03.11.2010 klo 16.43

It only does waiting.
lainaa
Appe

Rekisteröitynyt 15.09.2008

03.11.2010 klo 16.53

xbotti_toimitus_0 kirjoitti:
Jaa, jos peli on mennyt kultaa, niin monenko pelin kohdalla on mennyt yli kaksi kuukautta että se ehtii kauppohin? Toimitus kertokoon koska näin uutisoi.

Kerro se Eurogamerille...

"Eurogamerin lähteiden mukaan pelin julkaisua tämän vuoden puolella ei kannata paljon toivoa."
lainaa
Dirk

03.11.2010 klo 17.00

"Netin eri pelikaupat ilmoittavat tällä hetkellä Gran Turismo 5:n julkaisuajoiksi mm. 3. joulukuuta, 23. joulukuuta ja '2011'."

Erittäin luotettavia tiedonlähteitä. Hyvä toimitus.
lainaa
Heh

03.11.2010 klo 17.04

Myhäilen kyllä melko vahingoniloisena, mikäli vuosien odottelun jälkeen GT5 jää alle 90/100 metacritic-keskiarvon.
lainaa
Kimster

03.11.2010 klo 17.05

"Ja kummallahan se on ne fanilasti päässä? GT5 on myöhästynyt tasan kerran, koska sille on annettu vain KERRAN virallinen julkaisupäivä."

Rajansa itsepetoksellakin hemmetti soikoon. Täällä ei kiinnosta monta tuhatta autoa tai rataa pelissä on, tai monta kymmentä samaa Subarua tai Nissania onkaan tuossa määrässä. Kunhan ensimmäinen fiilis ratin takana on et ok, sen sijaan et tulee se wtf kuten Time Trialissa.
En pitäisi pahakseni julkaisua, vaikka onhan tässä joo muitakin loistavia ajopelejä.
lainaa
Nauroin

03.11.2010 klo 17.15

tyhmät_xbotit kirjoitti:

Ja kummallahan se on ne fanilasti päässä? GT5 on myöhästynyt tasan kerran, koska sille on annettu vain KERRAN virallinen julkaisupäivä.

Kovin säälittävää tarttua siihen tasan yhteen "viralliseen" päivämäärään vaikka peliä on lupailtu Sony-bossien puolesta jo PS3:n julkaisuun :D
lainaa
faktoja

03.11.2010 klo 17.17

Myöhästyminen varmaankin johtuu siitä, että yrittävät tunkea peliin Forzan e3 messuilta matkittua pään kääntämistä. Muut myöhästymiset johtuivat siitä, että huomasivat Forzan olevan parempi fysiikoilta kuin Prologue, jolloin heidän piti aloittaa fysiikoiden runkkaus alusta, kun eivät voineet (jostain kumman syystä) jatkaa kehitystä vanhalta pohjalta.

Varmaankin tietenkin NFS: Shift on saattanut vaikuttaa, koska siinä vuorostaan tietokoneen tekoäly antoi vastusta eikä autot kulkeneet liukuhihnaa niin kuin Forzassa. Joten varmaankin AI piti myös tehdä uusiksi.

Moninpeliin piti myös varmaan laittaa Forzasta otettuja auctioneita jne. sekä myöskin peliin luulisi olevan tulossa aika-ajo ja viikkokilpailut Forzasta.

Joten jos kaikki on onnistuttu tekemään hyvin voi kyseessä olla aika hyvä autopeli, minkä pohjalta voidaan seuraavat versiot tehdä nopeammin. Jos taas virheistä ei ole opittu, pelissä on vain paljon autoja ja ratoja jne., mutta edelleen susi pohja.
lainaa
LoL

03.11.2010 klo 17.26

En kyllä muista Kutaragi hehkuttaneen vuoden 2005 E3-messuilla GT5:ttä ilmestyväksi vasta viiden vuoden päästä.
lainaa
Tuure2

Rekisteröitynyt 03.07.2007

03.11.2010 klo 17.42

Appe kirjoitti:
xbotti_toimitus_0 kirjoitti:
Jaa, jos peli on mennyt kultaa, niin monenko pelin kohdalla on mennyt yli kaksi kuukautta että se ehtii kauppohin? Toimitus kertokoon koska näin uutisoi.

Kerro se Eurogamerille...

"Eurogamerin lähteiden mukaan pelin julkaisua tämän vuoden puolella ei kannata paljon toivoa."

Ja Eurogamer käyttää lähteinään pelikauppojen merkkaamia julkaisupäivämääriä, jotka ovat aina arvailuja jos ei julkaisija itse ole antanut julkaisupäivämäärää. Peli on tulossa tänä vuonna, jos se painossa on. Eurogamer vain kalastaa klikkauksia.
lainaa
Jarppa

03.11.2010 klo 17.44

Stiguissimo kirjoitti:
Alan Wake, I'm just saying...

Alan Wake ei ole kertaakaan myöhästynyt. Päinvastoin, se aikaistui.
lainaa
Upintheassoftimo

03.11.2010 klo 18.13

Lol, Eurogamerin uutinen on kirjoitettu selvästi ilman tietoa siitä, että levyt ovat jo printissä. V2:sen toimitus taas toiminut hienosti... *naamapalmu.png
lainaa
Salu-Pertti

Rekisteröitynyt 10.04.2007

03.11.2010 klo 19.11

Upintheassoftimo kirjoitti:
Lol, Eurogamerin uutinen on kirjoitettu selvästi ilman tietoa siitä, että levyt ovat jo printissä. V2:sen toimitus taas toiminut hienosti... *naamapalmu.png

Eurogamer on edelleen epäilevällä kannalla:
http://www.eurogamer.net/articles/2010-11-03-gt5-discs-ar

Ja noihin lukuisiin rutinoihin: pitäisikö asia uutisoida neutraalin kannan sijaan fanijoukkoja varoen niin, että "noi nyt sanovat noin, mutta eihän se voi pitää paikkaansa".
lainaa
Jarppa

03.11.2010 klo 19.28

hohohoo kirjoitti:
Ai kuten floppi Wakelle kävi? Sen piti olla varsinainen jeesuspeli, mutta toisin kävi ja peli floppasi arvosanojen sekä myyntien osalta.

Ööh.. Sulla on oudot käsitykset mitä pelaajat ajatteli Alan Wakesta. Alan Wake sentään tehiin yli puolet pienemmällä porukalla. En ajattelisi pelin olleen arvostelufloppi, koska pelin Metacritic arvo on 83/100. Alle 80 pisteen pelit voidaan jo luokitella flopeiksi.

Eli jos Gran Turismo saa alle 90 pistettä se on todellakin floppi verrattuna siihen kuinka paljon rahaa ja aikaa tuhlasivat peliin.
lainaa
Minamyos

03.11.2010 klo 19.29

Nauroin kirjoitti:
tyhmät_xbotit kirjoitti:

Ja kummallahan se on ne fanilasti päässä? GT5 on myöhästynyt tasan kerran, koska sille on annettu vain KERRAN virallinen julkaisupäivä.

Kovin säälittävää tarttua siihen tasan yhteen "viralliseen" päivämäärään

Paremminkin, kovin säälittävää on tarttua kaikkiin huhuihin ja epävirallisiin ilmoituksiin kuin itse pelin valmistajan ilmoittamaan viralliseen julkaisupäivämäärään.
lainaa
Kimster

03.11.2010 klo 19.34

Jarppa kirjoitti:
En ajattelisi pelin olleen arvostelufloppi, koska pelin Metacritic arvo on 83/100. Alle 80 pisteen pelit voidaan jo luokitella flopeiksi.

Eli jos Gran Turismo saa alle 90 pistettä se on todellakin floppi

Boxittajan logiikalla alle 90 pisteen PS3 pelit ovat floppeja kun taas xlootalla sellaisia ovat vasta alle 80 pisteen pelit. Hyvä hyvä, noin se itsepetos toimii. Tosin ymmärrän tuon, koska xboxilla on niin vähän hyviä yksinoikeuspelejä.
lainaa
EiVai

03.11.2010 klo 19.39

Jarppa kirjoitti:
Stiguissimo kirjoitti:
Alan Wake, I'm just saying...

Alan Wake ei ole kertaakaan myöhästynyt. Päinvastoin, se aikaistui.

"According to the US Official Xbox Magazine, the game has been set for release in the US during 2008"

"According to reports coming from a recent Microsoft Gamers Day in San Francisco, Alan Wake has been delayed yet again. The game is now aiming for a 2009 release date."

"It seems there is some confusion about Alan Wake's release date, amid suggestions that Remedy's title may slip into 2009.

Microsoft's Don Mattrick had stated in a memo sent out to Microsoft's Xbox staff that Remedy's highly promising game would be one of the 360's big-name exclusives for 2008.

However, according to Jeux-France.com sources within the Finnish developer are now claiming that the earliest we'll see the game is 2009."
lainaa
Nauroin

03.11.2010 klo 19.43

Minamyos kirjoitti:

Paremminkin, kovin säälittävää on tarttua kaikkiin huhuihin ja epävirallisiin ilmoituksiin kuin itse pelin valmistajan ilmoittamaan viralliseen julkaisupäivämäärään.

Sinäkään et varmasti niin ole tehnyt.

Mites kävi esim maaliskuun japanin julkaisulle? http://www.eurogamer.net/articles/sony-europe-comments-on Ainiin muttei siitäkään annettu tarkkaa päivämäärää joten sitäkään ei ilmeisesti lasketa? :D

LOL:
http://www.gamesabyss.com/editors/2010/05/09/gran-turismo
lainaa
älyHoi

03.11.2010 klo 19.48

EiVai kirjoitti:
Jarppa kirjoitti:
Stiguissimo kirjoitti:
Alan Wake, I'm just saying...

Alan Wake ei ole kertaakaan myöhästynyt. Päinvastoin, se aikaistui.

"According to the US Official Xbox Magazine, the game has been set for release in the US during 2008"

"According to reports coming from a recent Microsoft Gamers Day in San Francisco, Alan Wake has been delayed yet again. The game is now aiming for a 2009 release date."

"It seems there is some confusion about Alan Wake's release date, amid suggestions that Remedy's title may slip into 2009.

Microsoft's Don Mattrick had stated in a memo sent out to Microsoft's Xbox staff that Remedy's highly promising game would be one of the 360's big-name exclusives for 2008.

However, according to Jeux-France.com sources within the Finnish developer are now claiming that the earliest we'll see the game is 2009."

Remedy kylläkin ilmoitti pelin tekemisen alkuvaiheissa sen olevan valmis: "When it's done!". Taidat olla liian nuori ymmärtämään käsitettä, kun liittelet muiden kuin Remedyn sanomisia. Kts. Carmackin sanomisia niin voisit ymmärtää käsitteen alkuperän sekä idean.
lainaa
Nauroin

03.11.2010 klo 19.52

älyHoi kirjoitti:

Remedy kylläkin ilmoitti pelin tekemisen alkuvaiheissa sen olevan valmis: "When it's done!".

Seliseli. Samaa voisi väittää GT:stä ja Kazunori Yamauchin sanomisista, mutta antaa olla.
lainaa
Huoh

03.11.2010 klo 19.52

Kimster kirjoitti:

Boxittajan logiikalla alle 90 pisteen PS3 pelit ovat floppeja kun taas xlootalla sellaisia ovat vasta alle 80 pisteen pelit. Hyvä hyvä, noin se itsepetos toimii.

Paha vinkua mistään logiikasta jos 83/100 keskiarvolla noin pienellä väkimäärällä tehty peli (ainakin jos vertaa johonkin Polyphony-tehtaaseen jolla kestää viisi vuotta pykätä sarjan ties kuinka mones autopeli ulos) tolla julkaisuajankohdalla pystyy kutsumaan flopiksi? Itsepetosta tosiaan...
lainaa
Jarppa

03.11.2010 klo 19.54

Kimster kirjoitti:

Boxittajan logiikalla alle 90 pisteen PS3 pelit ovat floppeja kun taas xlootalla sellaisia ovat vasta alle 80 pisteen pelit. Hyvä hyvä, noin se itsepetos toimii. Tosin ymmärrän tuon, koska xboxilla on niin vähän hyviä yksinoikeuspelejä.

Tämähän oli selvä budjetti vertailu!

Mietitäänpä kumpaan peliin haaskattiin enemmän rahaa. Budjettinsa puolesta Alan Wake sai hyvät pisteet, mutta jos GT5 saa alle 90 pistettä voidaan miettiä kuinka paljon peliin laitettiin rahaa ja mikä on lopputulos.
lainaa
älyHoi

03.11.2010 klo 20.05

Nauroin kirjoitti:
älyHoi kirjoitti:

Remedy kylläkin ilmoitti pelin tekemisen alkuvaiheissa sen olevan valmis: "When it's done!".

Seliseli. Samaa voisi väittää GT:stä ja Kazunori Yamauchin sanomisista, mutta antaa olla.

Vastasin Alan Wake kysymykseen enkä kirjoittanut mitään mikä liittyi GT5:een. Joten opettele lukemaan ennen kuin kirjoittelet selittelystä. Taidat olla ravintolailtoina se ns. "I'll get me coat" -mies, kun höpöttelet täysin irrallisesti aiheesta...
lainaa
Mikko

03.11.2010 klo 20.11

Jarppa kirjoitti:
Mietitäänpä kumpaan peliin haaskattiin enemmän rahaa. Budjettinsa puolesta Alan Wake sai hyvät pisteet, mutta jos GT5 saa alle 90 pistettä voidaan miettiä kuinka paljon peliin laitettiin rahaa ja mikä on lopputulos.

Vähän huono noita on mennä vertailemaan senkään takia, koska Polyphony teki rahaa jo Prologuella. GT5P on myynyt noin 5 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti, joten eiköhän sillä jo katettu GT5 kulut sekä netottiinkin jotain.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

03.11.2010 klo 22.51

Innosta odotan ovatko polyphonyn pojat saaneet VIHDOIN vaihdettua sen kamalan renkaanulinan joka on ollut sama ensimmäisestä osasta lähtien.
lainaa
pööpöileväapina

04.11.2010 klo 06.52

GT5Sucks kirjoitti:
haha. Meenpä pelaa forzaa.

Haha.. mene vaan :)

Hyvältä kuullostaa ja kyllä se varmasti joulumarkkinoille ehtii.. ei se piraattisuojan päivitys nyt niin kauan mennyt, ja voihan se olla jo viikkoja ollut painossa, vaikka se nyt vasta ilmoitellaan. Pelkään kuitenkin itsekkin tuota viivästystä. Kai se on iskostunut jonnekkin alitajuntaan jo :D.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

04.11.2010 klo 10.13

Aika hyvin ne saa sen vielä jotenkin sompailtua joulumarkkinoille. Todennäköisesti jälkilöylyihin...
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

04.11.2010 klo 10.20

Modet varmaan edes jaksa yrittää siistiä kommentteja :D
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

04.11.2010 klo 11.08

Jos se kerran on kultaan jo mennyt, niin miksei se tälle vuodelle ehtisi? Nyt on marraskuun alku ja tuskin siellä painossa yli kahta kuukautta menee. Varmaan sellanen muutama viikko vain. Julkaisu varmaan joskus tyyliin 12. joulukuuta tms., sopivasti ennen jouluaattoa.
lainaa
hohhoijaa

04.11.2010 klo 11.54

Tuskin pistävät ulos tänä vuonna. Nyt mennään marraskuuta, eikä edes todellista mainospaukutusta ole aloitettu, puhumattakaan ennakkotilausmainostamisesta. Helmikuussa se tulee.
lainaa
Temposaur

04.11.2010 klo 15.06

faktoja kirjoitti:
eikä autot kulkeneet liukuhihnaa niin kuin Forzassa.
Hauska, että liukuhihnat mainitaan. Sama kun sanoisi, että F1:ssä ajetaan liukuhihnoja pitkin, kun noh... kilpa-autoilussa nyt on ne niin kutsutut "ajolinjat".
lainaa
Hurr

04.11.2010 klo 15.49

Execta kirjoitti:
Varmaan sellanen muutama viikko vain. Julkaisu varmaan joskus tyyliin 12. joulukuuta tms., sopivasti ennen jouluaattoa.

Niin että ne olis mitä luultavimmin myyty loppuun hetkessä eikä kaikille riittäsi? Marraskuun loppuun mielummin että saavat tuotua lisää pelejä kysynnän mukaan ennen joulua, tosin enpä ihmettelisi vaikka siirtäisivät alkuvuoteen 2011.
lainaa
Onsekummakuneimuutu

04.11.2010 klo 18.38

Hmmm. Vieläkin Gran Turismo kotisivun tuotteet lehdessä GT5sen julkaisupäivä on marraskuu 2010...
lainaa
Luulisin

05.11.2010 klo 07.25

Olisi pieni katastrofi jos joku muu veisi etenkin USA:ssa päähuomion jouluna GT5:n nenän edestä. Ja kaiken huomion siellä vie tänä jouluna kinect, joten Sonylla pohditaan kannattaako julkaisu vai ei.
lainaa
näsäviisastelija

05.11.2010 klo 15.58

Temposaur kirjoitti:
faktoja kirjoitti:
eikä autot kulkeneet liukuhihnaa niin kuin Forzassa.
Hauska, että liukuhihnat mainitaan. Sama kun sanoisi, että F1:ssä ajetaan liukuhihnoja pitkin, kun noh... kilpa-autoilussa nyt on ne niin kutsutut "ajolinjat".

Joo, vedä puolet hitaampaa mutkaan Formuloissa, niin autoja tulee ohi. Vedä puolet hitaampaa Forzassa, autoja ei tule ohi. Forzassa voi ajaa 2 sekuntia ellei hitaampiakin kierroksia kuin takana oleva AI ja tämä ei kuitenkaan ohita.

Ja sori, mutta kilpa-autoilussa eri autoilla joutuu ajamaan eri ajolinjoja. Ei kaikki autot aja samalla tavalla mutkiin. Ajolinjat voivat muuttua erittäin paljonkin ohittaessa, mutta ei Forzassa. Vai etkö ohita Forzassa?
lainaa
T_T

05.11.2010 klo 18.53

näsäviisastelija kirjoitti:

"Liukuhihnat" saat toki pois jos häiritsevät. Ja koitappa hieman vaikeammalla vaikeustasolla ja ota muitakin assistent asetuksia pois niin varmaan tulevat ohitse.
lainaa
Falafel

06.11.2010 klo 17.29

Hassua kyllä, että realistisin ajomallinnus tähän asti on ollut pikkuporukan Live For Speedissä. Siinä vain jotenkin tuntee olevansa itse siellä auton sisällä, GT:ssä tuntuu leijailevansa ilmassa ja ympäristö tuntuu lavasteelta.
lainaa
raidaaja562

08.11.2010 klo 17.15

"Tuskin pistävät ulos tänä vuonna. Nyt mennään marraskuuta, eikä edes todellista mainospaukutusta ole aloitettu, puhumattakaan ennakkotilausmainostamisesta. Helmikuussa se tulee."
Olen täysin samaa mieltä.Varmaan tää peli ilmestyy jossain tammikuun alussa.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova