Tuorein sisältö

Microsoft parantaa X360:n chattiäänenlaatua ja ohjainta

31.08.2010 klo 11.01 | Luettu: 15045 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Eurogamer kertoo, että Microsoftilla olisi valmisteilla uusittu peliohjain, jonka D-padia saa nostettua korkeammalle kääntämällä sitä 90 astetta. Tällöin ristiohjain soveltuisi paremmin mm. tappelupelien kanssa käytettäväksi.

Eurogamer kertoo myös, että syksyn aikana päivitetään äänichattiin käytettäviä äänicodecceja, joiden myötä pelijutustelun äänenlaadun pitäisi parantua huomattavasti.



V2.fi | Manu Pärssinen
< Ruotsalaiset myyvät ... Ubisoft paljastaa uu... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (19 viestiä)

Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

31.08.2010 klo 11.32

Toivottavasti samalla myös uusivat ristiohjaimen muotoa. Muutenhan ohjaimessa ei sitten olekaan juuri parannettavaa, aikalailla täydellinen.

Äänien parantaminen on hyvä asia, toivottavasti samalla nostavat vähän äänenvoimakkuutta, sillä ainakin suomalaiset puhuvat usein sen verran hiljaa, että koko session ajan volyymi on maksimissa.
lainaa
Sandaali_

31.08.2010 klo 11.45

Vastahan oli myös kotakussa uutisoitu, että meinaavat nostaa liven hintaa jonkin verran.
lainaa
Raimu

Rekisteröitynyt 07.10.2009

31.08.2010 klo 11.53

Xboxin d-pad on aivan karmea. Ei sillä, että se olisi missään nykykonsolissa oikeastaan hyvä. Kaipaan Sega Saturnin padia.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

31.08.2010 klo 11.57

Sandaali_ kirjoitti:
Vastahan oli myös kotakussa uutisoitu, että meinaavat nostaa liven hintaa jonkin verran.


"Microsoft nostaa Xbox Liven kultajäsenyyden hinnoittelua Yhdysvalloissa, Kanadassa, Meksikossa ja Iso-Britanniassa. Muutos astuu voimaan 1. marraskuuta, eikä se siis koske Suomea."

Näin ilmoittaa KonsoliFin.
lainaa
Finski

Rekisteröitynyt 09.12.2009

31.08.2010 klo 14.35

Mihin ristiohjaita tarvii tappelupeleissä? Tikku toimii kaikin tavoin paremmin... Hyvä kuitenkin, että parantelevat.

Kyllä tuo hintojen korotus tulee vielä luultavasti euro-maihinkin...
lainaa
qwwe

31.08.2010 klo 14.41

Finski kirjoitti:
Kyllä tuo hintojen korotus tulee vielä luultavasti euro-maihinkin...

Luulen, että ei sillä tämän hintojen korotuksen tarkoitus oli luultavasti tasoittaa Goldin hinnan eroa esim. Yhdysvallat-Suomi. Mutta eihän sitä koskaan tiedä...
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

31.08.2010 klo 14.45

Arcane kirjoitti:
Toivottavasti samalla myös uusivat ristiohjaimen muotoa. Muutenhan ohjaimessa ei sitten olekaan juuri parannettavaa, aikalailla täydellinen.

Saisivat kyllä poistaa paristokotelon langattomasta-ohjaimesta. Langallinen-ohjain on niin kauan parempi kunnes tuohon mötikkään tulee joku ratkaisu. Ja ergonomian kannalta olisi järkevää jos sormet olisivat samalla tasolla kokoajan (tätä uudistusta tuskin tapahtuu, mutta se vähentäisi ainakin minulla käsien, olkapäiden ja niskan särkyjä). Yksi fiksu juttu vielä lisäksi olisi kaareuttaa ohjainta keskeltä hieman. Siitä saisi pallomaisemman otteen eikä tarvitsisi tukea ohjainta pohjasta niin paljon. Ja sitten se olisi täydellisempi kuin mikään ohjain jonka olemassa olosta olisin tietoinen.
lainaa
aaaatu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

31.08.2010 klo 15.01

Vähemmän häiritsee paristokotelo kuin johto. Minulla mahtuu sormet olemaan sulassa sovussa ohjaimen alla vaikka isokätinen olenkin. Vaikkakin tietysti kauan eläköön xboxin grizzly-ohjain.
lainaa
lolled

31.08.2010 klo 15.38

Voisivat kerralla päivittää kaikkia codecceja. Esim. tuki .mkv ja .sub/.srt-tiedostoille.
lainaa
linkki

Rekisteröitynyt 29.07.2010

31.08.2010 klo 16.00

Finski kirjoitti:

Kyllä tuo hintojen korotus tulee vielä luultavasti euro-maihinkin...


Noh.. kuten tiedämmen... yhdysvaltoihin tulee aina kaikki ennen eurooppaa. kerrankin hyvä näin!
lainaa
asdy

31.08.2010 klo 16.21

Langallinen-ohjain. Ja miten ihmeessä paristokotelon saisi pois langattomasta-ohjaimesta?
lainaa
askopasko

31.08.2010 klo 16.28

hmmm Mitenhän sony on saanut ps3 ohjaimesta paristokotelon pois? Ai niin siinä ei ole sellaista ollenkaan. Siinähän on mikkisoftille pähkäiltävää.
lainaa
Joohanh

31.08.2010 klo 16.28

Paskanjauhantaa Dekonegalta.

Paristo/akkukotelo ei kosketa missään vaiheessa mitään kohtaa ohjainta pitelevistä käsistä. Et myöskään itsekään taida ymmärtää, mistä oikein puhut selittäessäsi sormien olemisesta samalla tasolla, tällöinhän ohjaimesta häviäisi kaikki ergonomia ja varmasti vasta tulisikin niskasärkyä.

Jos ohjainta taas kaareutettaisiin, tällöin ranteet joutuisivat epäluonnolliseen asentoon, joka aiheuttaisi vain huimasti enemmän rasitusta. Eikä tällä ole ylipäätään mitään tekemistä sen kanssa, pitääkö ohjainta tukea pohjasta.
lainaa
myrho

Rekisteröitynyt 18.05.2010

31.08.2010 klo 16.56

Juu kiva juttu kun frendit kuulostaa ihan mikki hiiriltä.
lainaa
Reto92

Rekisteröitynyt 12.07.2009

31.08.2010 klo 17.28

Dekonega kirjoitti:
Arcane kirjoitti:
Toivottavasti samalla myös uusivat ristiohjaimen muotoa. Muutenhan ohjaimessa ei sitten olekaan juuri parannettavaa, aikalailla täydellinen.

Saisivat kyllä poistaa paristokotelon langattomasta-ohjaimesta. Langallinen-ohjain on niin kauan parempi kunnes tuohon mötikkään tulee joku ratkaisu. Ja ergonomian kannalta olisi järkevää jos sormet olisivat samalla tasolla kokoajan (tätä uudistusta tuskin tapahtuu, mutta se vähentäisi ainakin minulla käsien, olkapäiden ja niskan särkyjä). Yksi fiksu juttu vielä lisäksi olisi kaareuttaa ohjainta keskeltä hieman. Siitä saisi pallomaisemman otteen eikä tarvitsisi tukea ohjainta pohjasta niin paljon. Ja sitten se olisi täydellisempi kuin mikään ohjain jonka olemassa olosta olisin tietoinen.

Jos joskus tekisit oikeasti jotain niin ei ne sun surkastuneet lihakset kipeytyis xboxin ohjaimen pitämisestä.
lainaa
Huhhuijaa

31.08.2010 klo 17.50

Otsikko jo oikein huutaa Dekonegaa itkemään siitä paristokotelosta, enkä ollut näemmä väärässä.
lainaa
paristokotelonkansi

01.09.2010 klo 01.06

Microsoft poistaa paristokotelon - paristot suoraan munille ja sähkö siirtyy käsien kautta ohjaimelle - tärinä poistuu uudistuksen myötä turhana!
lainaa
paristokotelonkansi

01.09.2010 klo 01.09

Myös äänenlaatu paranee paristokotelon uudistuksessa - myös suomalaiset puhuvat sitten kovempaa ja korkeammalta.
lainaa
olenkoainoa

02.09.2010 klo 00.53

hyvä tuo äänenlaadun parannus, olenko ainoa joka ei ikinä ymmärtänyt mitä muut pelaajat sanoivat huonon äänenlaadun takia?
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova