Tuorein sisältö

Iso pelikustantaja veroalennusskandaalin keskellä Briteissä?

25.06.2010 klo 13.00 | Luettu: 10642 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Kotaku kertoo huhusta, jonka mukaan 'maailmanlaajuinen pelikustantaja' olisi käyttänyt valtaansa ja voimaansa vaikuttaakseen siihen, etteivät Iso-Britannian pelinkehittäjät saaneet veroalennuksia toimintaansa. Käytössä on vahvasti mm. sana 'sabotaasi'.

Brittien hallituksen suunnitelmissa oli tukea kotimaansa peliteollisuutta veronkevennyksillä, mutta tarinan mukaan kyseinen pelikustantaja asettui vastahankaan ja muistutti kansainvälisestä vaikutusvallastaan. Tällä viikolla verosuunnitelmasta sitten päätettiin luopua.

Millä pelifirmalla on sananvaltaa näinkin suuren maan hallituksen toimiin? Kotakun mukaan kyseessä ei ole Microsoft, Sony eikä Nintendo ja sekä Ubisoft että Activision ovat kampanjoineet veroalennuksen puolesta. Jäljelle jäänee sitten Electronic Arts...

Mikäli huhu osoittautuu todeksi ja kyseessä oleva firma paljastuu, tästä saattaa kiehua isompikin soppa.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Steamissa jättimäine... Juhannusillan pirist... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (12 viestiä)

i30

25.06.2010 klo 13.36

Ihan oikein!
lainaa
AntiSocial

Rekisteröitynyt 20.10.2009

25.06.2010 klo 13.37

Uutiskuva \o/
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

25.06.2010 klo 13.45

Activision se on. Ovat voineet esittää päälleppäin että kampanjoivat veroalennuksen puolesta, mutta totuus on varmaan toista.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

25.06.2010 klo 13.46

Nyt jokut saa kyllä paskaa niskaansa ja paljon. Tästä vielä voi tulla nimenomaan isompikin soppa etenkin jos on vähääkään merkittävämpi taho kyseessä.
lainaa
Jeskamandeera

25.06.2010 klo 14.15

Entäs jos se ei olekaan EA?
Turhaa mustamaalaamista.

Tehdään "tuomiot" vasta sitten, kun asia on varmistettu, että mikä firma kyseessä...
lainaa
Aasi-

Rekisteröitynyt 01.07.2009

25.06.2010 klo 14.29

On se EA. EA:n mottohan kuuluu: "Ne joilla ei ole rahaa ovat köyhiä."
lainaa
s0le

Rekisteröitynyt 27.09.2009

25.06.2010 klo 14.44

Jotenkin tuntuu että se on EA tai Activision, Ubisoft vaan metsästää piraatteja =D
lainaa
ohikulkija

25.06.2010 klo 15.06

Update: As reader ahill313 points out, Tiga, an industry group for games developers, and Activision were recently lobbying for tax breaks in the UK.
lainaa
sentex

Rekisteröitynyt 08.01.2010

25.06.2010 klo 16.43

nyt mahto loppuvuoden pelitaso tipahtaa jos kyseessä on EA ja tästä tulee isompikin juttu.
lainaa
Gasoil

Rekisteröitynyt 24.05.2007

25.06.2010 klo 23.49

Nyt kaikki rukoilemaan että se on Activision, päästäis siitäkin lafkasta eroon.
lainaa
Jaffe

Rekisteröitynyt 29.10.2009

26.06.2010 klo 01.08

Gasoil kirjoitti:
Nyt kaikki rukoilemaan että se on Activision, päästäis siitäkin lafkasta eroon.

dägädägädongdong! Eiköhän ole ihan sama mikä lafka tämä on, on siitä hyvä päästä eroon.
lainaa
Napu_Kemppainen

26.06.2010 klo 08.42

Electronic Arts. Uhoava firma. Tahtoo muita ylemmäksi, ilman edellytyksiä.

Hulluja ajatuksia/
Turhaa mesoamista/
Ei todellisuuden tajua/
Kapitalistikanoilla/

Köyhät ja rikkaat, tasavertaisia. Electronic Artsi, Tahtoo enemän.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova