Tuorein sisältö

Kotaku arvelee: Nintendo 3DS on tällainen

12.06.2010 klo 13.00 | Luettu: 16865 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Ylläoleva kuva on Kotakun näkemys Nintendo 3DS:stä. Kuva perustuu internetissä kiertävään piirustukseen, joka on kotoisin kiinalaiselta blogaajalta, joka kertoo omistavansa 3DS:n kehityslaitteiston. Kotaku on kerännyt mukaan myös saamansa sisäpiirin tiedot sekä vahvimmat huhut, joiden mukaan laitteessa on analoginen ohjaintikku (valkoinen nappi kuvassa) sekä Sharpin kehittämä 3D-kamera, joka toimii myös liikkeentunnistajana (harmaa suorakaide ristiohjaimen yläpuolella).

Nintendo 3DS tulee olemaan taaksepäin yhteensopiva, joten on uskottavaa, että se muistuttaa jotakuinkin nykyisiä Nintendon käsikonsoleita. Enää muutama päivä ja tiedämme, kuinka oikeassa Kotakun arvailu on.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Lisää trailereita: K... Vielä trailereita: D... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (17 viestiä)

CubeX

Rekisteröitynyt 19.04.2010

12.06.2010 klo 13.42

En usko (halua) että 3DS olisi tuon näköinen. Odotellaan vaan E3:a.
lainaa
Temposaur

12.06.2010 klo 13.52

Itse taas uskon, että tuo "piirros" voi olla hyvinkin lähelle tulevan 3DS:n ulkonäköä.

lainaa
Miismu

12.06.2010 klo 14.10

Tämä on nyt sellainen voi olla ja voi olla olematta. Pakkohan sen on kuitenkin näyttää aikaisemmalta ds konsolilta.
lainaa
hotwheels

Rekisteröitynyt 11.08.2007

12.06.2010 klo 14.32

Saattaa että tuo ylänäyttö on jaettu kahtia kun 3D tilassa. Ihan järkevä mutten sano varmaks vaikka kiinassa vuotaa eniten.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

12.06.2010 klo 14.40

Todella hölmön näköinen. Toivottavasti laitteessa tulee olemaan yksi iso näyttö, jonka jaetaan DS -pelejä pelatessa kahtia.
lainaa
LoneFalcon89

12.06.2010 klo 14.41

Muistaakseni Nintendo sanoi joskus, että tuo 3D tekniikka ei ole toteutettu minkäänlaisella kameralla....
lainaa
Patrik

12.06.2010 klo 15.00

http://ployer.com/archives/2007/10/30/Nintendo%20DS.jpg

Samanlainen kuin vanha, mutta ylä näyttö on vaan isompi. Itselläni ei ole mitään vastaan jos näyttöä isonetaan.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.06.2010 klo 15.25

LoneFalcon89 kirjoitti:
Muistaakseni Nintendo sanoi joskus, että tuo 3D tekniikka ei ole toteutettu minkäänlaisella kameralla....


3D-tekniikka 3ds:ssä on toteutettu stereoskopialla. Ei tarvitse laseja, vaan ruudun edessä on kalvo, joka ilmeseisti taitaa valoa hieman eri tavoilla saaden aikaan 3d-kokemuksen. Perustuu jollain tavalla myös ihmisen silmän liikkeisiin.
lainaa
Pyyhekumi

Moderaattori

Rekisteröitynyt 02.04.2007

12.06.2010 klo 17.17

Toisin kuin telkkareilla, tuo ei tarvitse erillisiä laseja päähän jotta se 3D näkyisi.

Hyvältä tuo näyttää, mutta analogitation paikka vaikuttaisi hieman epämukavalta. Tattia käytettäessä kädelle jää melkoinen paino...
lainaa
AntiSocial

Rekisteröitynyt 20.10.2009

12.06.2010 klo 17.37

"joka on kotoisin kiinalaiselta blogaajalta"

Luin "kiimaiselta blogaajalta".
lainaa
totuus

12.06.2010 klo 17.58

Ja tässäkö on muka tehoja yhtä paljon kuin boxissa? Kaikenlaisia huhuja sitä liikkuu...
lainaa
Tuo

12.06.2010 klo 23.40

Tuo on ilmeisesti tuo tuossa tuo, luultavasti.
lainaa
SanoomiesJokaEiTiedä

13.06.2010 klo 00.15

Alkaa vaikuttaa jo miniläppärilt missä on pelejä ja 3D -.-
Kaikkea sitä... tietääkseni tosta on mainittun että tehoja ois saman verran kuin Xo360 ja ps3 mutta kentietää...
lainaa
DeeÄs

13.06.2010 klo 09.09

LoneFalcon89: 3d-kamera onneksi ei liity 3d-kuvan muodostukseen millään tavalla, kyseessä lähinnä uusia kikkoja mahdollisiin pelitapoihin ja tyyliin omasta pärstästä otettaviin 3d-kuviin.

Mitä tulee itse näyttöön niin toivottavasti näyttö tulee olemaan noin laaja mitä kuva ennustaa. 3D-kuva tarvitsee mahdollisimman ison kuvapinta-alan, jotta kuvaa olisi mahdollisimman miellyttävä katsoa pidemmän aikaa.

Jos joku on käynyt ihmettelemässä uusia 3D-televisioita niin nopeasti tulee fiilis että kuvaa kannattaisi katsoa mahdollisimman läheltä, jotta efekti toimisi kunnolla. Tuollainen näyttö joka on selkeästi silmien levyinen voisi teknisesti mahdollistaa pelikokemuksen johon silmät eivät väsy niin nopeasti kuin nykyisen kokoisilla näytöillä 3d-moodissa.

2D-kuvaahan nyt tuijottaa vaikka postimerkiltä.
lainaa
Graven

13.06.2010 klo 12.51

Pyyhekumi kirjoitti:
Toisin kuin telkkareilla, tuo ei tarvitse erillisiä laseja päähän jotta se 3D näkyisi.

Hyvältä tuo näyttää, mutta analogitation paikka vaikuttaisi hieman epämukavalta. Tattia käytettäessä kädelle jää melkoinen paino...


Mitähän sä höpötät ollut kohta kaksivuotta tommoinen 3d telkku ilman laseja.
http://www.inition.co.uk/inition/product.php?URL_=product
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

13.06.2010 klo 13.23

Graven kirjoitti:
Pyyhekumi kirjoitti:
Toisin kuin telkkareilla, tuo ei tarvitse erillisiä laseja päähän jotta se 3D näkyisi.

Hyvältä tuo näyttää, mutta analogitation paikka vaikuttaisi hieman epämukavalta. Tattia käytettäessä kädelle jää melkoinen paino...


Mitähän sä höpötät ollut kohta kaksivuotta tommoinen 3d telkku ilman laseja.
http://www.inition.co.uk/inition/product.php?URL_=product

Onhan noita ollut jo kauemminkin, mutta kuluttajamarkkinoilla noita ei nähdä vielä aikoihin. Niiden tekniikka on vielä rajoittunutta ja hinnat tähtitieteellisiä.
lainaa
Temposaur

15.06.2010 klo 20.01

Hauska nähdä, miten lopullinen laite oli hyvinkin pitkälle juuri kuvan näköinen.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova