Tuorein sisältö

Uskottava huhu siitä, mikä Valven yllätys voi olla

09.06.2010 klo 15.00 | Luettu: 33580 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Kaiken spekuloinnin ja hullun huhumyllyn keskellä kuuluu VG247:n rauhallinen järjen ääni. Sivuston lähteiden mukaan Valven yllätystilaisuudessa paljastetaan Source Engine 2.

Huhu lisää myös, että uudella pelimoottorilla esitellään mm. Half-Life 3:a. VG247 on saanut myös tietoonsa, ettei mitään paljasteta ennen Sonyn ja Microsoftin tilaisuuksia. Ehkäpä Valve esiintyy jommassa kummassa niistä?

V2.fi | Manu Pärssinen
< Suomalainen Frozenby... Ensimmäinen kuva Ala... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (43 viestiä)

Bamboocha

Rekisteröitynyt 17.09.2007

09.06.2010 klo 15.11

Tuota itsekin mietin aiemmin, voi hyvinkin olla.
lainaa
TaiZuuni

Rekisteröitynyt 01.06.2007

09.06.2010 klo 15.12

Kunnes häkkerit varastavat moottorin ja HL3 siirtyy 10 vuodella eteenpäin.

Mutta joo kyllä Source 2 kiinnostaa, vaikka mielestäni nykyinenkin on hemmetin hyvä.
lainaa
Röfl

09.06.2010 klo 15.13

Tähän mennessä loogisin vaihtoehto "yllätykseksi" Valvelta.

Halffis lisärit kumottiin ja Duke-juttukin oli läppä. Uusi engine toisaalta taas on ajankohtainen.
lainaa
OASS

Rekisteröitynyt 24.10.2009

09.06.2010 klo 15.22

Jos näin käy, niin toivottavasti EP3 tulisi Source 2:lla.
lainaa
Bamboocha

Rekisteröitynyt 17.09.2007

09.06.2010 klo 15.23

Tää ois kyl kaikinpuolin looginen valinta. Source enginen julkaisusta kun kuitenkin on se ~6 vuotta.
Half-Life 3, uusi CS tai mahdollisesti Garry's Mod ois hyviä demonstroimaan uutta engineä.
Jos tämä on totta niin tästä voikin tulla paras E3 vähään aikaan :].
lainaa
jeje

Rekisteröitynyt 17.08.2008

09.06.2010 klo 15.25

Miksi valve tekisi tälle sukupolvelle vielä uuden pelimoottorin?
Jos he tekisivät sen niin mitä heille jäisi seuraavalle sukupolvelle?

Minusta source2:n julkaisu nyt olisi paskasti ajoitettu.
lainaa
dftgyhuj

09.06.2010 klo 15.31

Jep, ite veikkaan vahvasti etä tulee episode 3 ja siihen paranneltu versio sourcesta. kokonaan uus engine tulee varmaan sitten kun uudet konsolit tulee sonylta ja mikkisoftilta.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

09.06.2010 klo 15.40

jeje kirjoitti:
Miksi valve tekisi tälle sukupolvelle vielä uuden pelimoottorin?
Jos he tekisivät sen niin mitä heille jäisi seuraavalle sukupolvelle?

Minusta source2:n julkaisu nyt olisi paskasti ajoitettu.

PC -puolella nuo sukupolvet eivät mene niinkuin konsolipuolella ja nythän juuri on sopiva aika tuoda uusi pelimoottori ulos.
lainaa
Appe

Rekisteröitynyt 15.09.2008

09.06.2010 klo 15.41

Eikös ne Valven pojat kovin sanonu, että HL3:a ei tuu? Että HL-sarja päättyy tohon Episode kolmoseen.
lainaa
Rodan

09.06.2010 klo 15.43

platinumsrc
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

09.06.2010 klo 15.48

Appe kirjoitti:
Eikös ne Valven pojat kovin sanonu, että HL3:a ei tuu? Että HL-sarja päättyy tohon Episode kolmoseen.

Sanoivat vuosia takaperin, mutta ovat voineet muuttaa suunnitelmia.
lainaa
Appe

Rekisteröitynyt 15.09.2008

09.06.2010 klo 15.51

tagman kirjoitti:
Appe kirjoitti:
Eikös ne Valven pojat kovin sanonu, että HL3:a ei tuu? Että HL-sarja päättyy tohon Episode kolmoseen.

Sanoivat vuosia takaperin, mutta ovat voineet muuttaa suunnitelmia.


Ai.. mä ku muistin että ois ollu Episode kakkosen jälkeen juttua, että HL3:a ei tulis. No samapa tuo, kunhan Valvelta jotain tulee.
lainaa
joopjoop

Rekisteröitynyt 13.06.2009

09.06.2010 klo 15.54

Uskon että EP3 tulee pyörimään vielä Source Engine 1:hdellä ja HL3 tulee sitten pyörimään Source Engine 2:hdella.
lainaa
asdf

09.06.2010 klo 16.07

tai sitten steamin ja muutaman source-pelin julkaisu Linuxille?
lainaa
totuuden_ilmoittaja

09.06.2010 klo 16.11

asdf kirjoitti:
tai sitten steamin ja muutaman source-pelin julkaisu Linuxille?


Ei.

Luuletko oikeasti, että Valve lähtee julkaisemaan mitään Linuxille ja sitten vielä pitäisi sitä "suurena yllätyksen"? Miksi edes Valven pitäisi kääntää mitään Linuxille, antaa Linux-yhteisön itse tehdä hommat. Lisäksi Linuxin pelaajakunta on tosiaankin se 100-10 000, joten en näe järkeä hommassa.

Linuxit on suunniteltu palvelimia varten, piste.
lainaa
Heke32

Rekisteröitynyt 24.06.2008

09.06.2010 klo 16.12

Toivottavasti Source 2:ssa on yhtä hyvä suhde tehovaatimusten ja grafiikkatason välillä kuin nykyisessä Sourcessa. Lisäksi tuhoutuva ympäristö nyt alkaa olla jo pakollinen...
lainaa
sorsa

09.06.2010 klo 16.16

jeje kirjoitti:
Miksi valve tekisi tälle sukupolvelle vielä uuden pelimoottorin?
Jos he tekisivät sen niin mitä heille jäisi seuraavalle sukupolvelle?

Minusta source2:n julkaisu nyt olisi paskasti ajoitettu.


Miksi yleensäkään tehdä yhtikäs mitään? Vaikka se sorsa-moottori kakkonen nyt esitelläänkin (ehkä, kenties), niin ei se sitä estä, että se vasta ilmestyisi 2-5 vuoden päästä, vai? Ja silloin on jo varmasti uuden sukupolven vempeleet ilmestyneet tai aivan ovella.
lainaa
sorsa2

09.06.2010 klo 16.33

Portal 2:nen ulos tänä vuonna ja uutta enginiä myöhemmin? Kuullostaa siltä, että Portal 2:n on vanha jo tulleessaan eli uutinen on varmaan perusmutuilua.
lainaa
Demppa

09.06.2010 klo 16.58

Nyt on nimenomaan hyvä aika tuoda uusi moottori. Dx11 jne.
lainaa
rambokala

Rekisteröitynyt 04.10.2008

09.06.2010 klo 16.59

Source moottori on jo aivan rupua, kelpaisi uusi.
lainaa
Aasi-

Rekisteröitynyt 01.07.2009

09.06.2010 klo 17.06

Source Engine 2 pyörittää Duke Nukem Foreveria! Sanokaa minun sanoneen.
lainaa
mäccäri

09.06.2010 klo 17.47

Demppa kirjoitti:
Nyt on nimenomaan hyvä aika tuoda uusi moottori. Dx11 jne.


Mut Macissa täytyy olla OpenGL, sillä se ei tue directiä. Tottakaihan Valve jatkaa Mac OS X:n tukemistaan kun kerran sen jo aloitti?

"Hardcore gamer doesn't have to be a pc-user..."
lainaa
Zarsky

Rekisteröitynyt 08.08.2007

09.06.2010 klo 17.59

Jos he tosiaan esittelevät Source 2 pelimoottorin niin hyppään kyllä riemusta kattoon.

Valve rules...
lainaa
joopajoo

09.06.2010 klo 18.46

jeje kirjoitti:
Miksi valve tekisi tälle sukupolvelle vielä uuden pelimoottorin?
Jos he tekisivät sen niin mitä heille jäisi seuraavalle sukupolvelle?

Minusta source2:n julkaisu nyt olisi paskasti ajoitettu.


Valvea kiinnostaa varmaan hurjasti jotkut konsolisukupolvet ja niiden kehitys.
lainaa
tollotxbotit

09.06.2010 klo 19.47

sorsa kirjoitti:
Miksi yleensäkään tehdä yhtikäs mitään? Vaikka se sorsa-moottori kakkonen nyt esitelläänkin (ehkä, kenties), niin ei se sitä estä, että se vasta ilmestyisi 2-5 vuoden päästä, vai? Ja silloin on jo varmasti uuden sukupolven vempeleet ilmestyneet tai aivan ovella.


Ketä kiinnostaa sun konsolisukupolves? Me pcpojat on siirrytty jo DX11 -sukupolveen.
lainaa
Slobber

Rekisteröitynyt 13.09.2007

09.06.2010 klo 20.01

Itelle tuli mieleen jo kauan sitten että, EP3:sta ei tulekaan. Eli tarina päätetään Half-Life 3:ssa.
lainaa
pcsyouloztetta

09.06.2010 klo 20.31

tollotxbotit kirjoitti:
sorsa kirjoitti:
Miksi yleensäkään tehdä yhtikäs mitään? Vaikka se sorsa-moottori kakkonen nyt esitelläänkin (ehkä, kenties), niin ei se sitä estä, että se vasta ilmestyisi 2-5 vuoden päästä, vai? Ja silloin on jo varmasti uuden sukupolven vempeleet ilmestyneet tai aivan ovella.


Ketä kiinnostaa sun konsolisukupolves? Me pcpojat on siirrytty jo DX11 -sukupolveen.


Ja mua ei ainakaan kiinnosta pcpoikien DX11-sukupolvi, koska siellä ei ole yhtä vahvat myynnit kuin tulevilla konsoleilla tulee olemaan. :) Ja valvellekin maistuu raha varmasti enemmän, kuin muutaman elämättömän pc-pojan isä maksaa -tehokoneiden speksien hiplaaminen.
lainaa
jeje

Rekisteröitynyt 17.08.2008

09.06.2010 klo 20.51

sorsa kirjoitti:
jeje kirjoitti:
Miksi valve tekisi tälle sukupolvelle vielä uuden pelimoottorin?
Jos he tekisivät sen niin mitä heille jäisi seuraavalle sukupolvelle?

Minusta source2:n julkaisu nyt olisi paskasti ajoitettu.


Miksi yleensäkään tehdä yhtikäs mitään? Vaikka se sorsa-moottori kakkonen nyt esitelläänkin (ehkä, kenties), niin ei se sitä estä, että se vasta ilmestyisi 2-5 vuoden päästä, vai? Ja silloin on jo varmasti uuden sukupolven vempeleet ilmestyneet tai aivan ovella.


Sitten tullaankin siihen että onko sen esittely mielekästä jos ollaan oikein varhaisessa vaiheessa. Mutta tosiaan jos sen oletettaisiin olevan valmis kahden vuoden päästä niin siitä varmaan olisi jo jotain näytettävää. En tiedä paljonko aikaa näiden pelimoottorien kanssa yleensä menee.

En muista tarkalleen, milloin Valve julkaisi source enginen (2003?), mutta silloin heillä ei paljoa jalansijaa ollut konsolimarkkinoilla. Nyt heillä on miljoonamyyntiä useammallakin nimikkeellä, joten luulisi konsolien hieman vaikuttavan Valven aikatauluun.

e: Ja jos se tosiaan julkaistaan jo nyt niin toivottavasti se tietää sitä, että se on suhteessa yhtä kevyt kuin source. Niin ja yhtä modattava.
lainaa
hihihih

09.06.2010 klo 21.31

"Valve Delays Portal 2, Confirms E3 Surprise Is 'PORTAL-2-THEMED-FOR-GOD'S SAKE' "

http://www.shacknews.com/onearticle.x/64185
lainaa
asdf

09.06.2010 klo 23.16

totuuden_ilmoittaja kirjoitti:
asdf kirjoitti:
tai sitten steamin ja muutaman source-pelin julkaisu Linuxille?


Ei.

Luuletko oikeasti, että Valve lähtee julkaisemaan mitään Linuxille ja sitten vielä pitäisi sitä "suurena yllätyksen"? Miksi edes Valven pitäisi kääntää mitään Linuxille, antaa Linux-yhteisön itse tehdä hommat. Lisäksi Linuxin pelaajakunta on tosiaankin se 100-10 000, joten en näe järkeä hommassa.

Linuxit on suunniteltu palvelimia varten, piste.


OSX:lle julkaistiin jo ja sen steamista on löydetty viitteitä Linuxiin ja Telegraphin artikkelissa joskus toukokuussa kerrottiin jo, että Valve on vahvistanut tekevänsä Linux-version Steamista lähikuukausina.
lainaa
hotwheels

Rekisteröitynyt 11.08.2007

10.06.2010 klo 00.28

Kylläpä linux käyttäjien määrä pomppais jos pelitkin siirtyisi sille.
lainaa
Pippin

10.06.2010 klo 00.45

Big things are happening RIGHT NOW at Valve. Things involving cultivated tree-fruit. BIG things. Things that rhyme with "grapple." Things that rhyme with "Speem Gortress zmavailable on the Babac." Not today. But tomorrow. BIG THINGS. Stay tuned...

TF2:n virallisesta naamakirjaryhmästä

sieltä tulee kuulkaa pojat iSource
lainaa
Maade

10.06.2010 klo 09.02

pcsyouloztetta kirjoitti:
tollotxbotit kirjoitti:
sorsa kirjoitti:
Miksi yleensäkään tehdä yhtikäs mitään? Vaikka se sorsa-moottori kakkonen nyt esitelläänkin (ehkä, kenties), niin ei se sitä estä, että se vasta ilmestyisi 2-5 vuoden päästä, vai? Ja silloin on jo varmasti uuden sukupolven vempeleet ilmestyneet tai aivan ovella.


Ketä kiinnostaa sun konsolisukupolves? Me pcpojat on siirrytty jo DX11 -sukupolveen.


Ja mua ei ainakaan kiinnosta pcpoikien DX11-sukupolvi, koska siellä ei ole yhtä vahvat myynnit kuin tulevilla konsoleilla tulee olemaan. :) Ja valvellekin maistuu raha varmasti enemmän, kuin muutaman elämättömän pc-pojan isä maksaa -tehokoneiden speksien hiplaaminen.


Elät vielä jossain DX8-9 välimaastossa. Konsolit eivät tue edes täydellisesti DX9 rajapintaa. Ja tuo tuli XP:n julkaisun yhteydessä joskus kymmenisen vuotta sitten.

Ja veikkaisin että juttu on juuri toisin päin. Mitä valvea kiinnostaa muutama hikinen pädipoika kun firmalla on STEAMin kautta myyntiä enemmän kuin millään mitä löytyy konsolipuolelta. STEAM aivan varmasti tahkoi viimevuonnakin enemmän voittoa kuin vaikkapa Modern Warfare 2 tai Halo sarja on elinkaarensa aikana takonut.

Niin että miksi niitä kiinnostaisi konsolipelaajat?
lainaa
Pyyhekumi

Moderaattori

Rekisteröitynyt 02.04.2007

10.06.2010 klo 10.29

Nythän on jo todella hyvä aika siirtyä DX11:n tarjoamiin efekteihin. Vielä OpenCL fysiikat mukaan, ja siinähän on valmis pohja myös tulevaisuuden konsolipelien kaavailulle.

Hassua etteikö pelifirmat saisi kehittää pelimoottoreitaan joille pelejään tekevät ja myyvät pelimoottorin käyttöoikeuksia muille. Ikävä kyllä kilpailu on kovaa, eikä niiltä kärryiltä saa pudota.
lainaa
Sentient6

10.06.2010 klo 11.05

http://gaming.fi/keskustelu.php?kat_id=9998&ketju_id=4829 Ottakaa asioista eka selvää ennen kuin menette möläyttelemään mitään. :) sieltä mitään tuu source 2.0:aan tai HL:ään liittyen.
lainaa
Valve4ever

10.06.2010 klo 13.59

Microsoftilla se kyllä julkistetaan Valve ei tee yhteistyötä Sonyn kanssa enään.
lainaa
Hohoho_failed

10.06.2010 klo 16.24

Maade kirjoitti:

STEAM aivan varmasti tahkoi viimevuonnakin enemmän voittoa kuin vaikkapa Modern Warfare 2 tai Halo sarja on elinkaarensa aikana takonut.

Ja Steamihan on yksittäinen peli kuten MW2 ja Halo? :D:D:D

Huoh näitä pc-janareita...
lainaa
Aasi-

Rekisteröitynyt 01.07.2009

10.06.2010 klo 18.51

Miten olis Half-Life tai Portal iPhonelle/iPadille?
lainaa
Leevuska

11.06.2010 klo 00.54

valvehan nimenomaan mainitsi viimevuonna että half-life ei pääty seuraavaan osaansa.

itse olen pc/konsoli puolella oleva pelaaja ja sanon että konsoli on joillekkin peleille vain oikea ratkaisu. mutta en kyllä helvetissä osaisi pelata tf2 konsolilla. rocket jump, asd.

saattaahan olla. että portal 2 on juuri source 2 teknologiala valmistettu.
ja jos poikien koneista ei irtoa crysikseen maxmimi resoa ja efektejä niin lisää muistia näytönohjain ja prosessori uusi.
niillä sitten ainakin pärjäätte source 2.
ja portal 2 siirtyy muuten vuoteen 2011
http://www.tilt.tv/?cm=news&aid=18406
[sori tyhmä lähde]
lainaa
RamiSelin

Rekisteröitynyt 19.04.2008

13.06.2010 klo 05.02

totuuden_ilmoittaja kirjoitti:
[quote nick="asdf"]tai sitten
Luuletko oikeasti, että Valve lähtee julkaisemaan mitään Linuxille ja sitten vielä pitäisi sitä "suurena yllätyksen"? Miksi edes Valven pitäisi kääntää mitään Linuxille, antaa Linux-yhteisön itse tehdä hommat. Lisäksi Linuxin pelaajakunta on tosiaankin se 100-10 000, joten en näe järkeä hommassa.


Linux-yhteisön on vaikea kääntää peliä linuxille, jos lähdekoodia ei ole saatavilla. Winellä pyörii jotkut pelit melko hyvinkin, mutta ei sellainen hc-pelaajalle riitä.

Linuxin pelaajakunta on nyt luonnollisesti pieni, koska suuret kaupalliset nimikkeet pysyvät Windowsilla (ja konsoleilla). Jos niitä voisi pelata natiivisti pingviinikoneella, niin tilanne voisi olla eri. Itse olen saanut sen kuvan, että taviskäyttäjät eivät enää pidä linuxia pelkkänä nörttien leluna, mutta kun siinä ei voi pelata GTA 4:sta tai Half-Life 2:sta niin minkäs teet.
lainaa
Weteraani

14.06.2010 klo 13.22

Hohoho_failed kirjoitti:
Ja Steamihan on yksittäinen peli kuten MW2 ja Halo? :D:D:D

Whatever. Eihän MW2:ta ja Haloakaan ole sama pulju tehnyt, eikä Valve kaikkia Steamissa olevia pelejä, mutta provikat tulee jokaisesta. Rahaa tulee siis tekemättä mitään joten Steam on Valvelle kannattavampi kuin mikään yksittäinen peliprojekti.
lainaa
sentex

Rekisteröitynyt 08.01.2010

15.06.2010 klo 23.12

Tuli vaan oftopikkina mieleeni että eikös jossain sanottu että valve haluaisi seuraavan pelinsä olevan *pelottava* ja koska netissä on jo traileri Black mesasta. Niin voisihan se olla kova juttu jos sen julkaisisivat nyt, sillä ainakin omasta mielestäni half life 1 onollut aikoinaan pelottava peli... ja jos se tulisi uudelleen sourcella.. *hrrrrr kylmiä väreitä*
lainaa
OBN

15.06.2010 klo 23.31

Sonyn lehdistötilaisuus: Portal 2 PS3
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova