Tuorein sisältö

130 tutkimusta sanoo: pelit lisäävät aggressiota

04.03.2010 klo 18.00 | Luettu: 31649 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Tietokone.fi kertoo tutkimuksista, jotka vaihteeksi todistavat siihen suuntaan, että väkivaltaiset pelit lisäävät pelaajien aggressiota. "Väkivaltaiset pelit tekevät lapsista ja nuorista aggressiivisempia ja vähemmän empaattisia, riippumatta iästä, sukupuolesta tai kulttuurista. Tähän tulokseen tultiin Iowan yliopiston johdolla tehdyssä laajassa tutkimuksessa, jossa yhdistettiin 130 aiempaa tutkimusta."

Kaiken kaikkiaan tutkimus koski yli 130 000 lasta ja nuorta, joten tuloksia voidaan pitää luotettavina. Psykologi Graig Andersonin mukaan nyt on täydellä varmuudella todistettu se, että väkivaltaisella peleille altistuminen lisää todennnäköisyyttä aggressiiviseen käytökseen. Se ei lisää sitä paljon, mutta kuitenkin sen verran, että aikuisten pitäisi vaikuttaa lapsiensa pelivalintoihin.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Call of Duty -uutisi... Lara Croft ei ole en... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (34 viestiä)

lasdlads

04.03.2010 klo 18.09

Tää on ihan epätotta meen vetää noita tutkijoita turpaan saakeli ei ne pelit tee musta aggressiivista.
lainaa
KH-FANI

Rekisteröitynyt 15.02.2010

04.03.2010 klo 18.39

Jaa, itselläni aggressiivista käytöstä huomannut kun peli menee päin v****a, mutta siis kaikkihan turhautuu joskus, niin kuin vaikka noissa suurissa urheilukisoissa pahimillaan itketään kun menee pieleen jotain.
lainaa
asdsd

04.03.2010 klo 18.41

Penn & Teller sanoo muuta, eli en usko. :p
lainaa
SeppoTaalasmaa

04.03.2010 klo 18.44

Titinallepelit lisäävät aggressiivisuuttani...
lainaa
Appe

Rekisteröitynyt 15.09.2008

04.03.2010 klo 18.53

Mutta eipä siinä mitään, paska tuuri jos lisäävät. Sitten voidaan miettiä että miksi ne pienet jampat pelaa pelejä missä on 17+ tai 18+ merkintä. Ei niitä ikärajoja huvikseen niihin laiteta.
lainaa
peperix

Rekisteröitynyt 26.07.2009

04.03.2010 klo 18.54

asdsd kirjoitti:
Penn & Teller sanoo muuta, eli en usko. :p

Itekki katoin onnellisena sen jakson.
Mutta joo, sehä o itseasiassa kylläki siel korvie välis mikä vaikuttaa siihe kui pahast lisää aggressiivisuutta vai lisääkö ollenkaan.
Mutta kuten tuossa aiemmin on mainittu:
KH-FANI kirjoitti:
Jaa, itselläni aggressiivista käytöstä huomannut kun peli menee päin v****a, mutta siis kaikkihan turhautuu joskus...

Kyllä se aina lisää aggressiivisuutta helvetin pahasti ku peli menee nii pahast pielee ettei pahemmi vois mennä
lainaa
Jaxaz

Rekisteröitynyt 26.02.2010

04.03.2010 klo 18.56

Uutiskuva :D
Joo, näitä "tutkimuksia" sitten riittää, mutta onkos niistä sitten loppujen lopuksi hyödytty mitään?
lainaa
ivo

04.03.2010 klo 19.10

Jaxaz kirjoitti:
Uutiskuva :D
Joo, näitä "tutkimuksia" sitten riittää, mutta onkos niistä sitten loppujen lopuksi hyödytty mitään?

Ehkä katsos sitten tulevaisuudessa, kun vanhemmat ovat saatu vakuuttuneiksi perinpohjaisilla tutkimuksilla pelien vaikutuksesta lapsiin.
lainaa
H1PP1

04.03.2010 klo 19.22

asdsd kirjoitti:
Penn & Teller sanoo muuta, eli en usko. :p
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

04.03.2010 klo 19.24

Bullshit jaksossa sanottiin jotain että tälläiset tutkimukset on tehty tietyillä johtopäätöksillä, mutteivät pidä paikkansa muuten, en muista mikä niissä mättäsi.
lainaa
hnnngh

04.03.2010 klo 19.30

asdsd kirjoitti:
Penn & Teller sanoo muuta, eli en usko. :p

Penn & Teller sanovat monenlaista bullshittiä... ;)
lainaa
pErFecTONe

Rekisteröitynyt 22.06.2008

04.03.2010 klo 19.36

Tämähän on aivan helvetin vanha juttua.
Olin itsekin aikoinaan kiltti poika josta tuli Charles Mansonin pienoisversio..pelaamisen takia.
lainaa
RRR

04.03.2010 klo 19.44

Onhan tämä selvä lapsen suhteen. Siksi hälläväliä meininki +18 pelien suhteen on perseestä.
lainaa
jojojojojojooo

04.03.2010 klo 20.11

linux lisää vielä pahemmin. se kun ei toimi koskaan.
lainaa
suomalainenasd

04.03.2010 klo 20.20

VIttu mä olen pelannut väkivaltapelejä lapsesta asti, ja ei mulla mitään agressioita esiinny. Vittu tapan noi tutkijahuorat, ja sen hälkeen tapan KAIKKI, PERKELE!
lainaa
Mazena

Rekisteröitynyt 29.10.2007

04.03.2010 klo 20.23

Niin, huom. tekee lapsista agressiivisempia. Ei siis niissä K18 peleissä ole mitään vikaa, kukkahattutädit, lapset ei niitä muutenkaan saisi pelata.

Vaikka kyllä moninpelit, kuten MW, tuntuvat lisäävän aikuistenkin agressioita...
lainaa
Mauno

04.03.2010 klo 21.03

Jokaikinen tutkimus uskovaisten rahoittamia/suorittamia. Ei minkäänlaista totuusperää.
lainaa
psyykkinen

04.03.2010 klo 21.28

Tässä on hyvä ottaa huomioon että aggressio ei suoranaisesti tarkoita väkivaltaa esim. epäsuora aggressio on haistattelua tai toisten selän takana puhumista.
lainaa
applepie

04.03.2010 klo 21.35

agressiivisuutta lisää myös mm ärsyttävät mainokset internetissä, monet urheilujalit, muut ihmiset sekä mahdollisesti myös eläimet, niinpä nämä kaikki tulisi kieltää.
lainaa
rento-killi

04.03.2010 klo 22.18

Just otin session battlefield bad company 2:sta, enkä ole yhtään agrena. Päinvastoin oikein rentouttavaa.
lainaa
pohynnin

Rekisteröitynyt 12.06.2007

04.03.2010 klo 23.26

FPS- ja urheilupeleissä olen havainnut aggression nousua, mutta harvemmin olen monitoria tai näppistä kesken miinaharavapelin hakannut/heitellyt.
lainaa
GamingMad

Rekisteröitynyt 09.11.2009

04.03.2010 klo 23.55

Voi sitä aggressiota näkyä, jos on esim vaikkapa vaikea kohta pelissä, jota ei pääse läpi. Tai jotkut asiat eivät toimi kuin haluaisi. Mutta ei se kestä kun minuutteja se aggressio. Sama juttu urheilussakin, jos ottaa liian tosissaan.
lainaa
medium

Rekisteröitynyt 16.06.2008

05.03.2010 klo 01.09

Tutkimukset missä sanotaan pelien purkavan aggressiota on oikeassa.
Tottakai pelaajat saattaa suuttua nettipeleissä kun tulee turpaan, ja jos testit mitattu katsomalla onko pelaaja silloin agressiivinen niin tottakai on.

Varsinkin miehillä on tarvetta purkaa testosteroiiniä tietynvälein niin pelit on todella tehokas keino tähän.
Ne tyypit jotka ei pelaa tai päästä sitä ulos näkee ne viikonloppusin haastamassa riitaa kännis.
lainaa
saska

05.03.2010 klo 01.56

psyykkinen kirjoitti:
Tässä on hyvä ottaa huomioon että aggressio ei suoranaisesti tarkoita väkivaltaa esim. epäsuora aggressio on haistattelua tai toisten selän takana puhumista.


asiantuntija lausunto
lainaa
Diudiukuule

05.03.2010 klo 02.54

Asiantuntijalausonto asiasta kuin asiasta, maksusta. Mitenhän kaheli minä silloin olisin, jos en kohdentaisi keskittymistäni peleihin laisinkaan. Saakeli ois paikat sekasin.
lainaa
Note

Moderaattori

Rekisteröitynyt 18.05.2007

05.03.2010 klo 10.22

Jostain muistuu mieleen 80-luvun (?) Bitistä läppä, jossa äijä oli heittänyt vauvan seinään kun meni käämit krikettipeliin.
lainaa
Miismu

05.03.2010 klo 10.28

Vanhempien vikahan se on, jos antavat pikkupentujen pelata aikusten (16 ja 18) pelejä. Ite en saanut pelata 18 pelejä ennen kuin 16 vuotiaana.
lainaa
Plutsi

05.03.2010 klo 10.38

Graig Andersonin taas käyttänyt lähdeviitteinä omia aikaisempia tutkimuksiaan ja jättänyt pois kaikki tutkimukset mitkä eivät "sovi" hänen aiheeseensa. Tyypin tutkimustulokset on hylätty jopa oikeudessa, joten en kyllä kovasti tuohon tyyppiin uskoisi.
lainaa
Mutsis

05.03.2010 klo 13.35

Noitten tutkijoiden äidit lisäs aggressiota ku niitä teki.
lainaa
aikuisten_hommaa

05.03.2010 klo 18.33

Videopelit pitäisi kieltää alaikäisiltä kokonaan. Ipanat voivat aivan hyvin pelata vaikkapa Monopolia ja Afrikan Tähteä.
lainaa
Mijji

Rekisteröitynyt 04.10.2009

06.03.2010 klo 13.14

Joissain Left 4 Deadien kaltaisten pelien kanssa +18 leima on jo ihan tarpeellinen toisten pelaajien mielenterveyden vuoksi. Ei se paljon naurata jos joutuu peliin jossa on 9-vuotiaita jotka eivät vaivaudu pelaamaan lainkaan vaan ampuvat toisiaan ja naureskelevat. Onhan sekin vielä sallittua jossain friend only -pelissä, mutta ei publalla.
lainaa
Echou

Rekisteröitynyt 02.11.2008

06.03.2010 klo 21.38

aikuisten_hommaa kirjoitti:
Videopelit pitäisi kieltää alaikäisiltä kokonaan.


Mutta nä et sitten pääse pelailemaan Call of Dutyas kymmeneen vuoteen! :O
lainaa
jounihat

07.03.2010 klo 12.31

Tarkennus: Pelit lisäävät HUONOJEN PELAAJIEN aggressiota
lainaa
Sontaaakakkkaaa

11.03.2010 klo 14.36

VI**UUUUUU! EI NE TEE MUSTA AGRESSIIVISIÄ. PER*ELE MITÄ PA*KAAA!!!!!! U.S.A JA SEN TUTKIMUKSET AHAHAHA!!!!!!!!
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova