Kristen Wiigin kirous on seuraavanlainen. Komedia X on hauska. Vitseissä on särmää. Tilanteita kehitetään. Wiig itse on hilpeä ja herttainen, kuten on koko ajatuksella rakennettu tiimi. Luonnollisesti meininki paranee, kun yhteensopivat ihmiset pysyvät yhdessä. Ennen puoliväliä, zä-däm, leffa lässähtää. Kehitys pysähtyy. Wiigin hahmo paljastuu kelvottomaksi yksilöksi, jonka lähellä kenelläkään ei ole kivaa. Elokuvasta tulee masentava, ilkeä. Kun lopulta nouset tuolista ja pumppaat verta pakaroihin ja testaat sulkijalihasta, tunnet tulleesi nimenomaan Kristen Wiigin raiskaamaksi, vaikka käsikirjoittaja on se, joka pitäisi polttaa roviolla. Tällainen elokuva on Paul. Tällainen elokuva on Morsiusneidot (Bridesmaids).

Wiig vääntää naamaa Anniena, jota ei lykästä. Leipomo on mennyt nurin, mieskaveri on röyhkeä panomies, tällaista sattuu. Aito ystävä Anniella on: Lillian, hän on menossa naimisiin. Annie saa kunnian toimia kaasona, vaikka Lillianin uusi tuttava on juhlista kaiken tietävä seurapiiridaami Helen. Annie johtaa värikkään ryhmän morsiusneitoja hitusen härskimpiin seikkailuihin, kuin naiset yleensä ajautuvat. Rekkakuskin näköinen Megan on suustaan paha ja miehenkipeä. Rita on unelmablondi, joka meni naimisiin, synnytti terveitä poikia ja muuttui kyyniseksi pikkurouvaksi. Becca on hiiri. Minkälainen olisi Sinkkuelämää-elokuva, jossa naisilla on huumorintajua ja itseironiaa sen sijaan, että he egoineen ja ryppyineen ja trendikkäine homofrendeineen poseeraavat muodin papittarina? Sellainen, että ihmiset katsovat sen vapaaehtoisesti. Morsiusneidot ottaa oikeita askelia.

Ylistetään kahta kohtausta. Kun Annie ja Helen pitävät puheen, he intoutuvat kilpailemaan korusanoissa. Kohtauksen saa tuomita teennäiseksi. Omasta mielestäni kaikki ymmärtävät, miten nolo nokittelukisa on, mutta Annie ja Helen heittävät vielä pari sanaa huumorimielellä. Usein hyvät näyttelijät tekevät katastrofista komedian. Toinen kohtaus: morsiusneidot kärsivät ripulista. Hauskaa kohtauksessa on se, ettei Annie tahdo myöntää, että hänelläkin on hätä. Kasvot hikisinä ja silmät levottomina hän yrittää vakuuttaa täydelliselle Helenille olevansa kunnossa. Näin vessahuumoriin saadaan rupsaus tyyliä.

Mutta zä-däm. Morsiusneidot lähtevät matkalle. Lentokonekohtaus on vielä huvittava, mutta pitkitetty. Elokuva hidastuu yhtä selkeästi, kuin Harry Potterin seikkailut, kun viimeinen kirja kahtia jaettiin. Sano hyvästit morsiusneidoille. Jatkossa leffa kertoo vain Anniesta, joka näyttää itsekeskeisen puolensa, josta oletettavasti kaikki hänen ongelmansa johtuvat. Hän on hemmoteltu pikku prinsessa, ei Helen. Vitsit vähenevät. Kuten Potterin tapauksessa totesin, se toisinaan on hienoa, kun kohellus uskalletaan jättää vähemmälle ja näyttelijät ehtivät loistaa. Käsikirjoituksessa pitäisi kuitenkin olla alustavasti järkeä. Jälkimmäisen puoliskon osalta teksti on niin amatöörimäistä sorsan rapaa, että tulin vihaiseksi.

Annie suututtaa ystävänsäkin. Hän saa anteeksi muuten vain. Toki anteeksi pitää antaa, mutta se on ilmaistava, mitä anteeksianto tarkoittaa. Romanttisessa komediassa Hömppä Whatever Armas A kiitää vauhdilla lentokentälle, ennen kuin Armas B lentää pois! Matkalla on vaikeuksia, mutta mikään ei pysäytä Aata! Viime tingassa hän runoilee ulos tunteensa! Morsiusneidot väistää pahimmat kliseet, eli toimii ihan miten sattuu. Järjettömimmässä sessiossa A tahtoo B:ltä kaksi asiaa. B pihtaa. Kun A tekee lukuisia hauskaksi tarkoitettuja idioottimaisia temppuja, B suostuu antamaan toisen asian. Tällöin A ymmärtää, ettei hän sitä asiaa tarvinnutkaan. Sen toisen asian hän tarvitsee yhä, mutta juuri näkemämme kukkura-annos pelleilyä ei liity mitenkään siihen, saako hän sen myöhemmin.

Käsikirjoittaja tottelee nimeä Kristen Wiig. Monet jutut lienevät improvisoituja, sillä trailerit ovat täynnä sekunteja, joita ei elokuvasta löydy. Se on loogista, että hauskoilla näyttelijöillä lastattu leffa lässähtää tasan sillä hetkellä, kun kädetön käsikirjoittaja kirjoittaa ulos muut näyttelijät kuin itsensä.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa