Tuorein sisältö

Transformers: Kuun pimeä puoli

Ensi-ilta: 29.06.2011
Genre: Fantasia, Komedia, Sci-fi, Toiminta
Ikäraja: 11
Jari Tapani Peltonen

01.07.2011 klo 08.00 | Luettu: 49236 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Synkkä ja sadistinen, sovinistinen ja junttimainen leluleffa, jossa seikkailee muun muassa Albert Einstein -robotti ja plösö kanadalainen puunhakkaaja -robotti, kuulostaa tapaukselta. Vitsi on kuitenkin jo koettu. Transformers: Kaatuneiden kosto pyöritti silmiä: oli robottipari, joka lainasi luonteenpiirteensä "vanhan ajan neekereiltä" (stereotypialta) ja muuta pimeää. Transformers: Kuun pimeä puoli (Transformers: Dark of the Moon) hymyilyttää möykätessään, mutta hymy ehtii hyytyä. Tämä tappajalelujen ja kummelihahmojen kohtaaminen ottaa itsensä kuolemanvakavasti tökeröiden sketsien välissä. Paloautoksi muuttuvaa robottia, jolla on muotoiltu metalliparta, on tarkoitus pitää elävänä olentona, ja voi kiesus: näiltä olennoilta revitään ulos silmät, suolet ja selkärangat. Surkeaa huumoria ja sen latistamaa kouhkaamista piisaa kaksi ja puoli tuntia. Kuutamo on kovilla.

Päähenkilö Sam kiukkuilee kolme varttia, kun valtio ei anna hänen työskennellä kilttien robottien parissa. Voi, tyttöystäväkin tienaa enemmän kuin hän. Perinteisesti olen Shia LaBeoufista pitänyt, mutta tässä erässä hän on rasittava nulikka, jonkinlainen Schwarzeneggerin ja Forrest Gumpin risteytys, jolla ei ole koskaan kivaa. Ikuisuus menee siinäkin, kun Sam päättää itse selvittää, mitä tuhmat petoskoneet puuhaavat. Sankarisähkövatkainten tehtävä on ilmestyä avuksi viimeisillä mahdollisilla sekunneilla. Lisäksi reilut robotit noutavat kuusta sinne rysähtäneen pomonsa. Pomon taikatankovarastosta johtuen lopussa soditaan. Juonenkäänteitä yritetään harrastaa. Joskus puolivälin jälkeen, kun ensimmäinen kunnollinen toimintakohtaus käynnistyi jostakin oletettavasti dramaattisesta syystä, en edes yrittänyt ymmärtää missä mennään, olin vain kiitollinen pyllyyni palautuneesta verenkierrosta.

Konnarobottien gay pride -kulkue tuhoaa suurkaupungin näyttävämmin, kuin sellaista on koskaan tuhottu. Dramaattisemmin kaupunkeja on tuhottu – mutta tuskinpa näyttävämmin teknistä puolta ajatellen. Pimeä puoli on eräs valoisimmista ja terävimmistä 3D-tuotteista markkinoilla. Pariin otteeseen efektiä käytetään henkeäsalpaavasti. Toisin kuin viimeksi, ohjaaja Michael Bay rakentaa selkeitä toimintakohtauksia, jotka eivät petä mittakaavan suhteen. Tämä on kuitenkin yhä Transformers. Bumblebee on suosikkirobottini, sillä hän on keltainen. Kun keltainen mäiskii, minä muistan kummalla puolella hän sotii ja että olen nähnyt hänet aikaisemminkin.

On vaikea muistaa, mitä olen omilla jäykkäilmeisillä, mielikuvituksettomilla, alempiarvoisten sukulaisten ostamilla transformers-leluillani tehnyt. Muistan niiden avustaneen muun muassa Hordacia, mutta muistan elävämmin sen, kun piilotin serkkuni aidon hordisotilaan mummolan lelulaatikkoon, jotta sain leikkiä sillä serkun lähdettyäkin. Bay ei tee mitään, mikä muuttaisi entisen lapsen mielipiteen. Jotkut robotit - ja itseasiassa myös ihmiset - ovat luultavasti olleet mukana alusta saakka, mutta edes pääpahis Megatron ei ole tehnyt eikä tee vaikutusta. Nämä kellopelikoneistot ovat niin yksityiskohtaisia, niin muodottomia ja levottomia, ettei silmä lepää. Maksaisin omaa rahaa vain tarinasta, jossa Transformersit liittoutuvat Pixarin Autojen kanssa ja taistelevat Charles Darwinin teorioita vastaan.

Surullista on se, että Baylla on sisällään kiva tämäntapainen leffa. Jos Kuun pimeä puoli olisi tunnin lyhyempi, jos kaikki näyttelisivät samassa elokuvassa, tekele saattaisi ajaa asiansa. Rakastan Bayn naiivia ja pontevaa Armageddonia, mutta Kuun pimeä puoli muistuttaa juuri sitä liiaksi ja väärillä tavoilla. Molemmissa leffoissa valmistaudutaan toimintaan pieni ikuisuus. Molemmat on ladattu persoonallisilla näyttelijöillä. Tässä leffassa John Malkovich, Frances McDormand ja John Turturro näyttelevät muppetteja. Pidin enemmän siitä, kun Steve Buscemi näytteli tosissaan älykästä hullua ja Bruce Willis patsasteli tunteellisena. Bay on oikeassa siinä, että leluihin perustuva elokuva saa olla hupsu, mutta kun hän tahtoo lisäksi ohjata vakavaakin sci-fiä! Valitse tyyli ja pysy siinä. Olen katsonut Stephen Sommersin leluleffan G.I. Joe: The Rise of Cobra jo neljä kertaa. Lapsellisuus ja naiivius eivät ole syntejä, mutta on eri asia tehdä riemastuttavan lapsellinen leffa, jossa on "isojen poikien juttuja" (G.I. Joe), kuin vaivaannuttavan lapsellinen leffa, joka samaan aikaan onnistuu olemaan julma, lohduton ja pitkäveteinen kuten ovat aikuiset.

Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Republic Of Desi... The Grammers - Elect... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (32 viestiä)

Ton-Ton

Rekisteröitynyt 26.04.2011

01.07.2011 klo 10.39

"Konnarobottien gay pride" :D Päivän naurut! Tänään katsomaan tämä popcorn leffa.
lainaa
Vecel

Rekisteröitynyt 15.05.2011

01.07.2011 klo 10.54

Ennen kuin klikkasin arvostelua arvelin leffan saavan 1,5 tähteä. Tänään aivot narikkaan ja leffateatteriin!
lainaa
Machinus

Rekisteröitynyt 04.01.2011

01.07.2011 klo 12.38

En tajuu että miksi pitää ehdoin tahdoin mennä katsomaan huonosti arvosteltuja kesäleffoja kuten tätä tai Priestiä kun tarjolla olisi vaikka Fast Five ja X-Men: First Class.
lainaa
JEJEE

01.07.2011 klo 13.11

TRANSFORMERS ROBOTS IN THE FUCK
lainaa
eiliste

01.07.2011 klo 13.18

Machinus kirjoitti:
En tajuu että miksi pitää ehdoin tahdoin mennä katsomaan huonosti arvosteltuja kesäleffoja kuten tätä tai Priestiä kun tarjolla olisi vaikka Fast Five ja X-Men: First Class.

eräät on nähnyt ne kaikki

ja sitten valitetaan kun joku DLC maksaa 5, 7 tai 10 euroa.

ja mitä niistä arvosteluista usein sanotaankaan?
lainaa
Evix

01.07.2011 klo 13.21

Ainakaan soundtrackit ei jättänyt ketään kylmäksi.
lainaa
Justuas

Rekisteröitynyt 20.04.2011

01.07.2011 klo 13.56

Näkyykö tos traileris leffan parhaat kohdat?
lainaa
Hengeyokai

Rekisteröitynyt 29.07.2008

01.07.2011 klo 15.34

Mun _pitää_ mennä kattoon tää ens viikolla kavereiden kans. Valmiiksi jo vituttaa ne spedekakkulat ja siitäkin kärsimyksestä pitää maksaa ekstraa.
lainaa
Nakke79

Rekisteröitynyt 23.02.2010

01.07.2011 klo 18.59

Justuas kirjoitti:
Näkyykö tos traileris leffan parhaat kohdat?

Ei näy...paras kohta tulee heti leffan alettua ekan minuutin aikana.
Joo itse olin katsomassa ja tykkäsin kyllä leffasta. En tiedä vaikuttaako kun oli eka 3d leffa mitä oon katsonu mutta ehdottomasti parempi mitä kakkos transformers.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

01.07.2011 klo 23.33

Kävin katsomassa tänään. Leffa sai 1 tähden viidestä ja visuaalinen ilme 5 tähteä. LEffa oli todella hyvän näköinen mutta itse leffa oli, uskomatonta mutta, huonompi kuin kakkososa.

Meinasin nukahtaa puolessavälissä elokuvaa ja katsoin kelloakin muutamaan otteeseen ja miettisin että koska tämä raina mahtaa loppua. Uusi muija oli aivan turha. Paras kohta koko leffa oli kun sam yritti kenkiä datsuniaan käyntiin. Kirjaimellisesti.

Jos et pitänyt kakkososasta niin et pidä tästäkään. Joskin taistelukohtaukset oli tällä kertaa selkeämpiä mutta aivan yhtä turhia ja liian pitkiä.
lainaa
Zcyx

02.07.2011 klo 15.34

Kesän pisin ja paskin leffa. 1/5.
lainaa
Märkä-Ismo

02.07.2011 klo 15.58

Nakke79 kirjoitti:
Justuas kirjoitti:
Näkyykö tos traileris leffan parhaat kohdat?

Ei näy...paras kohta tulee heti leffan alettua ekan minuutin aikana.
Joo itse olin katsomassa ja tykkäsin kyllä leffasta. En tiedä vaikuttaako kun oli eka 3d leffa mitä oon katsonu mutta ehdottomasti parempi mitä kakkos transformers.

Paras kohta oli se kun tuli alussa trailerit paremmista leffoista.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

02.07.2011 klo 22.32

Märkä-Ismo kirjoitti:
Nakke79 kirjoitti:
Justuas kirjoitti:
Näkyykö tos traileris leffan parhaat kohdat?

Ei näy...paras kohta tulee heti leffan alettua ekan minuutin aikana.
Joo itse olin katsomassa ja tykkäsin kyllä leffasta. En tiedä vaikuttaako kun oli eka 3d leffa mitä oon katsonu mutta ehdottomasti parempi mitä kakkos transformers.

Paras kohta oli se kun tuli alussa trailerit paremmista leffoista.

Paras kohta oli ku sam monotti datsuniaan käyntiin.
lainaa
Hmm

02.07.2011 klo 23.21

Ei ollenkaan niin huono kuin minkä kuvan sain ennen katselmusta. Samin agstaus ja stereotypioita matkivat botit häiritsivät eniten, juonestakin pysyi ihan hyvin kärryillä tosin en tiedä minkälaista adhd:ta vaaditaan ettei pysyisi.
lainaa
Videopelaaja

Rekisteröitynyt 18.12.2010

03.07.2011 klo 14.56

Kuvista näkee taas lapsuuden raiskaamista Hollywood tyyliin. Parasta käydä katsomassa, vaikka Michael Bay onkin tympeä jätkä.

EDIT: Jätkät puhuu asiaa! :D
http://thecinemasnob.com/2011/07/02/spoony-and-brad-uncen
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

03.07.2011 klo 20.34

Aivan totaalista jenkkisontaa. "Autobotit ovat tulleet maahan ratkaisemaan ihmiskunnan (siis jenkkiläisten) konflikteja". Ja samalla pistetään paha terroristi palasiksi. Mitenkään en yritä terrorismia puolustella, mutta oli kyllä sellaista jenkkipropagandaa koko leffa että enpä muista koska viimeksi olisi tälläistä "hurmosta" katsellut. Olisiko ollut joskus ensimmäisen Spidermanin tai ehkäpä ensimmäisen Teräsmiesleffan aikoihin jossa Christopher Reeve veti teriksen roolin.

Juoni on jotain ihan käsittämätöntä ja Megan Foxin tilalle palkattu kumihuuli on lähinnä esittelemässä muotojaan (tosin eipä se Meganikaan tainnut paljon muuta tehdä) ja Megan Foxille vittuillaan leffan aikana pariin otteeseen aika häpelemättä. Heti leffan alussa tämän uuden lyylin perä heiluu kameran edessä siihen malliin että ihmetytti miten leffa voi olla K11. Ilmeisesti myös inhimillisiltä roboteilta saa repiä raajoja ja ampua "head shotteja" niin että "jäähdytysnesteet" tirskahtaa ruudulle ilman mitään ikärajavaikutuksia.

JiiPee oli tälle leffalle hellä arvostelussaan. Itse antaisin elokuvalle yhden tähden ja sekin vain ja ainoastaan efekteistä. Elokuva on upeaa katseltavaa teknisesti ottaen, mutta toiminta jäi aika laimeaksi. Shia LaBeouf:kin vetää melko kökön roolin vaikka yleisesti ottaen hänestä näyttelijänä pidäkin.

Hirveätä paskaa. Kannattaa vältellä.
lainaa
Huhhuijaa

03.07.2011 klo 20.42 1 tykkää tästä

Duster kirjoitti:
Mitenkään en yritä terrorismia puolustella, mutta oli kyllä sellaista jenkkipropagandaa koko leffa että enpä muista koska viimeksi olisi tälläistä "hurmosta" katsellut.

Odotitko oikeasti jotain muuta kun Bay ja kolmas Transformers kyseessä? Taitaa olla katsojassa vika jos odotit...
lainaa
JayeizH

Rekisteröitynyt 06.08.2007

03.07.2011 klo 22.59

Olen yllättynyt. Ei minkäänlaista kommenttia Rosie Huntington-Whiteleystä. Tarkoittaako tämä että muija hoiti hommassa juuri sen verran hyvin että ei jäänyt mieleen, vai eikö edes arvostelua voi tarkoituksella laskea niin alas että kertoisi kuinka huono roolitus tämä on.

No tällä viikollahan tämä tulee katsottua teatterissa kuitenkin, niin sittenhän se näkee.
lainaa
Kursori

Rekisteröitynyt 15.04.2009

04.07.2011 klo 01.40

Aika lailla samoilla linjoilla kaikkien kommentoijien kanssa, mutta olihan tuo viimeinen taistelu varsinkin nyt semmoista silmäkarkkia, että rahoille tuli vastinetta jo pelkästään siitä. Tällä kertaa tiesin kyllä, että on kestettävä aivan käsittämättömän typeriä vitsejä ja hävettävä juoni - joten kestinkin.

Bumblebeen transformaatio ja lentävän Shian koppaukset (molemmat) = EI.VITTU.MITEN.SIISTIÄ. Jos niistä tai kaupunkisodasta ei syty, en vaan tajua miksi on yleensä mennyt katsomaan leffaa, joka kertoo autoista jotka muuttuu tappeleviksi roboteiksi.

Mä VIHASIN kakkosta, koska sen toiminnasta ei saanut mitään selvää. Tässä saa. Tästä pidin (vaikka jouduin kärsimäänkin sitä paskaa varsinkin alkupuolella!).
lainaa
Zcyx

04.07.2011 klo 15.45

Noh noh Kursori. Kiroilu ei tee susta yhtään vanhempaa, päinvastoin.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

04.07.2011 klo 18.42

Huhhuijaa kirjoitti:
Duster kirjoitti:
Mitenkään en yritä terrorismia puolustella, mutta oli kyllä sellaista jenkkipropagandaa koko leffa että enpä muista koska viimeksi olisi tälläistä "hurmosta" katsellut.

Odotitko oikeasti jotain muuta kun Bay ja kolmas Transformers kyseessä? Taitaa olla katsojassa vika jos odotit...
Kyllä odotin. Ei se silti poista sitä tosiasiaa että elokuva on miljoonaluokan kuraa. En näe kuitenkaan sitä miksi se olisi minun syytäni? En ollut elokuvaa tekemässä.
lainaa
Huhhuijaa

04.07.2011 klo 19.18

Duster kirjoitti:
Kyllä odotin. Ei se silti poista sitä tosiasiaa että elokuva on miljoonaluokan kuraa. En näe kuitenkaan sitä miksi se olisi minun syytäni? En ollut elokuvaa tekemässä.

Ei siitä Baytä ja leffaa tehnyttä tiimiä voi syyttää jos katsojalla on selvästi jotkut aivan utopistiset odotukset leffan suhteen? Sama kuin odottaisi Kuninkaan Puheesta jotain toisen maailmansodan toimintarainaa. Tässä vaiheessa trilogiaa on yksinkertaisesti typerää odottaa saavansa jotain aivan muuta kuin mitä kaksi aiempaa leffaa ja Bayn muu tuotanto ovat tarjoilleet. Päinvastoin, sieltä tuli tasan sitä mitä aiemmin; toimivaa popcorn-viihdettä jossa aivojen apua ei juuri tarvita. Nippeliasioista voidaan tapella mutta tuo fakta ei muutu mihinkään.
lainaa
limi

04.07.2011 klo 22.26

Huhhuijaa kirjoitti:
Sama kuin odottaisi Kuninkaan Puheesta jotain toisen maailmansodan toimintarainaa.

Mutta kun Kuninkaan Puhe ei kerro II Maailmansodasta, vaan vastentahtosesta kuninkaasta.
Transformersin pitäisi kertoa tarina Transformerseista, mutta Baylla onkin hieman erilaiset visiot, missä hän pääsee omia pakkomielteisiä fantasioitaan toteuttamaan..
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

05.07.2011 klo 03.02

Huhhuijaa kirjoitti:
Duster kirjoitti:
Kyllä odotin. Ei se silti poista sitä tosiasiaa että elokuva on miljoonaluokan kuraa. En näe kuitenkaan sitä miksi se olisi minun syytäni? En ollut elokuvaa tekemässä.

Ei siitä Baytä ja leffaa tehnyttä tiimiä voi syyttää jos katsojalla on selvästi jotkut aivan utopistiset odotukset leffan suhteen? Sama kuin odottaisi Kuninkaan Puheesta jotain toisen maailmansodan toimintarainaa. Tässä vaiheessa trilogiaa on yksinkertaisesti typerää odottaa saavansa jotain aivan muuta kuin mitä kaksi aiempaa leffaa ja Bayn muu tuotanto ovat tarjoilleet. Päinvastoin, sieltä tuli tasan sitä mitä aiemmin; toimivaa popcorn-viihdettä jossa aivojen apua ei juuri tarvita. Nippeliasioista voidaan tapella mutta tuo fakta ei muutu mihinkään.
En ole Bayn tuotantoon hirveästi tutustunut. Trans Ykkösen olen nähnyt joskus, Kakkosta en käynyt katsomassa ja Kolmosenkin vain sen takia koska siihen ilmaisliput sain. Onko tosiaan "täysin utopistista" odottaa kalliin leffan olevan edes siedettävä? Odotukset elokuvan suhteen olivat TODELLA matalalla mutta siitä huolimatta odotukset alitettiin. Toimivaa viihdettä tästä ei saa itkemälläkään, menee popcornitkin haaskuuseen tämän leffan kanssa.

Tiedänpähän ainakin tästälähin kiertää kaukaa kaiken missä lukee Michael Bay.
lainaa
Huhhuijaa

05.07.2011 klo 16.14

Duster kirjoitti:
Onko tosiaan "täysin utopistista" odottaa kalliin leffan olevan edes siedettävä? Odotukset elokuvan suhteen olivat TODELLA matalalla mutta siitä huolimatta odotukset alitettiin. Toimivaa viihdettä tästä ei saa itkemälläkään, menee popcornitkin haaskuuseen tämän leffan kanssa.

Eli perustelet leffan paskuutta sillä että se oli kallis tehdä... Miksi, paljonko sulla oli rahoja kiinni leffan tekemisessä? Sitten ymmärtäisin jos kenkuttaa mutta muuten saat tarjota parempia syitä sietämättömyyteen tai vaihtoehtoisesti esimerkkejä joissa leffan tekemiseen käytetty rahamäärä on suhteessa sen laatuun. Toimivaa viihdettä tästä nimenomaan saa, kuten saa muistakin toimintaleffoista budjettiin katsomatta, jos ei odota mitään taivaallista (jota yksikään aiempi sarja leffa ei ole tarjonnut) ja on oikealla asenteella liikenteessä.

Suosittelen lämpimästi kaikille jotka aiemmista Transformereista pitivät.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

05.07.2011 klo 19.40

En perustele. Toivoin sen olevan positiivinen asia, että edes saisi silmänruokaa. Ja olihan leffa näyttävä, mutta se olikin ainoa postiivinen asia koko elokuvassa.

Ei, tästä ei nimenomaan saa toimivaa viihdettä. Juoni täysin sekavaa soosia (jonka olisi voinut unohtaa kokonaan, nipsaista leffan puolen lyhyemmäksi ja täyttää turhat diipadaapa kohtaukset toiminnalla), näyttelijäsuoritukset täysin yhdentekeviä (erityisesti ihmisluopiota näyttelevä Patrick Dempsey niin tympeä, että "huhhuijjaa". Puhumattakaan robopahiksista) ja kuten JiiPeekin mainitsee leffa yrittää ottaa itsensä liian vakavasti. Meinasin itsekin pari kertaa revetä asialle.

Jos tykkäät niin sitten tykkäät. Minä en, eikä se siitä miksikään muutu.
lainaa
Huhhuijaa

05.07.2011 klo 20.09

Duster kirjoitti:
Ja olihan leffa näyttävä, mutta se olikin ainoa postiivinen asia koko elokuvassa.

Kuten muissakin formereissa, ja siihenhän ne rahat on pääasiassa menneet joten missä vika? Juonessa ei ole mitään muuta ennennäkemätöntä (niin hyvässä kuin pahassakaan) kuin että ne täytyy repäistä joka leffaan jostain perseestä. Ekassa oli se kuutio, kakkosessa pyramidi ja tässä noi toteemipaalut. Muuten syytän taas katsojaa jos noin simppelistä juonesta putoaa kärryiltä. Ja paska juoni tämänkaltaisissa leffoissa nyt on varmaan huonoin perustelu ikinä, voit taas osoittaa minulle jonkun vastaavan actionpätkän joka olisi jotain mainetta ja kunniaa kässärillään niittänyt. Sen takia näitä kutsutaan "popcorn-viihteeksi."

Älä tykkää josset tykkää, mutta turha muille tyrkyttää mielipidettäsi kuin se olisi se ainoa oikea.
lainaa
GEN_esis

Rekisteröitynyt 15.11.2008

05.07.2011 klo 23.04 1 tykkää tästä

Näyttävä =/= viihdyttävä.
lainaa
Kursori

Rekisteröitynyt 15.04.2009

06.07.2011 klo 00.02

Zcyx kirjoitti:
Noh noh Kursori. Kiroilu ei tee susta yhtään vanhempaa, päinvastoin.

Voimasanojen käytöllä ei ollut tarkoitus ärsyttää. Mutta kenenkään v. 1978 syntyneen karvanaaman (kuten minä) tuskin on tarvis vaikuttaa sillä tavoin vanhemmalta nettiforumeilla, joten lopeta toi holhoaminen ja vedä käteen. Mä olen jo menetetty tapaus.
lainaa
pyyhe

08.07.2011 klo 17.37

Kursori kirjoitti:
vedä käteen

Sama.
lainaa
Insinööri

20.07.2011 klo 19.57

Kuvittelenko vaan vai onko toi juoni suoraan vuonna Doctor Whon vuoden 2009 kahdesta viimeisestä jaksosta (David Tennantin viimeiset jaksot, muistaakseni nimellä Journey's End)?

En viitti spoilata jos joku ei ole nähny ;).
lainaa
simo1234

Rekisteröitynyt 13.05.2011

05.08.2011 klo 12.53

Älkääs ny iha hyvä se oli,mut kyllä fast five peittoaa tän täysin
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova