Biutiful
Ensi-ilta: | 15.06.2011 |
Genre: | Draama, Rikos |
Ikäraja: | 13 |
Alejandro González Iñárritun "kuolema-trilogia" on nyt tetralogia (tai läjä leffoja). Amores Perros, 21 grammaa ja Babel osoittivat, että ohjaaja hallitsee teeman ympärille rakentuvan episodimaisen kerronnan. Biutiful on luonteva kukonaskel hahmovetoiseen suuntaan. Javier Bardem tulkitsee stressaantunutta, kituvaa, katuvaa miestä, joka ei kuitenkaan välttämättä ole masentunut, sillä jos jotakin positiivista tapahtuu, Hhawieerr hymyilee valloittavasti tai antaa silmiensä säihkyä. Tämä se on asiallista kurjuuden maksimointia, kun katsojalle aiheutetulla mielipahalla tehdään jotakin kivaakin. Lukuisat sivujuonet nivoutuvat jälleen yhteen teeman puolesta - jos asiaa alkaa ajattelemaan -, mutta ehyeltä paketti tuntuu ennen muuta Bardemin vahvan läsnäolon ansiosta.
Kuvioiden määrä ja saarnojen puute varmistavat, että eri ihminen kokee hieman eri leffan. Tarina kellarikiinalaisista ja kumppaneista on jo itsessään mielenkiintoinen. Uxbal näkee kuolleita tai harhoja, joten aivan jokainen ei ole hänen elämäänsä elänyt. Perhesuhteet ovat riipaisevan aitoja. Lapset tuntuvat lapsilta ja aikuiset aikuisilta, mikä on jo iso kehu. Uxbalin ja lapsien elämästä puuttuu lähinnä ilo: mainittu ilotyttö asuu eri osoitteessa. Uxbal, "aaveet", rikkinäisen kodin lapset ja pakolaiset ovat kaikki orpoja piruparkoja tavalla tai toisella, väittäisin. Leffa itse alleviivaa hyvin vähän, ja kun näin tehdään, lupa runoilla on ensin ansaittu.
Useampikin yksityiskohta, kuten aaveet, on esillä visuaalisesti, ilman että asian merkitys tarjottaisiin tarjottimella. Katsojaa vastaan Iñárritu ei sodi raskaasta materiaalista huolimatta. Tärkeät hahmot esimerkiksi esitellään viihdyttävän kärjistetysti, jotta olisi heti selvää, keitä seurataan jatkossakin. Ylistetään leffan teknistä taituruutta vaihteeksi mainitsemalla kuvaajan nimi: monesti palkittu Rodrigo Prieto on Iñárritun aiempien ohella kuvannut mm. tapaukset Vettä elefanteille, Lust, Caution ja Brokeback Mountain. Biutiful sijoittuu ahtaisiin ja saastaisiin laitapuolen miljöisiin, mutta nimensä mukaisesti on usein kjaunis - jopa ja varsinkin ikäviä asioita käsitellessään.
Elokuvan maailmalla saama ristiriitainen palaute johtunee lähinnä melodramaattisuudesta. Jokaisella katsojalla on piste, jossa hän turtuu ja muuttuu kyyniseksi. Moni itkee, jos lapsi menettää äitinsä autokolarissa. Harva itkee yhä vuolaammin, jos rekka ajaa äitiä auttavan isän yli heti perään. Kukaan järjissään oleva ei itke, vaan nauraa, jos äitiä ja isää auttamaan menevän mummon päähän tipahtaa meteoriitti. En varsinaisesti kritisoi Biutifulin autoja ja meteoriitteja, mutta henkilökohtaisesti liikutuin Biutifulin pienistä merkityksellisistä hetkistä, ja huomasin toisinaan hetkellisesti etääntyväni materiaalista kärkevimpien käänteiden aikana.
Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa
Keskustelut (2 viestiä)
Rekisteröitynyt 04.01.2011
23.06.2011 klo 14.14
Rekisteröitynyt 15.11.2008
23.06.2011 klo 16.13