Jos se on uskottavaa, että miehet ajattelevat seksiä muutaman minuutin välein, niin sitten on kai sekin, että teinipojat päättävät raiskata zombien. Semmoinen löytyy hylätyn mielisairaalan kellarista umpeen ruostuneen oven takaa. Se ei ole järjissään, joten ehkei se kärsi. Se ei voi kuolla. Se liikkuu ja murisee, joten eivät pojat nekrofiliasta syty ainakaan aluksi.

Zombie on vähiten epäuskottava yksityiskohta potentiaalinsa hukkaavassa viritelmässä Deadgirl. Traileri koettaa myydä halvan shokeerausyrityksen surumielisenä psykologisena kauhudraamana. "Voisimme pitää hänet". Siinä on repliikki, joka sopisi tilanteeseen, jossa säälittävät, rikkinäiset ihmissaastat harhautuvat lopullisesti pimeälle puolelle. Itse elokuvassa repliikki lausutaan heti, kun psykopaattipoika alastoman naisen pöydällä näkee.

Psykopoika J.T. on ainoa johdonmukaisesti käyttäytyvä hahmo (etsi vaikka Googlella lista psykopaattien luonteenpiirteistä). Hän on klisee ripauksella toden tuntua. Heathersin J.D. ja Fight Clubin Tyler Durden ovat makeilevia, siistejä sekopäitä, jotka turmelevat varsinaisen päähenkilön, kun hän on herkässä tilassa. J.T. on vastaava nilkki sillä erolla, ettei hänellä ole karismaa, joka purisi muihin kuin ali-ihmisiin – kuten loogista on. Noah Segan tekee roolissa minkä kykenee.

Leffa on vakuuttavimmillaan, kun J.T. selittää, että "tämä on parasta mitä tulemme koskaan saamaan". Joukkoraiskaukseen (tai muuhun hirmutekoon) ei tietenkään tarvita ryhmää samoin ajattelevia hulluja, vaan johtaja ja ryhmäpaineita. Deadgirl pilaa yleisluontoisen näppäryyden mustavalkoisuudella. Liikkuminen hyvyyden ja pahuuden rajalla ei ole kiehtovaa tanssia, vaan jannut ovat sitä mitä ovat ja jos jonkun pitää olla jotakin muuta, hän pomppaa tasajalkaa toiselle puolelle. J.T. melkeinpä nauraa häh hää. Toisen päähenkilön mielestä ruumiin raiskaaminen on tosi väärin. Siveyden sipuli.

Ongelmia on joka sorttia. Se huomioidaan, että zombie märäntyy, mutta mikä on loogista käytöstä aloittelevalta raiskaajalta tällaisessa tilanteessa, sitä ei ole pohdittu. Yhtä pyörtymistä lukuunottamatta reaktiot ovat vaisuja ja falskeja. Hajuun ja mätään suhtaudutaan kuin action-figuurin mukana tulevaan ektoplasmaan. Sitä luulisi, että teinit miettisivät edes zombia nussiessaan taudeilta suojautumisen merkitystä. Tähän elokuvaan jos johonkin sopisi kohtaus, jossa kaverit laittavat ujon 17-vuotiaan neitsyen noutamaan kioskilta laatikollisen kumeja. Jos leffa olisi loogisempi, katsojalla olisi enemmän tarttumapintaa, mikä tekisi elämyksestä öklöttävämmän hyvällä tavalla.

Idioottimaisimmillaan Deadgirl on muutamissa arkisissa kohtauksissa. Miten uusia poikia saadaan apajille? No siten, että nuoriherra huutaa ääneen keskellä kirkasta päivää, että meillä on jemmassa huora. Vastaavia kohtauksia nähdään yleensä sellaisissa elokuvissa kuin E.T. The Extra-Terrestial: pikkulapsi intoilee, kun kaapissa on mörkö. Vakuuttavia suorituksia en kehtaisi tähän tekeleeseen eksyneiltä vaatia. Näyttelijät ovat kiltisti sanottuna keskinkertaisia, mikä on ihan riittävän onneton juttu, sillä Deadgirl on näyttelijöiden vetämä elokuva. Näyttelijät ovat myös liian vanhoja, mutta niinhän nämä "teinit" ovat aina.

Kauhuguru katsastaa tämän yleissivistyksen vuoksi. Tunnelmat ovat kohtalaisen häiriintyneitä ja muutama onnistunut kohtaus on mukaan eksynyt. Alaston pöytään sidottu zombie on omanlaisensa hirviö. Se on asiallisesti toteutettu. Ikäraja 18 yrittää sanoa, että jätä filmi väliin, jos perusidea iljettää. Se on se pahin juttu. Toimintaa, vai sanoisinko että liike-energiaa sisältävät kohtaukset on kuvattu ja leikattu niin amatöörimäisesti, että pitkästä aikaa oli tarpeen tarkistaa, onko Suomeen tuotu versio sensuroitu. Deadgirl on idea, joka epäilemättä on tehokkaimillaan, kun kaikki makaaberi jätetään katsojan mielikuvituksen varaan. Deadgirl kuitenkin vaikuttaa elokuvalta, jonka mauttomat, valmiiksi lyhyet kohokohdat typistettiin leikkaamossa noin sekunnin mittaisiksi välähdyksiksi, jotteivät naurismaan aidatkin nauraisi.