Valokuvaaja tahtoo ottaa kuvia. Ammattimies! Hänen on hoidettava pomon tytär takaisin Yhdysvaltoihin. Kuvaukset odottakoot! Kuvaaja on nilkkimäinen reissumies, muttei paha mies. Perijättärellä on alistuva "no voi pahkeinen" -kestoilme, jottei hän vaikuttaisi Paris Hiltonilta. He ovat Meksikossa! Matkasuunnitelmat menevät poskelleen. Ammatillisesti ja seksuaalisesti turhautunut kuvaaja mouruaa, vaikka perijätär on jo kihloissa. He asioivat hotellissa. He kävelevät pusikossa. Päästäkseen Meksikosta, heidän on maksettava pieni omaisuus paikallisille, joille raha kelpaa! Perijätär käy pissillä. Elokuva jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.

Sen voisi jättää mainitsematta, että Monsters on hirviöelokuva. Alkutekstit raportoivat, että avaruudesta löytyi elämää, ja kun elämä maapallolle päätyi, jättiläismäisten lonkerohirviöiden rotu otti valtaansa alueen Yhdysvaltain ja Meksikon väliltä. Monsters on saavutus! Kuivan ammattitaitoiselta näyttävä filmi on tehty 500 000 dollarilla, eli kolme kertaa pienemmällä budjetilla, kuin vaikkapa Vares – Pahan suudelma. Monsters voisi olla Jurassic Parkin jatko-osa, jos sellaiselta ei vaadittaisi dinosauruksia. Puoli miltsiä ei riitä yleensä sämpylöihin ja kaluston vuokraan, joten ei kritisoida sitä, että harvoin nähdyt lonkeroötökät ovat vakuuttavia kuin harrastelijavideoiden valomiekat.

Tunnelmaa teos hikoilee. Mieleeni palautui väkevänä etelän reissun tylsin päivä: kun retki peruuntui, myö vaan hohhailtiin. Päähenkilöt ovat hajuttomia ja mauttomia amerikkalaisia, koska pienelle brittileffalle kelpaavat suuren yleisön dollarit. Antaisin pisteitä yrityksestä, jos eteenpäin kävelisi vaikkapa kaksi läskiä meksikolaista hammaslääkärihomoa, mutta perusnätit saippuasarjasankarit on nähty. Sellaiset ohjaajat kuin Peter Jackson ja Sam Raimi tekivät pienellä rahalla jotakin erikoista todistaen, että he ovat jotakin erikoista. Gareth Edwards on ohjaaja, jolle voidaan antaa seuraavaksi 100 miljoonaa ja Brendan Fraser: hän pysyy budjetin ja kliseiden rajoissa, ja naps, Muumio 4 tienaa omansa takaisin. Jos mies pulttaa lonkerohirviöitä hidastempoiseen matkailumainokseen ilman kunnollista syytä, hän takuulla tahtoo ohjata Muumio nelosen.

Monsters on improvisoitu, mikä onkin ilmeistä. Pääosanaamat varmasti osaavat näytellä käsikirjoituksen tahtiin, mutta improvisointi on eri taiteenlaji. Dialogin kuivuus on luokkaa Sahara. Toki suurin osa höpinästä on normaalia, elokuvamaista tyhjäkäyntiä. Joutavan jauhannan osuus nousee selväksi, kun puheet alkavat toistaa itseään niillä main, kun hyvät elokuvat pääsevät vauhtiin. Taas on päästävä pissalle, taas tulee pimeää. Hyvän maun kultainen kirja huomauttaa, että jos hahmojen ei tarvitse äärirealistisesti huolehtia ruuasta ja makuusijasta, heidän ei myöskään tarvitse käydä kusella.

Onko elokuvassa poliittista latausta? Tekijät ovat kieltäneet osan syytöksistä tai kehuista. Lehtimies ja lehtimogulin tytär huomioivat, että lehdet hyötyvät ihmisten hädästä? He ovat varakasta väkeä ja jumissa köyhässä maassa? He tahtovat ylittää rajan, jota tiukasti vartioidaan? Yhdysvaltain armeija kurmottaa hirviöitä, mutta on selvää, etteivät he hallitse ongelmaa, jonka he vahingossa itse loivat - kuten heillä tapana on? Hahmovetoinen ja sanomalla ladattu tieteiselokuva on tieteiselokuvien korkeinta kastia, mutta korkeinta kastia on myös insestillä aikaansaatu kuningas.

Paloitellaan Monsters. Tuossa on ihmissuhdeosuus. Intohimoa tai inspiroivaa ystävyyttä ei niinkään harjoiteta, kuin kohteliaaseen kiimanalkuun perustuvaa toveruutta. Tuossa on sci-fiosuus. Missäkö? No siinä kärpäsen papanan takana. Ja tuossa on sanoma: sievänä ja hienovaraisena ja elämämme muuttavana kuin teoksessa Machete. Monsters on muodollisesti pätevä vätystely, jonka asenne on tosi aikuismainen verrattuna niihin hirviöelokuviin, joita on kiva katsoa.

Viimeinen kohtaus hipoo tunnelmia, joita elokuva arvatenkin tavoitteli koko ajan. Yllätyin myönteisesti: päätä ei ole, mutta häntä löytyy.