Foo Fighters: Wasting Light
Kipinöivää stadionelvistelyä. Foo Fightersin tuore albumi kuulostaa vanhalta tutulta mutta jestas sentään kun Dave Grohl on saanut porukkaansa kiimaista virtaa. Albumin tuotanto on mahdollisimman suurta ja pöyhkeää ja se kitarasoundi...skeba murisee, murjoo, särisee ja rohisee. White Limo -niminen sivallus lienee bändin historian raskain tuotos, viisusta irtoaa Queens Of The Stone Age -fiilareita ja Grohlin huutovokaalit onnistuvat mainiosti. Kiekon avaava Bridge Burning on yksi bändin parhaista ja samalla tyylipuhdas stadionrock-huudatus - riittävän iskevä mutta myös herkullisen voimakas ja itsetietoinen.
Onhan siellä mukana myös tuttuja poppikoukkuja, sinkkubiisi Rope vaikuttaa turhankin "helpolta" mutta viisussa on vastustamatonta imua. Grohl on kaivanut fiiliksiä menneisyydestään ja lieneepä superbändi Them Crooked Vultures jättänyt myös pariin siivuun sormenjälkensä. Erityisesti bluesväriä toistava I Should Have Known voidaan laskea edellä mainittuun joukkoon - ja onhan viisulla basson varressa Nirvana-naama K.Novoselic. These Days-biisillä Foo Fighters kuulostaa jälleen kerran Tom Petty -kloonilta mutta helppoudesta huolimatta jortikka pullottaa härskisti. Miss The Misery on hyvä esimerkki albumin yleisilmeestä - kappale on perusvarma kuin ruisleipä mutta soitto on innostunutta ja potkii kuin kettuuntunut kavioeläin.
Foo Fighters viihdyttää tarttuvilla listakiipijöillä mutta stadionmittakaavassa bändin tuoreella albumilla on tukevasti munaa. Törkeän täyteläiset soundit antavat rouhean rohisevalle kitaratyöskentelylle taustatukea. Häpeilemättömän helposti lähestyvän albumin kulmakiveksi muodostuu aidosti innostunut bändisoitto. Dave Grohl osoittaa, että valmiiksi pureksittu Amerikan pikaherkkukin voi oikein tarjoiltuna tyydyttää niin kauniin kertosäkeen etsijän kuin rokimman puolen kulkijan. Toisaalta, Grohlin katu-uskottavuus myytiin eniten tarjoavalle jo vuosia sitten.
Onhan siellä mukana myös tuttuja poppikoukkuja, sinkkubiisi Rope vaikuttaa turhankin "helpolta" mutta viisussa on vastustamatonta imua. Grohl on kaivanut fiiliksiä menneisyydestään ja lieneepä superbändi Them Crooked Vultures jättänyt myös pariin siivuun sormenjälkensä. Erityisesti bluesväriä toistava I Should Have Known voidaan laskea edellä mainittuun joukkoon - ja onhan viisulla basson varressa Nirvana-naama K.Novoselic. These Days-biisillä Foo Fighters kuulostaa jälleen kerran Tom Petty -kloonilta mutta helppoudesta huolimatta jortikka pullottaa härskisti. Miss The Misery on hyvä esimerkki albumin yleisilmeestä - kappale on perusvarma kuin ruisleipä mutta soitto on innostunutta ja potkii kuin kettuuntunut kavioeläin.
Foo Fighters viihdyttää tarttuvilla listakiipijöillä mutta stadionmittakaavassa bändin tuoreella albumilla on tukevasti munaa. Törkeän täyteläiset soundit antavat rouhean rohisevalle kitaratyöskentelylle taustatukea. Häpeilemättömän helposti lähestyvän albumin kulmakiveksi muodostuu aidosti innostunut bändisoitto. Dave Grohl osoittaa, että valmiiksi pureksittu Amerikan pikaherkkukin voi oikein tarjoiltuna tyydyttää niin kauniin kertosäkeen etsijän kuin rokimman puolen kulkijan. Toisaalta, Grohlin katu-uskottavuus myytiin eniten tarjoavalle jo vuosia sitten.
Keskustelut (5 viestiä)
20.05.2011 klo 21.58
Rekisteröitynyt 09.01.2008
21.05.2011 klo 10.01
Rekisteröitynyt 18.03.2008
21.05.2011 klo 17.21
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
22.05.2011 klo 22.11
Rekisteröitynyt 28.07.2009
23.05.2011 klo 16.05