Utopista: yritteliäs sci-fileffa saapuu teattereihin kerran kuussa. Tapauksia Kohtalon valvojat (10.3.) ja Rajaton (7.4.) seuraa Source Code (13.5.). Kopteripilotti Colter Stevens on painajaisessa painajaisen sisällä. Hän löytää itsensä junasta. Vessan peili vahvistaa, että hän on väärässä ruumiissa. Kun juna posahtaa, Colter huomaa olevansa vyötetty tuoliin ahtaassa kapselissa. Monitorissa mutistaan, että hän on suorittamassa tehtävää, johon hän ei muista suostuneensa. Matrix-Inception-titityy-tekniikalla Colterin mieli siirretään takaisin junaan, jossa hän yhä uudelleen elää samat tapahtumat, kunnes hän selvittää, miksi juna räjähti.

Source Code on tieteisjännäriversio komediasta Päiväni murmelina, eikä vain sillä perusteella, että samaa päivää kierrätetään. Tarinat ovat hahmovetoisia. "Source code" -teknologia ei ole aikamatkutusta, vaan - tsirp tsirp, kukkuu - kuolleiden aivoaaltoihin perustuva tapa kokea uudelleen menneisyys. Looginen johtopäätös on se, että ainoastaan Colter Stevens kokee esitetyt tapahtumat. Räjähdyksen tutkiminen on olennainen tavoite, mutta kenties jännittävämpi on se toinen, henkilökohtainen kysymys.

Colter hämmentyneenä tekee mitä käsketään. Hän ei ole Morpheus DiCaprio: hän ei tunne pelisääntöjä. Hän kykenee psyykkaamaan itsensä kovakouraiseksi öykkäriksi matkustajia kuulustellessaan, mutta enimmän aikaa hän kohtelee haamuja kuin ihmisiä. Annamme hölmöilyn ja mokailun anteeksi: hän kohtaa oudon haasteen jokamiehenä. Nokkelimmat saattavat sanotun perusteella pohtia, onko tämä on se simulaatiotarina, joka on kerrottu useaan kertaan, mutta ei tämä se ole. Source Code on rytmitetty näppärillä juonenkäänteillä, mutta melkeinpä tämä on tieteisdraama, sillä päähenkilön matka on käänteitä mielenkiintoisempi. Samoin toimi paitsi murmeli, myös ohjaaja Duncan Jonesin edellinen elokuva Kuu (Moon).

Näitä kevään -11 vilpittömiä yrityksiä ei tule liikaa kritisoida, mutta tietty keskinkertaisuus pitää ne omassa kastissaan. Pääosassa nähtävä Jake Gyllenhaal esimerkiksi on moitteeton tai jopa oiva, mutta tuskinpa fanitkaan tulevat häntä tästä roolista muistamaan, kun taas Rockwell (Kuu), DiCaprio (Inception) ja Murray (murmeli) tekivät kiitettävää työtä. Elokuvan jälkeen on helppo hymyillä: "source code" oli jännä tieteisjuttu, kokonaisuutta on mietitty. Asia erikseen on se, miltä kokonaisuus vaikuttaa elokuvan aikana.

Yksinkertaistetaan perusidea. Jussi toimii joulupukkina tavaratalossa. Hän ei ehdi tajuta mitään, kun hänen päänsä putoaa harteilta. Vääpeli Körmy kytketään piuhalla irtopäähän. Onko se loogista, että vääpeli kykenee elämään Jussin menneisyyden vaihtoehtoisella tavalla, jossa hän kääntää päätään, näkee katanaa heiluttavan ninjan, pieksee ninjan ja kysyy siltä, että miksi huidot? Ei se ole. Se on sivuseikka, tarjotaanko logiikkaa myöhemmin, jos katsoja ehti hämmentyä. Myös Inceptionin tarinasta löytyi kiusallisuuksia, mutta lainatakseni itse itseäni, "vastalauseeni syntyivät vasta elokuvan jälkeen, kun ehdin hengittää". Source Code edustaa jouhevaa, osaavaa ja viihdyttävää, muttei määrättömän intohimoista tarinankerrontaa. Jonesista saattaa kehkeytyä pätevä, hetkittäin vaikutuksen tekevä perusohjaaja, mikä on sääli, sillä minibudjetilla tehtailtu Kuu lupasi, että Zowie Bowie on visionääri.

Source Code viihdyttää 90 minuuttia, tai jälkimaku huomioiden kauemminkin. Vartti lisää lihaa, ja leffa saattaisi menettää sujuvuutensa, tai nousta toisella tasolle, jos aika käytettäisiin onnistuneesti hahmojen syventämiseen.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa