Voittajat verkostuvat. Kunhan kamusi tuntevat kaupungin kaikki psykopaatit ja konnat, voit olla salapoliisi. Muista olla sen verran päissäsi, että selviät vahingossa vaaratilanteista, mutta älä ota niin montaa, ettet enää tajua, kun naapuri tai kissa ratkaisevat keikan. Vastaavasti, jos tunnet tuottaja Markus Selinin, voit syntyä sydän pysähtyneenä, impata liimaa lapsena ja saada lapiosta päähän lauantaisin, ja kyllä sinusta kirjoittaja tai ohjaaja leivotaan. Vares – Huhtikuun tytöt vie kulmat puoliväliin otsaa. Suu jää auki. Silmistä on sielu sammunut. Kikkelis kokkelis vaan, nyyhkii henkisesti raiskattu kriitikko.

Näitä kuvattiin kuusi viime vuonna. Ensin sopotettiin, että ohjaaja Anders Engströmin episodit Pahan suudelma ja Kaidan tien kulkijat heijastetaan kankaalle 2011 ja loput julkaistaan DVD:llä. Koska ensimmäinen osa menestyi, näemme jo nyt teattereissa yhden ohjailija Lauri Törhösen tortuista. Jos ensimmäinen Vares oli köykäistä kamaa, mitä on virallinen kakkoslaatu? No ihan samaa laatua, kuin sarjat Pekko ja Vääpeli Körmy.

"Huhtikuun tytöt" on 15 vuotta vanha mysteeri. Kolme tyttöä katosi jäljettömiin. Jussi Vares haukottelee, mutta lupaa tutkia juttua, kun toimittajakaveri tarvitsee asiaa. Käytännössä Vares juo kaljaa ja höpäjää peräkammarin poikien kanssa naisista. Kaikilta on partakone hukassa. Samaan aikaan seuraamme kivikasvoa, joka on maannut solariumissa, kunnes masiina räjähti. Hän on joku murhaaja. Onko hän paha mies? Kyllä on, mutta esitin kysymyksen syystä. Useimmat murhat mies suorittaa juoneen liittyvien vanhojen kaunojen tähden. Ensimmäiseksi hän tosin teurastaa peniskakkua tarjoavan neitihomon ihan huvikseen. Sitä saa kysyä, mitä näin junttimainen äijäelokuva ajaa takaa, kun kliseisesti lirkuttavaa homoa kutsutaan kehitysvammaiseksi ja kukaan ei hänen murhaansa sure, paheksu tai tahdo selvittää. Ehkä kärvähtänyt tintti on jonkinlainen Jason Voorhees, jota kohdeyleisö salaa kannustaa. Kaikkea semmoistakin tapahtuu, että poliitikoilla on paritusrinki tai jotakin sinnepäin, en aikuisten oikeasti ymmärtänyt.

Hörhönen on hyödytön ohjaaja. Niin oli edellinenkin, mutta episodien välillä tekstin ja leikkauksen taso ovat romahtaneet. Leffa ei niinkään etene, kuin töksähtelee ja poukkoilee. "Tämä menee koko ajan sekavammaksi. Tuntuu kuin olisin keskellä kesäteatteria, jossa on heikkoja näyttelijöitä ja heikkoja hahmoja". Sainko hulluuskohtauksen, vai sanoiko Vares tosiaan näin keskellä leffaa? Pernani repesi tukahdetusta naurusta. Odotin vielä viimeisen kohtauksen aikana, että Vares hoksaa kohta jotakin ja sitten siirrymme loppuhuipennukseen, jossa kaikki selitetään. Mutta jäljellä oli vain lattea loppuvitsi. Jukolauta! Meillä on tässä sankari, joka juoksee kissansa perässä tajuamatta edes mitä hän on tutkimassa: juttu ei ratkeaisi, elleivät muut raahaisi Jussia oikeisiin lavasteisiin. Vares on Suomen Johnny English, joskin myös laiska. Sarjan eeppinen tunnusmusiikki on hemmetin hyvä vitsi.

Rennot näyttelijät antavat tekeleelle sympaattisia piirteitä. Heillä taisi olla hauskaa. Kun jäykkä tappaja uhoaa uhrille, näyttelijät ovat tosi tosissaan, mutta varmasti räjähtivät nauruun kunhan Hörhönen luvan antoi. Tarkoituksellinen junttihuumori pelaa yhteen tahattoman komedian kanssa. Hauskaa ei ole enää se, kun aivan liian monen sivuhahmon ja sivujuonen sopassa viitataan taas johonkin, jota vain ohimennen käsiteltiin. Kun Vares on vaarassa saada dildon pyllyyn, minulla oli niin kiire miettiä sitä, liittyykö asia jotenkin tarinaan tai edes teemaan, vai onko tämä vain äijien homopelosta juontuvaa satunnaishuumoria, etten ehtinyt edes päättää, että naurattaako. Vares – Huhtikuun tytöt on homofobinen, sovinistinen, rasistinen, punaniskainen, umpityperä, epälooginen, lörppäkullinen, hien ja vanhan viinan hajuinen, tyylipuhdas karvaiseen kraateriin krapulapaskoista kiikkumaan jäänyt rusina, ja tässä olivat vasta ne asiat, joille nauroin.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa