Kiittelen ohjelmistoa. Teattereissa pyörii Rango, joka poikkeuksellisesti ei ole kolmiulotteinen, koska ohjaajan ehdoilla tehty laatuanimaatio ei tahdo olla. 3D ei pue kaikkea: intohimottomasta 3D:stä jää mieleen lähinnä harmaus. Rangon rinnalla pyörii pian Sanctum, jossa kolmiulotteisuus on jutun juju. 3D oli pitkään huvipuistojen hupia ja tähän mennessä vaikuttavimmat 3D-elokuvat ovat yhä kuin ajeluita. 3D on tapa tarjota todellinen elämys, jollaisista on pulaa siinä missä vakavasti otettavista elokuvista. Sanctum on kyytiä, kunhan suoraviivainen selviytymiskamppailu kiinnostaa.

Ryhmä tutkijoita uskoo, että ihmiskunnan on opittava, mitä tietä sadevesi pakenee valtamereen Papua-Uusi-Guineassa. Ääliöt. Vastauksia etsitään syvästä ja vetisestä luolastosta. Rahoittava pohatta, pohatan pimatsu ja projektia vetävän mestarisukeltajan kakara saapuvat syvyyksiin torspoilemaan. Tulokkailla on kokemusta extreme-urheilusta, mutta vain herra sukeltaja tuntee tilanteen. On hankala sanoa, kenestä keskinkertaisesti tulkitusta uunosta katsojan on tarkoitus pitää, mutta viis pikkuasioista. Tulva sinetöi ryhmän syvyyksiin. Jos reitti ulos on löydettävissä, se on jossakin, missä ihminen ei ole ennen käynyt.

Ainoana näyttelijänä Richard Roxburgh ansaitsee varovaista kiitosta. Mies vilauttelee eri tasoja jäykkänä ja kokeneena sukeltajana, joka on käsikirjoituksessa klisee. Herttainen ei ole äijä, joka jyrisee jälkeläiselleen, että teepä nulikka mitä käsketään. Sukeltajan päätöksiä tulee epäiltyä, mutta hän kuitenkin on hahmoista ainoa, jonka kanssa tahdot hengailla Helvetin esikartanossa. Näyttely ei varsinaisesti ole heikkoa, mutta mairea kroisos ja angstaileva 17-vuotias saattavat ottaa jotakuta hermoon. Lajityypin sisällä on nähty pikkaisen pahempaakin. Draamaksi Sanctum ei profiloidu, mutta useissa kohtauksissa on tiettyä arvokkuutta, uskottavuutta. Näyttelijät eivät ole tähtiä ja sankaruus on kyseenalainen käsite, joten kuka tahansa saattaa kuolla. Koin selviytymiskamppailun niinkin tunnelmallisena, että leffa yllätti ja onnistui liikuttamaan.

Sanctum on tiivistunnelmainen luottaessaan visuaaliseen voimaansa ja leikkiessään "tositapahtumien inspiroimaa". Ei sillä ole väliä, mitä väitteellä "tositapahtumien inspiroima" tarkoitetaan. (Tässä tapauksessa toinen kirjoittajista on aikanaan jumittunut luolaan.) Selviytymistarinan alkuteksteissä väite on tyylivalinta. Väite vie katsojalta A. luvan vaatia omituisia juonenkäänteitä, ja B. luvan kritisoida omituisia juonenkäänteitä. Mokaaminen on silti mahdollista. Sanctum alkaa loppupuoliskolla laskelmoida ja runoilla läpinäkyvän kaavamaisesti yrittäessään huipentua. "Tositapahtumien inspiroima" elokuva ei saa paljastaa, että tapahtumat ovat silkkaa mielikuvitusta. The Rite teki äskettäin saman mokan. The Way Back ei tehnyt.

Sanon tämän taas: kirkkaat valot pimeydessä on yhdistelmä, joka tällä hetkellä oikeasti toimii. Korkea kontrasti peittää 3D-tekniikan puutteet ja auttaa luomaan syvyysvaikutelmaa. Aidoilla 3D-kameroilla kuvattu Sanctum on hieman suttuinen ensi minuuteilla päivänvalossa, mutta käsinkosketeltavan tunnelmallinen syvyyksissä. 3D antaa säväyksen klaustrofobisille hetkille. Verkkokalvokarkkia ovat avarammat asetelmat, joista leffa on nimensä "Pyhättö" saanut. Sanctum koetaan isolta kankaalta kolmiulotteisena, tai sitten Sanctumia ei koeta. Fantasioin piekseväni joskus ne piraattisankarit, jotka kehtaavat myöntää tuominneensa torrentin perusteella 3D:n edelläkävijän Avatarin, jonka ohjaaja James Cameron on antanut Sanctumille nimensä tuottajan ominaisuudessa. Pää pois persiistä.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa