RoutaSielu: Pimeys
RoutaSielu on metallin monitoimimiehen Tuomas Saukkosen (Before The Dawn, Black Sun Aeon) kotimaan puheella etenevä bändiprojekti. Modernia melodista metallia on tarjolla, kuten miehen pääbändin Before The Dawnin kohdalla. RoutaSielu ottaa askelta kohti metsien pimeyksiä, kaupunkien kadut vaihtuvat routaiseen korpimaisemaan - korpikuoleman vivahteiden saattelemana. Ehkä RoutaSielusta voi kaivaa mielleyhtymiä myös Stam1nan ja Mokoman suuntaan mutta lähinnä aggressiotaso pidetään hyvinkin asenteellisella tasolla.
Pimeys haastaa synkässä asenneirvistelyssään nyrkkihippaan vaikka kotimaisen Nicolen. Sukuhauta uskaltaa jo jarrutella ja M.E.V kuulostaa jo vahvasti suomalaiskansalliselta - sopisi vaikka Mokoman keikka-arsenaaliin. Soturi yllättää hienoisilla folk-henkisillä soturimetallin sävelillä. Kaipaus on selkeästi tunnelmallisempi tekele, tosin viisua ei voi väittää kovinkaan omaperäiseksi - naapurilainan makua. Pimeä lisää jälleen raskasta Ajattara-kuormaa kertosäkeen antaessa toivoa ja lohtua. Loppu ottaa koneesta irti loputkin aggression rippeet ja bändin korpimetalli saa jälleen päälleen maanläheisen ripauksen. Ystävä on taas selkeästi siloposkisempi, melodisempi ja siistimpi tuttavuus.
RoutaSielu on pätevä ja asenteellinen ilmestys. Tosin surumielisen fiilistelyn kohdalla RoutaSielu on vaarassa vajota kovin tutuille vesille. Asenteellinen moukarointi toimii selkeästi terävämmin. Levy kärsii lievästä hajanaisuudesta. Myös synkän tunnelmoinnin ja raskaamman louhinna välille ei tunnu löytyvän luontevaa vedenjakajaa. Yksittäiset biisit toimivat mutta RoutaSielun vahvin identiteetti on hieman hakusessa.
Pimeys haastaa synkässä asenneirvistelyssään nyrkkihippaan vaikka kotimaisen Nicolen. Sukuhauta uskaltaa jo jarrutella ja M.E.V kuulostaa jo vahvasti suomalaiskansalliselta - sopisi vaikka Mokoman keikka-arsenaaliin. Soturi yllättää hienoisilla folk-henkisillä soturimetallin sävelillä. Kaipaus on selkeästi tunnelmallisempi tekele, tosin viisua ei voi väittää kovinkaan omaperäiseksi - naapurilainan makua. Pimeä lisää jälleen raskasta Ajattara-kuormaa kertosäkeen antaessa toivoa ja lohtua. Loppu ottaa koneesta irti loputkin aggression rippeet ja bändin korpimetalli saa jälleen päälleen maanläheisen ripauksen. Ystävä on taas selkeästi siloposkisempi, melodisempi ja siistimpi tuttavuus.
RoutaSielu on pätevä ja asenteellinen ilmestys. Tosin surumielisen fiilistelyn kohdalla RoutaSielu on vaarassa vajota kovin tutuille vesille. Asenteellinen moukarointi toimii selkeästi terävämmin. Levy kärsii lievästä hajanaisuudesta. Myös synkän tunnelmoinnin ja raskaamman louhinna välille ei tunnu löytyvän luontevaa vedenjakajaa. Yksittäiset biisit toimivat mutta RoutaSielun vahvin identiteetti on hieman hakusessa.
Keskustelut (2 viestiä)
10.03.2011 klo 22.48
11.03.2011 klo 11.23