Gnomeo & Julia (Gnomeo & Juliet) ei ole surkeinta roskaa ikinä. En usko sitä. Olkapäälläni istunut pikkupiru karjui silkkaa potaskaa korvaani koko elokuvan ajan.

Animaatiouutuuden esikuvia ovat Toy Story ja tietty William Shakespearen teos. Tarina riitelevistä suvuista ja kielletystä rakkaudesta kerrotaan puutarhatontuilla pienin vapauksin. Melodraamaa on vähennetty yhä rohkeasti, kuin ruohonleikkurirallien osuutta on lisätty. Miksi tontut ovat elossa, tätä on turha kysyä, onhan Pixar tehnyt logiikan puutteesta suosittua aikuistenkin keskuudessa. Tontut vain ovat. Ne tuhoavat naapureittensa puutarhat. Sitten pappa luulee, että se on naapurin mummo, joka hyökkäsi spraymaalia suihkien. Kuten Toy Story 3:n tapauksessa, jäin kaipaamaan klassista satumaisuutta ("haltijatar herätti patsaat henkiin, koska....") ja isompaa roolia eläville hahmoille. Kernaammin näkisin, kuinka mummon ja papan viha kehittyy rakkaudeksi tonttujen toimien seurauksena, kun spekuloin, mitä väitetysti lisääntymiskykyiset savikökkäreet tekevät toisilleen hääyönä.

Gnomeo & Julia on asiallinen lastenelokuva. Tämä oli kritiikkiä lapsia kohtaan. Teoksesta vastaa Starz Animation, eli yksi keskikokoisista, asialliseen jälkeen kykenevistä taloista. Vaikka tarina voitaisiin perustellusti pitää kahden pihan piirissä, kaupungillakin käydään vauhtihurjastelemassa. Kaikkine pintavirheineen tontut ovat yksityiskohtaisia ja ilmeikkäitä. Jatkuva kohellus on vaivatonta, sujuvaa. Mielikuvitus ja sielu olivat loppu siltä kirpputorilta, josta ideat kähvellettiin, mutta tilalle saatiin populäärikulttuuriviittauksia ja onneton asenne. Heti ensi sekunneilla katsojaa puhutellaan suoraan: "Tämä on vain yksi versio tästä tarinasta, joten älä yritäkään eläytyä, heh heh". Surkeinta roskaa ikinä. Oho, lipsahti.

Gnomeon pipo on sininen. Julian on punainen. Luulisin, että Gnomeon on tarkoitus olla hulivili, joka rakkaudella rauhoittuu, ja Julian itsenäisyyttä etsivä moderni nainen, mutta eipä kliseisiinkään juuri panosteta. Parivaljakko rakastuu ensisilmäyksellä eräänä yönä, kun kumpikin on verhonnut vaatteidensa/kasvaimiensa värin. Ruohonleikkurivetoinen nahistelu jatkuu, kunnes on aika Shakespearen patsaan kertoa, mikä olisi hyvä loppuratkaisu. Elokuva kirjaimellisesti toteaa, että ei, kun meillä on mielessä parempi lopetus. Wink wink. Heh heh.

Märehtimistä muistuttava hittibiisien kierrätys on synti siinä missä halvat vitsit. Tuottajana toimii Elton John. Sen sijaan, että tämä olisi täysiverinen Elton John -elokuva, joka on inspiroitunut herran tuotannosta, tämä yksinkertaisesti käyttää musiikkia, jota oli saatavilla. Voi riemua, kun suomenkielinenkin versio koettaa imeä sielua tuottajan aiemmasta tuotannosta. "I remember when rock was young! Gnomeo and Juliet had so much fun!". Joo. Krokotiili-rock. Lyriikoissa varmasti olisi järkeä, jos elokuva yhdistäisi luovasti rock-historian ja Shakespearen tekstin ja kertoisi tonttujen sijaan krokotiileistä. Meni hetki miettiä, miten elokuva voisi ryniä pahemmin:

"Rock 'n Roll gnomes bring thyn Hard Rock Hallelujah! Gnomeo and Juliet all in one have arrived!"

"Gnomeo ja Julia! Koko rahalla! Jos kerran sitä eristystöissä käytettävää lasivillaa sahata voi sahalla!"

Pieni enkeli toisella olkapäälläni painottaa, että tämä on komedia lapsille. Suupaltti ruiskusammakko on yksi sivuhahmo, jonka ärsyttävyyden koin melkein hellyyttävänä. Totiset isohattuiset minitontut ainakin yrittävät päteä niissä merkeissä, kuin Madagascarin pingviinit ja Itse ilkimyksen kätyrit. Vain muutamalla hahmolla on rooli, loput ovat irtovitsejä tyyliin tonttu, jolla on Borat-bikinit. Tämä vertaus menee liiankin helpoksi, mutta Gnomeo & Julia on elokuva samalla tavalla, kuin kipsitonttu on veistos. Lapselle ero on häilyvä.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa