Eetu ja Konna on mielisairas animaatio kotimaasta. Hulluuden pääperiaatetta mukaillen leffassa on logiikkaa. Normaalisti sammakot eivät puhu. Muinoin kuitenkin eli rotu, joka otti pulttia, kun ihmiset metsästivät heitä ruuaksi. Nämä sammakot päättivät rakentaa suljetun yhteiskunnan lammen pohjaan. Teknologian suhteen he ovat ihmisiä edellä. Kun sääntöjä rikkova sankarimme Konna karkaa pinnalle ja alkaa räpeltää futuristista kännykkälaserpyssyvideopeliään, signaalit huomataan idässä ja lännessä – ja nyt eletään kylmän sodan kilpavarusteluvuosia!

Agentit kintereillään Konna räppää ja syö jäätelöä nuoren ystävänsä Eetun kanssa. Eetuun tutustumme siten, että kun elokuva on alkanut kivikaudelta, se siirtyy nykypäivään, koska Eetu on se, joka tapahtumia muistelee. 70-luvulla Eetun insinööri-isä päättää, että sammakkolammesta tehdään parkkipaikka. Kunhan Eetu ja Konna ovat käyneet avaruudessa, hippi lahjoittaa liito-oravien kakkaa luonnonsuojelutarkoituksessa ja mieheltä tippuu silmä ja Bill Gatesilla on cameorooli ja pakussa jammailee vanhan ajan rasistinen kumihuulimurjaani. Paljastuu, että turhallakin sivuhahmolla on taustatarina - jota on itseasiassa alustettukin! Suurvaltapolitiikan kritisointi hoituu siinä missä arjen rakastava piikittely! Myönnän räpytelleeni silmiä, mutta luulisin, että tässä oli elokuvan juoni.

Harva elokuva saa aikaan kestohymyä, joka on kiva, joskin tuskallinen ruumiintila, joka ennen pitkää sattuu naamaan. Elokuvan harvoja aitoja ongelmia on Eetu, tylsä hahmo, jonka nuori ääninäyttelijä Onni Tommila kimittää vähemmän veikeästi kuin Chike Ohanwe Konnana. Toisin kuin kollegansa useimmissa örkki & lapsi -elokuvissa, Eetu ei edes tunnu päähenkilöltä, vaikka hän tapahtumia mukamas muisteleekin. Kuitenkin, jos katsoja aistii järjettömyyden, jopa tämä palkitaan irtovitsillä. Looginen hulluus, voi se on ihanaa. Asioita on ajateltu, eikä niitä voisi paremminkaan ajatella – ei näillä aivoilla. Lässytystä ja laskelmointia on havaittavissa, mutta hyvässä ja pahassa, elokuva ei keskity yhteen asiaan riittävän kauan, jotta se loistaisi tai lässähtäisi.

En automaattisesti pidä piirrettyjä tietokoneanimaatioita jalompina. Mutta faktat ovat faktoja. Eetu ja Konna on tehty vaatimattomilla resursseilla. Kari Häkkisen tiimillä on taitoa ja energiaa, ja he valitsivat oikean taidemuodon, jotta he voivat tehdä käytännössä mitä tahansa. Nörttianimaatiolla pitäisi olla käytössä kymmeniä miljoonia, ennen kuin mielikuvitus voisi lähteä lentoon tähän tyyliin. Esimerkiksi Tapaus Punahilkka näyttää kamalalta. Se kustansi 15 miljoonaa dollaria. Hahmot niukin naukin saatiin liikkeeseen siten, että kelpo käsikirjoitus pääsi oikeuksiinsa. Eetu ja Konna ei ole niinkään ruma, kuin persoonallinen ja surrealistinen. Huulisynkka ei lainkaan toimi, joten sitä fiksumpaa on vauhkoilla, eikä alkaa intiimiksi. Karuus voi olla karismaa. Se ei ole karismaa, kun ensimmäinen ajatus jonkun trailerin nähtyäsi on se, että ostaisivatkohan tekijät vanhan näytönohjaimesi.

En ennusta, kuka saa Eetusta ja Konnasta mitäkin irti. Kulttielokuvan potentiaalia tapaus säteilee, sen verran reippaasti mukaan on ängetty älytöntä, vanhentunutta, lapsilta täysin ohi menevää yhteiskunnallista kettuilua ilman varsinaista älyllistä sisältöä, kuorrutettuna Mikki Hiiri -meiningillä. Minä ostan tämän DVD:llä. Häkkinen on ohjaaja, kirjoittaja ja animaattori ja lehdistömateriaali kaataa kunnian projektista hänelle. Hänellä on fani.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa