Länkkäri Coenin veljeksiltä? Jii-haa - ulvoisin, ellen olisi nähnyt veljesten modernia länkkäriä Menetetty maa. Coenit tapaavat tarjota huippurooleja huippunäyttelijöille. No, Kova kuin kivi (True Grit) toimittaa niitä niille. Menetetyn maan sisarteokseksi tämän tunnistaa vaisusta tarinasta ja vertauskuvista, jotka ovat hienovaraisia kuin haulikko poskessa. Sitäpaitsi, kun Coenit satuilivat uusiksi Odysseuksen harharetket, he sijoittivat tapahtumat syvän etelän junttitunnelmiin ja loivat persoonallisen visuaalisen tyylin: Voi veljet, missä lienet? on vain yksi veljesten uniikeista elokuvista. Kova kuin kivi on rutiininomainen filmatisointi kirjasta, josta on jo tehty elokuva. Aikanaan John Wayne voitti Oscarin, vaikka hän näytteli John Waynea. Jeff Bridges näyttelee samassa roolissa. Lähinnä näin panoksia nostetaan.

14-vuotias Mattie (Hailee Steinfeld) haluaa palkata seriffin, joka on "kova kuin kivi". Isi on tapettu. Määrätietoinen ja sanavalmis minijustiina ei sure, vaan tahtoo syyllisen hirteen. Itsekin hän aikoo jahtiin lähteä. Saattaako olla, että tyttö on se kivi? Tämä on päivänselvää. Keikan saa juoppo silmäpuoli J. "Rooster" Cogburn (Bridges). Jahtiin lähtee myös lainvalvoja LaBoeuf (Matt Damon), jota kiinnostaa toisaalla luvattu palkkio. Riitaisan kolmikon vuorovaikutus ja yleensäkin se, kun Mattie sanailee kumoon aikuisia, on reippahasti vahvempaa elokuvataidetta kuin se, kun Cogburn kertoo koko elämäntarinansa tai ammuskelee munkkeja Mattien möllöttäessä.

Kiittelin juuri draamaa The Way Back, joka kertoo kävelystä, ei kerro paljoa kävelijöistä, mutta osoittaa, miten ryhmähenki kehittyy ja mikä merkitys tällä on. Hahmojen on kehityttävä yksin tai yhdessä - jos tarina on tarina. Kova kuin kivi tarvitsisi kutkuttavien kemioiden ohella tuntuvampaa kehitystä, sillä kyseessä ei ole järin vauhdikas seikkailu. Miehet hyväksyvät, että Mattie on vuosiaan vanhempi. Mattie itse kunnioittaa sanojensa mittaisia miehiä. Tämä on tosi kohteliasta. Loppuratkaisu vain alleviivaa sen, että leffa kertoo bisnesmatkasta. Selkeästi kehittyvä isä-tytär-suhde olisi klisee, mutta klisee on koko skenaariokin ja jotakin siitä uupuu. Se on hyvää bisnestä, kun huolehdit kumppaneistasi. Kova kuin kivi on liikuttava kuin Suomen miljardilaina Kreikalle, siis jos poliitikot olisivat näin hyviä näyttelijöitä.

Mattiella on tahtoa ja iskulauseita enemmän kuin kokemusta. Cogburn henkii kokemusta, juopon karismaa ja äkkivääryyttä. LaBoeuf ei ole järin miellyttävä mies suoraselkäisyydestä huolimatta. Kukin näyttelijä on yhtä tärkeä kolmiodraamassa. Myös niljakas Josh Brolin ehtii tehdä vaikutuksen pienessä roiston roolissa. Muutamat sivuroolit lähentelevät sketsihahmoja, mutta Coenit ovat mestareita moisia käsittelemään. Leffa on pikantisti outo. Coenit tuovat soppaan huumorintajunsa ja ammattitaitonsa: Kova kuin kivi on kelpo lisäys lajityyppiin, vaikkei pusikoiden kuvausta tai muutamaa pyssyttelykohtausta ole tarpeen erikseen kiitellä. Miksi tehdä yllätyksetön genre-elokuva, kun olet Coen? Sitä en tajua.

"Menetetty maa on hieno elokuva, et vain tajua, molopää", näin on minulle kerrottu. Kerron itse, että Coenit syyllistyvät molemmissa länkkäreissään laiskuuteen. Coenien laiskuus on suhteellista - mutta arvostan veljeksiä liiaksi antaakseni anteeksi töksähtävät juonenkäänteet ja epävireiset viulut. Vertauskuvat eivät ole älykkäitä aina, kun satut ne ymmärtämään. Käytetään esimerkkinä yhtä sielun salaisuuksista. Kosto! Saatat janota kostoa. Saat voimaa siitä! Koston hetki on ylväs! Mutta vain hetki - ja hetkeä seuraa alakuloisuus. Kosto särkee jotakin ihmisen... sielusta? Tämä on koston luonne. Sitä voidaan kuvata hienostuneesti näyttelijän kasvoilla. Tai - kuten Coenit todistavat - kärjistetyn visuaalisella raamatullisella symboliikalla. Tahattoman komedian puolelle lipsutaan, tai sitten se on veljesten tahallinen huumori, joka on mennyt yli hilseeni.

Kova kuin kivi on viihdyttävä western. Näyttely on tasoa There Will Be Blood ja käsikirjoitus tasoa Suomi Finland.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa