Social Distortion: Hard Times And Nursery Rhymes
Social Distortion on bändi, joka herättää suuria tunteita. Muutamia punkrockin merkkipaaluja synnyttänyt orkesteri julkaisi pitkän tauon jälkeen Hard Times And Nursery Rhymes -nimisen letun. Albumi on vasta toinen orkesterin 2000-luvulle osunut levynäyttö. Allekirjoittanut kuunteli Bad Religionin tuoreinta The Dissent Of Man -albumia rinnakkain Social Distortionin kanssa. Bändeillä on takanaan palvelusvuosia lähes yhtenevä määrä mutta orkesterit vanhenevat hieman eri tahtiin. Bad Religion on pukannut markkinoille kokopitkiä albumeita miltei tuplamäärän ja bändi pitää selkeästi tiukemmin kiinni punk-riffeistä. Social Distortion on selvemmin ottanut suunnakseen rouhean jenkkirockin punkin jäädessä vahvaksi mausteeksi. Social Distortion on vanhentunut arvokkaasti (?)
Tuoreella letulla on reilusti Bruce Springsteen -henkistä tukevaa rokkia. Kitarasoundi on kuitenkin terävä ja röyhkeä, suorastaan verevä. Mike Nessin vokaalisuoritus on vakuuttavaa äijätyöskentelyä. Eletyt ja kierretyt vuodet kuuluvat soitosta varmuutena ja itsetietoisuutena. Ja mikä parasta, viisut ovat lähes alusta loppuun pelkkää timanttia.
Reilusti radiosoittoa saanut Machine Gun Blues on kiekon ehdoton helmi, suorastaan täydellinen punkilta tuoksuvan rockin vastaisku - ja mikä rentous! California (Hustle And Lowdown) valuu jo turhankin selkeästi The Bossin karsinaan. Tyylikäs slovari Bakersfield osoittaa bändin tiukan soittokunnon, kuka sanoo että slovarin pitäisi olla löysästi soitettu! Lainapala Alone And Forsaken on suorastaan loistava tunnelmapala ja Can't Take It With You tykittää röyhkeästi aikuisen miehen arvovallalla - sielukasta. Kiekon päättävä Still Alive juoksee kuin hirvi ajovaloissa, kuinka monelta bändiltä irtoaa yhtä tehokkaan rentoa mutta menevää rokkipunkitusta - vaihtoehdot jäävät pariin nimeen.
Social Distortion ei pidä kynsin hampain kiinni punkimmasta menneisyydestään. Vaikka bändi veivaa kevyempää Amerikan rokkia, asenne on kunnossa ja soitossa särmää. Jos valituksen aihetta syntyy bändin nykylinjasta, loistava biisimateriaali hiljentää ruikutuksen. Social Distortion on edelleen katu-uskottava ilmestys - arvokkaasti ikääntyvänä suorastaan ainutlaatuinen.
Tuoreella letulla on reilusti Bruce Springsteen -henkistä tukevaa rokkia. Kitarasoundi on kuitenkin terävä ja röyhkeä, suorastaan verevä. Mike Nessin vokaalisuoritus on vakuuttavaa äijätyöskentelyä. Eletyt ja kierretyt vuodet kuuluvat soitosta varmuutena ja itsetietoisuutena. Ja mikä parasta, viisut ovat lähes alusta loppuun pelkkää timanttia.
Reilusti radiosoittoa saanut Machine Gun Blues on kiekon ehdoton helmi, suorastaan täydellinen punkilta tuoksuvan rockin vastaisku - ja mikä rentous! California (Hustle And Lowdown) valuu jo turhankin selkeästi The Bossin karsinaan. Tyylikäs slovari Bakersfield osoittaa bändin tiukan soittokunnon, kuka sanoo että slovarin pitäisi olla löysästi soitettu! Lainapala Alone And Forsaken on suorastaan loistava tunnelmapala ja Can't Take It With You tykittää röyhkeästi aikuisen miehen arvovallalla - sielukasta. Kiekon päättävä Still Alive juoksee kuin hirvi ajovaloissa, kuinka monelta bändiltä irtoaa yhtä tehokkaan rentoa mutta menevää rokkipunkitusta - vaihtoehdot jäävät pariin nimeen.
Social Distortion ei pidä kynsin hampain kiinni punkimmasta menneisyydestään. Vaikka bändi veivaa kevyempää Amerikan rokkia, asenne on kunnossa ja soitossa särmää. Jos valituksen aihetta syntyy bändin nykylinjasta, loistava biisimateriaali hiljentää ruikutuksen. Social Distortion on edelleen katu-uskottava ilmestys - arvokkaasti ikääntyvänä suorastaan ainutlaatuinen.
Keskustelut (1 viestiä)
09.02.2011 klo 14.53