127 tuntia
| Ensi-ilta: | 04.02.2010 |
| Genre: | Draama |
| Ikäraja: | 13 |
 |
Ang Leen ja Wachowskien tavoin Boyle koettaa aina jotakin uutta - onnistuen aina jollain tapaa. Tässä tapauksessa Boyle kikkailee vimmatusti kuvalla ja äänellä yrittäen tehdä epätoivosta ja elämänhalusta jotakin kiinteää. Tarina on simppeli. Sanomana on sanalla sanoen sisu. Onnistuuko Boyle, se riippuu siitä, saako hän katsojan samaistumaan muikistelevaan idioottiin, joka sisuilee siellä minne itsensä järjesti. Ovatko huolettomuus ja itseluottamus ihailtavia luonteenpiirteitä, vaiko välinpitämättömyyttä ja ylpeyttä, joista luonnonlait rankaisevat? Francon karisma ja kiitettävän uskottava ja monipuolinen suoritus kuihduttavat mahdollisen vahingonilon - mutta.
Emme varsinaisesti poistu onkalosta. Boyle vie kameraa pulloon taltioidakseen viimeisten vesitippojen traagisen kauneuden. Kuvaa nopeutetaan. Ruutua jaetaan kahtia. Ralston muistelee elämäänsä itsensä ehdoilla: takaumat eivät ole tarpeettoman sisällökkäitä infopommeja. Unet ja valvetila alkavat sekoittua. Toisin sanoen, poistumme onkalon todellisuudesta jatkuvasti. Tämä on pieni ongelma. Boyle on otoksensa harkinnut. Kuvasto edustaa hyvää makua ja se on tasaisen nautittavaa, jos ajattelemme hetkeä mitä tahansa. Kokonaisuutta ajatellen kikkailu vieraannuttaa olennaisesta. Jos tempuissa ei vikaa ole, niiden rooli on turhan hallitseva.
Uneksimisen ja puuhastelun välissä Ralston on hetkittäin hiljaa. Jos mies näyttää nukkuvan ja kameramies intoilee joutessaan muurahaisesta, katsoja jää ulkopuoliseksi tarkkailijaksi, joka ei aisti hitaasti kuluvien tuntien painoa. Katsoja ei tunne kipua. Katsoja voi ahdistua, liikuttua ja hymyillä höpöisesti hirtehiselle huumorille. 127 tuntia onnistuu erinomaisesti huippukohdissaan, mikä tekee siitä erinomaisen kohtauskokoelman. On olemassa hyviä taide-elokuvia, joissa ei tapahdu yhtään mitään 10 minuuttiin. On mahdollista tylsistyä oikeista syistä, tai oikeasti. Se ei ole oikeasti tylsää, kun olet tasapainoisen leffan lumoama, mutta se on, kun ehdit tietoisesti analysoida, miten hienosti yksittäinen kohtaus on tehty.
Heti onnettomuuden jälkeen kamera nousee hyvin korkealle näyttämään, ettei erämaa tarjoa pelastusta. Tämä on komeaa ja perusteltua sarjakuvamaista pröystäilyä: ensimmäinen virhe tarinan intiimiyttä ajatellen. Ukko oli jumissa myös syksyllä jännärissä Haudattu (arvostelu). Haudattu piti otteessaan Ryan Reynoldsin suorituksen ja näppärän käsikirjoituksen ansiosta. Ohjaaja temppuili miten suinkin kykeni, kuitenkin pysytellen arkussa - mikään ei olisi voinut tehokkaampaa olla. Haudattu on mainio elokuva klaustrofobiasta ja tunteesta, että kaikki ovat sinua vastaan. 127 tuntia on hyvä elokuva selviytymisvaistosta ja alkavasta hulluudesta. Haudattuun verrattuna on ilmeistä, että elokuvasta, joka kertoo kiven alla pitkään kituvasta miehestä, ei puutu muuta, kuin tunne siitä, että mies kituu pitkään kiven alla.
Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa
Keskustelut (25 viestiä)
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
03.02.2011 klo 13.33
Rekisteröitynyt 04.10.2008
03.02.2011 klo 13.44
Rekisteröitynyt 29.07.2010
03.02.2011 klo 13.47
Mainittakoon, että itkin kyllä, mutta samana päivänä itkin myös elokuvalle Deuce Bigalow - kymmenen dollarin gigolo, joten saavutus ei ole järin suuri.
Tosimies ei itke koskaan.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
03.02.2011 klo 13.56
Rekisteröitynyt 10.04.2007
03.02.2011 klo 14.54
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
03.02.2011 klo 16.31
"127 tuntia on kaunis, vahva ja tylsä elokuva."
Joskus leffa on viihdyttävä, mutta se katoaa nopeasti mielestä. 127 tuntia jätti alitajuntaan elämään muutamia upeita kohtauksia, mutta sen mielipiteen takana seison, että elokuva on tylsä. Luin etukäteen jostakin virheellistä tietoa, että tämä kestää reilut 2 tuntia, vaikka tämä kestää 94 minuuttia. Elokuvan jälkeen olin aidosti yllättynyt, että kello on puoli kaksi, eikä vähän yli kaksi.
03.02.2011 klo 17.03
Rekisteröitynyt 04.10.2008
03.02.2011 klo 17.42
03.02.2011 klo 17.47
Itse elokuvasta en osaa sanoa mitään, mutta seuraava pätkä pisti arvostelussa silmään: "On mahdollista tylsistyä oikeista syistä, tai oikeasti. Se ei ole oikeasti tylsää, kun olet tasapainoisen leffan lumoama, mutta se on, kun ehdit tietoisesti analysoida, miten hienosti yksittäinen kohtaus on tehty." Ensinnäkin, miten kukaan itseään kunnioittava kriitikko voi sanoa jotain tällaista? Eikö kriitikon tehtävänä nimenomaan ole pystyä analysoimaan elokuvan sisältöä ja siten perustelemaan täsmälleen, mikä siinä oli huonoa tai hyvää, eikä antaa lumoutumisen sumentaa tietoisuuttaan kohtauksien käyttämistä ilmaisukeinoista (enkä tällä tarkoita, etteikö lumoutuminen olisi sallittua)? Lisäksi, miten hienosti tehty kohtaus voi olla tylsä? Eikö tämä itsessään ole jo ristiriita, sillä minun näkemykseni mukaan, jos kohtaus on tylsä, se ei ole kovin hienosti tehty. Kaiken kaikkiaan mielestäni, jos kriitikko ei kykene analysoimaan asioita, joita elokuva esittää, sen syy tuskin on elokuvan tylsyydessä vaan kriitikossa.
millon ihmiset oppivat että tämä mr. Jari-Pee ei ole mikään saatanan kriitikko? viikko toisensa jälkeen toinen toistansa huonompia 'arvosteluja'.
paska teksti, ok leffa, tähdet meni sentään oikein. hyvä JP.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
03.02.2011 klo 18.11 1
Ensinnäkin, miten kukaan itseään kunnioittava kriitikko voi sanoa jotain tällaista? Eikö kriitikon tehtävänä nimenomaan ole pystyä analysoimaan elokuvan sisältöä ja siten perustelemaan täsmälleen, mikä siinä oli huonoa tai hyvää, eikä antaa lumoutumisen sumentaa tietoisuuttaan kohtauksien käyttämistä ilmaisukeinoista (enkä tällä tarkoita, etteikö lumoutuminen olisi sallittua)? Lisäksi, miten hienosti tehty kohtaus voi olla tylsä? Eikö tämä itsessään ole jo ristiriita, sillä minun näkemykseni mukaan, jos kohtaus on tylsä, se ei ole kovin hienosti tehty. Kaiken kaikkiaan mielestäni, jos kriitikko ei kykene analysoimaan asioita, joita elokuva esittää, sen syy tuskin on elokuvan tylsyydessä vaan kriitikossa.
Selitän vähän pidemmin sen, minkä jo yritin selittää.
Kuvittele kohtaus, jossa mies putoaa maan rakoon. Elokuva kertoo ajasta, jonka mies viettää siellä maan raossa, missä on ahdasta ja epämukavaa.
Elokuva voisi halutessaan riistää katsojalta kauniit maisemat ja vapauden samalla hetkellä, kun ne riistetään päähenkilöltä. Mutta tämä on vain yksi vaihtoehto. 127 tuntia valitsee toisin. Kamera nousee hyvin korkealle. Tämä hetki on komea. Ymmärrämme, mitä sillä ajetaan takaa: meille näytetään, ettei sivistystä ole mailla halmeilla.
Elokuva siis vakuuttaa. Elokuva siis viihdyttää. Vasta myöhemmin alkaa olla selvää, ettei elokuva ole rakentanut vahvaa ahtauden ja ahdistuksen ilmapiiriä, josta se hyötyisi. Jos syöt joka päivä pelkkiä perunalastuja, ne saattavat maistua ja täyttää, mutta ennen pitkää elämäntapa paljastuu puutteelliseksi.
Mitä tulee kriitikon lumoutumiseen, niin näytä kansalle kriitikko, joka oikeasti sanoo jotakin, mutta ei koskaan fiilispohjalta. "Oikea kriitikko" on periaatteessa henkilö, joka on ison median palveluksessa ja saa asianmukaista liksaa työstä, jota varten hän on elokuva-alaa opiskellut. Jopa tällaiset kriitikot - jollaisia saa metsästää ajan kanssa; en tiedä, onko Suomessa ensimmäistäkään -, tarttuvat usein epäolennaisuuksiin, ovat jonkin asian suhteen ahdasmielisiä ja harrastavat kursailematta politiikkaa. Kriitikko, joka tietäväisenä kehuu elokuvia, joista hän ei nauti, on paskantärkeä idiootti. Muut kriitikot ovat muuten vain paskantärkeitä, eli itsevarmoja.
03.02.2011 klo 18.21
millon ihmiset oppivat että tämä mr. Jari-Pee ei ole mikään saatanan kriitikko? viikko toisensa jälkeen toinen toistansa huonompia 'arvosteluja'.
paska teksti, ok leffa, tähdet meni sentään oikein. hyvä JP.
Elokuvia työkseen kritisoiva henkilö on kriitikko oli sitten kritiikin sisällöstä mitä mieltä tahansa. Hyvänä puolena Peltosen erottaa sentään 90%:sta muista "kriitikoista" se, että hän uskaltaa ilmaista elokuvasta varmasti oman näkemyksensä eikä hymistele arvosteluissaan "kriitikoiden" valtavirran mielipiteiden mukaisesti, vaikken hänen kanssaan monesti samaa mieltä asioista olekaan.
03.02.2011 klo 19.01
Selitän vähän pidemmin sen, minkä jo yritin selittää.
Kuvittele kohtaus, jossa mies putoaa maan rakoon. Elokuva kertoo ajasta, jonka mies viettää siellä maan raossa, missä on ahdasta ja epämukavaa.
Elokuva voisi halutessaan riistää katsojalta kauniit maisemat ja vapauden samalla hetkellä, kun ne riistetään päähenkilöltä. Mutta tämä on vain yksi vaihtoehto. 127 tuntia valitsee toisin. Kamera nousee hyvin korkealle. Tämä hetki on komea. Ymmärrämme, mitä sillä ajetaan takaa: meille näytetään, ettei sivistystä ole mailla halmeilla.
Elokuva siis vakuuttaa. Elokuva siis viihdyttää. Vasta myöhemmin alkaa olla selvää, ettei elokuva ole rakentanut vahvaa ahtauden ja ahdistuksen ilmapiiriä, josta se hyötyisi. Jos syöt joka päivä pelkkiä perunalastuja, ne saattavat maistua ja täyttää, mutta ennen pitkää elämäntapa paljastuu puutteelliseksi.
Ensinnä täytyy sanoa, etten ole leffaa itse nähnyt, joten en osaa arvioida sitä, onko tämä ongelmaksi elokuvalle, vai ei. Jos kuitenkin ymmärsin, mihin esimerkilläsi pyrit, niin vika on joko siinä, etteivät nuo yksittäiset kohtaukset istu leffan kokonaisuuteen, tai siinä, ettei elokuva ole asettanutkaan perimmäiseksi tavoitteekseen kuvata päähenkilönsä ahdistusta, vaan viihteen kuuluisi syntyä jostain muualta. Kummassa tahansa tapauksessa mielestäni se ei pidä paikkaansa, miten arvostelussa ilmaisit "oikean tylsyyden" näkyvän siitä, jos katsoja ehtii analysoimaan elokuvan kohtauksia. Tämä on mielestäni mahdollista niin viihdyttävissä kuin puuduttavissakin leffoissa. Tämän leffan tapauksessa veikkaisin tuon tylsyyden todellisuudessa näkyvän ennemminkin siitä, että katsojan iloksi jää vain niiden kohtauksien analysointi, mutta kokonaisuus ei herätä suurempia tuntemuksia.
Mitä tulee kriitikon lumoutumiseen, niin näytä kansalle kriitikko, joka oikeasti sanoo jotakin, mutta ei koskaan fiilispohjalta.
Totta, tämmöisiä kriitikkoja tuskin löytyy, mutta jos asiaa ei pysty perustelemaan muuten kuin fiilispohjaisilla argumenteilla, se on mielestäni kriitikon omaa kyvyttömyyttä. Jokaisellahan meillä on elokuvia katsoessa subjektiivisia tuntemuksia, mutta hyvä kriitikko osaa mielestäni selostaa tarkalleen, mikä elokuvassa hänet sai tuntemaan juuri tietyllä tavalla. Lisäksi hän osaa myös erottaa, jos jokin tuntemus ei johdu elokuvasta itsestään vaan sen ulkopuolisista tekijöistä ja mieluiten myös osaa antamatta niiden vaikuttaa hänen lopulliseen mielipiteeseensä.
Kriitikko, joka kehuu elokuvia, joista hän ei nauti, on paskantärkeä idiootti.
Nauttiminen on niin hankala käsite, koska sitä voi tehdä niin monella tavalla. Elokuva voi tempaista täysin mukaansa ja viihdyttää sen aikana tai se voi herättää paljon mielenkiintoisia ajatuksia vasta jälkeenpäin. Elokuvasta voi löytää myös paljon ihailtavia osa-alueita ja teemoja, jotka saavat sen tuntumaan nerokkaalta, vaikkei se sinänsä imaisisi sisälleen ja häivyttäisi kaikkea todellisuutta ympäriltä. Mielestäni nuo kaikki edellä mainitut ovat nauttimisen eri muotoja, vaikka jotkut pitävät sellaisena vain ensimmäistä. Jos kuitenkin sanan "nauti" tilalle vaihdetaan "pidä", olen täysin samaa mieltä.
03.02.2011 klo 19.16
Efektit ja muutenki vahva tunneskaala oli kyllä plussaa, mutta omasta mielestäni tää olis toiminu sellatteena 45-60min pätkänä.
Ei meinaan meinannu silmät pysyä auki tota kattellessa.
Rekisteröitynyt 04.01.2011
03.02.2011 klo 19.49
Juu, olihan tuo teksti ihan täyttä paskaa, ei siinä mitään.
Mielenkiintoista kuulla tämä Rambolta, kun mies tuskin osaa edes arvioida tämänkaltaista tekstiä. Tosin, ilmeisesti Jarin mielipide ei kelpaa sulle, josta taas itku.
Kova PC mies tämä rambo.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
03.02.2011 klo 20.19
vika on joko siinä, etteivät nuo yksittäiset kohtaukset istu leffan kokonaisuuteen, tai siinä, ettei elokuva ole asettanutkaan perimmäiseksi tavoitteekseen kuvata päähenkilönsä ahdistusta, vaan viihteen kuuluisi syntyä jostain muualta.
127 tuntia pyrkii kuvaamaan tunneskaalaa ja tätä myöten ihmisen sitkeyttä. Näin uskon. Elokuvassa on yksi tietty kohtaus, jossa katsojan on oltava Ralstonin pään sisällä, tai turhautuminen on todennäköistä, sillä ilman tunnesidettä kohtaus on halpa ja irrallinen klisee. Sama klisee löytyy Haudatusta (teemat ovat samankaltaisia, joten toisto on merkityksetöntä). Jos minulta kysytään, kyseessä on 127 tunnin turhin kohtaus, ja yksi Haudatun vahvista kohtauksista. Miksi? Kokonaisuuden vuoksi.
Kummassa tahansa tapauksessa mielestäni se ei pidä paikkaansa, miten arvostelussa ilmaisit "oikean tylsyyden" näkyvän siitä, jos katsoja ehtii analysoimaan elokuvan kohtauksia.
Nauttiminen on niin hankala käsite, koska sitä voi tehdä niin monella tavalla. Elokuva voi tempaista täysin mukaansa ja viihdyttää sen aikana tai se voi herättää paljon mielenkiintoisia ajatuksia vasta jälkeenpäin.
Olipa elokuva älykäs, vauhdikas, tyylikäs, herkullisen huono tai jotain muuta, se on minulle sitä elämyksellisempi eli sitä parempi, mitä vähemmän ehdin ajatella mitään ylimääräistä katsoessani sitä ensimmäistä kertaa. En tarkoitako, että aivot olisivat narikassa, vaan että niillä on jonkin sortin töitä, eikä vapaa-aikaa. Vapaa-aika on esimerkiksi sitä, että muistelen näyttelijän aiempaa roolia, kun hän ei täysin uppoa uusimpaansa. Tämä on minulle selvä juttu. Se on asia erikseen, kannattaako tällaisesta arvostelussa satuilla. Ehkä ei.
jos asiaa ei pysty perustelemaan muuten kuin fiilispohjaisilla argumenteilla, se on mielestäni kriitikon omaa kyvyttömyyttä. Jokaisellahan meillä on elokuvia katsoessa subjektiivisia tuntemuksia, mutta hyvä kriitikko osaa mielestäni selostaa tarkalleen, mikä elokuvassa hänet sai tuntemaan juuri tietyllä tavalla. Lisäksi hän osaa myös erottaa, jos jokin tuntemus ei johdu elokuvasta itsestään vaan sen ulkopuolisista tekijöistä ja mieluiten myös osaa antamatta niiden vaikuttaa hänen lopulliseen mielipiteeseensä.
Aivan totta, asiapuhetta.
Täsmennetään, mikä on mielestäni raja asiallisen ja asiattoman mielipiteen välillä. Jos kriitikolla on selkeä tarve, ja surkea leffa tarpeen täyttää, leffaa ei ole lupa ylistämisen ilosta ylistää. Sen sijaan, jos kriitikko on jonkin jutun asiantuntija, ja hän pitää elokuvasta muita enemmän juuri siksi, elokuvaa on tarpeen ylistää - tietenkin perustellusti. Lukijan on tiedettävä missä mennään, se on tärkein juttu.
Esimerkiksi, jos kriitikko on suomalaisen elokuvataiteen suuri ystävä, hänellä on jopa velvollisuus intomielellä perustella, miksi häneen vetoaa mikäkin. Kriitikko sen sijaan ei saa istua suomalaisen elokuvan äärelle sillä asenteella, että tykkään tästä tai jos en tykkää, niin kolme tähteä.
Omat perusteluni saattavat joskus - tai usein - olla huonot, mutta kuten muuan lukija möläytti, "Peltos-versumissa kyseessä on looginen ja oivallinen teksti". Perustelut ovat arvosteluissa. Jos niitä ei sieltä löydy, niin se on silloin aivan totta, että teksti on epäselvä.
03.02.2011 klo 22.14
Olipa elokuva älykäs, vauhdikas, tyylikäs, herkullisen huono tai jotain muuta, se on minulle sitä elämyksellisempi eli sitä parempi, mitä vähemmän ehdin ajatella mitään ylimääräistä katsoessani sitä ensimmäistä kertaa. En tarkoitako, että aivot olisivat narikassa, vaan että niillä on jonkin sortin töitä, eikä vapaa-aikaa. Vapaa-aika on esimerkiksi sitä, että muistelen näyttelijän aiempaa roolia, kun hän ei täysin uppoa uusimpaansa. Tämä on minulle selvä juttu. Se on asia erikseen, kannattaako tällaisesta arvostelussa satuilla. Ehkä ei.
Voisin sanoa itsestäni osaksi samaa, mutta mahdollisesti pidämme eri asioita ylimääräisinä ja "vapaa-aikana" aivoillemme. Minulle esimerkiksi kohtauksien toteutustavan analysoiminen on hyviä ja mukaansatempaavia elokuviakin katsottaessa siinä määrin tavallista, että se on milteinpä oleellinen osa katsomiskokemustani samalla tavalla kuin näyttelyn, käsikirjoituksen, ohjauksen arviointi ja teemojenkin pohdinta ovat. Vapaa-aikana pidän lähinnä sitä, jos ajatukseni harhailevat kovasti täysin leffaan liittymättömiin asioihin. Toisaalta elämyksellisyyskään ei minulle ole mikään itseisarvo elokuvan hyvyyden kannalta, sillä vaikka se on minulle monesti suurin syy pitää jostain elokuvasta, syitä voivat olla myös sen inspiroivuus tai se, että se onnistuu esittämään minulle jonkin asian aivan uudesta näkökulmasta, jota en ole tullut ajatelleeksi aiemmin. Tämän vuoksi minusta se, mitä arvostelusi toteaa tylsistymisestä, tuntuu sanamuodossaan liian yleistävältä, vaikka ehkä oletkin tarkoittanut sen tarkasteluksi vain omasta näkökulmastasi.
Rekisteröitynyt 04.10.2008
04.02.2011 klo 00.45
Juu, olihan tuo teksti ihan täyttä paskaa, ei siinä mitään.
Mielenkiintoista kuulla tämä Rambolta, kun mies tuskin osaa edes arvioida tämänkaltaista tekstiä. Tosin, ilmeisesti Jarin mielipide ei kelpaa sulle, josta taas itku.
Kova PC mies tämä rambo.
Lukisin mielelläni Peltosen arvosteluja, jos hän toisi omat mielipiteensä esille vähän selkeämmin, ja lopettaisi naurettavan verbaalisen pelleilyn, jota tekee ilmeisesti siinä toivossa että edes joku hämääntyisi luulemaan häntä Tavallista Viisaammaksi Yksilöksi.
Verbaalipelleilystä on valitettu monta kertaa, ja jos JP osaisi ottaa kritiikkiä vastaan, olisi se vähentynyt.
Rekisteröitynyt 22.04.2007
04.02.2011 klo 00.58
Juu, olihan tuo teksti ihan täyttä paskaa, ei siinä mitään.
Mielenkiintoista kuulla tämä Rambolta, kun mies tuskin osaa edes arvioida tämänkaltaista tekstiä. Tosin, ilmeisesti Jarin mielipide ei kelpaa sulle, josta taas itku.
Kova PC mies tämä rambo.
Lukisin mielelläni Peltosen arvosteluja, jos hän toisi omat mielipiteensä esille vähän selkeämmin, ja lopettaisi naurettavan verbaalisen pelleilyn, jota tekee ilmeisesti siinä toivossa että edes joku hämääntyisi luulemaan häntä Tavallista Viisaammaksi Yksilöksi.
Verbaalipelleilystä on valitettu monta kertaa, ja jos JP osaisi ottaa kritiikkiä vastaan, olisi se vähentynyt.
Valittaminen ei ole kritiikkiä, jos se rajoittuu " Vitun peltonen, ime paskaa homosivari kun et osaa kirjoittaa juntin lailla. Saatanan itseriittoinen pässi." lausahduksiin ja one-linereihin.
Tuollaiset korkeintaan tulostaa ja niille kosteat ulostaa.
Rekisteröitynyt 18.03.2008
04.02.2011 klo 01.05
Rekisteröitynyt 04.10.2008
04.02.2011 klo 02.00
Juu, olihan tuo teksti ihan täyttä paskaa, ei siinä mitään.
Mielenkiintoista kuulla tämä Rambolta, kun mies tuskin osaa edes arvioida tämänkaltaista tekstiä. Tosin, ilmeisesti Jarin mielipide ei kelpaa sulle, josta taas itku.
Kova PC mies tämä rambo.
Lukisin mielelläni Peltosen arvosteluja, jos hän toisi omat mielipiteensä esille vähän selkeämmin, ja lopettaisi naurettavan verbaalisen pelleilyn, jota tekee ilmeisesti siinä toivossa että edes joku hämääntyisi luulemaan häntä Tavallista Viisaammaksi Yksilöksi.
Verbaalipelleilystä on valitettu monta kertaa, ja jos JP osaisi ottaa kritiikkiä vastaan, olisi se vähentynyt.
Valittaminen ei ole kritiikkiä, jos se rajoittuu " Vitun peltonen, ime paskaa homosivari kun et osaa kirjoittaa juntin lailla. Saatanan itseriittoinen pässi." lausahduksiin ja one-linereihin.
Tuollaiset korkeintaan tulostaa ja niille kosteat ulostaa.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
04.02.2011 klo 10.58
Jos se on kritiikkiä, että arvosteluissa on itseriittoista verbaalipelleilyä, niin pari asiaa kuitenkin perinteisesti puuttuu: esimerkki pelleilystä ja perustelut. Esimerkiksi, luin tämän arvostelun uudestaan juuri äsken. En ilman apua löydä yhtään kohtaa, missä yritän mitään muuta, kuin selittää sujuvasti ja ymmärrettävästi juuri sen, mitä mieltä olen.
Lukijalla ei ole velvoitetta antaa palautetta, kuten kirjoittajalla ei ole velvoitetta reagoida loukkauksiin.
- Teksti on paska
- Tämä ei ole tekstiä
- Et edes ole kirjoittaja
- Olet tahallasi valtavirtaa vastaan
- Myötäilet vain muiden mielipiteitä
- Olet ylimielinen
- Otat lahjuksia
Nämä eivät ole palautetta. Nämä eivät aiheuta reaktioita. Nämä ovat repliikkejä, joilla trollit huvittavat itseään ja toisiaan - jatkakaa aivan vapaasti.
Rekisteröitynyt 25.07.2007
04.02.2011 klo 18.06
http://dagobah.net/flash/Life_Lessons_With_DWARF.swf
05.02.2011 klo 21.16
Elokuva oli täynnä upeita kohtauksia mutta se ei tosiaan ollut kauhean intensiivinen tai tasapainoinen suoritus. Aika kovassa paikassa mies oli ja sisukkaasti hän ratkaisi tilanteen, mutta se ei sellaisenaan kauheasti vaikuta, koska niinkuin JP sanoi: katsoja ei voi tuntea kipua.
Elokuva ei ohjaukseltaan tarjoa yksittäisiä kohtauksia lukuunottamatta mitään ihmeellistä. Ahtaan paikan kuvauksena se ei ollut kauhean hyvä - joka kerta kun kuva menee onkalosta jonnekin muualle niin juonen tämä osapuoli kärsii. Minusta se on aika halpa tapa luoda mielenkiintoa. (myös ensimmäinen SAW-elokuva kärsi ihan samasta visuaalisesta kikkailusta ja olennaisten tapahtumien ulkopuolelle menemisestä.)
Rekisteröitynyt 03.01.2008
05.02.2011 klo 21.41
"127 tuntia on kaunis, vahva ja tylsä elokuva." Ei voisi paremmin sanoa.
Rekisteröitynyt 11.05.2009
07.03.2011 klo 21.34
Mainittakoon, että itkin kyllä, mutta samana päivänä itkin myös elokuvalle Deuce Bigalow - kymmenen dollarin gigolo, joten saavutus ei ole järin suuri.
Tosimies ei itke koskaan.