Kerho on hyvä esimerkki orkesterista, joka ei ole löytänyt selkää omaa linjaansa. Paikoin bändi kuulostaa Maija Vilkkumaalta soittamassa poppipunkkia, toisessa laidassa raikaa Stellalta kuulostava Suomi-rock. Punkimman suunnan ja rokimman puolen siivut eivät kohtaa, varsinkaan asenteen tasolla. Nimittäin punkissa on (edelleen) kyse haistattamisesta ja kapinoinnista - asenteesta. Kerhon asenne on kaikkea muuta kuin punk nimensä ja sanoituksen puolesta nyrkkiä heiluttavan Yhteiskunta Haisee -siivun kohdalla. Suorataan nolo tapaus. Myös kiekon aloittava Stella & Johnny aiheutta myötähäpeää erityisesti sievistelevän lyriikan johdosta.

Tumppi Varosen kanssa vedetty Viilee toimii pirteästi ja James Dean on kiekon tyylipuhtainta poppipunkitusta. On Avoin -nimisessä biisissä on asennetta ja näyttämisen halua. Mutta, mutta...mitä ihmettä ihmiskunta tekee Mä en tahdo tietää -tyylisillä Maija Vilkkumaa goes punk -sievistelyillä. Kiekon päättävä Valtatie asettaa bändille uusia suuntaviivoja - akustisesti etenevä fiilistely toimii ihan mukavasti.

Jos tehdään kevyemmän luokan viihdepunkitusta, yhteiskunnallinen kritiikki ei välttämättä toimi sanoitusten peruskivenä. Asenteellinen sanoitus edellyttää asenteellista ulosantia. Muuten lopputulos kuulostaa epäuskottavalta. Poppipunkin sanoituskuvioihin sopivat paremmin tissinhiplaus ja ihmissuhdekiemurat. Kerho kaipaisi suunnan tarkistamista. Ei ole kyse rohkeudesta vaan välttämättömyydestä. Profiloituakseen pitää valita jokin ilmansuunta pääasialliseksi käyntikohteeksi eikä vaihtaa kaistaa biisistä toiseen.