Vihaisin kauniita ihmisiä, elleivät jopa heidän ongelmansa olisi niin kauniita, ettei minua semmoiseksikaan huolita. Kun cool kolli Jamie (Jake Gyllenhaal) ei minuuttiin elämässä etene, hän tuuppaa joutessaan narttua tai kahta. Soopaa sopottava häntäheikki löytää kutsumusammatin lääkefirman edustajana, kun Viagra keksitään 90-luvun lopulla. Se, että terveydenhuollon kulisseissa harrastetaan kyseenalaisia tuttavuussuhteita ja reilua kepulipeliä, on syy lukea Jamie Reidyn omaelämänkerrallinen kirja Hard Sell: The Evolution of a Viagra Salesman, johon Love and Other Drugs vain löyhästi perustuu. Elokuva on ennen kaikkea lisäys siihen lajityyppiin, jossa romanssin toinen osapuoli on vakavasti sairas.

Kuten hyvin tiedämme, nykyään aloitetaan laukomalla loveen, ja elleivät osapuolet tähän kyllästy, loveen saatetaan langeta. Maggie (Anne Hathaway) on nuori, mutta hänellä on jo todettu Parkinsonin tauti. Onneksi hänellä on Hathawayn kasvot ja kurvit, joita katsojillekin kiitettävästi esitellään. Antiikkisen kreikkalaisen homon nakuttamalta patsaalta näyttävä Gyllenhaal tykkää pumpata tyttöparkaa, kun neidolla tuntuisi olevan asenne kunnossa ja käsien vapina ja semmoinen ovat vasta aluillaan. Maggie tykkää seksistä, mutta parisuhdetta hän ei tahdo. Kukapa tahtoisi olla muille taakaksi? Joo, kenties Jamie kunnollisena elokuvahahmona voisi taakkaa kantaakin, mutta miten pitkälle veijari asiat ajattelee?

Tarjolla on Hollywood-satu, mutta aikuisille suunnattu sellainen, joka ei ole todellisuudesta irti häiritsevän pahasti. Parkinsonin tautia käsitellään kattavammin sanoin kuin käytännössä, mutta useat näkökulmat maalaavat kokonaisen, todellisen ongelman, jota ei pyyhkäistä pois nykylääkkeillä taikka rakkaudella. Se on jo suoranaista nerokkuutta, kun taudin todellisuutta kevennetään stand-up-komiikalla samaan aikaan, kun Jamie saa kuulla karumpia juttuja. Harvempi nyyhkyleffa on näin hauska: Love and Other Drugs on energinen ja villi, mistä sitä on kritisoitukin. Synkistelystä voidaan edetä nopeasti kaluhuumoriin. Eroottinen iloittelu kehittyy uskottavasti romanssiksi koska Gyllenhaal ja Hathaway ovat luotuja toisilleen. Mitä elokuvassa tapahtuukin, julkean väittää, että se asiallisesti kuvaa hahmojen elämän ja sielun tilaa.

Kun leffa juhlii valioyksilöitä, voidaan hölmö, paksu ja himokas koominen kevennys tulkita alemman rodun pilkaksi. Toisaalta Jamien veli pontevalla (Josh Gad) on fyrkkaa, joten ehkä katsoja kadehtii häntäkin. Hank Azarian leppoisaan lääkärihahmoon tiivistyy harmiton mutta pisteliäs tyyli, jolla sairaalabisneksen sairaalloisuutta käsitellään. Tohtoria kiinnostavat halvat naiset ja lääkefirmojen "kädenojennukset", mutta miksipä eivät kiinnostaisi. Ihmisillä on heikkouksia, maailmassa on virheitä, eikä kukaan kiellä käsittelemästä niitä sympaattisilla tavoilla. Kun penislääkettä saadaan tarjolle ja myyjä ja asiakkaat tuntuvat suorastaan rakastavan toisiaan, hirtehinen riemu on tarttuvaista.

Hathaway ja Gyllenhaal tekevät erinomaista työtä ruumiilla ja mielellä. Se ei ole käsien vapina, miksi Hathawaylle kuuluu vähintään Oscar-ehdokkuus, vaan yhtälailla Gyllenhaalin ilmeikkyyttä sopii keinoin kaikin kunnioittaa. Kuka tahansa nätti naama ei kykene pinnallisesti hurmaamaan, hajoamaan käsiin ja kokoamaan hahmoa uudestaan, mutta tässä elokuvassa heitä on kaksi. Ilman kykyjään elokuva kompastuisi joko romanssin perimmäiseen kaavamaisuuteen, tai päinvastoin omalaatuiseen rakenteeseen, jossa tunnelmat ja jopa se, mikä on milloinkin olevinaan pääasia, vaihtuvat vauhdilla. Kirjasta Hard Sell ei kuulemma löydy rakkaustarinaa, se on fiktiota se, mutta ehtaa elämän makua elokuvaan on eksynyt.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa