Ajattele lastenlapsiasi, ja aivopese kakarat hippielokuvilla, ennen kuin uusi sukupolvi Lalli Leipäjuustoja ja tohtori Killemoffeja varttuu jyräämään viimeisetkin puut ja korallit. Ei se ole mitenkään ylitsepääsemättömän ristiriitaista, että luontoa juhlivat moraalisaarnat ovat kumisia tietokoneanimaatiota! Vai onko? Ei. On?

Sammyn suuri seikkailu (Sammy's avonturen: De geheime doorgang) kertoo merikilpikonnan elämäntarinan. Toisin sanoen leffassa uidaan eteenpäin. Taipaleensa varrella Sammy oppii ihmisten harrastavan roskaamista, öljyvuotoja, riistokalastusta ja muuta. Sanoma ei riitä moottoriksi, joten Sammy myös tahtoo löytää ja tehdä pyhiä asioita kilpparitytölle, jonka hän heidän syntymäpäivänään tapasi. Meri on kovin suuri. Kymmeniä vuosia kestävä matka voisi kestää kymmenen minuuttia vähemmänkin, mutta kerronta menee mukiin. Maisemat vaihtuvat tahdikkaasti. Huulta hieman heitetään kivojen sivuhahmojen, kuten fransmannikisun kanssa. Leffa ei lässytä, kuten sietämätön Muumi ja punainen pyrstötähti, eikä myöskään yritä olla koko suvun palvoma huippunäppärä sarkastinen prööt, kuten ne muut animaatiot.

Listani elämyksellisimmistä 3D-elokuvista elää, mikä on hienoa. Kaikkien Pixarin ja Dreamworksin animaatioiden ohi kiilaa belgialainen pikkulasten pätkä. Hurraa: 3D-elokuvat ovat kuin ikkuna toiseen maailmaan. Sammyn suuri seikkailu on kuin halaus. Tapahtumat tulevat syliin. Jouduin käyttämään uusia aivosoluja tallentaakseni elämyksen, jossa söpöeläimet ja merenalaiset miljööt ovat kosketusetäisyydellä. Kymmenet syvimmät kohtaukset eivät ainoastaan anna lupaa, vaan vaativat katsojaa päättämään, minne katse tarkennetaan. Vaikka kankaan rajat ovat ehdottomat, kangas tuntuu suuremmalta ja maisemat muhkeammilta. Joku meinasi taannoin tehdä itsemurhan ymmärtäessään, ettei hän voi koskaan elää Avatarin planeetta Pandoralla. Jos Avatar olisi tullut näin lähelle, lääkäri saisi määrätä sarjalippuja meitsillekin.

Kaikki eivät tahdo huipentumia naamalleen, itku ja poru. Kontaktista saa kieltäytyä, mutta olisi surkeaa myöhemmin kiikaroida halausta tarjonneen pakaroita. Luontodokumentit ovat asiallisempia keskustelunavauksia, jos maailman tilaa tahdotaan analysoida. Silkan silmäkarkin tähden veisin viisivuotiaan teatteriin, vaikka omistaisin 60-tuuman 3D-telkkarin. Muutaman kerran Sammya jahtaava äkäinen elukka jokseenkin kirjaimellisesti vetää katsojaa turpiin tuntoaistimus poislaskien. Harmillista, mikäli nämä muutamat sekunnit ovat liian pelottavia kohdeyleisölle. Pidemmät toimintakohtaukset, kuten hain hyökkäykset, ovat tavallista miedompia.

Reipas ulkonevuus on tapa haastaa muun muassa vuoden -03 Nemoa etsimässä, jonka jättibudjetin taidesuunnittelu ja toteutus ovat yhä eurooppalaista tarjontaa edellä. Jos Nemoa etsimässä palaisi teattereihin samanlaisena hillittynä 3D-ikkunaversiona kuin Pixarin uusimmat, saisiko Nemo kakarat hylkimään Sammya? Ei välttämättä, ellei kääpiö osaa arvostaa Nemon varttuneemmille suunnattuja vitsejä ja hienoviritteisempää tunnelatausta. Yli 10-vuotiaita Sammyn leikinomainen lööperiseikkailu tuskin kiehtoo yhtä paljon kuin Nemon vitsipotpourri tai tämän vuoden näyttävimmän elokuvan Legenda suojelijoista pöllöpaha sotajuoni. Tunnustautuneesti lapsellisena henkilönä en näe suurta eroa kaavamaisten, kuivien ja köyhien tarinoiden välillä. Sammyn seikkailu on teknologiademo ja leffana legendaarisesti "ihan kiva". Tuumaan, etteivät tekijät yritä mennä merta edemmäs kalaan, vaan tekevät asiallisesti sen minkä tietävät osaavansa.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa