Unstoppable – pysäyttämätön on kuin 100 minuutin mittainen aloituskohtaus Teräsmies-elokuvalle. Kun erään koomisen punkeron pitää laittaa juna liikkeelle, hän tuumii, että jarrupiuhat voi yhdistää myöhemmin. Junan jo liikkuessa heppu päättelee, että vielähän tässä ehtii kävelyllä käydä. Niinpä juna livahtaa karkuun. Vajaan kilometrin mittainen kokonaisuus kuljettaa vaarallisia kemikaaleja, joten suuronnettomuus on luvassa, mikäli juna suistuu raiteilta lähellä asutusta. Mutta mitä - onko tuo lintu? Onko tuo lentokone? Ei, se on Denzel Washington. Hän ja uusi kapteeni Kirk eli Chris Pine ovat vetureineen törmäyskurssilla tappajajunan kanssa. Kokeneen veturinkuljettajan ja märkäkorvaisen konduktöörin on pelastettava nahkansa ja kenties päivä.

Tositapahtumiin hyvin löyhästi perustuva Unstoppable on vauhdikas ja viihdyttävä jännäri, mutten ole varma, mistä kumpuaa lempeni. Karannut juna on outo, mutta kunnianhimoinen aihe elokuvalle, kuten on maahan haudattu mies. Onko huomiomme jakamaton, kun peltipurkki kulkee suoraan tuohon suuntaan ja sen huoltotiimi kiroilee? Ohjaaja Tony Scott tekee kaikkensa pitääkseen tunnelman sähköisenä. Kuten Tonyn tekeleissä yleensäkin, kamera heiluu vimmatusti, ja tämä on niitä teoksia, joita realistisenkarhea tyyli moitteetta pukee. Huomattava osa elokuvasta toimii kuten Tony tahtoo. Epäilen kuitenkin, että nauroin enemmän kuin jännitin.

Leffassa on jotakin hyvin koomista. Juna pääsee karkuun. Juna. Pääsee karkuun. Tyrimistä on luvassa jatkossakin. Jo se on hilpeää, että radioon paasataan jatkuvasti ja kaikki asianomaiset ovat liikkeessä, mutta tietystä pisteestä eteenpäin muut kuin Washington ja Pine eivät tee juuri mitään katastrofin estääkseen. Junaa jahdataan takaa. Juna tulee yllättäen pusikosta. Juna yritetään tappaa ampumalla sitä. Useampaan otteeseen hytkyin naurusta. Unstoppableen sopisi Tappajahain teemamusiikki, ja voi pojat, sankareiden veturiin kätkeytynyt Leslie Nielsen. "I just want to tell you both good luck. We're all counting on you".

Scottin jännäreillä on tiettyjä vahvuuksia ja heikkouksia käsikirjoittajasta riippumatta. Scottin viimevuotinen kiskofilmi Kaappaus metrossa – Pelham 1 2 3 oli puhumiselokuva, josta oli väkisin väännetty toimintajännäri. Unstoppable on uskottavampi tapaus lähinnä teatraalisen pahiksen puutteesta johtuen. Molemmissa teoksissa esimerkiksi nähdään poliisiautojen törmäilevän vain siksi, etteivät kytät osaa ajaa. Teksti "tositapahtumien inspiroima" on tyylikeino kuten Coenin veljesten Fargossa. Käsikirjoitus on potaskaa, mutta niin ovat usein tositapahtumatkin... joten ehkä käsikirjoitus on hieman kärjistetty, mutta taidokas? Katsoja voi yrittää pettää itseään. Jos elokuva kertoo pahuksenmoisesta onnettomuudesta, eläkkeelle pian jäävästä miehestä ja alokkaasta, jonka seniori juuri tapasi, uskollisuus millekään muulle kuin kliseille tuskin on vahvaa. Scott osaa tehdä puhuvista päistä mielenkiintoisia, mutta itsepäisesti hän ohjaa hömppäjännäreitä, eikä todellista, uskottavaa draamaa.

Yksinkertaistettuna, Unstoppable on laadukasta humpuukia erikoisesta aiheesta. Scott näkee ja saa katsojankin näkemään kiihkeää menoa siellä missä sitä ei ole, ja Washington ja Pine luovat uskottavat, kannustamisen arvoiset roolihahmot vähästä materiaalista vähässä ajassa. Mikä on kiinnostavinta katastrofielokuvissa? Katastrofit. Unstoppable on viihdyttävä katastrofielokuva, vaikka siinä pyritään estämään katastrofi. Puolet juonenkäänteistä ovat naurettavia elokuvan aikana, ja loppujakin voi pohtia uudessa valossa, kun alkuperäisen tapauksen yksityiskohdat on opittu. Aivottomalle ammuskelulle ja mätkinnälle Unstoppable on älyttömän hyvä vaihtoehto.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa