Übernörtti Mark Zuckerberg (Jesse Eisenberg) ansaitsee menestyä omillaan, muttei väheksytä sosiaalisten verkostojen merkitystä. Ilman tyttöystävää johon suutahtaa hän ei olisi pykännyt naisia esineellistävää nettisivua. Ellei tapaus olisi esitellyt häntä kaksimetrisille porhokaksosille (Armie Hammer x2), häntä ei olisi värvätty koodaamaan verkostoitumispalvelua opiskelijoille. Jos hänen paras kaverinsa Eduardo Saverin (Andrew Garfield) ei olisi tukenut rahallisesti, hänen olisi ollut vaikeampaa koodata salaa omaa kilpailevaa sivustoaan Facebookia. Muillekin ihmisille, kuten lakimiehille on käyttöä, ennen kuin Zuckerbergistä tulee maailman nuorin miljardööri. Vaan miten on... Saavutatko onnen, jos käytät verkostoasi itsekkäästi? Vaikea kysymys. Puhummeko nyt elämästä, vai siitä, miten näppäriä Hollywoodin hömppäleffat ovat?

Ohjaaja David Fincher on sosiaalisine verkostoineen (käsikirjoittajana toimi joku Sorkinin Aaron) nähnyt elokuvan Facebookin syntytarinassa. Tarina ei ole kummoinen. Vaikka Fincher epäilemättä on taitavimpia elossa olevia ohjaajia, The Social Network jää lievästi epämukavaan asentoon faktan ja fiktion rajalle. Facebook. Miljoonille se on osa elämää. Leffa kelpaisi monille, vaikka se olisi aivan täyttä potaskaa. Samaa voidaan sanoa julkaisuista 7 päivää ja Hymy. Zuckerberg on elossa oleva henkilö, nuorempi kuin häntä näyttelevä Eisenberg, ja hän on kutsunut elokuvaa fiktioksi. Fiktio on kivaa, mutta miten hyvin The Social Network toimisi, jos teemat ja sisältö olisivat ennallaan, mutta erisnimet eivät? Olipa kerran nuoriherra Hans Diarrhoea, josta tuli miljardööri, koska hän keksi lähteä kopioimaan nettisivua. Kuulostaako tämä kiehtovalta fiktiolta?

The Social Network joka tapauksessa viihdyttäisi kuvauksena 2000-luvulle ominaisista tunnelmista. Tarina kerrotaan iskevästi takaumarakenteeseen turvautuen. Pitkän pöydän äärellä Zuckerberg ja petetyt kumppanit tilittävät tuntemuksiaan asianajajien opastamina. Sisällön sijaan kiinnostavaa on sähköinen, sulava, tyylikäs ja paikoin hyvinkin humoristinen toteutus. Fincher on suorastaan huvittava ohjaaja. The Social Network ei ole ratkaisevasti erilainen teos kuin miehen aiemmat ihmisluonteen synkkyyttä luotaavat tunnelmapalat, vaikka aiheena on looginen nössö. Jos nössöä pyydetään tekemään Herroille jotakin, jonka hän osaa tehdä paremmin kuin pyydettyä, mikseipä hän tosiaan työskentelisi itselleen. Zuckerberg on itsekäs, muttei roisto. The Social Network ei kerro miljardibisneksistä, vaan tästä asenteesta. Oliver Stonen hyvinkin samansävyinen leffa Wall Street: Money Never Sleeps kertoo ihmiskunnan talouden romahtamisesta, eikä pätkä imaise mukaansa likimainkaan samalla teholla, kuin tyhjästä nyhjäisevä nörttidraama.

Faktan ja fiktion ristiriitaan sopii silti palata. Zuckerberg on julkisuudessa harmittoman näköinen ujo hymypoika. Eisenbergin erinomaisesti tulkitseman hahmon vakioilme on pikantin kylmä, älykkyys on ilmeistä, ylimielisyys tulee luonnostaan, mutta hahmo ei silti ole pahansuopa, vaan ihmisenä tasapainoton. Tavallaan elokuva on hienovarainen ja tavallaan ei. Esimerkiksi, koko pätkä on korostetun naisvastainen (koska ontot nörtit tykkäävät horoista), kunhan se on ensin antanut itselleen synninpäästön esittelemällä Zuckerbergin "oikean, menetetyn rakkauden", joka aidon Zuckerbergin mukaan on fiktiivinen hahmo. The Social Network ei vääristele asioita viihteellistääkseen merkittävän historiallisen tapahtuman, vaan kertoakseen pienen tarinan yksilöistä. Tämä jättää ikävän jälkimaun. Jos V2.fi:stä tehtäisiin elokuva, jossa elitisti-Peltonen pakkomielteisesti mollaa Twilightia iskiessään karjaa kapakassa, tämä tekisi minusta käsikirjoittajan henkilökohtaisten sosiaalipornofantasioiden uhrin, olisipa leffa miten nerokas tahansa.

Mikäli katsoja on allerginen pihinälle PHP:stä ja muusta teknisestä, elokuva saattaa tympäistä silloin, kun Zuckerbergin järjenjuoksua kuvataan luettelemalla teknistä höpönlöpöä riittävän nopeasti, jotta me kotisivuja koodanneetkin tuntisimme alemmuutta. Fincher on silti liikkeellä viihdyttäjänä. Uskoisin elokuvan viehättävän suurempaa yleisöä kuin Zodiac, vaikka tyyliltään tämä on lähempänä sitä kuin Fincherin paksuja tunnelmapommeja. Kaikki ymmärtävät mistä on kyse, kun ystävykset yrittävät pärjätä elämässä ja toinen on toiselle hidaste. Olin ensimmäisestä kohtauksesta viimeiseen näkemäni pauloissa. Harmi, että viihteen eteen pitää vääristellä näinkin tuoreita ja jonninjoutavia tapahtumia.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa