Juorujen mukaan Warner Bros. palkkasi Zack Snyderin ohjaamaan seuraavan Teräsmies-elokuvan, koska studio ehtii hyvinkin tehdä sen (jouluksi 2012), mutta ei hioa käsikirjoitusta, mitä sellaiset ehdokkaat kuin Darren Aronofsky olisivat vaatineet. Teräsmies on pakko saada ilmaan tekijänoikeuskiistoista johtuen, joten Warner teki fiksusti. Snyder on visuaalinen nero. Annettiinpa Snyderille filmattavaksi jonninjoutava sarjakuva (300) tai kaikkien aikojen paras sarjakuva (Watchmen), lopputulos on suunnilleen sama. Snyder tarvitsee vain teeman tehdäkseen Snyder-elokuvan, jollaisten rajat alkavat olla selvät.

Snyderin Legenda suojelijoista (Legend of the Guardians: The Owls of Ga'Hoole) on tyrmäävän kaunis animaatio sotivista pöllöistä. Kun vimmaisen hirmumyrskyn keskelle ilmestyy hohtava pöllöys uljaassa panssarissaan ja aika hidastuu ja 3D-syvyysvaikutelmaa käytetään niin tyylikkäästi kuin todistettavasti mahdollista on, hetki on kovin hellä silmälle, joka kiiltokuvamaisen korniuden hyväksyy. Väittäisinpä, että hellempi kuin mikään, mihin Pixar kykenee yli kaksinkertaisilla budjeteillaan (80 miljoonaa vs. 200 miljoonaa). Luokittelen animaatiot taiteilijoiden tai nörttien takomiksi fyysisten reaktioideni perusteella. Kuitenkaan edes se, että Legenda sai silmäni vuotamaan kolmessa minuutissa, ei peitä sitä, että pöllöily on pinnallisinta Snyderiä tähän mennessä.

15-osainen kirjasarja Guardians of Ga'Hoole on päätelläkseni kaavamaista fantasiaroskaa, mutta pöllöillä. Leffa perustuu kolmeen ensimmäiseen niteeseen. Tutustumme veljeksiin Soren ja Kludd. Heille kerrotaan tarinoita puhtaasta pahuudesta ja jaloista suojelijoista. Heti kohta pahikset kutsuvat veljekset maanpuolustuksellisiin velvoitteisiin, joksi orjuutusta meillä Suomessa kutsutaan. Soren todistaa kykenevänsä itsenäiseen ajatteluun, joten hänestä tehdään hanslankarisivari. Velipoika on natsiaatteen vietävissä. Myöhemmin Soren kapinoi suojelijoiden kanssa ja niin päin pois. Osa asioista jää kesken. Mutta entäs sitten.

Hahmoja on vaikea ottaa ystävikseen. Ongelma on vetelän käsikirjoituksen. Filmi selittää, että tuo on Darth Pöllö ja nuo ovat Kain ja Abel, mutta varsinaista draamaa kliseistä ei saada kynsittyä. Siitä olen erittäin vakuuttunut, kuinka Happy Feetistäkin vastannut animaatiotalo Animal Logic elukat henkiin taikoo. Jos tahdot antaa joka ötökälle ihmisen lärvin, piirrä leffasi käsin. Animal Logic vie tietokoneanimaatiota eteenpäin. Puluihin puhalletaan tietty määrä inhimillisyyttä ja väripaletti on kirkas, koska nämä ovat universaaleja hyviä ideoita. Päällimmäiseksi mieleeni jäi se, kuinka pöllömäisesti pöllöltä näyttävät pöllöt käyttäytyvät ja kuinka niitä voi kuvitella koskevansa. Pikkusiskopöllö erityisesti vakuuttaa. Pöllähtäneessä höyhentupossa on samaa herttaista rumuutta kuin luontodokumenttien surkeissa rääkyjissä. Silti stereotypialle ominaiset ihmistunteet tulevat vaivatta ilmi. Pöllöjen toteutus takuulla on suurempi saavutus fantasian saralla, kuin lordi kenkkuraivon valopallojuoni.

Vaikka päähenkilö oppii lentämään, vaikka hän kohtaa unelmiensa legendat, vaikka hänen on aikuistuttava, elokuva ei vakuuta sankarin matkana. Rytmi on kehno, hahmojen kehitys on olematonta. Soren ja seuralaiset viettävät saman ajan tärkeissä kuin turhissakin kohteissa. Hetket, kuten mainittu pöllö myrskyssä, varmasti ovat magiaa Sorenille henkilökohtaisesti, mutta yleisesti ottaen Snyder tuntuu suuntaavan spektaakkelinsa suoraan katsojalle eikä sankarille. Katso kauniita kuvia! Katso tulta ja jäätä, valon ja varjon leikkiä, todista eeppistä intensiivistä toimintaa ja komeimpia hidastuksia kukaties koskaan. Kiitos mielelläni, mutta jos Snyder osaisi kertoa tarinoita, saattaisin nähdä samat asiat Sorenin silmin ja voi pojat sellaista elämystä.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa