Linkin Park: A Thousand Suns
Linkin Parkin tuore A Thousand Suns on tietyllä tavalla bändin keventyneen ilmeen kulminaatiopiste. Linkin Park unohtaa juurensa. Vaikea uskoa tekelettä saman porukan aikaansaannokseksi, joka vuonna 2000 pyöräytti markkinoille mainion Hybrid Theoryn. Tuoreella levyllä Linkin Park unohtaa kitarat ja aukko korvataan syntikoilla, raskaalla biitillä ja sampleviipaleilla. Viisuja joutuu etsimään lukuisten intro-ja välipalojen joukosta. A Thousand Suns -albumilla ei ole mitään tekemistä raskaan rockin kanssa. Levy on vahvasti dance ja pop. Herää kysymys, miksi albumi on julkaistu Linkin Parkin nimen alla?
Levy alkaa toden teolla vasta raidan numero kolme kohdalla. Levy aloitetaan kahdella intropalalla, miksi ihmeessä! Burning In The Skies on tunnelmallinen Linkin Park -siivu, tosin ilman kitaroita. Raskaampi sovitus tekisi siivusta tyylikkään livebiisin mutta pop on Linkin Parkin uusi uskonto. Raskaalla biitillä ja räväkällä räpäytyksellä varustettu When They Come For Me on soundeiltaan harvinaisen jykevää kuultavaa mutta vanhoille faneille ei voi toivotella muuta kuin voimia ja jaksamista. Waiting For The End alkaa kunnon raggamuffin-fiilareilla, tunteileva siivu onnistuu melodian osalta mutta soundiosasto huutaa särökitaran kosketusta. Blackout hakkaa dancebiittiä seinästä läpi, Wisdom, Justice, And Love hyppii mahtibiitin ja räpätyksen voimin kuin turboahdettu Public Enemy - kertosäe löytyy Leila K:n levyltä. Iridescent kuulostaa paisutteiluineen ja kuoroineen 30 Seconds To Marsilta. The Catalyst päästää irti sisäisen Scooterin...
Levyn tuottajaksi on merkitty Rick Rubin...mitä ihmettä mies on studiossa puuhannut? Albumi on selkeästi leikkaa ja liimaa -menetelmällä sorvattua materiaalia. Albumi ei missään nimessä ole totaalinen kalkkuna mutta kylläkin vaatimaton Linkin Park -kiekko. Intropaloja on liikaa ja kitaroiden vältteleminen menee melkeinpä pakonomaiseksi. Albumin päälle käyvä soundi toimii omassa viitekehyksessään mutta kiekosta jää kovin kylmä ja synteettinen fiilis. Dancegenren tontille astuminen ei suinkaan ole pelkästään sujuvaa, hetkittäin Linkin Park vaikuttaa kakkosluokan Scooterilta. Jos Linkin Parkin jannut haluavat uudeksi Pendulumiksi, miksi levy pitää julkaista Linkin Parkin nimellä. A Thousand Suns tuntuu vanhojen fanien pettämiseltä.
Levy alkaa toden teolla vasta raidan numero kolme kohdalla. Levy aloitetaan kahdella intropalalla, miksi ihmeessä! Burning In The Skies on tunnelmallinen Linkin Park -siivu, tosin ilman kitaroita. Raskaampi sovitus tekisi siivusta tyylikkään livebiisin mutta pop on Linkin Parkin uusi uskonto. Raskaalla biitillä ja räväkällä räpäytyksellä varustettu When They Come For Me on soundeiltaan harvinaisen jykevää kuultavaa mutta vanhoille faneille ei voi toivotella muuta kuin voimia ja jaksamista. Waiting For The End alkaa kunnon raggamuffin-fiilareilla, tunteileva siivu onnistuu melodian osalta mutta soundiosasto huutaa särökitaran kosketusta. Blackout hakkaa dancebiittiä seinästä läpi, Wisdom, Justice, And Love hyppii mahtibiitin ja räpätyksen voimin kuin turboahdettu Public Enemy - kertosäe löytyy Leila K:n levyltä. Iridescent kuulostaa paisutteiluineen ja kuoroineen 30 Seconds To Marsilta. The Catalyst päästää irti sisäisen Scooterin...
Levyn tuottajaksi on merkitty Rick Rubin...mitä ihmettä mies on studiossa puuhannut? Albumi on selkeästi leikkaa ja liimaa -menetelmällä sorvattua materiaalia. Albumi ei missään nimessä ole totaalinen kalkkuna mutta kylläkin vaatimaton Linkin Park -kiekko. Intropaloja on liikaa ja kitaroiden vältteleminen menee melkeinpä pakonomaiseksi. Albumin päälle käyvä soundi toimii omassa viitekehyksessään mutta kiekosta jää kovin kylmä ja synteettinen fiilis. Dancegenren tontille astuminen ei suinkaan ole pelkästään sujuvaa, hetkittäin Linkin Park vaikuttaa kakkosluokan Scooterilta. Jos Linkin Parkin jannut haluavat uudeksi Pendulumiksi, miksi levy pitää julkaista Linkin Parkin nimellä. A Thousand Suns tuntuu vanhojen fanien pettämiseltä.
Keskustelut (12 viestiä)
Rekisteröitynyt 15.11.2008
30.09.2010 klo 15.30
Rekisteröitynyt 14.10.2008
01.10.2010 klo 16.57
Rick Rubinia ei saa enää ikinä päästää studioon minkään bändin kanssa. Siinä kanssa yksi osaamaton pelle.
Rekisteröitynyt 04.04.2008
01.10.2010 klo 17.42
01.10.2010 klo 22.25
Rekisteröitynyt 09.01.2008
02.10.2010 klo 06.04
Rick Rubinia ei saa enää ikinä päästää studioon minkään bändin kanssa. Siinä kanssa yksi osaamaton pelle.
Aikoinaan oli äijä kova sana, nykyään on parhaat päivät muisto vaan.
Rekisteröitynyt 30.07.2007
03.10.2010 klo 22.56
Rekisteröitynyt 01.11.2007
06.10.2010 klo 19.16
Rekisteröitynyt 21.05.2009
06.10.2010 klo 19.57
Onko tulossa arvostelua Bring Me the Horizonin uudesta albumista?
Aah, se kyllä kelpaisi, itse ennakkotilasin levyn (ei tosin vieläkään ole tullut >8() joten en kaipaa mitään arvosteluja muokkaamaan mielipiteitäni ennen kuin olen kuullut levyn, mutta kuuntelun jälkeen olisi hauskaa summata omia ajatuksia arvostelijan ajatuksiin. On kyllä itselleni vuoden odotetuin levy nääs. (Siis BMTH:n levy)
06.10.2010 klo 20.44
Rekisteröitynyt 17.03.2008
07.10.2010 klo 20.05
The Catalyst oli pitkästä aikaa ihan hyvä, tosin olikohan se siinä.
Rekisteröitynyt 05.10.2010
11.10.2010 klo 19.29
22.11.2010 klo 18.20