Paul W.S. Andersonista löytyy piilevää pölkkypään potentiaalia. Piilevää siksi, että mies keskittyy sopuhintaisiin toimintafantasioihin, joiden on kuulemma tarkoituskin haista. Andersonin kirjoittama Resident Evil: Tuho päättyi hervottomaan tilanteeseen, jossa satunnaisilla supervoimilla ihmiskunnan rippeitä zombeilta puolustava justiina sai käyttöönsä armeijan verran omia kloonejaan. En epäile, etteikö Andersonilla olisi veressään kulttiklassikko, jossa hänen seksikkään sähäkkä muijansa Milla Jovovich mesoaa satojen siskojensa kanssa, mutta ei semmoista vielä 60 miljoonalla dollarilla taota.

Anderson palaa ohjaajaksi episodissa Resident Evil: Afterlife. Jovovich ehtii kirjaimellisesti pieraista kumoon pataljoonan sotilaita, ennen kuin sekä klooneista että supervoimista hankkiudutaan eroon - sääli. Alusta asti ontunut kauhusarja muistuttaa tv-tuotantoa, joka maalailee itseään nurkkaan, mutta simppelisti astuu ulos ikkunasta aina ensi viikolla. Tällä kertaa Jovovich päätyy vankilaan paimentamaan uutta ryhmää eloonjääneitä. Sisään ovat murtautumassa zombiet ja yli kaksimetrinen, piikeillä koristeltu, jättiläismäistä moukaria heiluttava pyöveli. Sitä ei selitetä mitenkään, mutta kaksi kimmaa taistelevat sitä vastaan hidastetusti vesisuihkussa 3D:nä. Jo tämän vuoksi minua kiinnostaa, miten Andersonilta hoituu klassinen historiallinen fiktio ensi vuonna Kolmen muskettisoturin tapauksessa.

Tyylitajun puute ei estä taiteilijaa tyylittelemästä. Andersonin mielestä kauhujännäri kiven sisässä kaipaa musiikkivideoiden ja Matrix-trilogian estetiikkaa. Monet hidastuksista keskellä kunnianhimoisen ruuhkaisia toimintakohtauksia ovat vaatineet osaamista, jota Andersonilla totisesti on, toisin kuin lukuisilla kameranheiluttajilla. Anderson voisi olla juhlittu kuvaaja, mutta hän on ohjaaja-kirjoittaja-tuottaja(-naistähtensä-gigolo), eikä sellaisena mikään James Cameron. Monet hidastukset ovat kauniita, mutta ellei niissä naurata jokin tietty, huvittavat ne leffan yleisen tökeryyden vuoksi.

Kenties Anderson jopa yrittää olla hauska. Kukin päätelköön itse. Afterlifen pääpahis Albert Wesker on kuin muotiklubin portsari jumalkompleksilla, joka sellaiselle sopii. Wesker on mies zombie-viruksesta vastanneen Sontikka-firman takana, vaikka näyttelijä oli 18-kesäinen, kun ensimmäinen Resident Evil teattereihin saapui. Kun leffa yrittää juhlia helium-portsarin vaarallisuutta ja cooliutta Matrix-tehosteilla, nauru on jo muuttua itkuksi. Kenties Anderson on nero.

Tylsien kohtausten määrä tukee toista teoriaa. Virikkeiden puutteessa hoksasin, että suomentajalta syntyy rapeampaa dialogia kuin Andersonilta. Heh heh, tekstityksessä käytetään värikkäitä ilmaisuja kuten örkki. Elokuvassa ei. Vähintään kolme kertaa joku sanoo jotakin tylsää, mikä sanottiin jo äsken. Kliseisiä hahmoja ei ole tarpeen kuvailla. Jovovich on märkä, likainen ja totinen ja hänen ärrimurri-ilmeistään päästään taas nauttimaan hidastetusti. Tämä on kivaa, muuten koko sarja on sataprosenttista elastomeeria.

Afterlife on kuvattu aidoilla 3D-kameroilla, joten menin istumaan eteen valmiina vakuuttumaan. Hidastelun aikana ehdin pohtia, että eipä tekniikka järin juhlavaa ole, kun silmien liikuttaminen aiheuttaa tökeröitä varjokuvia kankaan laidoille: 3D toimii kyllä, jos katsot eteenpäin, mikä onnistuu paremmin siellä salin perällä. Naamalle ammuttavien tehosteiden laatu on esimerkillistä ja niiden rytmityskin iskevää näinä munattomien 3D-tuotantojen päivinä. Valaistus, värimaailma ja ihan jo se, minne ja miten kamera tarkentaa, vaativat toisenlaista pelisilmää. Enpä tahtoisi maksaa extraa Andersonin saavuttamasta syvyysvaikutelmasta, jos 3D-efektiä ei muuten hyödynnettäisi.

Asiallisen 3D-tykityksen ja kauhumateriaalin myötä Afterlife on tapaus henkilöille, joita animaatiot ja tanssielokuvat eivät ole inspiroineet. Periaatteessa myös Avatar on animaatio, joka ei kehtaa tulla naamalle, joten eipä Afterlifen kaltaista elämystä ole Suomessa koettu sitten The Final Destination 3D:n. Odotan kärsimättömästi päivää, jolloin arvostettu visionääri käyttää 3D:tä yhtä rohkeasti, kuin näiden kauhusarjojen neljännet vesat.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa