Elämä pelissä
Ensi-ilta: | 08.09.2010 |
Genre: | Draama |
Ikäraja: | 11 |
Miellyttävä Quinton Aaron on lempeä jättiläinen Big Mike, tai Michael. Sulkeutunut ja näennäisen yksinkertainen nuorukainen on ikänsä kulkenut sijaiskodista toiseen. Se on seitsemän oikein, kun hän pääsee kristittyyn kouluun sen ajatuksen tukemana, että ehkä jätistä on atleetiksi. Toistamiseen tärppää, kun Michael jää kodittomaksi ja upporikas perhe päättää adoptoida hänet. Ennen kuin Big Mikestä voi tulla NFL:n tähtipelaaja Michael Oher, hänen on löydettävä henkinen tasapaino apunaan vain koulu, valmentaja, yksityisopettaja ja rakastava miljonääriperhe. Jumanplavita, jos Stephen King olisi adoptoinut minut. Olisin kansainvälisesti tunnettu menestyskirjailija, jos isi olisi maksanut oikolukijallekin ja niin päin pois.
Täyteläisesti kypsynyt Sandra Bullock vei Oscarin Michaelin uuden äitihahmon Leigh Annen roolilla. Nainen on noin kaikkea mitä naiselta vaatia kehtaa: luettelo syntyisi tiukan mutta hellän älykön luonteenpiirteistä ja runo kasvoista ja kurveista. Perheen isä myötäilee adoptioaikeita vain miedosti virnistellen. Perheen poika on pikkuvanha veijarihurmuri. Teini-ikäinen tytär ei tietenkään protestoi! On oikein auttaa hätää kärsiviä!
Kristityt valkoiset ihmiset... Kuka voisi olla rakastamatta heitä? Innostuin muun muassa siitä, että kristillisen jauhonaamakoulun joukkueen nimi on Crusaders: taistelkaamme kunnialla, kuten esi-isämme ristiretkillä! Kukaan ei tietenkään ole täydellinen, paitsi ihana Leigh Anne, joka joutuu pari kertaa lausumaan perheen ulkopuolisille valkoisille, että hyi, älkää olko ahdaskatseisia. Kapea näkökenttä on pientä verrattuna mustiin synteihin! Vaikka Michael on pelastettu mustalta narkkarimutsilta, mustat katunilkit haastavat yhä riitaa! Koulutuskaan ei väriä muuta, vaan ilkeä musta virkailijatäti aiheuttaa Mikelle murheita!
Elämä pelissä saattaa kuulostaa hitusen asenteelliselta teokselta, mutta hei, tämä perustuu tositapahtumiin. Kuinka voisimme syyttää rainaa rasismista, kun elämä todistettavasti on ihkumpaa rikkaana valkoisena kuin mustana pultsarina? Elämä pelissä ennemminkin herättää ajatuksia, joita uutinen miljonääristä, joka avokätisesti jakaa omaisuuttaan. Uutinen on kaunis, mutta sisäinen kyynikko huomauttaa, että helppohan sitä on liiasta antaa. Toisaalta Michaelille avataan lompakon ohella ovi ja sydänkin. Aivan jokainen Bill Gates ei ota puolimykkää vuorenpeikkoa sohvalleen saati pojakseen.
Leigh Anne saattaa olla projektia kaipaava seurapiiritantta, mutta ei tämä synti ole. Luoja teki palkintovaimosta ja slummiäidistä tasa-arvoisia siinä mielessä, että molemmat voivat tehdä elämässä parhaansa, tai hukuttaa tyhjyyden tunteet paheisiin. Se on tulenarka juttu, että valkoiset rakastavat pyyteettä, mutta mustassa sijaisperheessä Michaelia ei koeta vain taloudellisena rasitteena, vaan riesana. Tätä kuitenkin on tasa-arvo: suoruutta ilman turhaa hienotunteisuutta.
Elokuva lausuu selkeästi, että monikin pahoille teille hukkunut nuori olisi voinut olla jotakin suurta, jos tilaisuus olisi annettu - jos yhteiskunta olisi sen suonut. Tämä on homman älyllinen ydin. Arvostin sitäkin, että elokuva sai minut miettimään asennettani miljonääreihin, mutta tätä katsojan on tarkoitus märehtiä. Ainoastaan rasistit – väriin katsomatta – kiihtyvät lievistä, joskin todellisista tasapainohäiriöistä tavoissa, joilla etniset ryhmät esitetään.
Käytännönläheisesti kuvailtuna Elämä pelissä on herttainen ja usein huvittava hyvänmielen elokuva. Lähimmäisenrakkauden ihanuudella mässäillään siinä missä Precious mässäili synkkyydellä ja ihmisen sitkeydellä. Tietystä raadollisuudesta huolimatta positiivinen vire säilyy. Sisältö on kuin viikon tv-elokuvasta, mutta eihän sisältö töllöfilmeissä mätä, vaan toteutus. Jos Elämä pelissä on naiivi ja hieman yksioikoinen, on se sitä samalla viihteellisellä, tunteellisella, vilpittömästi hyvää tarkoittavalla tavalla, kuin oli Bullockin edellinen hyvä elokuva Crash. Elämä pelissä ei ole kyynikon filmi, Elämä pelissä ei ole taide-elokuva, mutta henkilökohtaisesti liikutuin ja ajattelin, ja todennäköisesti tätä lukiessasi onanoin Sandra Bullockin kunniaksi.
Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa
Keskustelut (5 viestiä)
15.09.2010 klo 23.16
Allekirjoittaneen mielestä tällaiset selviytymistarinat ovat kuluneita ja tylsiä, vaikkakin olisi hienosti toteutettu.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
15.09.2010 klo 23.46
Rekisteröitynyt 22.04.2007
16.09.2010 klo 01.19
Rekisteröitynyt 10.04.2007
16.09.2010 klo 10.47
Tämä kuuluu leffoihin, joita tulee lauantaisin ja sunnuntaisin iltapäivällä. Helppoihin, viihdyttäviin ja rentouttaviin. Ts. en tule katsomaan tätä leffaa teatterissa, saati tallenteena, mutta jos tämä tulee sitten vuosien päästä maikkarilta, niin hyvin todennäköisesti otan kaapista mehupurkin, istahdan sohvalle ja nautin.
Sama mielikuva mullakin arvostelun ja trailerin jälkeen.
Rekisteröitynyt 15.11.2008
16.09.2010 klo 11.54
Tämä kuuluu leffoihin, joita tulee lauantaisin ja sunnuntaisin iltapäivällä. Helppoihin, viihdyttäviin ja rentouttaviin. Ts. en tule katsomaan tätä leffaa teatterissa, saati tallenteena, mutta jos tämä tulee sitten vuosien päästä maikkarilta, niin hyvin todennäköisesti otan kaapista mehupurkin, istahdan sohvalle ja nautin.
Eipä tuota voisi enää paremmin sanoa.