Kun CIA:n edustaja Evelyn Salt (Angelina Jolie) haastattelee venäläistä takinkääntäjää, hän saa tietää salajuonesta. Yhdysvaltoihin on solutettu agentteja, jotka varttovat kieron tapahtumasarjan alkamista. Erään agentin on määrä tappaa Venäjän presidentti Yhdysvaltain maaperällä ja täten luoda kohtalokkaita poliittisia jännitteitä. Selitys on niin pitkä, kömpelö ja tylsä näin varhaisessa vaiheessa elokuvaa, että sille haukottelee myös Salt. Kohellus saadaan käyntiin, kun vasikka paljastaa salamurhaajan nimen: se on Evelyn Salt. CIA hermostuu ja Salt itse panikoi, että onkohan puoliso turvassa, kun tämmöistä tapahtuu. Kun Salt karkaa omille teilleen, leffa ei onnekseen hyydy. Äksöni ja jatkuvat juonenkäänteet yrittävät estää katsojaa huomaamasta ennen lopputekstejä, että lautasella oli enemmän suolaa kuin pihviä.

Salt ei ole kymmenen kirjoittajan elokuva. Eräänlaiselta viestijuoksulta tämä silti tuntuu. On kuin yhdellä kirjoittajalla olisi ollut visio, sitten toinen piruuttaan maalasi tarinan nurkkaan, jolloin kolmas laittoi kielen poskeen ja neljäs veti touhun överiksi. 100 minuuttia kuluu siivillä, mutta kun elämys rakentuu pelkkien käänteiden varaan, asioilla ei ole painoa. Elokuvat A ja B saattavat hetken tuntua yhtä iskeviltä, mutta jos A hihityttää kotimatkallakin, jolloin B on jo unohtunut, tapaus A epäilemättä oli parempaa viihdettä.

Aluksi kuvittelin sen olevan pihvi, että Salt tahtoo pelastaa miehensä saksalaisen ötökkätutkijan. Varhaisissa takaumissa vannotaan rakkautta, joka kaiken kestää... Toiminnallinen romantiikka kelpaisi kyllä. Asetelma kiinnostaa jo siksi, että Saltin rooliin oli aikanaan kiinnitetty Tom Cruise, joka väitetysti on mies. Tarvittiin miehelle rustattu käsikirjoitus, ennen kuin Hollywood kehtasi tehdä elokuvan sankarillisesta justiinasta? Tästä ei tosiaan ole kyse. Salt on pohjimmiltaan yksinkertainen salaliittojännäri, joka tahtoo niin kovasti pudottaa katsojan orrelta, että se turvautuu harhaan johtamiseen. Salt voisi olla oikea hahmo, mutta kuten Jason Bourne omassa trilogiassaan, nainen vajoaa jatkuvasti lähemmäs action-figuuria.

Jolie suorittaa itse stunttinsa. Suoritus on fyysinen ja vakuuttava. Ohjaaja Phillip Noyce on vastannut sellaisista pidetyistä peruskouhkaamisista kuin Isku Kolumbiaan ja Näkymätön vihollinen. Klassista pakoon pötkimistä ja paukuttelua piisaa sopivan kiihkeässä, sopivan selkeässä muodossa. Jolie toisinaan loikkii kiellekkeiltä toisille kuin aikanaan Lara Croftina. On ymmärrettävää, mikäli katsoja tahtoo nipottaa epärealistisuudesta, mutta nipottajalta jää sisäistämättä, kuinka mielipuolinen elokuva on kokonaisuutena. Ryppyotsainen asenne ja huumorin puute hämäävät, mutta kyllä tämä on ihan silkkaa James Bondia.

Minä olen hakannut naisia ilman mitään tunnontuskia ensimmäisestä Mortal Kombatista alkaen. Tänäkin päivänä on mahdollista törmätä pahastuneisiin kommentteihin, jos naista satutetaan elokuvassa, jossa tämä ei ole puhdasta pahuutta (murha, perheväkivaltaa). Paras puoli Saltissa on se, että Salt itse on ihan oikea toimintasankari. Salt suoriutuu mahdottomasta ottaen reippaasti osumaa. Salt on vain pikkusisko John "tanssii lasinsirpaleilla" McClanelle, mutta eivät kaikki mieskollegatkaan viime vuosilta voi väittää kuuluvansa klaaniin. Tämä on tasa-arvoa, toisin kuin on se, kun pusuhuuli pyörittää pyllyä ja tissejä God Mode päällä. En kaipaa kolmatta Tomb Raideria, mutta voisin tylsänä päivänä katsoa Salt kakkosen, jota alustetaan niinkin hienovaraisesti, että leffa jää kesken.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa