Vuodesta 2008 lähtien The Expendables on luvannut palauttaa kovat äijät kunniaan. Jatkuvan lupauksesta uutisoimisen sijaan olisin voinut käyttää energiani toimivan toimintaviihteen esittelyyn.

Ohjaaja, kynäilijä ja tähti Sylvester Stallone hyödynsi nostalgiaa menestyksellä päätellessään Rocky Balboan ja Rambon tarinat. Seuraava askel on tehdä temppu lajityypille, 80-luvun toimintaelokuville, mutta hallitseeko Syltty nostalgian ilman viitemateriaalia? Expendables onnistuu siinä mielessä, että kuten Commando, Cobra ja tiettyjen herrojen koko tuotanto, myös se on todella torttumainen tekele, jota kuitenkin on kiva katsoa oikealla asenteella. Expendables ei kestä kritiikkiä, siitä ei riitä jutunjuurta tuopin ajaksi, mutta uskon ihmisten olevan mielissään, kun se tulee telkkarista 2030. Hukkaputkessa pyöri vähän aikaa sitten Death Wish 3. Sain kiksit, kyllä!

Mikäli Expendables olisi raju, röyhkeä ja rosoinen, kriitikoille kuutamoa näyttävä kukkoilu, olisimme asian ytimessä. Rambo oli tällainen teos, mutta nyt Stallone on sotkenut jauhonsa sahanpuruun. Jo se kertoo jotakin, että herra itse, suonikohjumuskeleitaan esittelevä eläkevaari, jonka juoksu muistuttaa köpöttelyä, näyttää vedelleen silmäkulmiin kajalia ja partakin on superhomo. Stallone johtaa kovaa ryhmää palkkasotureita. Äijät pelastavat pienen maan diktatuurilta! Ja kuvankauniit kimulit raiskaajilta ja hakkaajilta! Ensin alfauroksemme tosin puhuvat ongelmistaan (voi ei!) ja itkevät elämäänsä (EI!) kuin narttujen nyyhkysoopassa.

Kohtaukset voidaan jaotella kolmeen ryhmään: nostalgisiin, kunnianhimoisiin ja oikeasti toimiviin. Bruce Willis ja Arnold Schwarzenegger esiintyvät Stallonen rinnalla minuutin. Kohtaus on silkkaa komediaa - vaikka sen pitäisi esitellä diktatuurin kaatokeikan panokset? Mickey Rourke on mukana näyttelemässä. Stallone kuvaa Rourken kyvykästä ruikuttamista läheltä kuin huuruisessa taide-elokuvassa. Kolmanneksi meillä on sitä toimintaa, joka kyllä toimii: hyvin tai vähän heikommin. Hetkittäin leffa saavuttaa luolamiesmäistä intensiivisyyttä, jota on turha etsiä vaikkapa Inceptionista. Ensimmäinen tunti laahaa pahemman kerran, mutta lopulta kyllä rytisee tiketin edestä.

80-luvun rainoissa kiehtovat iskevästi korostetut anarkistiset ideat, ja se, että niissä tehdään asioita, kuten räjäytetään taloja. Kun hirveä jatimatikki viimein pääsee töihin Death Wish 3:n kaupunkisodassa, riemuntunteet ovat fyysisiä. Expendables tarjoaa mielikuvituksetonta rutiinipaukuttelua. Raaka väkivalta on plussaa, mutta Rambon ultrasadismista jäädään jälkeen. Osa tehosteista on tunnistettavasti tehty tietokoneella. Kuvaus ja leikkaus ovat kaukana 80-luvun selkeydestä. Äärimmäisenä esimerkkinä, Randy Couture on iso mies. Hänen suurimman hetkensä aikana luulin ensin, että hän on pikku Jet Li, koska kohtaus oli pimeä, kamera heilui ja leikkaukset olivat tauottomia. Kenties Stallonen parasta ennen -päiväys on 31.12.1989, mutta muuta tekemistä tällä ei 80-luvun kanssa ole.

Nimekäs näyttelijäkaarti on kupla. Kun Sean Connery yllättäen näytteli kuningasta Robin Hood – Varkaiden ruhtinaan lopussa, katsojakin tunsi majesteetin majesteetillisuuden. Stallone käytää resurssejaan kuin kertakäyttöastiastoa. Jason Statham on pääosassa Stallonen rinnalla. Molemmat ovat asiallisesti yllätyksettömiä. Eric Roberts tulkitsee taas yhtä narsistista pahisagenttia, joka vetelee vielä tylsemmän diktaattorin naruja. Jet Li jyllää, JOS hän heiluu niin hienosti, ettei touhua tarvitse luovalla leikkaamisella "tehostaa". Tässä leffassa Li ja moni muu menee hukkaan.

Vain Dolph Lundgren ansaitsee suitsutusta. Vain Lundgren on yhtä tosissaan kuin Stallone itse oli Rambossa. Lundgrenin julmuus on niin väkevää, että sykkeeni nousisi huippuunsa - mikäli käsikirjoitus sallisi. Jos oikeus tapahtuu, Lundgren saa pian toisen ison tilaisuuden vaikka Bond- tai supersankarifilmin pahiksena. Himottaa katsoa muutama Lundgrenin suoraan DVD:lle väsätyistä tuotteista.

Siitä vitsaillaan, että Jet Lin pitää yrittää muita enemmän, koska hän on lyhyt? Rourke itkee taas uraansa? Schwarzeneggerin politikoinneista väännetään tsoukki? Hahmot on nimetty tyyliin Paine, Gunner ja Yin Yang? Toivoin, että Stallone löytäisi kultaisen keskitien ja loisi armottoman toimintatykityksen, joka samaan aikaan on itsestään tietoinen komedia. The Expendables ei ole tätä, eikä myöskään mitään rehellisen suoraviivaista. Vaatii ajatusta tyriä tällainen leffa juuri tällä tavalla, niin tarinan, tyylin, teemojen, dialogin kuin rytmityksenkin osalta. The Expendables tyydyttää luolamiehen tarpeita, pum pum ja räiskis muuttuvat sakaroiksi arvosanaan, mutta eipä tämä mikään Death Wish 3 ole.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa