Kierrosten tarjoaminen muusikkolegendalle maksaa. Ilta saattaa johtaa horsmaketoon. Vuokrauutuus Crazy Heart tyydyttää hengailuhimot viitosella. Jeff Bridges on sympaattinen ja vivahteikas country-muusikko Bad Blakena. Bad kiertää kapakoita samalla, kun hänen entisen oppipoikansa keikat kiehtovat tuhansia. Bridges ansaitsi roolista Oscarin, mikä on iloinen tapahtuma veteraanille ja faneille, mutta ei välttämättä viikon tv-elokuvien vastustajille. Ei solvata ohjaaja Chris Cooperia, jolle tämä on asiallinen esikoinen. Crazy Heartin ainoa varsinainen vika on pysyttely tv-tuotantojen yllätyksettömissä rajoissa. Bad Blake on juuri niin hyvä jätkä, kuin kuvittelisit hänen olevan, mikäli hän olisi todellinen ja sinä fanittaisit häntä, vaikka lööpit kutsuvat häntä rapajuopoksi. Hahmo on kypsälle aikuiselle yleisölle suunnattu klisee, mutta klisee.

Tupakka, viina ja villit-... halvat naiset, ne tekee sut hulluksi-... ontoksi, ne sotkee sun pään. Taiteilijaelämä rasittaa 57-kesäistä ukkoa. On päättyneitä avioliittoja, on unohtunut jälkeläinen. Blake on juoppo ja yrjöilykunnossa keikoillakin. Yskittääkin. Bridges tuo hienovaraisesti ilmi sen, kuinka Blake odottaa jo kuolevansa pois. Jonkinlainen comeback olisi haaveena, kun on vielä aikaa. Levy-yhtiö ei ole mukana juonessa, mutta eipä Blake ole aikoihin mitään säveltänytkään. Maggie Gyllenhaal on miellyttävä kolmekymppisenä toimittajana, joka päätyy vaari turhapuron uudeksi muusaksi. Nainen on yksinhuoltajaäiti, joka ei jaa piparia pultsarille paitsi tietenkin maistiaisiksi. Pim - Blakella on syy ryhdistäytyä.

Crazy Heart viihdyttää. Country on leppoisan letkeää ruikuttamista, ja leffa tavoittaa tunteen. Suunnilleen samoja säveliä toistetaan koko ajan, muuta lyriikat ovat iskevät. Bridges sai Oscarinsa muun muassa siksi, että hän laulaa itse. Rooli antaa miehen näytellä oikeasti, ja juuri sian rooleissa Bridgesin karisma pääsee oikeuksiinsa. Karisma saa toimittajanaisen menettämään itsekritiikin, mutta hän myös oppii, ettei Blake ole täysin Bad. Suhteen riisuminen romantiikasta antaa sille uskottavuutta. On vain kaksi elämästä jo jotakin tietävää henkilöä ja pari näppärää repliikkiä tälläkin osastolla.

Usein on väitetty: Crazy Heart on vuoden 2009 The Wrestler – Painija (arvostelu). Näin voi päätellä kulahtaneista legendoista, näyttelijöiden kyvyistä, tai vaikka julisteista, jotka Fox Searchlight on luonut samassa mielentilassa. Vaan on tapauksilla eronsakin. The Wrestler kertoo harvoille tutuista kuvioista, eikä kapakoista. Bodattu mutta rupsahtanut Mickey Rourke kaupan lihatiskillä pennejä ansaitsemassa on esimerkki kömpelöstä, liikuttavasta, harvinaisesta näystä, jossa on jotakin hyvin aitoa. Crazy Heart on elokuva, joka voitaisiin kirjoittaa vailla kokemusta oikeasta elämästä. Katso 20 elokuvaa, jotka sivuavat Crazy Heartin teemoja, ja olet juuri omaksunut riittävästi tietoa kirjoittaaksesi tämän elokuvan. Toki sinun pitäisi lisäksi osata kirjoittaa.

Useissa fiktiivisissä draamoissa ei uskottavuuden nimissä tapahdu mitään erikoista, toisin kuin oikeassa elämässä. Bad Blaken elämään ei kuulu mitään, mitä ei voisi DVD:n kansilehtisen perusteella arvata. Bridges ja puhutteleva musiikki riittävät syiksi katsastaa leffa, mikäli Bridges tai country kiinnostavat. Edes Bridges ei voi täyttää teoksen ontonpuoleista ydintä. Viimeisen neljänneksen aikana en enää kokenut seuraavani ihmiskohtaloa, vaan jälleen yhtä intohimotonta tarinan paketointiyritystä. Kenties jotakin meni yli hilseeni, kun en erota "helvetin hyvää countrybiisiä" Frederikin ikivihreistä.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa