Vampyyrit eivät voi muuttua lepakoiksi, koska semmoinen on hevonkukkua, selittää kiltti vampyyri, joka röyhtäilee tainnuttavaa kaasua ja erittää kirkasta sateenkaarivahaa liikkuessaan nopeasti.

Friikkisirkus: Vampyyrin oppipoika (Cirque du Freak: The Vampire's Assistant) auttaa vampyyreja vakiinnuttamaan maineensa nukkaisten satusetien suosikkitemppuna. Kutsu vampyyriksi taikovaa, siivekästä saamelaista, niin et joudu keksimään sille syntytarinaa. Vampyyreja typerämpiä aiheita tarinalle ovat ainakin ennustukset ja kohtalot. Kerro tarina ennustelevista vampyyreistä, ja yritä olla katu-uskottava ja sikamakee, niin ansaitset tulla poistetuksi ihmisten geenipoolista. Friikkisirkus ei yritä olla cool, joten se tavallaan on. Katsojalta vaaditaan tietynsorttista huumorintajua.

John C. Reilly on joviaali punkero, jolla on tyhmät, mutta lempeät ja miellyttävät kasvot. Hänelle on sutaistu pörrökampaus. Hän näyttelee satoja vuosia vanhaa vampyyria, joka seurustelee parrakkaan Salma Hayekin kanssa. He asuvat friikkisirkuksessa, jota johtaa isopäinen Ken Watanabe. Sirkuksen väkeä ovat myös rupsahtaneet tontut, 80-luvulta karannut ihmissusi ja Wolverine-voimilla varustettu Jane Krakowski, joka tarjoaa ruumiinosiaan syötäväksi. Willem Dafoe viuhahtaa maisemissa Gomez & Fester Addamsin kadonneena homoveljenä. Tarinan Saatana-hahmo, eli sellainen juonikas, hyväkäytöksinen ja sulavasanainen herrasmies, on ulkoisilta ominaisuuksiltaan hikoileva punkero. Friikkien elämään kuuluu huumoria ja kekseliäitä, öklöttäviä yksityiskohtia. Valitettavasti elokuva ei kerro heistä.

Olipa kerran 16-vuotias hikipinko. Sillä oli tylsä hyvä elämä. Sen kaverilla ei ollut. Onnekkaalla pojalla ei ole syytä ryhtyä päähenkilöksi, mutta onneton poika ja onnekkaan itsensä typeryys tekevät hänestä sellaisen. Pojat ajautuvat keskelle maagisia tapahtumia, kuten sotaennustuksia, taikasontaa ja pimpelipom. Pojissa ei ole muuta mainitsemisen arvoista. Kumpikin näyttelijä on täydellisen mitäänsanomaton. Twilight-sarjan Bella Swania sentään panettaa. Himokkuus on luonteenpiirre. Nämä pojat kuuluvat videopeliin: Mario voisi poksauttaa heidät tiilestä ja tallata päälle.

Jos unohdetaan pikkuasiat, kuten päähenkilöt ja kliseinen tarina, Friikkisirkus on melko mainio leffa. Chris Weitz on ohjannut hengettömät fantasiaelokuvat Kultainen kompassi ja Twilight - Uusikuu. Hänen veljensä ja entinen työtoverinsa Paul Weitz tuntuu oikeasti tietävän mitä hän on tekemässä. Mitä Paul on tekemässä? Sekavaa typerää roskaa. Friikkisirkus ei ole parodia, mutta sillä on reippaasti pilkettä silmäkulmassa. Tällainen leffa ei voi kiehtoa älyä, mutta tällainen voi viihdyttää. Tämä näyttää hyvältä oudot valotehosteet mukaanlaskien. Huvittavia friikkejä on vähintään tusina. Reillyn hahmo on se hyvin tuntemamme, kokenut, toimintakohtauksiin osallistuva, luotettu oppi-isä, mutta yleensä tätä hahmoa näyttelee Hollywoodin kiiltokuvapoika, eikä keski-ikäinen peruna. Parrakas nainenkin huvittuu, kun Reilly murehtii ikuisen nuoruutensa taakkaa.

12-osaisen kirjasarjan ensimmäiset kolme nidettä tiivistetään vajaaseen kahteen tuntiin. En välittänyt siitä miten tarina jatkuu edes tätä kokiessani, mutta katsoisin jatko-osan vaikka vain oppiakseni, mitä hikipunkero ajaa takaa. Jatko-osaa ei tietenkään ole tulossa. Tällaiset "saagan ensimmäiset episodit" floppaavat lähes aina. Koko bisnesmalli on typerä. Jos Friikkisirkus riisuttaisiin varsinaisesta mytologiastaan ja tilalle pultattaisiin yksinkertaisempi perusjuoni, teos saattaisi painia samassa sarjassa kuin Gremlins ja Kuka pelkää noitia. Se on aivan oma juttunsa, kun leffa on selkeästi lapsille suunnattu, mutta aivan liian pelottava lapsille - kakaroiden on saatava painajaisensa jostakin. Huomasin usein toivovani, että päähenkilöpojat olisivat noin 12-vuotiaita.