Tuusulan perinneheavy-ylpeys Ancara vakuutti Stratovarius-keuhko Timo Kotipellon uusilla viisuillaan ja Kotipelto otti yhtyeen rieskan julkaisulistalleen. High And Loud lukee levyn takakannessa ja soundeihin on saatu reilusti lisää dollareita. Edellinen kiekko The Dawn oli hyvä rieska mutta Beyond The Dark liikkuu ylemmissä seurapiireissä. Ajaton hardrokki ja raskaskivi saavat selkänojaa tukevasta soundiosastosta. Ancara ei seuraile valtavirtoja mutta ei myöskään jähmety menneiden aikojen muisteluksi.

Ensimmäinen kuuntelukerta asettaa riman korkealle. Yksittäiset täsmähitit puuttuvat mutta tekemisen laatu ja viisujen kasarihuuruja hengittävä hard'n'roll aiheuttaa ilonhetkiä. Reilumpi levyn pyörittäminen paljastaa yksityiskohtia ja kokonaisuuden vahvat lenkit. Circles aloittaa kovin suoraviivaisesti mutta kertsin kohdalla löydetään osuva iskukohta. Deny on tukeva kasaritrippi, joka ei häpeile tämän päivän soundeja. Harvoin balladiosasto hengittää tukevinta ilmaa. Ancaran Snowflower saa turbobuustin mahtipontisesta orkesterikuviosta, armottoman tyylikäs voimaslovari on kuin Whitesnake parhaina päivinään. Scarred kokeilee tiukempaa ravia mutta kertosäe lentää jälleen heavytaivaassa. Just For Me riffittelee tykimmin mutta ei sorru metallin valtavirtaan. Granium Tension on niin kasaria että pahaa tekee, viisu ohittaa kuitenkin monta oppi-isäänsä. When Everyone Else Is Gone voisi olla Scorpionsin biisi. In Silence saa taustatukea toimivasta orkesterisovituksesta.

Ancara lainailee ja muistelee tukkaheavyn päiviä. Viisuissa on kuitenkin reilu annos tämän päivän kaikuja. Ancara kuulostaa ajattomalta. Beyond The Dark on pirun menevää ja viihdyttävää hardrokkia. Soundi on riittävän iso, vokaaleissa on yliäänikohtia ja kertsien kyykyttävä voima on hallussa. Ancara ei etsi uusia uria mutta oman tiensä bändi kulkee vaikka unissaan. Levyn ainoa miinus on lyhyt kesto. Kahdeksan viisua kuluttaa aikaa vain reilut puoli tuntia. Muuten levy on pelottavan vahvan tekele. Beyond The Dark on perinneheavyä parhaasta päästä.