Aiemmin ihmiset ovat kilpaa keksineet teorioita siitä, miksi Twilight-elokuvilla on ystäviä. Eläköön suvaitsevaisuus ja erilaiset elokuvamaut ja tarpeet, mutta jokin on vinossa, kun pornofilmien naiskuvalla, juonella, tunnelatauksella ja taiteellisella arvolla varustetut sielua syövät sotkut Houkutus ja Uusikuu viehättävät juuri naisia, joilla pitäisi olla tunneälyä; naisia, joiden annetaan olla lastemme kanssa tekemisissä. Twilight - Epäilys (The Twilight Saga: Eclipse) on sarjan ensimmäinen oikea elokuva. Asiat etenevät, käytetty raha näkyy, näyttelijöitä eivät enää tuuraa Madame Tussaudin luomukset ja ohjaajakin tiedostaa, että häntä pidetään syyllisenä. Valitettavasti myös Twilight - Epäilys perustuu Stephenie Meyerin romaaniin.

Yritin lukea Epäilyksen. Kolmasosan tienoilla lopetin Meyerin tartutettua minuun vegetatiivisen tilansa. Epäilys on saarnaamista kuorolle. Tiivistetty leffakin käyttää 60 minuuttia kaiken sen toteamiseen, minkä Uudenkuun kerrankin nähnyt taatusti muistaa. Bella (Kristen Stewart) tahtoo olla keiju. Edward-geiju (Robert Pattinson) ei suostu keijupölyttämään Bellaa, ennen kuin he menevät naimisiin. Uudessakuussa melko sympaattinen ihmissusi Jacob (Taylor Lautner) on taantunut kiimaiseksi piskiksi, joka yrittää päästä nylkyttämään Bellan - tai tulkinnanvaraisesti Edwardin - pohjetta ennen kuin on myöhäistä.

On myönnettävä, että se on uniikki kolmiodraama se, kun tyttö tietää alusta alkaen kenet hän haluaa, mutta poika on kaapissa ja koiraa panettaa. Kolmiodraama tarvitsee jotakin taustalle. Twilight-saagan konflikti, jonka vuoksi tässä episodissa luodaan kymmenen helinän keijuarmeija ja tapellaan, on liioittelematta yksi fantasian historian köyhimpiä. Kyse on yhä siitä, että kun keijut pelasivat pesäpalloa Houkutuksessa, naapurin keijut tulivat muuten vain v**tuilemaan. Keijuarmeija, keijukuninkaallisten saapuminen Yhdysvaltoihin, keijujen ja furryjen liittoutuminen, kaikki tapahtuu siksi, että keijut pelasivat palloa.

Hjiiiiiiih on se ääni, jonka olen usein kidastani päästänyt. Hjiiiiiiih. Edes Kevin Costner ei saisi pallopelistä aikaan mitään turhempaa. Hjiiiiiiih. Hjiiiiiiih.

Onneksi on ohjaaja David Slade. Slade on saanut suunvuoroa. Tiettyjä noloja meikkejä ja kampauksia ei voida enää muuttaa, mutta Epäilys on kuvattu ja valaistu niin fiksusti, että varsinkin suhteessa edeltäjiinsä leffa näyttää tyylikkäältä. Slade suorastaan häpeää edeltäjiensä työtä. Keijujen kimaltelu auringossa ja inkkareiden töksähtävät muutokset ihmissusiksi on painettu taka-alalle. En ajatellut susimuutoksia lainkaan, ennen kuin ihmisiksi palautuneet inkkarit pieraisivat jostain shortsit (naarassusi kehitti paidankin). Naisten hakkaamisesta ei enää haaveilla koko aikaa. Satunnaisilla naurettavilla keijuvoimilla ei brassailla. Telepatia ja ennustukset ovat alati läsnä, koska se on kätevää, keksi Meyer.

Tarinassa on niukalti fyysistä kamppailua, mutta Slade luo menevää toimintaviihdettä yksinkertaisesta teurastuksesta ja siihen valmistautumisesta. Näin siitäkin huolimatta, että väkivalta on pidettävä niin muovisena, että palasiksi revittävät keijut hajoavat kuin posliininuket. Tarinassa ei ole tarinaakaan - mutta Slade ei hämäänny, Slade ei lannistu! Useammatkin sivuhahmot, joita katsoja ei välttämättä muista nähneensä koskaan aiemmin, saavat omat takaumat, joissa kerrotan heidän sinänsä joutavat tarinansa. Aina kun Slade tavallaan aloittaa puhtaalta pöydältä, kohtauksessa on tuplasti tunnelmaa verrattuna valmiiksi tyrittyyn.

Tunnelma on suhteellista. Ennen ja jälkeen tyylikkäiden hetkien olemme jumissa Bellan ja posliinipoikien välissä. Bella on vastaava hahmo kuin South Parkin Towelie: pilvessä elävä robotti lumppu vaeltaa ympäriinsä, eikä se oikeasti ketään kiinnosta, mutta jotenkin siitä on tullut tärkein pelinappula älyttömässä konfliktissa. Näyttely, tai näyttelijöiden ohjaus on parantunut. Tuijotusta on vähemmän. Lukuisista hahmoista useimmat eivät saa tekemistä. Pääpahis vain juoksee sankareita karkuun jo kolmatta elokuvaa peräjälkeen.

Epäilys on huono elokuva, mutta se on ihmisten työtä. Kun Pattinsonilla on ihmisen ilme, edes Edward ei enää tunnu hämyiseltä namusedältä. Kun Edward hakkasi naista, en ajatellut ainakaan automaattisesti, että "no niin, viimeinkin tämä tapahtui". Kun Edward näyttää ahdistuneelta kieltäytyessään jälleen Bellan herkuista, gaydar piippaa, mutta tämä ei ole vastenmielistä, vaan luonnollista, harmitonta, tahatonta komediaa. Kauhufoorumilla kuultua: "Twilight muistuttaa liiaksi homopornoa minun makuuni, ja minä otan jormaa takaluukkuun".

Houkutus ja Uusikuu ovat zombie-elokuvia anoreksiaa poteville zombiekatsojille. Anoreksiazombie? Sellaista aivot eivät edes kiinnosta. Slade on tuonut aikamme kylmimpään ja sieluttomimpaan leffasarjaan alustavaa lämpöä. Viimeiset osat eivät voi olla emotionaalisesti tyydyttäviä, elleivät toisilleen murisevat Edward & Jacob jätä Bellaa pois välistään, mutta jos näillä raiteilla pysytään, Twilight ei enää ole kidutusta, vaan tavallista tylsää sohvan nukkaa. On epäinhimillistä pitää kidutuksesta. Sen sijaan monien tylsien asioiden fani olen itsekin. En kylläkään tämän.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa