Tuorein sisältö

Prince of Persia: The Sands of Time

Ensi-ilta: 19.05.2010
Genre: Fantasia, Seikkailu, Toiminta
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

19.05.2010 klo 23.00 | Luettu: 36011 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Peleihin perustuvien leffojen pääjehu Uwe Boll on oikeassa siinä, että teos teokselta hän kehittyy. En ole nähnyt Bollin viimeisimpiä töitä parin vuoden ajalta, joten en yllättyisi, jos hän parisataa miljoonaa käteen saadessaan loisi jo sellaista kamaa kuin Prince of Persia: The Sands of Time.

Nörtti Jake Gyllenhaal on pumpannut itsestään uskottavan seikkailusankarin Dastanin. Lapsena Dastan oli katurotta; hiomaton timantti. Oliko hän pulassa? Pula on jos jää kiinni. Hän oli pulassa! "Hyppään mä edellä muita, miekkaa kun eteeni saan – nappaan, kun en pysty maksamaan. Siis aina vaan!" Dastania ei pelasta apina eikä henki, vaan Persian kuningas. Kuningas näkee Dastanin arvon ja ottaa hänet ottopojakseen, eli yhdeksi Persian prinsseistä. Siirrymme tästä tilanteeseen, jossa Persia (nykyinen Iran) hyökkää viattomaan kaupunkiin löytääkseen joukkotuhoaseita (tms). Aseiden ase on salaperäinen Ajan tikari, jonka käyttäjä pystyy palaamaan ajassa taakse. Kaikki menee putkeen persialaisten näkökulmasta, kunnes käsikirjoitus kyrsähtää ja tikaria hallussaan pitävää prinssi Dastania epäillään ottoisänsä murhasta niin heppoisin perustein, että silmiä tulee pyöräyttää.

Dastan ja vallatun kaupungin tuittuprinsessa Tamina (Gemma Arterton) juoksentelevat aavikolla ja riitelevät. Romanssi kulkee siten, että tuijotettuaan toisiaan läheltä kolmeen kertaan Aladdin ja Jasmine vai keitä olivatkaan pussaavat. Dastanin tuhma setä (Ben Kingsley) lähettää sankareiden perään hikoilevia narkkarininjoja. Alfred Molina näyttelee tuskallisen teennäisesti pakollista läskiä koomista ahnetta kauppiasta, johon sankarit törmäävät toistuvasti sattumalta. Ajan tikari on potentiaalisesti tuomiopäivän vehje vähän niinkuin ne ydinpommit, joita Iranilla (entisellä Persialla) ei ole. 2000-luvun kuvioita on vaikea unohtaa, kun Molinakin mölisee jatkuvasti verotukseen liittyviä vitsejä, jotka keventäisivät yhtä kehnosti tähän päivään sijoittuvaa draamaa.

Prince of Persiassa on potentiaalia, mutta kovin niukasti. Tikaria voitaisiin käyttää luovemmin. Aikamatkustusteema tuo aikamatkustuksen ongelmat, kuten merkityksettömät kuolemat. Mainitaan strutseja sisältävä kohtaus, niin olen jo spoilannut koko leffan. Ajan ja paikan kuvaus on pelimaailman humpuukitasoa. Arterton on koominen solariumissa käyneenä perusbrittinä, mutta ilmeikästä typsyä katsoo kyllä. Persialainen ei ole Gyllenhaalkaan. Yhtä kaikki kirveellä veistetty näyttelykykyinen heppu sielukkailla silmillä on löytö tähän rooliin. Kohtaukset, jotka koin aidosti toimiviksi (ennen kuin nekin lässähtivät), ovat Gyllenhaalin ansiota. Gyllenhaal nipin napin nostaa tämän tasolle, millä haukotutti Muumio: Lohikäärmekeisarin hauta. Kolmas Muumio oli noin muuten tätä viihdyttävämpi paketti johtuen sen reipashenkisestä idioottimaisuudesta.

Prince of Persiassa ei haise sisältö vaan toteutus. Jatkuvat töksähtävät hyppäykset tilanteesta toiseen eivät lakkaa hämmentämästä. Vikaa on käsikirjoituksessa ja erityisesti ohjaaja Mike Newellissä, mutta ensimmäinen asia jonka tarkistin oli kuvaajan (cinematographer) henkilöllisyys. Jannu on Englantilaisen potilaan johdosta Oscar-palkittu John Seale. Uskomatonta. Käsittämätöntä! On tärkeää, ettei liioitella. Monet kohtaukset näyttävät hyvältä. Useat kehnommatkin kohtaukset on suunniteltu ja lavastettu ajatuksen kanssa. Ylitseampuvimmat discovalopommit, toisinaan kömpelö leikkaus ja kuvakulmat, ja elokuvan tapa käyttää hidastuksia silloin, kun jonkun naamalla on nolo ilme, tekevät tästä yhdenlaisen farssin. Nauroin useiden kohtausten toteutukselle kuten Uwe Bollin klassikolle In the Name of the King. Sekin on reippaasti tätä viihdyttävämpi tapaus.

Mitä on se, kun seitsemääkymppiä lähentelevä ohjaaja ja kuvaaja lähtevät tekemään siistiä musiikkivideota videopelin pohjalta? Tätäpä juuri. Tämä on yritys olla tällainen elokuva. Tällainen elokuva ei ole brittidraamoja tehtailleilla tekijöillä veressä. Newell on ohjannut myös neljännen Harry Potterin, mutta olikohan sekään muuta, kuin yritys mukailla tapaa jolla Alfonso Cuarón muutti sarjan tunnelmat.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Metropia... Harmaja - Lento... >

Keskustelut (24 viestiä)

rambokala

Rekisteröitynyt 04.10.2008

19.05.2010 klo 23.11

Paskaa siis. Kuka yllättyi?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

19.05.2010 klo 23.14 1 tykkää tästä

Paskaa siis. Kolmaskin Pirates of the Caribbean (samalta firmalta ja tuottajalta) on laatua tähän verrattuna, ja se hyvin pitkälti tehtiin improvisoiden keskeneräisellä käsikirjoituksella.
lainaa
moipska

Rekisteröitynyt 18.04.2007

19.05.2010 klo 23.15

Hitto, ois toivonu tän olevan parempi, kuin Peltosen arvostelusta käy ilmi. ): Mutta pitää silti tsekata!
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

20.05.2010 klo 00.43

jos paskaa niin miksi 2 tähteä?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.05.2010 klo 01.04 1 tykkää tästä

Olen nähnyt myös Percy Jackson: Salamavarkaan.
lainaa
rambokala

Rekisteröitynyt 04.10.2008

20.05.2010 klo 01.17

Paskaa, mutta ei ihan sitä paskoista pahinta siis.
lainaa
joo_niin

20.05.2010 klo 03.15

Protec kirjoitti:
jos paskaa niin miksi 2 tähteä?


Onhan erilaatuisia hotelleja ym. niin miksi ei paskojakin?
Tämä on kahden tähden paskaa.
lainaa
Hyyndi

20.05.2010 klo 09.05

No jaa... Mutta sen sanon että Mikään Uwe Pallin -leffa ei ole, eikä tule olemaan viihdyttävämpi kuin tämä...

lainaa
Kraton

Rekisteröitynyt 14.12.2007

20.05.2010 klo 09.52

Gemma Arterton on nättinä tässä kyl.
lainaa
Sephiroth

20.05.2010 klo 12.44 1 tykkää tästä

Leffan kävin eilen katsomassa ja ei tämä minusta mitenkään huono ollut, jos nyt ei ihan oscar materiaaliakaan. Sen verran pidin, että ennakkovaraus myyntiversiosta lähtee vetämään, heti kun mahdollista. 3 ½ tähteä.
lainaa
helium

Rekisteröitynyt 12.08.2009

20.05.2010 klo 14.28

Vähän aikaa sitten tätä odottelin, mutta enpä sitten enää kun Ironman 2:nen on olemassa. Milloinkohan sen arvostelu tulee, vai liekkö tullut? Sitä odottelen kovasti, sillä tarkoitus olisi mennä katsomaan sitä jossakin vaiheessa.
lainaa
Bamboocha

Rekisteröitynyt 17.09.2007

20.05.2010 klo 14.40

Meh, peruskuraa siis. Katson silti, ihan vaan vaikka Gemma Artertonin ja PoP-rakkauteni takia.
lainaa
8bitbitbit

20.05.2010 klo 15.58

V2 tarvitsee toisen elokuva-arvostelijan, vaikkei Peltosessa mitään vikaa ole (yleensä), mutta olisi kiva lukea muidenkin mielipiteitä elokuvista. Jos yhdessä arvostelussa olisi kahden ihmisen eri arvostelut saisi laajemman käsityksen elokuvasta (hyvistä/huonoista puolista). Mitä kyseiseen elokuvaan tulee niin kaksi/kaksi & puoli tähteä on melko osuva. Ihme kyllä että juoni oli niinkin heikko, vaikka alustavan käsikirjoituksen kirjoitti itse pelisarjan käsikirjoittaja Jordan Mechner. Tosin Disney upotti likaiset sormensa lopulliseen käsikirjoitukseen, joka saattaa olla osa syynä.
lainaa
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

20.05.2010 klo 17.49

Onhan noita arvostelijoita muillakin sivuilla kuin V2:ssa...

Jos elokuva näyttää hyvältä ja toiminta sujuu niin menen katsomaan teatteriin. Syvällisyyksiä voi hakea muista elokuvista. Annan anteeksi jopa idioottimaisen käsikirjoituksen... no, saa nähdä.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.05.2010 klo 21.05

8bitbitbit kirjoitti:
V2 tarvitsee toisen elokuva-arvostelijan, vaikkei Peltosessa mitään vikaa ole (yleensä), mutta olisi kiva lukea muidenkin mielipiteitä elokuvista. Jos yhdessä arvostelussa olisi kahden ihmisen eri arvostelut saisi laajemman käsityksen elokuvasta (hyvistä/huonoista puolista).


Jooh, nämä kun vaan maksavat nämä jutut (vaikkakin vähän, mistä kiitos Jarille), ilmaiseksi kirjoittavat taas eivät useimmiten joko osaa kirjoittaa tai sitten eivät kauaa hommassa viihdy. Kahden arvostelu samasta leffasta on ihan täysi mahdottomuus nykytilanteessa. Toinen arvostelija ylipäätään on mahdollista jossakin vaiheessa, siihen asti suosittelen katsomaan muita mielipiteitä myös muualta verkosta.
lainaa
Miismu

20.05.2010 klo 22.04

Olin jo oikein innostunut, kunnes huomasin korruption vesileiman killuvan hesarissa olleessa mainoksessa: Disney.
lainaa
MikeD

21.05.2010 klo 00.49

Oma mielipide, kaveri on ennen arvostelua kattonu perus imdb raten ja menee sillä asenteella leffaan, tai sillä että "Tämä on minun työni", eikä sen takia että se elokuva tarjoaisi viihdykettä.
lainaa
Slobber

Rekisteröitynyt 13.09.2007

21.05.2010 klo 17.23

Paskaa. Kuka yllättyi? En ainakaan minä.
lainaa
plersa

21.05.2010 klo 20.31

Bubble boy kuka nyt tältä odotti mitään hyvää LAPASET
lainaa
Pala

Rekisteröitynyt 23.02.2010

24.05.2010 klo 12.35

Elokuva on vahva 7+, juoni ja yleinen fiilis olivat hyvin kondiksessä, ainoastaan toimintakohtausten nopeat leikkaukset alkoivat sattumaan krapulaisen silmissä. Potentiaalia olisi ollut enempäänkin mutta missään tapauksessa leffa ei pettänyt vaikka tarina ei täysin pelejä kohtaakkaan pysyy se silti suhteellisen uskottavana pelejä pelanneille sekä täysin uusille tuttavuuksille.

Hyvä seikkailuleffa.
lainaa
peeaaa

25.05.2010 klo 11.56

Perseen prinssi!
lainaa
Chapter27

30.05.2010 klo 17.20 1 tykkää tästä

Mitä sä Peltonen sekoilet siellä?? Prince of Persiahan oli aivan huippu leffa! Ansaitsee ainakin 3,5-4 tähteä!!
lainaa
Aweryn

14.06.2010 klo 22.29

No todellaki Chapter27! Mahtava leffa! ^^
lainaa
Läppä

22.06.2010 klo 18.58

Todella surkea arvostelu. Kannattaa katsoa elokuva kunnolla, ennenkuin menee siitä nuin kehnosti kirjottamaan. Eipä oo ensimmäinen kerta, kun tämä arvostelia kirjottelee mitä sattuu.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova