Kaikkialta löytyy miehiä, jotka kernaasti ottavat hankalaksi käyneen ämmän hengiltä. "Kristillisessä" Euroopassa keksittiin, että jos naisia syytetään noituudesta ja kaupungintalolle saadaan kylähullu vaahtoamaan, että syytetty mulkoili pahalla silmällä sittemmin edesmennyttä lehmää, kiittävät kyläläiset Jumalaa, kun noita saadaan kokkoon käristymään. Tässä oli pari asiaa, jotka mielestäni eivät ole olennaisia puhuttaessa tositapahtumiin perustuvasta elokuvasta Naisen kivitys (The Stoning of Soraya M). Tämä ei ole yleisluontoinen kertomus ihmisluonnosta, vaan tämän päivän politiikkaa.

Soraya ei ollut milla magia keskiajalla. Hän oli perheenäiti 1980-luvun Iranissa. Maa nautti islamilaisen vallankumouksen hedelmästä: sharia-laista. Aviomies tahtoi vaihtaa 14-kesäiseen. Soraya ei antanut avioeroa, joten mies valehteli, että Soraya on ollut uskoton. Jumala on määrännyt, että naisen on todistettava syyttömyytensä, ja siitähän se idea sitten lähti. Kyläläisiä ei tarvinnut pelotella noituudella. Kylän johto lähti tuomitsemaan siltä pohjalta, että Soraya on ehkä ilmaissut tahtovansa ottaa nokoset sen leskimiehen luona, jonka kodinhoitajaksi kylän tukipilarit hänet itse värväsivät. Leffa ei suinkaan väitä, että tämä on sitä "todellista Islamia". Sorayan mies selvästikin on julma epäinhimillinen yksilö, Jumala häntä armahtakoon. Elokuva ennen muuta esittelee helposti manipuloitavan, naisia alistavan, alkukantaisen yhteisön, jollaiset ovat yhä maailmalla suosittuja.

Naisen kivitys kulkee siedettävän sujuvasti. Filmi näyttää asialliselta. Vahvaksi kokonaisuudeksi en sitä kutsuisi. On hetkittäin kiusallisen selvää, mitä amerikkalainen elokuva samalta tuottajalta kuin The Passion of the Christ tahtoo saarnata. Useimmat, jotka vaivautuvat katsomaan tällaisia elokuvia, tietävät jo ennestään, että modernista länsimaisesta näkökulmasta Islam sortaa naisia. (Ennen kuin minut haastetaan oikeuteen tästä rasistisesta toteamuksesta, ilmaisen ymmärtäväni senkin, että islamilaisesta näkökulmasta Islam ei sorra naisia, koska sorrolla viitataan vääryyteen, eikä ole mahdollista, että Islam on vääryyttä. Joo, ja kukaan ei tajua mistään mitään, joka ei osaa lukea muinaista arabiaa.) Sitä kutsutaan uutisoinniksi, kun kansalaisille kerrotaan julmuuksista. Tämä on draamaelokuva. Olisin toivonut pääseväni Sorayan pään sisään. Tahdoin tuntea enemmän. Kun tuomittu Soraya kysyy, kuinka te lähimmäiseni voitte tehdä tämän minulle, elokuva kolahtaa onttouttaan. Se ei ole jättänyt käyttämättä yhtä ainutta tilaisuutta alleviivata, kuinka väärin tekevät ne barbaarit, joita Yhdysvallat saattaa kohta pommittaa.

Tympäännyin yhtälailla siihen, että Sorayan mies näyttää itsemurhapommittajalta, kuin siihenkin, että normaaleilta vaikuttavat miehet lähtevät mukaan juoneen yhtä helposti, kuin jos Jussia olisi pyydetty kaljalle. Sorayan jäädessä etäiseksi, varsinaiselta päähenkilöltä tuntuu oivasti näytelty, kovin modernilta vaikuttava emäntä Zahran, joka tukee Sorayaa loppuun saakka. Puolikoomisesti Zahran ilmoittaa jo ennen kivitystä, että hän aikoo välittää Sorayan tarinan eteenpäin koko maailmalle. Onko "koko maailman" sympatia varmasti näin olennaista kansalle autiomaassa? Jos tekijät edes yrittäisivät väittää, ettei tämä ole länsimaiselle yleisölle räätälöityä propagandaa... no, he tuskin olisivat palkanneet Jim Caviezelia reportteriksi, jonka vastuulle sankarillinen tiedonvälitys jää. Joku saattaa muistaa, että Caviezel on näytellyt sitäkin henkilöä, joka käski synneistä vapaata heittämään ensimmäisen kiven.

Kivitys kestää pitkään, se on kidutusta henkisestikin, viimeistään tällöin on tarkoitus suuttua. Kansan voidessa pahoin, katsoja voi tuumia sellaistakin, että koko elämän viettäminen tuossa yhteisössä on jo pahin mahdollinen rankaisu hurmahenkisillekin kivittäjille. Täten elokuva ei ole täysin mustavalkoinen. Paitsi että, jos väittäisin olevani tätä mieltä - paljastaisin yhä vaativani jotain rankaisua. Pidän vihantunteesta vain, kun sitä käytetään hyväksi taide-elämyksen itsensä aikana. Kieltäydyn provosoitumasta yhtälailla tällaisesta, kuin sekavasta kauhuroskasta tyyliin Marttyyrit. Jos viha on ainoa asia mikä elokuvalla on annettavanaan, se voisi jäädä tekemättä. Tämä tarina täytyi tulla kerrotuksi, väittävät mainokset. Mutta verrattuna mihin tarinaan? Syyttömiä teurastetaan läjäpäin päivittäin.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa