Kotimainen metallisen terävä peikkohumppaorkesteri Finntroll pesee kasvojaan salonkikelpoiseen muotoon. Trollien viidennellä kokopitkällä humppakomppi haudataan ja bändi suuntaa soturimetallin ja folkmetallin kirkaimmille vesille. Kun bändi vielä ottaa taustalle tukevan klassisen orkesterin kaikilla mausteilla, kasvojen pesu vaikuttaa perusteelliselta. Mieleen tulee etsimättä Ensiferumin tuorein kiekko, tosin Finntrollin leikittelevä asenne tulee esille soitinvalinnoissa ja ennakkoluulottomassa kokeilunhalussa. Muutaman siivun jälkeen tuntuu, että peikot ovat ripustaneet vermeet naulaan, jättäneet korpimaiseman ja siirtyneet pulskean pullavaan kaupunkielämään.

Alkujärkytyksen helpottaessa otettaan, albumi osoittaa menevää mieltä ja rehevää ulkomuotoa. Välillä ilakoivat perinnesoittimet, seuraavassa käänteessä huutavat vasket jousien tukemana. Ett Norrskensdåd on hyvä esimerkki perinneveivauksesta, viisu on kuin taistelumetallilla terästetty Nordman. I Trädens Sång ja tukevan intron jälkeen kiekon avaava Solsagan ottavat reilummin tuntumaa black metalliin. Varsinkin I Trädens Sång heristelee pirunsarvia tehokkaasti ja nopealla iskulla vaikka pakanametalli lienee osuvampi lokero. Mot Skuggornas Värld tekee nightwishit ja suuri orkesteri pauhaa - korpimaiden Rammstein? Under Bergets Rot -kappaleeseen kaivetaan haitari esiin ja humppametalli ottaa varovaisia mutta niin tuttuja peikonaskelia. Fornfamnad testaa kuulijan huumorintajua ennen murinan alkua - suuri orkesteri puhaltaa mahtipontisesti mutta tunnelma on kuin puolivillaisesta metallioopperasta. Dråp on kuin metallinen versio Griegin Vuorenpeikkojen Tanssista.

Finntroll siirtyy humpasta korkeakulttuurin alttarille. Välillä meno kuulostaa mahtipontiselta metallioopperalta. Onneksi bändi ei ole liikkeellä ryppyotsaisella naamalla, muuten käsissä olisi mustaa ja sankarillista metallia testaileva Spinal Tap -rieska. Albumin vahvuus on riehakas monipuolisuus ja paikoin kupliva ennakkoluulottomuus. Välillä homma valahtaa turhan siistiksi ja trollit muuttuvat kotitontuiksi. Kaikesta säätämisestä huolimatta peikkopartion asenne on edelleen pirullisen irvistelevä ja viekas. Parhaimmillaan Finntroll esittelee tummanpuhuvaa riehakkuutta, johon on vaikea etsiä vertailukohtia. Albumin tehokuuntelu muuttaa hämmästyksen vienoksi virnistykseksi - peikkojen sydän on edelleen pakanamaan kartalla, vaikka kasvojen pesulla pyritään kotiluolasta isoon maailmaan. Trollit ovat pirunperkeleitä, vaikka kuinka kauluspaitaan pukeutuvat...