Tuorein sisältö

Green Zone

Ensi-ilta: 12.03.2010
Genre: Sota, Toiminta, Trilleri
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

10.03.2010 klo 23.00 | Luettu: 35128 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

2003 Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin löytääkseen harmageddonin pasuunat, joita ei ollut taottu. Oikeasti George Bush nuorempi halusi vakautta Lähi-itään öljyn vuoksi ja syrjäyttää isänsä valtaan jättämän Saddam Husseinin. Monet oikeutetusti vihaavat kaksinaamaista lyllerökansaa. Mutta useimmat vihasivat Bagdadin teurastajaa enemmän. Tilanne on monimutkainen, joten jos se olisi fiktiota, käyttäisimme sanaa herkullinen. En ole lainkaan kiinnostunut siitä, miten loputtomasti vapauksia toimintajännäri Green Zone ottaa kertoessaan näistä tapahtumista. Leffa ei esittele uusia kummia ajatuksia, joten tuskin se sen vika on, jos joku Teksasin perukoilta ottaa esitetyn totena.

Sotamies Matt Damon on mukaelma Kapteeni Amerikasta: pätevä taistelija ja johtaja on Irakissa vapauttamassa viattomia ja puolustamassa idealistista vapaiden valtiota. Mies on patriootti juuri siksi, että hän alkaa hikeentyä, kun joukkotuhoaseita ei löydy ja esimiehet suhtautuvat asiaan vähätellen: sodalla on oltava oikeutus. Päästyään irakilaisen kenraalin jäljille, mies joutuu tekemään nopeita ratkaisuja, sillä johto antaa ristiriitaisia ohjeita. Olisi mustavalkoista ajatella, että kyseessä on mustavalkoinen elokuva sankarilla. Mistä päätellen päähenkilö on sankari? Näyttelijästä? Greg Kinnear pukumiehenä Pentagonista pyhittää omat keinonsa tarkoituksillaan. Moni tahtoisi tintata nenään tällaista hieman maireaa herraa, vaikka ilman hänen kaltaisiaan patriootteja Hussein olisi yhä vallassa. Tämä taas olisi todellista pahuutta muun muassa Damonia avustavan irakilaisen tulkin mielestä.

Lajityypin huomioiden on nerokasta, kuinka yleiset näkökulmat ruumiillistuvat hahmoiksi. Tilanteen ollessa lopulta se, että joku yrittää pelastaa liittolaisiltaan jonkun, joka ei ole sen ystävällisempi häntä kohtaan kuin nämä liittolaisetkaan, eikä ole kiistattomasti selvää, kuka vähintään neljästä eri osapuolesta on moraalisesti oikeassa - tällöin ollaan asian ytimessä! Tämä pitää otteessaan. Tämä on viihdettä. En olisi vielä alkumetreillä uskonut, kuinka tapahtumat voivat kiehtoa, vaikka leikkikenttä on pääpiirtein historian aitaama.

Kova vauhti on päällä, suvantokohtia on niukalti, eikä hahmoja juuri syvennetä. Täten on kiiteltävä näyttelijävalintoja: sen on jäätävä ja se jää välittömästi mieleen, mitä kukin nassu edustaa ja millä intohimolla. Tulkkia, joka epäilemättä on elokuvan sympaattisin hahmo, tulkitsee Khalid Abdalla. CIA:n Bagdadin päällikkönä sooloilee Brendan Gleeson. Majuri Jason Isaacs saa käskyjä eri taholta kuin Damon. Sekä totuudesta että myyvistä lööpeistä kiinnostuneena toimittajana nähdään Amy Ryan. Kaksineuvoisella tapaa vaikuttava on myös Yigal Naor kenraalina, joka on tarinan avain. Näyttelijät ovat erinomaisen käytännöllisiä erikoistehosteita.

Todellisia tähtiä ovat Medusan iskun ja Medusan sinetin ohjaaja Paul Greengrass ja The Hurt Lockerin kuvaaja Barry Ackroyd. Mainittuihin teoksiin tutustuneet tietävät mitä on tulossa: kamera heiluu hullusti, kuvakulma vaihtuu harkitusti sekuntien välein ja karuus kuten yökohtausten rakeisuus on tarkoituksellista. Vaikka ahkera leikkaus todistaa päinvastaista, tyyli vaikuttaa alitajuntaan, jolloin tuntuu, kuin elokuvan olisi kuvannut yksi sotilaista Bagdadin pölyisillä kujilla. Ketkä eivät ole ihailleet tyyliä aiemmin, vihaavat sitä vastakin.

Painotan näennäisen uskottavuuden merkitystä. Tämän vuoden puolella on usein huomattu, että kriitikoiden mukaan The Hurt Locker on realistinen, vaikka asiantuntijat väittävät muuta. Harvempi kriitikko on sotinut Irakissa henkilökohtaisesti. Myös Green Zone vaikuttaa "autenttiselta", mutta se olisi helpompaa tuomita joutavaksi hömpäksi, koska sen tarina on selväpiirteinen ja jännärimäinen, ja on mahdollista väittää, että se saarnaa ohjaajansa politiikkaa. Minä koen olevan siitä kyse, että nimenomaan kärjistyksin ja yksinkertaistuksin viihteenjanoista rahvasta pyritään muistuttamaan, että asioilla on puolia. Kyynisillä ja liian vahvoja mielipiteitä kehittäneillä varmasti on vaikeuksia nauttia kiistattomista saavutuksista. Mutta todella: onko oivempaa tilaisuutta jättää aivoja narikkaan? Mielestäni teknisesti loisteliaat Medusa-elokuvat menivät ontosta jonninjoutavuudesta yhä tylsempään suuntaan, mutta samat tekijät, sama tyyli ja ripaus sisältöä, niin johan maistuu.

Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Jimi Hendrix Experie... Finntroll - Nifelvin... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (22 viestiä)

angel_eyes

Rekisteröitynyt 18.03.2008

10.03.2010 klo 23.17

Miksi the hurt locker on parempi kuin tämä? Muo jotenki ärsytti se the hurt locker.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

10.03.2010 klo 23.30

The Hurt Lockerilla on erikoisempi aihe ja teema, se käsittelee niitä fiksummin ja sen kuvat syöpyivät mieleeni tehokkaammin, vaikka sen budjetti oli vain 11 miljoonaa vs. Green Zonen 100 miljoonaa.
lainaa
rambokala

Rekisteröitynyt 04.10.2008

10.03.2010 klo 23.46

Eivät pelkästään kriitikot ole huudelleet että Hurt locker on epärealistinen, vaan sotilaat itse.

Mutta kaipa se on silti realistisimpia kuvauksia tuosta menosta.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

11.03.2010 klo 11.37

rambokala kirjoitti:
Eivät pelkästään kriitikot ole huudelleet että Hurt locker on epärealistinen, vaan sotilaat itse.

Jotain tällaista taitaa arvostelussakin lukea.
lainaa
rambokala

Rekisteröitynyt 04.10.2008

11.03.2010 klo 12.55

Huppista, luin wäärin. Sorge porge.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

11.03.2010 klo 14.13

NELJÄ! TÄHTEÄ! Olin jo varannut liput tonne Green Zoneen, kun löyty vielä Avatarin jäljiltä noita sarjalippuja pari kappaletta ja ei vaikutti ihan pätevältä pelkän TV-trailerin perusteella. Nyt hype nousi kuitenkin huippuunsa (no ei ihan). Perjantaina kattomaan.
lainaa
HHH

11.03.2010 klo 15.25

ÄÄh! Ei näitä arvosteluja tee mieli lukea kun tuo perkeleen traileri alkaa pyöriä automaattisesti.
lainaa
TheMadHatter

11.03.2010 klo 18.47

Koskas Alicen in the Wonderlandin arvostelu tulee? Itellä liput huomisen ensi-iltaan ja himoittais lukee heti sen jälkeen siitä sun mielipitees.
lainaa
buuusdhas

11.03.2010 klo 21.29

Joo muaki ärsyttää The Hurt Locker, ja sen nappaamat oscarit joist puolet olis voinu tunkea paskiaisille ja loput jonnekki muualle. Aseiden äänet esim. elokuvassa oli säälittävät, melkein kaikissa mun pelaamissa peleissäki on paremmat ja sille syydetään vielä palkinto äänitehosteista -.- Empä nyt tiedä oliko räjähdyksetkään niin ihmeellisiä, olisin äänitehosteista antanu pisteet Avatarille. Tosin en oo kattonu elokuvaa loppuun, en jaksanu. Kahesti oon yrittäny, ekalla päästiin 20 minuuttiin ja tokalla kerralla jo tuntiin, mut liian tylsä ja ennalta-arvattava paska, ettei vaan millään pysty.

Siit sniputus kohtauksest tuli jotenki joku paska fps-peli mieleen. Snipu ampuu Jani-Petteri. Onneks meillä on jostain erittäin oudosta syystä Barrett takakontissa ja ei ku sniputtamaan. Voi ei, meidän "pätevä" snipumme kuoli ja "pelaaja" joutuu ilman minkäänlaista koulutusta alkaa sniputtelee lähes kilometriin, no helpostihan ne vihut kuitenkin kaatuu kun on "tutorial" pelattu huolella läpi, eikä ees eplota sillä täähän on vaan peli. Erittäin realistinen elokuva siis kyseessä.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.03.2010 klo 00.38

Traileri jätti vähän kylmäks. Lähinnä sen takia, että jos siinä olis viel loppuratkasu näytetty niin varmaan koko leffa olis ollu pitkälti siinä.
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.03.2010 klo 08.39

buuusdhas kirjoitti:
Joo muaki ärsyttää The Hurt Locker, ja sen nappaamat oscarit joist puolet olis voinu tunkea paskiaisille ja loput jonnekki muualle. Aseiden äänet esim. elokuvassa oli säälittävät, melkein kaikissa mun pelaamissa peleissäki on paremmat ja sille syydetään vielä palkinto äänitehosteista -.- Empä nyt tiedä oliko räjähdyksetkään niin ihmeellisiä, olisin äänitehosteista antanu pisteet Avatarille. Tosin en oo kattonu elokuvaa loppuun, en jaksanu. Kahesti oon yrittäny, ekalla päästiin 20 minuuttiin ja tokalla kerralla jo tuntiin, mut liian tylsä ja ennalta-arvattava paska, ettei vaan millään pysty.

Siit sniputus kohtauksest tuli jotenki joku paska fps-peli mieleen. Snipu ampuu Jani-Petteri. Onneks meillä on jostain erittäin oudosta syystä Barrett takakontissa ja ei ku sniputtamaan. Voi ei, meidän "pätevä" snipumme kuoli ja "pelaaja" joutuu ilman minkäänlaista koulutusta alkaa sniputtelee lähes kilometriin, no helpostihan ne vihut kuitenkin kaatuu kun on "tutorial" pelattu huolella läpi, eikä ees eplota sillä täähän on vaan peli. Erittäin realistinen elokuva siis kyseessä.

Wait... What?
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.03.2010 klo 11.09

Tosi hyvältä ne äänet varmaan kuuluu niillä sun tietokonees purkkikajareilla. Ja hyvä varmaan kattoa paskalla kuvanlaadulla varustettua wareversio-Avataria koneen pieneltä näytöltä.
lainaa
Oululainen

12.03.2010 klo 17.01

Eikös se tummahipiäinen veijari siinä hurt lockerissa ollut joku entinen erikoisjoukkojen äijä? Uskoisin että ne antaa siellä myös koulutusta tarkk'ampujan kivääreihin. Ja ihan vinkkinä, kannattaa katsoa leffa loppuun ennenkuin alkaa arvostelemaan ja huutelemaan omia mielipiteitään julkisesti.
lainaa
Teppo

12.03.2010 klo 18.12

buuuasdasd kirjoitti:

Viisaana miehen myös se "pätevä" snipumme otti kypärän päästä sillon kun alko sniputtaa, vaikka nykyaikaiset komposiitti kypärät kestääkin iso kaliiperistenkin aseiden luoteja...

Öööö, eivät kestä mitään pistoolia isompaa, tosin hurt lockerin erikoisjoukko/snipu- kohtaus oli kyllä muutenkin niin surkuhupaisa, että ei millään oikeastaan ollut enää mitään väliä. Yhtäkkiä melkeen kaikki sasäijät kuoli ja loput rupes suunnilleen itkemään radiosta apua ja sit ne jotenkin vaan katos taka-alalle koko kohtauksesta ja jenkit sniputti kaikki.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.03.2010 klo 21.20

Jaa-a. Tänään tuli katottua tää Green Zone ja tykkäsin kyllä kovasti. Aikalailla samoja mielipiteitä Peltosen kanssa (taas kerran).

Hahmot, joihin ei sen enempää paneuduttu, jäivät ensisilmäyksellä mieleen, eikä tarvinnut kesken elokuvan arpoa, että "kukahan toikin tyyppi nyt oikeen oli?". Ja pidän todella paljon tällaisesta "heilumiskamerasta" - jos se on toteutettu hyvin. Hyvänä esimerkkinä osaamisesta voi Green Zonen ohella mainita Bourne-leffat (ei ihme, sama ohjaaja (jos se nyt paljoa vaikuttaa kuvaukseen ja leikkelyyn)). Huonona esimerkkinä taas Quantum of Solace (osittain).

Green Zone oli perus Hollywood-jännäri, joka oli toteutettu hyvin, eikä se tähdännytkään mihinkään äärirealismiin (kuten ilmeisesti Hurt Locker tekee). Kun katsoin leffan aikana ekan kerran kelloa, oli jo puolitoista tuntia kulunut ja ei aikaakaan kun elokuva jo loppui. "Tässäkö se nyt oli?", ihmettelin. Noh, kestihän se melkein 2 tuntia, ihan riittävästi. Jäin silti kaipaamaan lisää.

Loistava leffa kokonaisuudessaan.

-- 4/5 --
lainaa
Matt_D

13.03.2010 klo 22.48

Execta kirjoitti:

LOL vittu miten fail jannu. Leikit jotain arvostelijaa, kun olet ensin lukenut toisen arvostelun. Menet leffaan katsot sen leffan pitäen mielessäsi toisen arvostelijan kommentit. Ei ihme että oot samaa mieltä kun katsot sitä hänen silmistään. Pelle.
lainaa
Pellet

13.03.2010 klo 23.00

buuusdhas kirjoitti:
Siit sniputus kohtauksest tuli jotenki joku paska fps-peli mieleen. Snipu ampuu Jani-Petteri. Onneks meillä on jostain erittäin oudosta syystä Barrett takakontissa ja ei ku sniputtamaan. Voi ei, meidän "pätevä" snipumme kuoli ja "pelaaja" joutuu ilman minkäänlaista koulutusta alkaa sniputtelee lähes kilometriin, no helpostihan ne vihut kuitenkin kaatuu kun on "tutorial" pelattu huolella läpi, eikä ees eplota sillä täähän on vaan peli. Erittäin realistinen elokuva siis kyseessä.

Siinä on meillä kyllä taas niin asian tunteva ihminen, että oikeen itkettää kun on niin surullinen jannu. Jos niistä jannuista oli yks snipu, ni ei se varmaan jumalauta mikään yllätys ole että sillä on oma ase! Kuinka vitun tyhmä sä oot? "Joo mä oon tarkka-ampuja, mut en mä sotaan lähde aseen kanssa. Se tuodaan mulle aina helikopterilla sinne missä mä oon, jottei mun itte tarvii sitä kulettaa" voi vittu työ ootte pellejä.
lainaa
Kunkku

Rekisteröitynyt 25.08.2009

13.03.2010 klo 23.57

Matt_D kirjoitti:
Execta kirjoitti:
Jaa-a. Tänään tuli katottua tää Green Zone ja tykkäsin kyllä kovasti. Aikalailla samoja mielipiteitä Peltosen kanssa (taas kerran).

Hahmot, joihin ei sen enempää paneuduttu, jäivät ensisilmäyksellä mieleen, eikä tarvinnut kesken elokuvan arpoa, että "kukahan toikin tyyppi nyt oikeen oli?". Ja pidän todella paljon tällaisesta "heilumiskamerasta" - jos se on toteutettu hyvin. Hyvänä esimerkkinä osaamisesta voi Green Zonen ohella mainita Bourne-leffat (ei ihme, sama ohjaaja (jos se nyt paljoa vaikuttaa kuvaukseen ja leikkelyyn)). Huonona esimerkkinä taas Quantum of Solace (osittain).

Green Zone oli perus Hollywood-jännäri, joka oli toteutettu hyvin, eikä se tähdännytkään mihinkään äärirealismiin (kuten ilmeisesti Hurt Locker tekee). Kun katsoin leffan aikana ekan kerran kelloa, oli jo puolitoista tuntia kulunut ja ei aikaakaan kun elokuva jo loppui. "Tässäkö se nyt oli?", ihmettelin. Noh, kestihän se melkein 2 tuntia, ihan riittävästi. Jäin silti kaipaamaan lisää.

Loistava leffa kokonaisuudessaan.

-- 4/5 --

LOL vittu miten fail jannu. Leikit jotain arvostelijaa, kun olet ensin lukenut toisen arvostelun. Menet leffaan katsot sen leffan pitäen mielessäsi toisen arvostelijan kommentit. Ei ihme että oot samaa mieltä kun katsot sitä hänen silmistään. Pelle.

Kuules Matti Dee. Ei siinä mitään että omaat mielipiteen Exectan kommentista, mutta ei silti kannata nolata itteensä. Katopa tota ekaa lausetta. " LOL vittu miten fail jannu." Illan naurut. Hehe
lainaa
Kunkku

Rekisteröitynyt 25.08.2009

13.03.2010 klo 23.59

Oli taas kerran ihan hieno arvostelu. Heräs mielenkiinto ja vois mennä kattoon tän tässä lähiaikoina. Traileri ei kyllä oikeen vakuuttanu, mutta mitäpä pienistä.
Vielä siihen The Hurt Lockeriin olis vähän sanottavaa. En sitten tiedä oliko se snaipperikohtaus realistinen, mutta sen tiädän, että siinä oli munaa.=)
lainaa
Mä_vaan

16.03.2010 klo 06.23

Saisko uuden Brothers -elokuvan arvostelua? =)
lainaa
Fractal

Rekisteröitynyt 14.11.2009

16.03.2010 klo 21.26

Kävin kattoo eikä todellakaan ole 4 tähden arvoinen. Enintään 3.
lainaa
allu111

21.03.2010 klo 22.28

Eipä ollu mikään kummoinen elokuva, Hahmot niin mitäänsanomattomia ja elokuvan ainoa sanoma on että bushin hallinto paha nykyinen hallinto hyvä... Mutta sitähän se hollywood on. Loppukohtauksessa alko naurattamaan, kun siinä kuvattiin jonkin sortin öljyjalostamoa:D
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova