Stam1na: Viimeinen Atlantis
Stam1na tarttuu neljännellä albumillaan levyn mittaisen tarinan kerrontaan. Onneksi kyseisen tempun tekee juuri Stam1na, sillä bändi on jo aikaisemmin osoittanut taitonsa vapaana hengittävän ja moni-ilmeisen metallimusiikin sorvaamisessa. Me kaikki emme voi olla Devin Townsendin kaltaisia seppä Ilmarisia, jonka metallisesta sammosta riittää hengästyttäviä teoksia levystä toiseen. Stam1na onnistuu kuitenkin omassa lopun ajan tarinassaan mainiosti. Totuushan on, ettei konseptialbuminkaan sorvaamisessa voida ohittaa jokapäiväisiä lainalaisuuksia - sinulla pitää olla kasassa nippu toimivia biisejä. Usein yhden asian ympärille keskittyvät albumit kaatuvat mammuttitautiin, rikkaruohojen ylivaltaan tai keskenään riitelevän materiaalin yhteensopivuusongelmiin. Stam1nalla on selvästi painava tarina mutta myös riittävä määrä tehokkaita riffejä ja biisejä. Stam1na ei sorru mammuttitautiin - taustalta ei löydy sinfoniaorkesteria eikä sadan hengen kuoroa. Oikeastaan albumi ei paljoakaan eroa perinteisestä Stam1na-albumista. Yksittäiset biisit tekevät tehtävänsä, levy ei etene tarinan vaan biisien ehdoilla.
Viimeinen Atlantis maalaa synkkää kuvaa perus-virtasen tulevaisuudesta. Riistokapitalismi ja ympäristön saastuminen tuhoavat ihmisen tulevaisuuden ennusteet. Bändi onnistuu kuitenkin välttämään saarnaamisen ja turhanpäiväisen sormella osoittelun. Stam1na heittää kuulijan silmille kylmät faktat ja kaiken paskan, johtopäätökset jäävät kotikatsomon päänvaivaksi. Vaikka levyllä on selkeä punainen lanka, yksittäiset viisut onnistuvat herättämään innostusta. Tajuttoman tyylikkäällä mutta säästeliäällä syntikalla on myös vahva rooli. Hyvänä esimerkkinä vaikka Maalla, Merellä ja Ilmassa - biisi olisi luuranko ilman maalailevaa syntikkaa. Elämän Tarkoitus hengästyttää tarttuvalla kertosäkeellä ja albumin varsinainen korvakarkki löytyy Piste Jolta Ei Ollut Paluuta -siivun kohdalta. Viestintuoja keventää ja Stam1nasta löytyy aivan uusia sävyjä. Rikkipää kaikuu kuin suoraan Mokoman keikka-arsenaalista. Eloonjäänyt on raskas mutta taipuisa, suorastaan täydellinen metallitekele.
Allekirjoittanut ei kuitenkaan ole julistamassa Viimeistä Atlantista ylittämättömäksi mestariteokseksi. Albumi ei nouse osasiaan suuremmaksi kokemukseksi. Levy on nippu hyviä viisuja mutta kokonaisuus ei nosta tunnelmaa infernaalisiin mittasuhteisiin. Stam1na ei onnistu täysin hyödyntämään jatkuvan tarinan mukanaan tuomia mahdollisuuksia dramatiikan kehittelyyn ja huippukohtien hehkuttamiseen. Siitäkin huolimatta, kyseessä lienee Stam1nan uran kirkkain hetki - ennen seuraavia lukuja. Maittavan viisumateriaalin lisäksi tutustukaa ihmeessä painaviin sanoihin. Stam1na ei tyrkytä tai tuomaroi vaan alleviivaa ilmiselviä uhkakuvia. Pakkasella housuihin kuseminen lämmittää vain hetken - ja vain omaa takapuoltasi.
Viimeinen Atlantis maalaa synkkää kuvaa perus-virtasen tulevaisuudesta. Riistokapitalismi ja ympäristön saastuminen tuhoavat ihmisen tulevaisuuden ennusteet. Bändi onnistuu kuitenkin välttämään saarnaamisen ja turhanpäiväisen sormella osoittelun. Stam1na heittää kuulijan silmille kylmät faktat ja kaiken paskan, johtopäätökset jäävät kotikatsomon päänvaivaksi. Vaikka levyllä on selkeä punainen lanka, yksittäiset viisut onnistuvat herättämään innostusta. Tajuttoman tyylikkäällä mutta säästeliäällä syntikalla on myös vahva rooli. Hyvänä esimerkkinä vaikka Maalla, Merellä ja Ilmassa - biisi olisi luuranko ilman maalailevaa syntikkaa. Elämän Tarkoitus hengästyttää tarttuvalla kertosäkeellä ja albumin varsinainen korvakarkki löytyy Piste Jolta Ei Ollut Paluuta -siivun kohdalta. Viestintuoja keventää ja Stam1nasta löytyy aivan uusia sävyjä. Rikkipää kaikuu kuin suoraan Mokoman keikka-arsenaalista. Eloonjäänyt on raskas mutta taipuisa, suorastaan täydellinen metallitekele.
Allekirjoittanut ei kuitenkaan ole julistamassa Viimeistä Atlantista ylittämättömäksi mestariteokseksi. Albumi ei nouse osasiaan suuremmaksi kokemukseksi. Levy on nippu hyviä viisuja mutta kokonaisuus ei nosta tunnelmaa infernaalisiin mittasuhteisiin. Stam1na ei onnistu täysin hyödyntämään jatkuvan tarinan mukanaan tuomia mahdollisuuksia dramatiikan kehittelyyn ja huippukohtien hehkuttamiseen. Siitäkin huolimatta, kyseessä lienee Stam1nan uran kirkkain hetki - ennen seuraavia lukuja. Maittavan viisumateriaalin lisäksi tutustukaa ihmeessä painaviin sanoihin. Stam1na ei tyrkytä tai tuomaroi vaan alleviivaa ilmiselviä uhkakuvia. Pakkasella housuihin kuseminen lämmittää vain hetken - ja vain omaa takapuoltasi.
Keskustelut (16 viestiä)
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
03.03.2010 klo 10.31
Minulle vuoden 2010 toistaiseksi paras levy.
Rekisteröitynyt 18.09.2009
03.03.2010 klo 18.05
Aika hyvä kasa kuuntelukertoja alkaa olemaan takana ja kyllä tämä Stam1nan paras levy on. Yhtään heikkoa biisiä ei joukosta löydy ja yli puolet ovat ihan aidosti erinomaisia.
Minulle vuoden 2010 toistaiseksi paras levy.
Totta turiset, sama itselläkin. Vissiin mitä tuossa laskeskelin niin lähemmäs 30 kuuntelukertaa on tullut levylle + vielä satunnaiset biisien kuuntelut. Paras metallilevy piiiitkään aikaan. Mielestäni tosin olisi ansainnut sen viisi tähteä.
Rekisteröitynyt 17.01.2010
03.03.2010 klo 18.07
Rekisteröitynyt 13.02.2008
04.03.2010 klo 17.31
meiningin hammasta syö aika pahasti nolo ympäristöteema
;_____;
Mutta asiaan, itsekin olen levyä kuunnellut äärettömän luvun verran. Vikoja Stam1nan vanhoissa levyissä oli se että 5 kuuntelukerran jälkeen niitä ei kuunnellut enää kertaakaan, ja loppujen lopuksi levyltä löytyi vain vähän yli puolet kuunneltavaa tai hyvää biisiä. Uusimmassa levyssä olen jaksanut kaikkia biisejä kuunnella mahdottomat kerrat, enkä ole kyllästynyt vielä yhteenkään. Maininta Viimeinen Atlantis biisille, aivan loistava outro levylle.
04.03.2010 klo 22.13
Nimimerkillä levyn 30 kertaa kuunnellut :)
Rekisteröitynyt 22.04.2007
04.03.2010 klo 23.07
meiningin hammasta syö aika pahasti nolo ympäristöteema
;_____;
Mutta asiaan, itsekin olen levyä kuunnellut äärettömän luvun verran. Vikoja Stam1nan vanhoissa levyissä oli se että 5 kuuntelukerran jälkeen niitä ei kuunnellut enää kertaakaan, ja loppujen lopuksi levyltä löytyi vain vähän yli puolet kuunneltavaa tai hyvää biisiä. Uusimmassa levyssä olen jaksanut kaikkia biisejä kuunnella mahdottomat kerrat, enkä ole kyllästynyt vielä yhteenkään. Maininta Viimeinen Atlantis biisille, aivan loistava outro levylle.
Itse pidän ekaa levyä yhä parhaana, mutta ei siitä pääse yli eikä ympäri, että tämä on jälleen vitun hyvä levy. Kuuntelukerrat ovat neljänumeroisia lukuja. Liioittelematta.
Lyriikat eivät ole aivan niin iskevät kuin aikaisemmissa, mutta aina ei voi onnistua täydellisesti.
Mokomaa odotellessa :)
Rekisteröitynyt 10.04.2007
05.03.2010 klo 12.07
05.03.2010 klo 12.38
Juurikin näin, paras suomenkielinen metallibiisi ikinä!
Ugh, olen puhunut.
05.03.2010 klo 15.06
Rekisteröitynyt 23.02.2010
05.03.2010 klo 19.33
Rekisteröitynyt 09.11.2008
05.03.2010 klo 20.20
06.03.2010 klo 17.00
Rekisteröitynyt 08.06.2008
06.03.2010 klo 19.21
Noista ekoteemoista olen sitä mieltä, että yleensä ne vedenjakajat ovat parhaita: joko sitä vihaa tai rakastaa. Minä tykkään paljon, viimeinkin jotain sanottavaa kaiken rakkaus/yksinäisyys/ahdistus/sota/uskonnotonperseestä-meiningin tilalle.
Rekisteröitynyt 26.09.2008
12.03.2010 klo 17.14
Rekisteröitynyt 13.01.2010
14.03.2010 klo 00.43
Suurin osa biiseistä todistettu livenä ja kuulostaa vielä hienommalta!
Rekisteröitynyt 22.09.2008
20.04.2010 klo 03.51