Herra kriitikko uskoo, että Martin Scorsesen ohjaustyöstä Suljettu saari (Shutter Island) on mahdollista nauttia kovasti oikeassa mielentilassa. Täten hän suosittelee asiasta kiinnostuneita katsomaan elokuvan omin luvin ilman ensimmäisenkään arvostelun lukemista.

Vaikka arvostelussa varottaisiin juonipaljastuksia, näin hatara elämys saattaa murentua jo kun sanaa "juonipaljastus" on käytetty - puhumattakaan siitä, jos arvostelussa epäsuorasti keskustellaan paljastuksista. Tässä oli jo toinen varoitus.

Kaksi sheriffiä (Leonardo DiCaprio, Mark Ruffalo) saapuvat syrjäisellä saarella sijaitsevaan vankilamielisairaalaan ratkaistaakseen oudon tapauksen. Lapsensa hukuttanut nainen on kadonnut sellistään selittämättömällä tavalla. Jotain hyvin outoa on tekeillä. Henkilökunta (mm. Ben Kingsley) ei vaikuta järin yhteistyöhaluiselta. DiCaprion hahmo itseasiassa on aavistellut moista etukäteenkin. Hirmumyrskyn vuoksi sheriffit jäävät saarelle jumiin aseistaan jo riisuttuina.

Juonenkäänne muuttaa tarinan suuntaa. Yllätyskäänne on erinomainen juonenkäänne. Ihmiset kokevat elokuvat erilailla ja kiva niin. Oma kantani on, ettei Suljetussa saaressa ole edes juonenkäänteitä. Kahdenkymmenen minuutin sisään vakuutuin, että on kaksi mahdollisuutta, mistä elokuva kertoo. Puolivälin tienoilla, kun elokuva varmisti että tulkitsin sitä oikein, olin jo varma kumpi vaihtoehto on oikea. Toinen niistä on klisee. Toista avataan verkkaisesti: tuhlattavana on kaksi ja puoli tuntia. Vitsiä venytetään loppuun saakka ja kumpikin vaihtoehto tuntuu yhä epäuskottavammalta, koska elokuva joutuu palvelemaan myös sitä väärää. B-luokan tarinat voivat olla viihdyttäviä. Jo mahtipontisen musiikin käyttö alussa vihjailee, että nyt on luvassa "elämää suurempaa" hölynpölyä. Valitettavasti elokuva ei laajemmin syleile b-juuriaan. Takalistoni puutui, vaikka ja koska tämä ei ole halvalla tehtyä sympaattista roskaa, vaan vakavissaan väsätty suurtuotanto mestari Scorseselta.

On mielenkiintoista etsiä vihjeitä tulevista käänteistä - joskin mieluiten vasta toisella katselukerralla. Jos ja kun tarina avautuu, katsojan velvollisuus on miettiä yksityiskohtia syvemmin ja punoa päässään kokonaisuus; tässä tapauksessa on tarpeen pohtia, miten toimii ihmisen mieli. On mahdollista kertoa hölmö tai tuttu tarina poikkeuksellisen hyvin. Ja ennen muuta: hyvä tarina toimii, vaikka se olisi läpeensä tuttu. Mietin kaikkea tätä.

Suljettu saari pitää mielenkiintoa yllä useilla erilaisilla kohtauksilla, jotka voi tulkita vähintään kahdella tapaa. Vaan yhtenäkään hetkenä se ei jousiani jännittänyt. Lopultakaan en onnistunut piittaamaan hahmoista tai tilanteista. Elokuva näennäisesti hiipii eteenpäin painostavan uhkaavasti, kenties epämukavuuden tunne jo orastaa, mutta samalla leffa tuntuu pitävän helvetinmoista mekkalaa kompastuessaan yhä uudelleen omaan näppäryyteensä. On hankalaa ottaa vakavissaan henkilöä, joka ilmiselvästi valehtelee sinulle päin naamaa. Sama juttu tässä.

Saari miellyttää silmää. Syrjäinen pöpilä toimii aina tapahtumapaikkana. Jylhät kalliot, niitä ruoskivat aallot, sumuiset maisemat ja salaperäinen majakka ovat yhdessä täsmälleen jotakin, mitä olen nähnyt aiemmin, mutta déjà vuut olivat positiivisia. Näyttelijät tekevät vahvaa työtä, DiCaprio eritoten. Max von Sydow on jokseenkin saatanallinen, eikä niinkään hahmon tekojen, vaan tunnelman ja vihjailuiden vuoksi. Voi että - olisi kiva rakastua tähän! Kenties tämä tuntuu liikaa romaanilta johon tämä perustuu, mutta jopa pitkät keskustelukohtaukset on rakennettu jouheviksi, jos unohdetaan tietty sisältö ja se, että sitä on paljon. Suljettu saari olisi ratkaisevasti parempi elokuva, mikäli se kestäisi standardit 100 minuuttia ja leikkaamon lattialle olisi jätetty noloimmat harhaanjohdot ja selvimmät vihjeet.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa